Laulaja-lauluntekijä Mika Nuorvan (s. 1972) kolme soololevyä ovat soineet tiuhaan tahtiin Radio Suomessa ja saaneet kriitikot lämpenemään. Mutta olematon keikkakysyntä ja ei-niin-mahtavat levymyyntiluvut laittavat miehen miettimään, onko hänen genrensä ”väliinputoajamusa”.

Mika Nuorvan vuonna 2002 julkaistulta esikoislevyltä Radio Suomen listasoittoon lähtivät nimikappale Yötä myöten, sekä seuraava single Yksinäinen ilta. Suunnitelma beeltä (2005) soittolistalle ylsi viisi laulua, joista Kuutamolla kävi Radio Suomen soitetuimpien kärkipaikalla. Radiomenestys yltyi vuonna 2007, kun Paratiisin siirtomaat julkaistiin. Nimikappale mahtuu Radio Suomen viime vuoden 40. soitetuimman listalle, ja soittoa saivat myös Virta sammuu, Vierivät vuodet ja Talven yli. Nuorva pysytteli Radio Suomen soitetuimpien listalla viime vuonna kahdeksan kuukautta peräkkäin.

– Olen ollut Radio Suomen lellikki, oikea Hannu Hanhi. Pidän itseäni todella hyväosaisena siinä mielessä. Kunnioitan ja arvostan Yleisradiota ihan älyttömästi, koska se on itsenäinen ja tietyllä lailla kaupallisuuden ulottumattomissa. Vaikka sielläkin tehdään kuuntelijatutkimuksia, soittoaikaa saa hyvin monipuolinen musiikki, sellainenkin, joka ei puhtaasti kaupallisille kanaville kelpaa. Yleisradiossa otetaan musiikillisetkin arvot todesta, Nuorva kiittelee.

Tekstivetoisen musiikin tekijänä häntä surettavat kaupallisten kanavien lyhyet soittolistat ja se ideologia, että musiikin pitäisi olla kuin tapettia, jottei se vain häiritsisi ketään. Kaupalliset radiokanavat eivät ole lämmenneet Nuorvan elämänmakuisille lauluille, mutta syyt eivät välttämättä ole musiikilliset. Eräänkin kanavan mielestä Vierivät vuodet olisi kyllä ollut ”vuoden 2007 kovin juttu”, jos sen olisi julkaissut yksi tunnetumpi laulaja-lauluntekijä.

– Just tää on tyhmää: radiokanava uskoo biisiin, kehuu ja suitsuttaa sitä, muttei halua tehdä musiikkikulttuurityötä, vaan pitää kauheana riskinä ottaa soittolistalle tuntematonta tekijää. Tämän saman perustelun Kähkönen (levy-yhtiö Humble Housen Pekka Kähkönen) on kuullut sata kertaa, Nuorva hymähtää.

Hänen kaikki soololevynsä ovat saaneet hyviä arvosteluita: niissä on sellaisia mainintoja kuin ”oikeasti superhieno levy”, ”yksi aidoimman kuuloisista aikoihin”, ”mukana laulaja-lauluntekijöiden mestaruustaistossa”, ”teksteissä rutkasti enemmän oivallusta kuin keskimäärin”, ”häkellyttävän hienoa”, ja niin edelleen.

Usvaliitto valmiina lähtöön

Tuntuisi loogiselta kertoa seuraavaksi, että Nuorvan levyt myyvät hyvin ja hänen bändilleen, Usvaliitolle, pukkaa kivasti keikkaa. Mutta ei.

– Radiosoitolla, keikkojen määrällä ja levymyynnillä ei tunnu olevan mitään yhteyttä, Nuorva oikaisee.

Levynjulkaisukeikkoja lukuun ottamatta Usvaliitto ei ole lava-aikaa saanut.

