Nuori tyttö ei silloin välttämättä ymmärtänyt, että oli luomassa pohjaa koko elämän kestävälle työuralle. Se ura on ollut monisäikeinen ja tuottanut paljon materiaalia, lauluja ja kirjoja. Pelkästään Teoston listoilta löytyy yli 500 sanoitusta.

– Lauloimme paljon partiossa, vaikka en mikään laulaja ole koskaan ollut. Siellä oli paljon juhlia ja synttäreitä. Teimme uusia sanoja vanhoihin tuttuihin lauluihin. Silloin ei tullut mieleenkään, että moiseen tarvittaisiin lupa, tosin ne laulut tehtiin omiin tilanteisiin, eikä niitä esitetty muualla.

– Varsinaisesti uusien laulujen sanoitus alkoi 1968, kun minua pyydettiin sanoittamaan lapsille lähetyslaulu. Laulun sävelsi Hyvinkään kanttori Matti Heroja.

– Syksyllä 1970 aloitin työt Suomen Lähetysseuran nuorisosihteerinä ja siellä tehtäviini kuului materiaalin tuotanto Suomen kirkon nuoriso- ja varhaisnuorisotyöhön. Silloin tehtiin todella paljon pikku näytelmiä ja lauluja.

– Siitä se varsinaisesti alkoi työnä ja sanoitin uusia lauluja eri säveltäjien kanssa. Lisäksi pääsin suunnittelemaan leireille vapaa-ajan ohjelmaa. Se oli sitä, mitä halusin tehdä ja missä olin mielestäni hyvä. En ajatellut sitä työnä, oli vain kiva tehdä kaikkea.

Radio ja Himpulapimpula

Perkiö oli samassa tilaisuudessa, jossa Yleisradion nuortenohjelmien päällikkö Matti Hara oli luennoimassa. Hara kertoi, että kristilliseen arvopohjaan nojaavia ohjelmia ei ole, koska ei ole tekijöitä. Hän toivotti vapaaehtoiset tekijät tervetulleeksi. Perkiö oivalsi, että tässä olisi tilaisuus tehdä jotain sellaista, josta oli pitkään haaveillut. Ensin hän oli mukana tekemässä nuorille sarjaa, joka tuli kerran viikossa ulos. Perkiö tajusi, että se teettää paljon pohjatyötä ja pyysi mukaan muitakin tekijöitä. Pitkän radiouransa ensi askeleet hän otti silloin. Myöhemmin hän pääsi Lasten Radioon.

– Radiotyö oli minulle myös henkireikä. Muistan elävästi sen ensimmäisen kesän. Hesarin Jukka Kajava haukkui kesän aikana tekemäni Himpulapimpulan -ohjelman varmaan viisi kertaa. Osan varmasti ihan aiheesta, mutta osa oli kyllä aiheetontakin. Lopulta en uskaltanut avata lehteä tiistaisin ja keskiviikkoisin, koska pelkäsin saavani haukkuja. Kerran hän väitti minun kysyneen lapsilta sellaisen kysymyksen, mitä en ollut edes kysynyt. Se vapautti, enkä ottanut haukkuja enää niin raskaasti.

– Myöhemmin tapasin Kajavan, kun hän oli yliopistolla pitämässä luentoa. En malttanut olla sanomatta hänelle, että olet antanut minulle kovaa työpaikkakoulutusta, mutta en kanna siitä kuitenkaan kaunaa. Olin ja olen yhä edelleen vakuuttunut siitä, että Kajavan motiivit olivat aina lapsen puolella ja lapsen parhaaksi. Hän oli teräväkynäinen ja ruusuissakin oli aina jokunen piikki. Se oli rankka ja opettavainen kesä. Opin ainakin ottamaan kritiikkiä vastaan. Minua pyydettiin jatkamaan ja niin siinä kuluikin kymmenen vuotta. Omien lasten kasvaessa ohjelmien kohderyhmäkin muuttui mukana.

Sanoittajan paras lähde on elämä itse. Sitä lähdettä Perkiö on yrittänyt pitää runsaana ja avoimena, hänen luovuutensa ei ole ollut ehtymässä missään vaiheessa, vaan uusia ideoita ja projekteja on koko ajan työn alla. Sanoittamisen ja toimittamisen lisäksi tuottelias Perkiö on julkaissut kymmeniä kirjoja. Hän on kirjoittanut elämäkertateoksia, tietokirjoja sekä runoja ja kertomuksia lapsille ja nuorille.

Onnenpoika on se, joka kulkee lauluja taskussaan,

orvokintuiketta silmissä ja ruohoa hiuksissaan,

Hän tahtoo pienen siemenen ja kupillisen multaa

tuhat kertaa mieluummin kuin ison kassin kultaa

Sanojen nuotit

Jokaisella musiikintekijällä on oma tapansa työskennellä. Varsinkin tekijäpareille syntyy tietynlainen tapa toimia. Teksti vai melodia ensin, on kysymys, josta musiikintekijät usein keskustelevat. Perkiö on tottunut työskentelemään sen mukaan, kumpi on ensin, teksti tai sävellys. Hän kertoo tekevänsä melodiaan ensin sanat, jotka eivät merkitse välttämättä mitään, vaan ne antavat laululle muodon. Kirjaimilla ja painotuksilla on merkitystä hänelle siinä, miten melodia elää ja sitä kautta se vaikuttaa myös laulun tulevaan tarinaan.

