Uudenkarhean omakotitalon ikkunoista kaikuu katkonainen musiikki hyttysten sekaan. Siitä naapurit tietävät, että Määttä on tullut kesänviettoon. Vanhimmat kuiskuttelijat osaavat valistaa, että ”se on se Pölkky Oy:n trukkikuski, joka lähti vuonna 1971 Ruotsiin ja rupesi säveltäjäksi. Nyt se on muuttamassa kokonaan takaisin”.

Onhan tarinassa perääkin. Lähtövuosi on oikein ja sekin että Reijo Määttä on muuttamassa takaisin kotiseudulleen. Mutta, että rupesi noin vain säveltäjäksi… se ei ihan niin helposti käynyt.

Lapsuuden arjessa ei rallateltu

Reijo on paljasjalkainen kuusamolainen. Syntynyt parin peninkulman päässä kirkonkylästä pieneen, vieläkin pystyssä sinnittelevään hirsitölliin. Sisarusparvi oli seudun pienimpiä, vain nelipäinen. Varsinaista puutetta ei ollut, mutta arkeen suhtauduttiin vakavasti. Siihen eivät rallattelut mahtuneet.

Reijon lupaavasti alkanut muusikon urakin taukosi pitkäksi aikaa näihin arkielämän haasteisiin. Hän oli säästänyt rahaa käpyjä keräämällä ja ostanut postimyynnistä kitaran. 8-vuotiaan soittajan ankara harjoittelu ei ollut isän mieleen, ja kitara päätyi uunin kylkeen. Kipinä musiikkiin ei kuitenkaan sammunut, vaikka liekkeihin se roihahti vasta vuosia myöhemmin Ruotsissa.

Reijo Määttä muutti parikymppisenä Göteborgiin, nosti tuhansien muiden tapaan palkkaa Volvolta ja eli tavallista nuoren perheenisän elämää. Hän osallistui suomiseuran toimintaan – kotiutui minkä kotiutui. Tapasi sitten muutamia musiikkikärpäsen puraisemia kavereita, jotka houkuttelivat mukaan perustamaansa bändiin. Reijolle mätkäistiin rumpalin virka, vaikka hänellä ei ollut sen paremmin taitoa kuin rumpujakaan. Patteristo löytyi joltakin vintiltä, aitoa Ludwig-laatua, mutta vanha, bassarikin metrin korkuinen.

Syksyn jälkeen Fenix-bändi oli esiintymiskunnossa. Keikkoja riitti, suomalaistansseja oli Göteborgin seudulla niin paljon, että kaikilla 16 finskibändillä pyyhki hyvin. Reijon rumpali- ja solistiura kesti Fenixissä ja sen seuraajassa Amarillossa 11 vuotta. Kotona hän soitti sähköurkuja, jotka vaihtuvat keikoille pääsoittimeksi vuonna 1980.

Reijon, niin kuin melkein jokaisen maahanmuuttajan, mieli palaa kotimaahan. Joidenkin oli pakko palata, jotkut sortuivat viinaksiin. Reijon koti-ikävä purkaantui musiikkina. Ensimmäinen oma sävellys kertoi Kuusamosta. Koillismaa-humppa syntyi jo 1976, sen levytti Pertti Kumpulainen neljä vuotta myöhemmin, levylle tuli kahdeksan Reijo Määtän sävellystä.

Alkuaikoina Reijon aisaparina puurti Rikhard ”Hartti” Palm. Hän oli kuullut Reijon sävellyshankkeista ja uskaltautui tarjoamaan tekstejään sävellettäviksi. Yhteistyön tuloksena syntyi monia hittejä, muun muassa Jamppa Tuomisen levyttämät Portti pohjoiseen ja Meren rannalla. Viime vuosina Määttä on tehnyt töitä enimmäkseen suomalaisten sanoittajien kanssa. Tällä hetkellä hän tekee paljon yhteistyötä Reijo Päkkilän kanssa.

Ruotsin retki kesti yli 40 vuotta. Reijo Määttä palaa Kuusamoon 1200 sävellystä tehneenä konkarina.

Unihiekkaa

Reijo hakee ideoita syvältä selkosista samoilemalla Kuusamon korvissa ja Lapissa. Tunturissa syntyi myös muutaman vuoden takainen Anne Mattilan laulama hitti.

– Mentiin Kokkoniemen Helgen kanssa Sallan Tuntsaan kalastelemaan ja tekemään lappiaiheista valssia. Minulla oli mukana semmoinen pikkusyntsa, soittelin sitä illalla kämpällä. Äkkiä Helge keskeytti, että mikä tuo on? Minä, että en minä tiiä, kunhan soittelen. Soitin pätkän uudestaan ja huomasin, että Helge kirjoitti vihkonsa ylänurkkaan ”Unihiekkaa”.

