Musiikintekijät -logo

Rakasta, tutki, mutta älä unhoita

Rakasta, tutki, mutta älä unhoita

Jos musiikin tutkija ei ole rakastunut aiheeseensa, ei tutkimuksesta todennäköisesti tule erityisen hyväkään. Mietteen muotoili etnopsykologiksi itsensä nykyisin tittelöivä Pertti ”Veltto” Virtanen. Ajatukseen yhtyi arvovaltainen paneeliväki seminaarissa, joka järjestettiin Seinäjoen Nuorisotalolla 28.9. juhlistamaan Seinäjoen Rytmi-instituutin kymmenvuotista olemassaoloa

Suuria viisauden kultakimpaleita ei kaivettu yhteensä kuuden tunnin mittaisista alustuksista ja paneelista, mutta ehkä sentään muutamia ideoitten ja ajatusten kultahippuja jäi kimaltelemaan. Eräs sellainen oli Sibelius Akatemian koulutuskeskuksen johtaja Osmo Palosen idea data-pankista, johon musiikkialan tutkimustulokset voitaisiin kerätä keskitetysti yhteen paikkaan, jolloin ne olisivat helposti halukkaitten saatavilla, eivät unohtuisi arkistojen kätköihin.

Paneelia askarrutti, mikä on musiikin tutkijan suhde käytännön työelämään ja pitäisikö tutkijan pyrkiä popularisoimaan tutkimuksensa suuren yleisön kiinnostuksen kohteeksi. Keskustelun kohteena oli myös Seinäjoelle mahdollisesti tuleva musiikin professuuri.

Rytmimusiikin tutkimus on vasta perusvaiheessa.

Väitöskirjaansa valmisteleva Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen toiminnanjohtaja Jari Muikku totesi, että tutkijana ei henkilökohtaisella tasolla pääse rikastumaan, vaan kysymys on harrastuksesta, tai muuten vain arkipäivän masokismista. Rytmimusiikin tutkimus Suomessa on kovin nuorta, nyt ollaan vasta perusvaiheessa. Ensin täytyy luoda tutkimukselle pohjaa, ennen kuin voidaan syventyä osa-alueisiin. Toki tutkimuksia on jo tehty. Muikku löytää esimerkiksi Pekka Gronowin ja Ilpo Saunion työstä kansainvälistä kantavuutta. Pekka Jalkanen on myös tehnyt pitkän päivätyön. Sitten on ns. tutkivan journalismin osasto, jota edustavat esimerkiksi Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo. Heilläkin on Muikun mielestä ollut oma merkityksensä tietojen kokoajana. Samoin arvokasta tietoa saadaan talteen myös valmisteilla olevaan Provinssirockin historiikkiin, jonka toimittaa kirjailija Jyrki Tuulari.

Muikku uskoo jatkossa löytyvän kartoittamattomia alueita esimerkiksi äänilevyteollisuuden piiristä. Siitä ei ole kirjoitettu juuri lainkaan, eikä ylipäänsä edes dokumentoitu millään tavoin Miksi sitten äänilevyteollisuus ei ole kelvannut tutkimuskohteeksi? Muikun mielestä syitä voi olla useitakin, esimerkiksi kaupallisen toiminnan vastaisissa asenteissa, eli musiikki hyvä, äänilevyteollisuus paha. Muikun mielestä asetelma on kovin keinotekoinen. Populaarimusiikki elää hyvin pitkälle äänitteitten varassa. Monesti keikkaelämäkin, jota sitäkään ei ole juuri tutkittu, on vain ääniteteollisuuden johdannainen.

Ääniteteollisuus on ollut myös hajanaista ja sisäinen kilpailu kovaa. Lisäksi alalla on toiminut suhteellisen vähän sellaisia ihmisiä, jotka ovat ymmärtäneet dokumentoinnin merkityksen.

Muikku näkee, että populaarimusiikki tarjoaisi tutkittavaa myös muillekin tieteitten alueelle, ei pelkästään musiikin. Mahdollisuuksia löytyy esimerkiksi talouden tai sosiologian piiristä. Muikun väitöskirjan aiheena on kotimaisen populaarimusiikin äänitetuotanto toisen maailmansodan jälkeen.


Paneelissa musiikintutkimuksen nykytilaa pähkäilivät (vasemmalta) Jari Muikku, Juha Koivisto, Hannu Saha, Helmi Järviluoma, Pertti Virtanen ja Osmo Palonen.

Hyppää ja hippaa

Tutkimus kuuluu projektiin, jossa ovat mukana myös väitöskirjojansa valmistelevat mm. tutkijat Juha Korvenpää, joka tullee väittelemään rockin vaikutteista 1960- ja 1970-luvun iskelmissä sekä Hannu Tolvanen, joka on paneutunut syvällisesti mm. rock-sanastoon. Termistö on muuntunut ja kehittynyt vuosikymmenten varrella. Jo itse sana rock osoittautui merkitykseltään ongelmalliseksi.

– Jos joku osaa kertoa sanan merkityksen, minun ei tarvitse puhua täällä, totesi Tolvanen alustuksessaan. Ja koska kukaan kuulijoista ei uskaltautunut rockin määrittelijäksi, Tolvanen joutui itse selvitysmieheksi.

