PIENI JA HENTO OTE
Säv. ja san. Dave Lindholm
Ensilevytys: Dave Lindholm (1982)

Dave Lindholm oli vuonna 1973 suorittamassa siviilipalvelusta näkövammaisten ammattikoulussa, kun kerran ruokatunnilla tapahtui jotain erityistä. Koulu sijaitsi yhdessä Linnunlaulun huvilassa Helsingissä.

Dave kertoo:

”Näin yhden tytön istumassa yksinään ja ihmettelin, miksei hän mene syömään kuten muut oppilaat. – No, kun en oikein pääse tästä sinne. – Okei. Lähdetään!

Olin siinä vaiheessa jo saattanut näkövammaisia ja tiesin, ettei napata ihmisestä kiinni ja kahlita, vaan annetaan hänen itsensä pitää kiinni ja tulla mukana.

Tämä kokemus jäi mieleen, lähinnä se luottamuksen tunne. Sellaista en ollut kokenut elämässä kertaakaan. Saatoin hänet ruokailuun ja menin hetkeksi pihalle istumaan ja mietin, että tällaistakin on olemassa. Biisinteon kannalta ei kuitenkaan vielä tapahtunut mitään.

70-luvun puolivälin jälkeen kuuntelin paljon venäläisviulistin Viktor Tretyakovin levyttämiä Paganini-juttuja ja italialaisen pianistin Maurizio Pollinin Chopin-etydejä. Jäi itämään ajatus tehdä joskus jotain vastaavaa maailmaa. 80-luvulle tultaessa olikin viritelmää parista eri sovittajasta, mutta ne jutut jäi lähtökuoppiin.

Sitten tapasin Oton (Donner) ja hän sanoi lähtevänsä mielellään messiin. Menin Otolle kylään ja hän kokeili pianolla eri vaihtoehtoja. Istuin ja luin kirjaa ja välillä jotain kommentoin.

Seuraava muistikuva on se, että mentiin Finnvoxin studioon levyttämään Aino-levyä. Tämän biisin teksti oli täysin auki eikä muistakaan ollut juuri mitään, kun biisien pituuttakaan ei vielä tiedetty.

Oton johdolla ja sovittamana neljä soittajaa äänitti albumin jousiosuudet. Olin paikalla ja ehkä jotain tempoa saatoin kommentoida.

Tekstin tähän kirjoitin äänittämön puolella sinä aikana, kun äänittäjällä oli ruokatunti. Viulistit oli jo lähteneet.

Se vuoden 1973 kokemus oli sysäys, mutta se on vain osa biisiä. Aika suoraan tajunnanvirtana sanat paperille tuli. Siinä on tietty tunnelma läpi koko jutun, ja huomaa, ettei ole vaihdettu kesken mitään.

Jotain laulumelodiaa taisi myös olla mielessä. Oma syöminen jäi väliin ja pelkkä kahvi riitti kuten yleensä.

Se on mulle aika tavallista, että joidenkin biisien sanat syntyy vasta studiossa. Harvemmin kuitenkaan ihan ruokatunnilla.

Oton kanssa oli sovittu, missä kohdissa on laulua. Laulettuani tiesin, mikä kitarasaundi toimii. Soitin tosi hiljaa. Vaikka se oli sähkökitara, se sopi hyvin viulujen kanssa. Tuli samanlainen soiva sävy. Täytin kitaralla vain sen, mikä tuntui luontevalta. Kun siinä ei muutenkaan ollut mitään kitarasankaritunnelmaa, ei ollut järkeä soitella koko ajan.

En ollut koskaan tehnyt näin, pelkät viulut pohjalla ja klassinen tempomaailma. Otto pystyi ne jutut selkeyttämään. Hänen kanssaan oli aina tekemisen meininki eikä mitään haahuilua.

Keikoilla en tätä esittänyt ennen 2000-luvun alkua. Silloin oli yhdet hautajaiset Lahdessa ja tuli toive. Karjalaisen Jape (Jarno) oli mukana ja soitti kontrabassoa, mulla akustinen kitara. Sitten 2004 esitin sen Elvis ry:n jutuissa, Lauluntekijäklubilla soolona ja juhlakonsertissa Vantaan ison bändin kanssa. Nykyisin biisi on melkein joka keikalla.

Kiertue Oton ja jousiryhmän kanssa 2008 oli mulle helppoa, kun kaikki kulttuuri-ihmiset halusi jutella Oton kanssa. Tietenkin sujui muutenkin. En kuitenkaan koe tärkeänä pyrkiä sitä toistamaan, vaikka osaajia Suomesta kyllä löytyisi. Mutta olisiko samaa tunnelmaa? On niin paljon, mitä ei pysty mieleisellään tavalla enää toteuttamaan, kun ihmiset on kuolleet tai siinä kunnossa, että ne ei pahemmin enää soita.”

