Hänet tunnetaan nyt loistavana pianistina, joka taikoo ilmoille niin hilpeät kuin hartaat sävelet, jokaiselle jotakin, mitä ikinä yleisö keksii toivoa. Omia sävellyksiäkin on Teoston listoilla satoja, niistä tunnetuimmat Teryleeniä, Veikko Nieminen, Jos se voisi olla totta. Musiikilliset raja-aidat kaatuvat, kun Hillel astuu kehiin.

Hillel Tokazier syntyi joulukuussa 1946 helsinkiläiseen juutalaiseen perheeseen.

– Lapsuus oli aivan loistava. Oli kiva perhe ja kivoja kavereita. Sain virikkeitä valtavasti.

Perheen lapset, sisko ja pikkuveli, kasvoivat musiikkiin; kotona äiti soitti pianoa, isä selloa, juutalaisessa koulussa oli innostava musiikinopettaja, samoin Apollon yhteiskoulussa.

Hillel soitti huuliharppua ja kaksirivistä haitaria kunnes 10-vuotiaana alkoi soittaa pianoa, sitäkin ensin korvakuulolta, bassottaen itse Bachia ja Beethovenia. Sitten hän sai opettajan, joka soitatti vasemman käden juttuja nuoteista ja pelkkää klassista – tappoi pojan ilon soittaa klassista musiikkia.

Koulun popbändissä sen sijaan oli ilo soittaa.

– Olin jazzbändissäkin, mutta jazz oli vierasta matskua mulle, kun olin kasvanut rockin parissa. Hän halusi muusikoksi, mutta vanhempien mielestä hänen piti saada ”kunnon ammatti”. Klassinen pianisti olisi hyväksytty, kevyen musiikin soittaja ei. Niin poika ylioppilaaksi kirjoitettuaan ja armeijan käytyään meni ruotsalaiseen kauppakorkeakouluun ja valmistui diplomiekonomiksi 1970, soitti kuitenkin koko ajan bändeissä, myös armeija-aikana.

– Armeijan jälkeen 1966 tehtiin ensimmäisiä levytyksiä Caj Incorporated -bändin kanssa, Raittisen Jussin kanssa tein kantrikeikkoja, soitin Tommie Mansfield -groupin kanssa ja Eero Raittisen Help-yhtyeessä 1968-1969.

Musiikki voitti

Sitten 1970 Hillel lähti Israeliin opiskelemaan heprean kieltä. Meni vuodeksi, oli neljä.

– Lähdin etsimään identiteettiäni juutalaisena. Päivisin olin pankissa duunissa, iltaisin soitin hääjuhlissa, klubeilla ja tansseissa. Tapasin monia kansainvälisiä muusikoita ja opin heiltä valtavasti. He rohkaisivat minua ryhtymään ammattimuusikoksi. Ja niin 1974 lopetin pankkiduunit, tein vain biisejä ja soitin. Sitten sain Raittisen Eerolta kirjeen, jossa hän kertoi rock- ja progebändeistä, ja niin palasin Suomeen mukanani valtava pino biisejä. Niitä käytettiin Rotox-bändin levytyksissä 1975 ja myöhemmin muissakin Boxcar ja Ball -levytyksissä.

– Noina aikoina sävelsin valtavasti. Biisejä vain tuli ja tuli. Istuin ja soitin, äänitin kasettinauhuriin. Tein sanoitukset englanniksi, ne syntyivät helposti ja olivat aika naiiveja, mutta osasin rytmittää sen kielen.

Tekstejä syntyi, mutta silti Hillel ei pidä itseään sanoittajana. Esimerkiksi juutalaisten levyjensä hepreankieliset tekstit hän sanoo poimineensa rukouskirjoista ja vain muokanneensa sanoja.

– Mutta heti, kun saan eteeni tekstin, näen, saanko siitä laulun.

Vastoinkäymisiä

Hyvä aika ei jatkunut pitkään.