– Kotona Göteborgissa sitten viimeistelin sitä. Tein Elina Heedin kanssa siitä demon. Matinsalon Seppo soitti BMG:ltä heti, kun oli saanut sen. Anne Mattila oli kuulema ensin kieltäytynyt laulamasta sitä. Onneksi lauloi kuitenkin, sillä Unihiekkaa myi kultaa viidessä päivässä. Sen jälkeen on kysyntää riittänyt.

– Alkoi jo ihan kyllästyttää. Tuntui siltä, että radiossa ei muita lauluja ollutkaan.

Pää tyhjenee kesäksi

Määttä on tuottelias mies. Parhaina kuukausina syntyy jopa 15 sävellystä. Mutta luonnolla on omat keinonsa panna mieli lepoon.

– Kun tulee toukokuu, on kuin lyötäisi halolla pää tyhjäksi, kesällä ei synny kerta kaikkiaan mitään. Vasta elo-syyskuussa saan jotakin aikaan.

Muina aikoina jälkeä tulee sitäkin enemmän. Reijo on tehnyt himpun verran vajaat 1200 laulua, niistä on levytetty 500–600 kappaletta. Esittäjien kirjo on maan tunnetuimmista tähdistä omakustannelevyttäjiin. Jamppa Tuominen, Tarja Lunnas, Eila Pienimäki, Anne Mattila, Souvarit, Rainer Friman, Rainer Bollström, Sinitaivas, Raimo Laamanen, Mika Jefremoff, Anniina Mattila, Esko Rahkonen, Channel Four ja monet muut ovat saaneet pönkittää suosiotaan Reijon säveltämillä lauluilla.

Reijo kertoo muistavansa lapsuutensa 2-vuotiaasta asti. Hän muistaa, kun uusi kotitalo rakennettiin ja kuinka äiti kertoi kätkeneensä lapsensa vanhan tuvan uunin taakse piiloon saksalaissotilailta. Koti merkitsi kaikkea, merkitsee vielä tänäkin päivänä, jopa niin paljon, että vanhaan kotitaloonsa palatessaan Reijo tuntee isävainajansa läsnäolon hyvin voimakkaasti. Ei ihme, että hän niin usein palaa lauluissaan kotiseudulleen.

Ruotsalaisuus musiikissa

Reijo antaa nykyisin ruotsalaisvivahteiden kuulua sävellyksissään. Hän kuuntelee paljon ruotsalaisten tekemää musiikkia ja hakee sieltä joskus tarkoituksella vivahteita. Monet muutkin suomalaiset säveltäjät ja sovittajat ovat huomanneet, että ruotsalaisten reippaat rytmit ovat suomalaisen tanssikansan mieleen.

– Tämäkin asia valkeni tekstien kautta. Kirjoitin Tarja Lunnakselle laulua tornionjokelaisen sanoittajan teksteihin. Tekstissä oli selvästi jotakin niin ruotsalaista, että se välittyi myös säveleen.

Ruotsalaisuutta ovat myös reippaat foksi- ja suffle-kompit.

– Ja uutta tulee, Reijo naurahtaa, sillä hän on tehnyt vast’ikään elämänsä ensimmäisen rockabilly-kappaleen.

Kompit kopioituvat suoraan hänen demoiltaan sovittajille. Määttä virnistää, että monesti hänen demonsa on jo se, minkä sovittaja ottaa nimilleen.

Teksti ohjaa

– Teksti ohjaa säveltämistä. Hyvä teksti vie niin matkassaan, että usein teen siihen säveltä sananmukaisesti itku silmässä, Reijo tunnustaa.

Tunneherkkyydestä on hyötyä, Reijo kokee voimakkaasti kaiken mitä luonnossa tapahtuu. nämä tuntemukset välittyvät joko suoraan tai myöhemmin nuottipaperille.

– En osaa selittää, mistä sävelet tulevat. Kun luen tekstin, päässäni alkaa soida.

Taustastakin on säveltäjälle apua. Hän tuntee väkensä, se mikä puhuttelee häntä, puhuttelee myös kuulijaa. Kun tunteet välittävä teksti ja sävellys saavat vielä tanssittavan muodon, sanoma menee perille. Ei ihme, että vanha klisee tangon sanoja partnerin korvaan kuiskuttelevasta miehenjörrikästä pitää paikkansa.

Musiikkitieteilijä, professori Pekka Suutari kuvaakin Määtän tuotantoa näin: ”Juurevaa iskelmää, kuin itseltään Topi Kärjeltä”.