– Useat ohjelmatoimistot on kyllä olleet, että ”jepjep, kohta lähtee”, mutta jääneet odottelemaan jotain läpimurtoa, joka laittaa puhelimet soimaan. Ja jos alan ammattilaiset ei pysty järjestämään meille keikkoja, niin miten mä muka itsekään tietäisin, miten keikalle pääsee, Nuorva ihmettelee.

Nuorvan laulun ja kitaroinnin lisäksi Usvaliitossa kuullaan Esko Turpeisen ja Pietu Liaksen kitaroita, Mikko Pellisen kosketinsoittimia, Juha Järvisen rumpuja ja Mikko Löytyn bassoa. Viimeksi mainittua lukuun ottamatta kaikki soittavat myös Nuorvan levyillä. Poppoo olisi valmis keikkailemaan omilla biiseillä sekä rokkiklubeilla että tanssipaikoissa, eikä Nuorvalla olisi mitään sitäkään vastaan, että liikkeelle lähdettäisiin duo- tai triomuodostelmassa.

– Tässä on ammattilaisista koostuva bändi valmiina, mutta ei kelpaa. Ne muutamat keikat mitä levyjen myötä on tehty, on saaneet ihan hirmu hyvän vastaanoton. Väkeä on ollut, osa on kuunnellut ja osa jorannut. Sen verran vahvaa on ollut tuo maakuntaradiosoitto, että joka keikalla ovat tulleet ihmettelemään, että olipa paljon tuttuja biisejä, siinäkö sä nyt olet, Nuorva kertoo.

Karvahattugospelia

Ennen soolouraansa hän julkaisi Pekka Kososen kanssa neljä levyllistä Soihtuorkesterin körttigospelia, ja hankki kirkollisissa piireissä vahvan jalansijan muusikkona.

– Körttigospel, tai karvahattugospel, on gospelin konstailematonta marginaalia, jossa on lupa puhua elämästäkin, ei pelkästään omaan uskovaisuuteen liittyvistä asioista. Siinä on vähemmän Jeesus-sanoja, Nuorva selvittää.

Saman karvahatun alle mahtuvat myös muun muassa gospelistit Jaakko Löytty, Jouko Mäki-Lohiluoma, Kari Haapala ja Teppo Nuorva, jonka bänditouhut tekivät Mikaan aikanaan suuren vaikutuksen. Isoveljen huoneesta kantautuva kantrifolk sekä itse väsätyt kurkkupurkkirummut ja rockradio olivat Mikan musiikilliset innoittajat pienenä poikana. Omat rummut hän sai 9-vuotiaana, ja 12-vuotiaana tuli sisäinen käsky lainata isoveljen kitaraa ja kirjoittaa ensimmäinen laulu. Rippikoulu ja seurakuntanuoruus johtivat gospelkuvioihin, rummut vaihtuivat kitaraan ja lauluja syntyi jatkuvasti.

Mika Nuorva kuittaa gospeltaustansa todeten, että ”elämä on kokonaisuus”.

– Kyllähän näissä mun soololevyjenkin kappaleissa tulee ilmi, että ihmisillä tuppaa olemaan jonkinlainen suhde luojaansa. En sitä mitenkään tietoisesti karsasta, mutten myöskään alleviivaa.

Hän on esiintynyt seurakuntien järjestämissä tilaisuuksissa lähes pari vuosikymmentä ja niiden ollessa kyseessä se onkin Nuorvan puhelin, joka soi. Yleisö on pieni mutta kirjava: on nuoria, jotka haluavat kuulla Nuorvan hengellisiä lauluja eli ”henksuja”, on eläkeikäisiä jotka olettavat tulevansa virsikonserttiin ja työikäisiä, joille Nuorva on Radio Suomesta tuttu.

– Ihan mahdoton tilannehan tuo on alkaa ajatella, mitä kukin haluaa kuulla. Vedän niitä lauluja mitä sinä iltana haluan. En näe gospelhommaa ja soolotuotantoa toisiaan pois sulkevana asiana. Joka ei sitä kestä, että saatan laulaa rakkauslauluja kirkossa ja seurakuntasaleissa, niin se ei sitten kestä sitä.

