Kuuntele Spotifyssa

Kun Pekka Ruuska keväällä 1989 pariisilaisessa Home Latin -hotellissa alkoi kirjoittaa uutta laulua, hän oli tehnyt itselleen tilauksen: Yksi biisintekoreissun lauluista kuvaisi hänen identiteettikriisissä painivaa mielentilaansa, median uutisvyöryä ja ekokatastrofin uhkaa. Se olisi laulu kaaoksesta ja sen hallinnasta.

Pekka Ruuska kertoo:

“Olin 30-vuotias perheenisä, jota ahdistivat niin globaali kuin oma tilanne. Yritys rimpuilla peruskoulun opettajan töistä johonkin muuhun ja gospelista laajemman yleisön taiteilijaksi oli saanut kovan kolauksen, kun Sonetin julkaisema Riz-yhtyeeni albumi oli myynniltään täysi floppi.

Nyt piti vääntää seuraavan Sonet-levyn biisejä. Matka Pariisiin oli vaimoni Helenan loistava idea hänen katsellessaan tuskailevaa miestään.

Tein tarkan aikataulun siitä, minkä laulun teen minäkin päivänä. Kaaosbiisin sijoitin sunnuntaille 9.4. Suunnittelin käyttäväni siinä fragmenttitekniikkaa, jossa on paljon toisiinsa liittymättömiä kuvia.

Jo aamuyöllä herätessä syntyi laini kipeästä kurkusta ja alasti nukkumisesta. Olin ollut monta päivää kovassa flunssassa ja vihlovan kurkkukivun pelkäsin olevan allerginen reaktio Pariisin sen ajan pakokaasuille.

Aamulla aloittaessani työpäivän oli selvää, ettei yön lainilla voi aloittaa. Selasin paksua A4-kokoista muistikirjaani, jonka olin aikanaan ostanut Berliinistä. Yhdeltä suttusivulta löytyi fraasi halki tuhannen savuisen salongin neiti tanssii gasellin askelin.

Seuraavat rivit sain päälläni olleesta harmaasta jumpperista, joka oli joululahja Helenalta. Tosi arkinen kuva neidin ja salongin jälkeen.

Tällä tavalla kuvia rytmittäen se eteni. Diesel ja yskäisy tulivat Pariisin pakokaasuista ja krokotiilit uutisista siitä, kuinka New Yorkin rikkailla on alligaattorin poikasia lemmikkeinä ja kyllästyttyään ne huuhtoo ne vessasta kasvamaan aikuisiksi viemäriverkostossa.

Videotykki, uutispuuro, karhu ja leijona, sudenkorennon keveys, lukujen keskeytyminen – kaikille näille löytyy selityksensä, mistä ne tulivat ja mitä mielikuvia niihin liitin.

B-osaan liittyy esimerkiksi lasten suojattomuus siinä, millaisen maailman heille jätämme.

”Miten biisistä voi tulla klassikko näin psykedeelisellä tekstillä ja ilman kertsiä? Hitin salaisuus jää aina mysteeriksi.”

Rafaelin enkeli oli itselleni Helena. Mutta suoran rakastettuun viittaamisen sijasta päädyin kuvaan, joka antaa tilaa tulkinnoille.

Olin edellisellä biisintekoreissulla Firenzessä lukenut Henrik Tikkasen kirjan Toscanalainen hymy, jonka mukaan taiteilija Rafaellon elämäntyö tärvääntyi, kun hänen pääteoksestaan irrotettiin enkelihahmo kiiltokuviin. Se hahmo oli minulle tuttu jo lapsuudesta, ja siihen yhdistyi pysyvän ja turvallisen mielikuvia.

Kirjoitin tekstiä muistikirjaan lyijykynällä kurinalaisesti kolme päivää. Jokaisen rivin piti tulla järjestyksessä. Kaikki mitä hylkäsin, hävisi kumittamalla iäksi. Säkeistöjen riimirakenteeksi valitsin yksitavuiset täydet riimit niiden keveyden vuoksi.

Samaan aikaan tekstin kanssa syntyi melodia ja myös riffin melodiakulku sekä biisin poljento kitaralla kompaten. Edu Kettunen tuottajana sai sen rytmiikan levyllä sitten vielä ihan toiselle tasolle. Sovituksesta vastasimme yhdessä.

Miten biisistä voi tulla klassikko näin psykedeelisellä tekstillä ja ilman kertsiä? Hitin salaisuus jää aina mysteeriksi. Säännöt ja tekijän omat tausta-ajatukset ovat toissijaisia. Kaiken taiteen ytimessä on subjektiivinen kokemus ja kokijan täydellinen vapaus omaan tulkintaan.”