Uutta

Reijo Määttä luo muutakin kuin iskelmää. Yhteistyönä Seppo Nissilän kanssa syntyneet laulut vaikeissa elämäntilanteissa oleville veivät Määtän aivan uuteen maailmaan.

– En osaa kuvata näitä. Ihan kuin ne olisivat elokuvamusiikkia. Seppo on ihminen, jolle nostan hattua korkealle.

Reijo Määttä muuttaa ensi vuonna kokonaan Kuusamoon. Uuden kodin kulmahuoneessa odottavat soittimet isäntäänsä. Kuusamo saa poikansa takaisin.

Suomalainen musiikki on säilötty ruotsinsuomalaisten muistiin

Suomalainen tanssimusiikki on edelleen vahvoilla ruotsinsuomalaisten keskuudessa. Vaikka vuosikymmeniä Ruotsissa asuneet suomalaiset maahanmuuttajat ovat muuten ruotsalaistuneet, jalka napsaa edelleen tangon tahtiin. Sveriges Radion Musalista pitää ruosujen musiikkiharrastusta yllä.

Suuret työttömyysvuodet 60- ja 70-luvuilla pakottivat satojatuhansia suomalaisia hakemaan töitä Ruotsista, jopa 10 prosenttia kansasta matkasi veden taakse. Ruotsi sai kipeästi kaipaamaansa työvoimaa ja Suomi pääsi ongelmastaan.

Muuttanut väenosa oli enimmäkseen nuorta, tanssi-ikäistä, joita veri veti lavoille vieraassakin maassa. Tanssimisen mahdollistivat nopeasti joka puolelle maata perustetut suomiseurat. Meno oli välillä huimaa: lehdet kirjoittelivat tappeluista ja valtaväestö kavahti uusien asukkaidensa huvielämää. Mutta soitto soi, maahanmuuttajat hyräilivät samoja tangoja ja valsseja kuin kotiseudullakin.

Näin valtavaan siirtolaisvirtaan mahtui myös muusikoita. Jotkut vaikuttivat maassa vain hetken, osa jäi pysyvästi. Monet muistavat vielä Simon Scottin, Alwari Tuohitorven rumpalin Rape Pikasen, Ann-Christinen, Kristiina Hautalan, Nacke Vatasen, Yrjö Varosen, Antero Kivilän, Kreivi Pertti Lindgrenin ja monet muut. Kaikki he ovat jättäneet jälkensä ruotsinsuomalaiseen musiikkielämään. Olipa suomalaisilla 70-luvulla oma levy-yhtiönsäkin, Jorma Käkelän perustama Swe-Finn Records.

Uusien hittien matka meren yli oli lyhyt, ja vauhtia lisäsivät tiheät suomalaisten laulajien ja bändien vierailut suomalaistansseissa. Musiikinnälkä oli kova. Levyjä tuotiin Suomesta, ja tukholmalainen levykauppa Radio-Shopen teki kovaa tiliä suomalaisilla c-kaseteilla.

90-luvun loppupuolella suomalaisväki alkoi ikääntyä, jopa ruotsalaistua. Kun 70- ja 80-luvulla Tukholmassa oli viikonloppuna yhtä aikaa jopa 16 suomalaistanssit, vuosituhannen vaihdetta lähestyttäessä tanssittiin enää vain yhdessä, korkeintaan kahdessa paikassa. Sama kehitys oli nähtävissä muuallakin maassa. Tämä tarkoitti tietysti myös sitä, että soittajienkin oli aseteltava pillejään pussiin.

Musalista

Olisi luullut, että suomalainen ja ruotsinsuomalainen musiikki olisi kohdannut tiensä pään. Mutta ei, jossakin piilossa se eli. Hinku laulamiseen oli ja on nähtävissä kaikentasoisissa iskelmälaulukilpailuissa ja viime vuosina karaokeiltojen suosiona. Valtakunnallisen julkistamisen roolin otti Sveriges Radion Sisuradio. Siihen sitä velvoitti public service -määräys, joka määräsi osan ohjelmavirrasta ruotsinsuomalaiselle musiikille.

Kun ruotsinsuomalaista musiikkia ei ole saatavissa keskitetysti mistään kaupallisesta lähteestä, jää ainoaksi keinoksi tarkastella sen nykytilaa Sveriges Radion suomenkielisen toimituksen ylläpitämältä Musalistalta.

Musalista on on ohjelma, johon ruotsinsuomalaiset voivat lähettää tekemäänsä musiikkia. Listaa tehdään kilpailumuodossa, ja paremmuuden määräävät kuuntelijat puhelin- tai nettiäänestyksellä. Kisa käydään kuusi tai seitsemän kertaa vuodessa. Arviolta 600– 700 uutta ruotsinsuomalaista sävellystä on nähnyt tätä kautta päivänvalon. Suurin osa näistä on tietysti painunut samantien unhon yöhön, mutta harrastusta saatiin vietyä aina pätkä eteenpäin.