Profiloitumisen probleema

Mika Nuorva painottaa olevansa todella tyytyväinen ja onnellinen soololevyjensä saamasta vastaanotosta. Mutta Usvaliiton radiosoittoon nähden ankea keikkamäärä ja levyjen ei-niin-mahtavat myyntiluvut sekä kaupallisten kanavien nuiva suhtautuminen laittavat miehen miettimään, onko hänen edustamansa genre ”väliinputoajamusa”.

– Oiskohan mun pitänyt ottaa jättimäinen iskelmäleima otsaan? Tai laittaa enemmän särökitaroita ja tehdä rokimpaa? Vai enemmän koneita ja popimpaa? Mun biisithän on ihan mitä tahansa genreä riippuen siitä, miten ne tuottaa.

Ehkei jättimäinen, mutta jonkin kokoinen iskelmäleima Nuorvalla on, eikä se häntä harmita, päin vastoin – onhan slaavilainen iskelmä osa suomalaisuutta. Mutta oikeastaan sen miettiminen, mikä on iskelmää ja mikä poppia, mikä jotain siltä väliltä ja mikä jotain ihan muuta, ei huvittaisi häntä yhtään.

– Enkä mä tiedä, haluaako yleisökään sitä miettiä.

Nuorva on tuottanut itse kaksi viimeisintä levyään pitäen mielessään ensimmäisen levyn tuottaneen Hannu Pikkaraisen kannustava vinkki: Millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että kuulijalle tulee hyvä fiilis. Kun Nuorva joka tapauksessa tekee biisiensä demot kotistudiossaan huolella, on levyjen tuottaminen itse luontevaa.

– Demonteko vaikuttaa ratkaisevasti sävellykseen ja jossakin määrin myös teksteihin, prosessi on kokonaisvaltainen.

Nuorva kertoo soittavansa useita soittimia ”huonosti ja vähän” eli juuri sen verran, että saa mallinnettua soittajille, mitä tarkoittaa.

– En ole soittaja, mutta ehkä jollakin lailla lahjakas ymmärtämään eri instrumentteja. Pistän transposen päälle ja soitan c:stä jotain sinne päin. Tutut muusikot ymmärtävät heti, mitä olen tarkoittanut, ja soittavat saman niin kuin se oikeasti kuuluu soittaa. Tosin aina jotain mun soittamaakin päätyy levylle.

Laulun tekemisen lähtökohtana on teksti, sen sisältö ja tarina sekä se, että biisi toimii jo paljaaltaan, trubaduurihengessä. Lähestymistapa sovittamiseen ja tuottamiseen on ”laululähtöinen”.

– Ja siitäpä seuraakin helposti se, että on vaikea profiloitua johonkin tiettyyn genreen. Tietysti mua tuottajana pitäisi kiinnostaa enemmän kokonaisuus, mutta kun mulle laulut on yksilöitä.

Nuorva kertookin harkinneensa mahdollisuutta, että seuraavan levyn tuottaisi taas joku muu. Syy ei ole se, että hän haluaisi välttää väliinputoamisen ja profiloitua, vaan vaihtelunhalu ja se, että tuottaminen on iso työ ja jo laulujen kirjoittaminenkin vaatii paljon aikaa.

Tarkka ja herkkä kaveri

Mika Nuorvan teksteistä kuulee, että vaivaa on nähty isosti ja työtuolia säästämättä: tarinankerronta on sujuvaa, sanankäyttö taloudellista ja teksti tiukassa kuosissa.

– Kyllä mä istun ja hieron. Mulle on minimi, että riimit on puhtaat. Siitä olen junnuvainiolaisittain tarkka. Riimittely ei kuitenkaan saa mennä överiksi niin, että siitä pidetään kiinni sisällön ja tarinan kuljetuksen kustannuksella, Nuorva tuumii ja lisää:

– Toki on ihan älyttömän hienoja lauluntekijöitä, ja tosi paljon, jotka kirjoittaa hienoja kappaleita, joissa riimit on ihan mitä sattuu. Mutta kun kaikki muu tekee vaikutuksen ja toimii, niin hyvä.