– Vuonna 1978 alkoi huono aika, rockbändit kuoli, tuli Suomi-humppa ja iskelmät. Meidänkin piti lopettaa hyvä Ball-yhtye, jossa oli ruotsalaisia muusikoita, Eero Raittinen, Nono Söderberg ja minä. Lopettaminen johtui siitä, että suomalainen levy-yhtiö, joka lupasi meille levytyksen, ei pitänyt lupauksiaan. Me oltiin tehty Ruotsissa sinkku, jonka Phonogram oli ottanut jakeluunsa. Ne teki diilin suomalaisen yhtiön kanssa, että jos te hoidatte levytyksen, me hoidetaan markkinointi. Viime hetkellä suomalaiset jänisti. Se on elämäni suurin musiikillinen pettymys.

Kauan ei Hillel työttömänä ollut. Tapani Kansa pestasi hänet bändiinsä johtamaan kvartettia.

– Kun se laajeni, huomasin, etteivät teoriataitoni enää riitä. Niin sitten vanhana, yli kolmekymppisenä, menin pyrkimään Ogelin Pop-Jazz-opistoon. En osannut soittaa melkein mitään nuoteista, mutta heti kun kuulin biisin, osasin soittaa sen. Ne ihmetteli, miten voi olla tyyppi, joka ei osaa nuotteja. Tai kyllä minä ne tunsin, mutta en osannut soittaa kahden käden prima vistaa. Rupesin tekemään komppilappuja, ja niin osasin oikeissa paikoissa soittaa oikeita ääniä. Pari vuotta Ogelissa antoi hyvän teoriapohjan.

Omat jutut

Hillel Tokazier soitti 70-80 -luvuilla tanssimusiikkia ja rockia, mutta huomasi, ettei rockilla elä.

– Jos Suomessa halusi elää musiikilla, oli pakko kehittää oma juttu. Nyt rockmusiikki on eri asemassa, mutta silloin piti olla monipuolinen. Se oli aikaa, jolloin raja-aidat kaatuivat.

Hillel rupesi laulamaan bändeissä. Oli laulanut ennenkin, mutta ei niin paljon. Tapani Kansan bändissä hän oli toinen solisteista ja jossain vaiheessa ainoita laulavia pianisteja. Töitä riitti pianobaareissa. Repertuaarin piti olla laaja, oli oltava erilaisia tyylejä, lauluja suomeksi, englanniksi, ruotsiksi. Samaan aikaan Hillel alkoi tehdä pianolevyjä.

– Vuonna 1983 Syksyn säveleen meni yksi biisi, Iloinen velikulta, jonka olin tehnyt ihan muuten vain. Siitä se keksittiin öljy-yhtiön mainokseen, johon pyydettiin myös minut. Sain haukut siitä, että olen myynyt itseni. Miksi olisin sanonut ei diilille, joka pelasti talouteni. Nykyään moisesta ei haukuttaisi. Nekin raja-aidat on kaadettu.

Instrumentaalimusiikin lisäksi Hillel teki musiikkiteatteria, säesti mykkäfilmejä, hankki esiintymisrekvisiittaa, poimi vaikutteita koulupoikana nonstopissa katsomistaan piirretyistä, hullutteli soittaessaan.

– Suomen kulttuuripiireissä ei siihen aikaan vielä oikein tajuttu tätä entertainment-juttua. Eikä hyvä viihde mielestäni vieläkään saa sitä vastaanottoa, jonka voisi – vaikka nyt meillä on paljon lahjakkaita nuoria jazz- ja rockmuusikoita, maailmanluokkaa.

– Esitysvaatimukset eivät ole muuttuneet siitä kun olin 35. Nyt olen 61, hyvässä kunnossa, mutta viiden tunnin keikka on viiden tunnin keikka. On aika rankkaa soittaa yksin, one man bändinä, ensin taustamusiikkia pari tuntia ja sitten tanssimusiikkia pari tuntia.

Jotkut tilaisuudet, kuten mykkäfilmisäestykset, ovat esiintymistä rakastavalle Hillelille erityisen mieluisia.

– Tänä vuonna olin viidettä kertaa Forssan mykkäfilmifestivaaleilla säestämässä komedioita.