VEIKKO NIEMINEN
Säv. Tapani Kansa ja Hillel Tokazier
San. Tapani Kansa
Ensilevytys: Tapani Kansa (1978)

Tapani Kansan suosituimpia levytyksiä on yhteiskunnallinen kupletti nuoresta työttömästä, jonka rahat riittävät pieneen kahviin linja-autoasemalla. Laulun teksti syntyi keikkamatkan päätteeksi.

”Yhdellä Pohjanmaan keikkareissulla pysähdyin Tampereella Kesoilin yöbaariin teekupposelle ja sämpylälle. Pöytääni tuli juttelemaan nuori mies, joka oli vihainen ihan kaikelle. Ajaessa kotiin Katajanokalle alkoi tekstin idea hahmottua, ja kotona ensitöikseni kirjoitin sanat paperille kynä sauhuten.

Yhteiskunnallisena kehyksenä tarinan takana oli nuorisotyöttömyys, joka oli rysähtänyt uutena ilmiönä. Siihen asti vaikkapa ammattikoulun jälkeen sai heti töitä. Mutta 1975 meillä oli jo 60 000 työtöntä ja heti hätätilahallitus. Työttömyys oli pientä myöhempiin verrattuna, mutta silloin se oli sokki ja koski ensimmäistä kertaa myös nuorisoa.

Lapsesta asti olin seurannut yhteiskunnallisia asioita jopa intohimoisesti. Kotona niistä puhuttiin usein. Isäni Ahti Kansa oli peltiseppä ja työläiskirjailija.

Ensimmäinen levytetty tekstini oli 1974 julkaistu Sä luota päivään nousevaan. Se syntyi, kun olin ehdottanut Toivo Kärjelle, että levyttäisin italialaisen kappaleen Il mondo cambiera.  (säv. Sante Romitelli, alkup. san. Renzo Cioni ja Franco Migliacci). Topi kysyi, kuka tekisi tekstin, kun pojat (Junnu ja Vexi) on lomalla.

Vastasin, että voisin tehdä itse. – Ai jaa! Sen pitää olla sitten jämpti, tuumasi Topi. En tehnyt suoraa käännöstä vaan uuden tekstin samassa hengessä kuin alkuperäinen.

Siitä se alkoi, ja vähitellen aloin tehdä myös originaaleja. Hiukan ennen Veikko Niemistä syntyivät Tulkaa tytöt takaisin sekä Äidin pikkupoika, jonka tekstin tein ruotsinsuomalaisen opettajan Martti Pörhön sävellykseen.

Olen aina tykännyt Pekkarisen, Jurvan ja Tannerin jutuista. Kuplettihenkeen sävelsimme Hillel Tokazierin kanssa myös Veikko Niemisen muutama päivä tekstin syntymisestä. Hillel oli silloin bändini pianisti ja meillä oli yhteisiä biisisessioita.

Teksti on painava, mutta sävellys ei ole pateettinen vaan svengaavan kepeä. Kun sulla on vahva aihe, siitä tulee helposti liian raskas, jos sitä vielä sävelmällä pönkittää.”

Hillel Tokazier kertoo, että heti kun hänellä oli pianon ääressä teksti, lähti kertosäkeen melodia tulemaan.

”Rytmiikka tuli myös samalla, sellainen jatsikas komppi. Tapsalla oli vahva näkemys A-osan melodiasta ja niin se sävellys yhteistyönä syntyi. Siihen tuli tosi hyvä iskelmän rakenne. Hyvä ratkaisu oli myös se vuorottelu, että kertosäe on duuria ja A-osat mollia.

Teimme pelkällä pianolla ja laululla myös demon, joka lähetettiin euroviisukarsintoihin. Se oli tiettävästi aika hilkulla päästä sinne.”

Levytys äänitettiin Takomon studiolla Antti Hyvärisen johdolla ja sovituksena. Tapani Kansa valitsi laulaessaan ja viheltäessään esityksenkin tyylilajiksi kuplettirallin kepeyden.

”Kaikenlaista huumorinpläjäystä tuli mukaan. Esityksen huolettomuus on tarkoitettu kuvaamaan sitä, kuinka kevyesti moniin vakaviin asioihin suhtaudutaan. Että antaa olla vaan, rintintin. Porukat pyörii tuolla lyöden ranttaliksi mutta täynnä vihaa ja katkeruutta, kun ei ole paikkaa aikuistumisen kynnyksellä”, Kansa sanoo.

Hillel Tokazier kertoo esimerkin laulun nykyisestä kulttiklassikon asemasta:

“Joku vuosi sitten keikalla ryhmä nuoria tuli pyytämään, että soittaisin tämän. Kun ihmettelin, mistä muistavat, niin vastasivat, että tämä kuuluu heillä samaan sarjaan kuin Aikuinen nainen.”

…

Jutussa mainitut kappaleet
Il mondo cambiera: säv. Sante Romitelli, alkup. san. Renzo Cioni ja Franco Migliacci
Aikuinen nainen: säv. Gaetano Savio, alkup. san. Amerigo Cassella, suom. san. Kaisu Liuhala