Paitsi loppusointujen puhtausvaatimuksilla, tämä pikkutarkaksi käsityöläiseksi itsensä nimeävä lauluntekijä kahlitsee kynäänsä myös sisäriimeillä.

– Sisäriimit groovaa hyvin, mutta sanelee aika kylmästi sen, mihin seuraavaksi mennään. En kauheasti harrasta sitä, että riimiparit vaihtuu säkeistöstä toiseen. Joten kyllä mä välillä katson ekan säkeistön jälkeen, että voi jesus minkä rakenteen mä tähän tein: tonne loppusoinnut ja tonne sisäriimit…

Nuorva tekee tekstit ja sävellykset yhtä aikaa, pohdiskellen paljon melodian ja tekstin välisiä jännitteitä.

– Saatan miettiä tosi tarkkaan, että voiko tietyn sanan laulaa nousevalla sävelkululla, kun siinä vaihtuu sointu toiveikkaaksi, vai pitäisikö kuitenkin vähän masentaa kuulijaa jollain toisella ratkaisulla. Jännitteet on kiinnostavia, Nuorva tuumii ja mainitsee esimerkkinä kantrimusiikin, missä synkeistä asioista kerrotaan iloisilla melodioilla.

Myös tuotantoasiat ovat mielessä jo laulun syntyvaiheessa, ja laulun tarina hahmoineen pyörii filminä mielikuvissa.

– Kun tämä kaikki tapahtuu samanaikaisesti, lauluista tulee väkisin aika visuaalisia, hän summaa.

Hän sanoo kamppailevansa jatkuvasti ”luontaisesti täysin ylimitoitettua dramatiikan tajuaan” vastaan, jotta laulujen pateettisuus ei karkaisi lapasesta.

– Melkein biisin kuin biisin kanssa mua itkettää jossain vaiheessa. Mä elän ihan tosissani myötä kuviteltuja kohtaloita ja paljon sellaistakin, mikä ei päädy lauluun. Kun mietin, miten tässä voisi käydä ja miltä tosta ihmisestä tuntuu, niin mä herkistyn heti. Sen takia musta ei varmaan pappia tullutkaan: mähän vuotaisin kuiviin, kun itkisin puheita kirjoittaessani.

Sauvakävelyn kautta voittoon

Toiveikkuus sekä sarkasmin ja huumorin, varsinkin mustan, pilkahdukset ovat Nuorvan keinoja silotella tarinoiden traagisuutta ja pistää pateettisuutta piiloon. Hän sanoo olevansa arkiromantikko ja tarinankertoja, jolle on luontevinta kirjoittaa havainnoivasti pienistä-suurista asioista, vaikkapa hössöttävästä mummosta, tansseista keittokomerossa tai kuohuviinistä kumpparissa.

Radiohitti Vierivät vuodet on erilaista Nuorvaa, jonka löytäminen vaati omien rajojen rikkomista ja arkuuden voittamista. Päässä alkoi soida fraasimelodia, joka huusi seurakseen juhlallista tekstiä.

– Mulle tuli mieleen se, kun Ruuskan Pekka sanoi joskus, että koska mä olen terävä tarkkailija ja tekstitän kerronnallisesti ja kuvailevasti, niin mun kannattaisikin kokeilla rajojani pateettisuuden kanssa. Kirjoittaa joskus myös isoista asioista. Silloin mä ajattelin, että eihän mulla ole ikinä pokkaa siihen, mä koen itseni pikemminkin ulkopuoliseksi tarkkailijaksi.

Nuorva lähti kuitenkin noudattamaan neuvoa, ja kun Vierivät vuodet -kertosäkeistön teksti alkoi rakentua juhlavasti ”Olkoon nuoruus vain haihtuva”, hän oli hämillään.