Pitkät elokuvat katson etukäteen, mutta Chaplin-filmeissä on joskus kiva mennä ihan kylmiltään ja soittaa vanhaa jazzia tai muuta, kehittää omia juttuja. Luotan siinäkin intuitioon.

Juutalainen musiikki

Kun Hillelin poika 1988 täytti kolmetoista, hänelle järjestettiin juutalainen Bar mitzvah (lain poika) -juhla. Isä alkoi tutkia juuriaan. Hengellinen musiikki alkoi kiinnostaa.

– Löysin rukouskirjasta melodiat, joita olin isoisäni kanssa pikkupoikana laulanut synagogassa. Aloin sovittaa niitä ja säveltää teksteihin omia biisejä. Tein koko ajan myös firmakeikkaa ja pianobaarikeikkaa eivätkä vanhat rock-kuviotkaan olleet jääneet. Sitten 90-luvun alussa tuli lama, ja keikat vähenivät rajusti. Levy-yhtiöissä oli uudet klikit ja tyypit, minulta ei otettu enää biisejä.

Hillel teki 1992 vielä yhden pianolevyn Hillel Tokazier and the Jumping Rats.

– Sitä soitettiin hyvin, muttei myyty. Tein 1996 toisen juutalaisen levyn, Maitoa ja hunajaa.  Siinä kaatui taas joku raja-aita, kun otettiin vähän isommat sovitukset mukaan. Juutalainen musiikki miellettiin kulttuuriksi, ja ajat olivat parantuneet. Aloin saada pieniä apurahojakin. Roots, kolmas juutalainen levyni, 2003 läpäisi kaikki kriteerit ja musiikkipiirit. Sitä pidettiin etnisenä levynä, ja kaikki pitivät siitä, kaveritkin. Se oli minulle todella suuri kiitos.

Fiilis tärkein

Viime aikoina Hillel on soittanut Eero Raittisen bluesbändissä Ninni Poijärven ja Haaviston veljesten kanssa, tuurannut Pekka Gröniä.

– Mieletön juttu! Jouduin opettelemaan 24 biisiä kuukaudessa, tosin vanhaa tavaraa minulle. Kun kuuntelin Eeron Woodstock -levyä, soitin mukana. Fiilis oli mahtava. Tuli mieleen muusikoiden hyvät ajat. Kaksi kuukautta sen jälkeen Eero soitti ja kysyi, voinko lähteä tuuraamaan!

Hillel on liikkunut genrestä genreen aina. Nyt tekeillä oleva levy on tilaustyö, taas uusi aluevaltaus.

– Minulta pyydettiin hengellisiä lauluja, jotka olisivat osittain yhteislauluja ja osittain jotain uutta. Sanoin, että Simojoen Pekka, Leppilammen Jukka ja muut ovat jo tehneet sen, modernisoineet perinnettä. Päätin ottaa levylle juutalaisia lauluja ja muutamia omia, vaikka olen aina pelännyt, että ne ovat liian yksinkertaisia. Kuitenkin fiilis on tärkein; en ole teoriaihminen, teen melodiaa. Melodia on vahvuuteni.

Hillel sanoo toivovansa nyt eniten tasapainoa esiintymisten ja säveltämisen välillä.

– Jos minulle annetaan aikaa kuukausi tai kaksi, pääsen vasta käyntiin. Jossain vaiheessa projektit jäävät kesken siksi, että on pakko käydä esiintymässä.

Hillel jatkaa, että muusikkopalkkiot ovat romahtaneet.

– Ainoa, millä selviää, on solistinen muusikkous. Jos rivimuusikko soittaa pubeissa ja jonkun solistin bändeissä, täytyy olla koko ajan on the road, että selviää. Nykyisin on myös niin paljon tarjontaa, että on vaikeaa saada biisejä läpi. Ja kun jo demon pitää olla levyn veroinen, säveltäjällä pitäisi olla kotistudio. Minä omistan tietokoneen ja pienen nauhoituslaitteen. Ne riittävät, toistaiseksi?

---