Tolvasen mukaan rockille ominaista on ainakin, että musiikin tekeminen perustuu kuulonvaraisuuteen, eli nuotinlukua ei korosteta. Musiikki pohjautuu useimmiten kitara- ja kosketinsoitantaan. Harmonia rakentuu kolmi- ja nelisoinnuista ja tietyt sointukuviot toistuvat. Rummut ja basso luovat groovyn, eli rytmisen perustan, joka toimii musiikissa hallitsevana. Esityksissä, jossa usein myös musiikin tekijät itse ovat mukana, käytetään sähköisiä tai sähköisesti toistettuja akustisia soittimia. Lisäksi musiikkia yleensä myös muokataan sähköisesti.

Tolvasen mukaan rockin termistöä on yritetty myös suomentaa vaihtelevalla menestyksellä vuosikymmenten varrella. – Miltä kuulostaisi, jos rock and rollin tilalle olisikin vakiintunut ”ryntää ja riuhdo” tai ”hyppää ja hippaa”?

”Purkka” ja ”jytä” kelpasivat kuitenkin aikoinaan kansan suuhun. Jopa institutionaalisen aseman on saanut sana pop, joka on etuliitteenä ammattiyhdistysliikkeen ja konservatorion nimissä.

Seinäjoen Rytmi-instituutin ensimmäinen johtaja, nykyinen tutkijatohtori Helmi Järviluoma kertoi kansainvälisestä äänimaisemahankkeesta, johon hän on osallistunut. Tutkijaryhmä kartoittaa kuuden eri maassa sijaitsevan kylän ominaiset äänet ja niiden muutokset 20 vuoden aikana. Tutkimus huipentuu 200 tutkijan International Association for The Study of Popular Music -seminaariin, joka kokoontuu Turussa 6.-10. 7. 2001. Muusikko Pekka Nissilä murehti suhtautumista kevyen musiikin koulutukseen. Hänen mukaansa kaikilla muilla taiteen aloilla arvostetaan koulutusta, mutta populaarimusiikin saralla sitä on totuttu pitämään jopa negatiivisena asiana. Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa. Musiikin tekeminen ammattimaistuu koko ajan ja vaatimukset kasvavat.

– Ei ennen osattu mitenkään koulutetusti soittaa. Sitä vedettiin vain nuoruuden palolla, muisteli Seinäjoen Rytmi-instituution perustamiseen johtanutta koulutuksen tarvetta Esko ”Suikki” Jääskä. Hän toimi rytmi-instituutin perustamista edeltävinä aikoina Seinäjoella muusikkona ja studioyrittäjänä.

Käytännön ihmiset eivät halua kuunnella tutkijoita

Alustuksia seuranneen paneelin poukkoilevat ja välillä rönsyilevätkin asiat piti kasassa Kaustisen kansanmusiikki-instituutin johtaja Hannu Saha. Paneelikeskustelijoita murehdutti se, että tutkijoitten ja käytännön ihmisten ajatukset ja työt kohtaavat harvoin. Jari Muikku myönsi ongelmaksi, että keskusteluyhteys on olematon. Välissä on asennekuilu.

Osmo Palonen epäili, etteivät käytännön työtä tekevät ihmiset mielellään edes kuuntele tutkijoita. Helmi Järviluoman mielestä parhaat tutkijat ovat parhaita populisteja. Aina vain ei voida etukäteen tietää, millä tutkimuksella tulee olemaan käytännön merkitystä. Pertti Virtanen maiskutteli suussaan sanoja populaari ja populisti.

– Minut valittiin aikoinaan Vaasan läänin populaarimusiikin läänintaiteilijaksi, vaikka edustin marginaalimusiikkia, naureskeli Virtanen. Hän arvioi tutkimusmaailman niin ohueksi, ettei se näe verkostoja, jotka toimivat tässä yhteiskunnassa. Virtanen aprikoi, voisiko mistään tutkimuksesta, joka ei ole kiinnostava, saada aikaan tuloksia, josta voisi tehdä hitin. Virtanen kertoi itse tekevänsä väitöskirjaa suomalais-ugrilaisen kielen ja mielen toiminnallisuudesta.

Promoottori Juha Koivisto peräänkuulutti tutkimuksia yleisön käyttäytymisestä isoissa tilaisuuksissa. – Euroopassa tapahtuvia festareita varten pitäisi laatia laatudirektiivit, joissa määriteltäisiin esimerkiksi desibelirajat. Koiviston mielestä äänen desibelirajat tuntuvat olevan nykyisellään mutu-pohjalla. Huomiota tulisi kiinnittää myös ei vain äänen määrään, vaan myös laatuun, jolla saattaa olla merkittäviä terveysvaikutuksia.

Keskustelussa nousi esille myös Seinäjoen seudulle kaavailtava musiikin professuuri. – Se voisi olla kevyen musiikin alueelta. Kyseessä voisi olla musiikin ammattilainen, säveltäjä, joka toimisi samalla nuorien ohjaajana. Ajatuksen heitti Sibelius Akatemian koulutuskeskuksen johtaja Osmo Palonen, joka sai kannanotolleen paneeliväen ja kuulijoitten lämpimän kannatuksen. Päivän ja illan mittaan järjestettiin myös konsertteja, joissa esiintyivät mm. rockin konkarit Jussi Raittinen ja Pertti Virtanen.

Teksti ja kuvat: Jussi Asu

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2000

Selaa lehden artikkeleita