(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Mitä töitä teet tällä hetkellä?

Teen duunia sekä esittävän että luovan taiteen puolella. Toisaalta keikkailen pohjalta Nainen ja Flyygeli – esitän lauluja ja samalla kertoilen yleisölle aina myös vähän laulujen taustoista, esim. milloin ja miksi ne ovat syntyneet. Luovalla puolella olen keskittynyt lähinnä lyhytelokuva- ja teatterimusiikkiin. Olen opetellut sinnikkäästi käyttämään Kaapelitehtaan studiota, jonka Matti (Matti Bergström) sai elämäntyöllään aikaan. Siellä on vielä muutama matolaatikko, joita en ymmärrä, mutta olen suunnitellut, että tutkimusmatkani erilaisten soundien maailmaan saa kestää seuraavat 40 vuotta. Olen innostunut tästä työstä ja haluan jatkaa siitä, mihin Matti jäi. Olen huomannut, että nautin suunnattomasti sekä esittämisestä että siitä, kun saan vetäytyä ”luostariini” pohtimaan uusia sävellys- ja sovitustöitä.

Mitkä työt nostaisit esiin viime aikojen töistäsi?

Sävelsin musiikkia ja äänimaailmaa, mm. hienon myrskyn FST:n tuottamaan, Lena Anderssonin kuvakirjasta dramatisoituun Storm Stina -satuun, jonka ohjasi Inge Engström. Ja tulossa on Stina och Stor Struten samoilta tekijöiltä. Lisäksi, sävelsin hienon pommin (kikerrystä luurista) Raivoisien Ruusujen esittämään Elämän kevät -näytelmään, joka esitettiin Aleksanterin teatterissa. No, tietenkin näiden efektoitujen musiikkielementtien lisäksi olen säveltänyt myös melodisia osuuksia ko. produktiohin. Mutta kaiken kaikkiaan, elokuva- ja teatterimusiikki on hienoa, koska siinä ihminen, katsoja/kuulija ikään kuin uitetaan seuraavaan kohtaukseen, ja äänillä täytyy osata luoda joskus aivan uudenlaisia, tuntemattomia, ihmeellisiä ääniä. Se on haasteellista hommaa.

Miten aloitit teatteri- ja tv-elokuvamusiikin teon?

Itse asiassa, kaikki alkoi, kun Matti kuoli. Minulle jäi tehtäväksi silloin 11 osaa Sakari Pälsin kertomuksiin pohjautuvassa tv-sarjassa Vallesmannin Arvo ja minä, joka kertoo pikkupoikien elämästä. Matti ehti kirjoittaa musiikin ensimmäiseen osaan ja sitten se tapahtui. Olin todella vihainen, suorastaan suutuin, kun Matti kuoli. Ajattelin, että miksi teit tämän minulle. Mutta minulla ei ollut muita mahdollisuuksia, ei henkisesti eikä taloudellisesti, kuin jatkaa musiikintekoa. En voinut jäädä surkuttelemaan ja suremaan. Se varmaan koitui myös pelastuksekseni.

Kuinka käytännössä teatterimusiikin teko sujuu?

No, esimerkiksi Lahden kaupunginteatterissa esitettyyn, Henrik Ibsenin kirjoittamaan kokoillan näytelmään Villisorsa olen tehnyt musiikin moniraitatekniikalla, vähän niin kuin käsityönä. Ensin säveltänyt musiikin, sitten sovittanut, soittanut kaikki instrumentit itse, äänittänyt ja lopuksi miksannut. Sitten olen kiikuttanut valmiin nauhan teatteriin. Näytelmän musiikin esillepanossa on myös tärkeää akustinen, kokonaisvaltainen rakentaminen. Paljon riippuu myös näistä teattereissa toimivista äänentoiston ammattilaisista, kuinka he saavat musiikin esille. Olen tavannut paljon lahjakkaita nuoria miehiä ja naisia näissä ihmisissä, joiden kanssa olen nauttinut yhteistyöstä suunnattomasti.

Mikä on paras/rakkain työsi?

Matti Bergström – kaikki ne musiikilliset työt, jotka me nyrkit savessa yhdessä tehtiin. Se oli niin iso ja voimakas kokemus, suorastaan voittamaton, etten tiedä vastaavaa. Mitä tulee töiden paremmuuteen, se on toisten ihmisten arvioitava. Rakkaita töitä mulle nykyään ovat mm. lastennäytelmien musiikki. Esimerkiksi Hevosenkenkään tekemäni 4 lastennäytelmän musiikkiproduktiota tuntuvat kovin rakkailta.

Ikimuistoisin hetkesi?

Kun Matti kosi mua kolmannen kerran! Kaksi kertaa olin vastannut että ”ei tulis mieleenikään”. Heh heh, mummo oli siis kolmannella kerralla jo kypsynyt.

Millainen olit nuorena?

Kävin Sibelius-Akatemiaa, ja soitin ja soitin pianoa. Ylioppilaaksikin kirjoitin jotenkin yllättäen. Luulin aina olleeni jotenkin yksinäinen ja vakava. Kunnes jokin aika sitten löysin vanhan päiväkirjani, joka vilisi kaiken maailman vesaa, pekkaa, anttia ja jussia. Ihmettelin itsekin, että mitäs hiivatin porukkaa tuo nyt sitten on ollut! Oli myönnettävä, että kai sitä on tullut styylailtua siellä sun täällä ihan normaalisti, vaikka jälkeenpäin itseni lähinnä yksinäiseksi muistinkin. Jo kouluaikoina muuten, Töölön yhteiskoulussa, säestin pianolla aina kaikissa juhlissa, rukoushetkissä ja pippaloissa. Mulla oli yks mahtava opettaja, historian maikka Arvi Karvonen, joka opetti myös Sibiksessä. Hän kerrankin lykkäsi mulle Koraalikirjan alkusoitot naaman eteen, ja kun kauhistelin, kuinka ehtisin soittaa kaikki nuotit ennen yhteistä virren veisuuta, hän totesi vain reippaasti, että “Siitä vaan vetelet ja soitat ne nuotit, mitkä ehdit!”.

Mikä saa sinut pysymään alalla, musiikin parissa?

Lainaan tähän vain appini, Harri Bergströmin sanoja, jotka hän aikoinaan lausui vaimolleen, heidän varmaankin pohtiessa samaa asiaa: “Musiken står närmast Gud av alla konster”.