Pieni osa lauluista jää onneksi elämään, osa tulee tänne Suomeenkin. Suurin hyöty lienee siinä, että näin on annettu kasvun mahdollisuus sukupolvelle, joka säveltää ja sanoittaa. Tietysti Musalistakin on suuren yleisön mielessä laulajien kilpailu, mutta ensiesiintymisestradin tarvitsevat hekin.

On selvää, että kisassa esiintyy kerta toisensa jälkeen samoja nimiä. Sanoittajista useimmin on mukana ollut Rikhard ”Hartti” Palm, toiseksi eniten tekstejä tehnyt oli Simo Vedenpää. Varsinkin alkuaikoina säveltäjien ykkösinä olivat Reijo Määttä ja Juhani Hakopuro. Säveltäjä-laulaja Aila Mattila on myös voittanut useita kilpailuja.

Sveriges Radion Sisuradio kustantaa vuosittain Musalistassa parhaiten menestyneistä kokoomalevyn. Lisäksi näiden kappaleiden laulajat kilpailevat elokuussa Vuoden lava-artisti -tittelistä. Tänä vuonna tittelin sai Erkki Uusitalo.

Tuppaako kilpailijoille keikkaa? Tuppaa toki, mutta vain muutamille. Vakituisesti keikkailevia tästä kaartista on Arto Grönstrand, joka muuten voitti Sisuradion äänestyksen vuosikymmenien kauneimmasta ruotsinsuomalaisesta kappaleesta. Muita ovat Juhani Hakopuro, Aila Mattila, Juhani Kunelius ja muutamia muita, alle kymmenen kuitenkin. Eihän noita tanssipaikkojakaan ole enää tuota enempää.

Ohjelmaa on vetänyt jo 17 vuotta veteraanitoimittaja Eija Björstrand.

Götajoen jenkka

Itä-Suomen yliopiston kulttuuritutkimuksen professori Pekka Suutari teki vuosituhannen vaihteen tienoilla tutkimuksen ruotsinsuomalaisesta musiikista. Tutkimus painottui tanssimusiikkiin ja sen merkitykseen ruotsinsuomalaisen identiteetin rakentajana.

Pekka Suutarin tutkimuksensa pohjalta kirjoittamaa kirjaa Götajoen jenkka – tanssimusiikki ruotsinsuomalaisen identiteetin rakentajana voi pitää ruotsinsuomalaisen vähemmistön musiikin perusteoksena, joka valottaa myös maahanmuuttajien sosiaalisia suhteita ja niiden muutoksia.

Suutari ei ole hylännyt naapurimaan suomalaisia. Hän seuraa edelleen ruosutapahtumia, muun muassa Musalistaa, jonka jälkipuintiohjelmassa hän toiminut asiantuntijajäsenenä jo toistakymmentä vuotta.

– Toki ruotsinsuomalaisten tekemässä tanssimusiikissa on jo havaittavissa ympäröivän musiikin vaikutuksia, mutta ihmeen vähän. Laulutavat ovat enimmäkseen säilyneet ennallaan, kuten syvä rintaääni ja vahva vibrato. Poikkeuksiakin on, muun muassa lähinnä bluesrintamaa edustavat Juha Illman ja Esa Rautiainen, Suutari kertoo.

Pekka Suutari jakaa ruotsinsuomalaisen musiikin neljään alueelliseen ryhmään: Tornionjoen, Eskilstunan, Tukholman ja Göteborgin alueisiin, joilla on oma äänensä. Näistä Eskilstuna edustaa rock-genreä, bändeistä tunnetuimpia lienevät Kent ja Fatboy.

Ruotsinsuomalaisen musiikin tekijöissä on enää vain muutamia ammattilaisia. Heistä kannattaa mainita Reijo Määttä ja Juhani Hakopuro, joiden sävellyksiä kuulee hyvin usein Suomessakin. Hakopuron luottosanoittajat Simo Vedenpää ja Ari Vedenpää ovat myös erittäin tuotteliaita. Ammatikseen sanoittamista tekeviä ei kai ole  edesmenneen Aappo I. Piipon jälkeen muita kuin Rikhard Palm ja Marja-Leena Kallatsen.

Ei sovi unohtaa, että ruotsinsuomalaiset ovat luovuttaneet vanhaan isänmaahansa useita tangokuninkaita. Teuvo Oinas, Risto Nevala, Kari Piironen ja Jari Sillanpää tienaavat tänä päivänä leipäänsä Suomen puolella.

Teksti: Risto Pekkala