– No ei todellakaan mulle tyypillistä! Mutta kyllä mä leinolaisuuden kannattaja olen ja pidän siitä kovasti, vaikken olekaan kokenut sitä omimmaksi kirjoitustyyliksi.

Vierivät vuodet -kertosäkeistön ja ensimmäisen säkeistön jälkeen tulikin kauhea lukko, jonka auki saaminen vaati pakkokeinoja.

– Lähdin sauvakävelylle ja päätin, että en palaa ennen kuin teksti on tehty. Varmaan mun aika huono kunto motivoi kuumeiseen työskentelyyn, ja ihan kohtuullisen lenkin aikana sain kakkossäkeistön valmiiksi.

Nuorva on saanut rohkaisevaa palautetta laulustaan, jota kertoo rakentaneensa ”kauhean arkana”.

– Yhteydenottoja on tullut paljon varsinkin miehiltä, jotka haluaisivat esittää laulun rakkaalleen tai vaikka anopin syntymäpäivillä. Yksi veteraanikuorokin pyysi nuotteja, koska halusi laulun ohjelmistoonsa. Tästä olen ihan pähkinöinä.

Flow’hun ja takaisin arkeen

Työ kuljettaa nuorisotyönohjaajaksi kouluttautunutta Mika Nuorvaa Jyväskylästä sinne, missä herännäisyyttä esiintyy, eli Savoon, Pohjanmaalle ja pääkaupunkiseudulle. Reissupäivien lisäksi viikonloppuisyys vie oman antoisan aikansa. Laulujen tekeminen on hyvin kausittaista, mutta muistiinpanoja syntyy lehtiöön ja puhelimen muistiin koko ajan.

– Mun on ihan mahdoton saada pysymään sitä flow’ta. Sitä kun pääsee kirjoittamaan, menee mukavasti sekapäiseksi, menettää kontrollin arkeensa ja muut asiat paitsi luomistyö menettävät merkitystään, Nuorva sanoo.

Hän ei ole puoleen vuoteen kirjoittanut juuri mitään, vaan elellyt rauhassa viime levynjulkaisun jälkeistä sulatteluaikaa ja tunnustellut varovasti uusia ideoita. Seuraavan levyn julkaisuajankohtaa ei ole tarvinnut hätiköidä kalenteriin, ja Nuorvaa julkaiseva Humbe House on lauluntekijäystävällinen siinäkin mielessä, että kustannussopimusten perään ei kysellä.

Pientä kipinää seuraavan levyn tekemiseen Nuorvalla jo on, ja suunta, johon hän haluaisi lauluntekijänä kulkea, alkaa hahmottua.

– Luovempaa ja kahjompaa. Enemmän kuin säntillisiä tarinoita, niin jotain lyyrisempää ja taiteellisempaa, hän hahmottelee ja mainitsee kaksi itselleen tärkeää levyä: Hectorin Nuku idiootti sekä Varjot ja lakanat.

– Taiteesta ymmärrän vain sen mitä itse ymmärrän, enkä pidä itseäni taiteilijana, mutta haluaisin mennä enemmän sekapäiseksi ja kirjoittaa rohkeammin sellaista, mistä en ole itsekään ihan varma, mitä se tarkoittaa ja mistä kertoo.

Myöskään muusikoksi Nuorva ei pysty itseään sanomaan, vaan on mieluummin mies, joka harrastaa musiikkia vakavasti, kun on sen aika. Hän kertoo haluavansa tutustua itseensä laulunkirjoittajana, ja aikookin aktivoitua hakemaan apurahoja, jotta saisi mahdollisuuden viettää jonkin aikaa enemmän flow’n ehdoilla.

– Mulla on rima korkealla ja suhtaudun lauluntekoon, ikään kuin itseltäni salaa, hyvin vakavasti. Välillä yllätyn, miten vereslihalla sitä onkaan oman luomisensa kanssa. Mä en vielä oikein tiedä, kestäisinkö mä sitä päätyönä.