Yhteistyö yli 50 eri säveltäjän kanssa antaa Perkiölle vankan perspektiivin tekemiseen.

– Nykyisin useimmiten teen sanoituksen valmiiseen melodiaan. Kuuntelen melodiaa uudestaan ja uudestaan. Vaikka tunnen nuotit, en kuule niitä, enkä saa kiinni rytmistä, ellen kuule sitä melodiana. Mieluiten haluan sen cd-levynä ja teen lauluun tekosanoituksen. Tämä tekosanoitus on minulle eräänlainen sananuotti. Siitä näen missä ovat sanavälit, kohokohdat, pitkät ja lyhyet tavut. Käytän aina oikeita sanoja, enkä pelkkää lallatusta. Näin siksi, että usein tekosanoitukseen tulee sanoja, joissa on jo kuuntelukokemukseni tunteita ja kirjaimia – jokin niistä saattaa päätyä valmiiseen lauluunkin.

– Sananuottien teko auttaa varsinaista sanoitusta. Melodian kuuntelu jatkuu, se soi päässä unissakin. Koko ajan on kuitenkin muistettava, mitä juuri työn alla olevassa laulussa pitää olla, miksi se tehdään, kenelle se on tarkoitettu ja kuka sen laulaa.

– Jos teen ensin tekstin, jonka joku sitten säveltää, silloin vain tekosanavaihe jää pois. Yritän tietysti pitää mielessä sanoituksen ammatilliset jutut ja noudattaa niitä. Kuten kai kaikki sanoittajat.

Hengellinen laulelma

Musiikki halutaan helposti laittaa lokeroon, genreen. Genren sisällä on vielä erilaisia alalajeja, näin on myös hengellisessä musiikissa. Perkiö itse mieltää itsensä hengellisen laulelman tekijäksi, vaikka ei pidä sitä millään tavalla virallisena määritelmänä. Nuorille suunnattua gospelia hän ei enää tee, koska omien sanojensa mukaan aika on ajanut sen vaiheen ohi.

– Olen ajat sitten luovuttanut, että minun pitäisi tietää mitä nuoret ajattelevat. Siitä on jo vuosia, kun minua pyydettiin kirjoittamaan Nuorisopäiville messu. Ensin kieltäydyin, mutta sitten vastentahtoisesti suostuin sillä ehdolla, että poikani tsekkaa sen. Hän kävi kavereittensa kanssa sen läpi ja sanoi sen olevan ihan kiva, mutta ei me noin sanota. Minun piti tehdä se uudestaan. Silloin tajusin sen genren olevan minun osaltani käsitelty. Itselleni ominainen genre on hengellinen laulu, joka ei ole virsi, mutta ei ihan pelkkä laulelmakaan. Siinä on kuitenkin hengellinen sanasto.

Olemme toisillemme

viesti valosta.

Se on rajattomasti enemmän

kuin sanat

jotka sanon sen sanoessani.

– Anna-Mari Kaskisen ja Tytti Issakaisen kanssa yhdessä teimme 1984 Kirkkopäiville aikuisille suunnatun gospel-laulelmaillan. Haimme siihen yhtä säveltäjää ja mietimme sopivaa nimeä. Vesa-Matti Loirilta oli ilmestynyt Leino-levyt ja sieltä löysimme nimen Taisto Wesslin.

– Soitimme hänelle ja hän lähti mukaan. Ilta myös levytettiin nimellä Syvyydestä. Se oli kokonaisuus, joka on kestänyt hyvin aikaa, se toimii vieläkin. Se oli vähän kuin gospelia ja sitä olisi vieläkin kiva tehdä. Tämän projektin myötä meistä tuli Taiston kanssa ystävät ja yhteistyökumppanit.

Laulut löytyvät aina uudestaan

Hengellisen musiikin markkinat poikkeavat tavallisesta siinä, että laulut elävät ja kestävät kauemmin. Niitä ei kuluteta niin nopeasti loppuun. Perkiön mukaan se johtuu pitkälti siitä, että Suomessa on paljon hyviä tekijöitä. Uudet sukupolvet löytävät laulut esimerkiksi rippikoulussa ja näin laulut saavat ikään kuin uuden elämän. Aikuisille suunnatun hengellisen laulun markkinointi taas on lapsen kengissä. Kuuntelijat ja laulut eivät aina löydä toisiaan.

– Vain sellainen laulu jää elämään, joka koskettaa kuulijaa jollain tavalla, se antaa sanat tunteille ja kokemuksille. Ei ole merkitystä mistä laulu kertoo, mutta löytäessään kosketuspinnan kuulijan kanssa, siitä tulee tärkeä. Olen tehnyt mielestäni paljon hyviä tekstejä, jotka eivät ole oikein osuneet kuulijaan. Joskus taas joku kevyempi teksti onkin mennyt suoraan maaliin. Se on aina yhtä iso mysteeri, mikä toimii ja mikä ei.

– Olen huomannut, että hengellinen aspekti on ujuttautunut myös iskelmään. Siellä on paljon lauluja, jotka sopisivat hyvin myös hengellisen laulelman alle. Monen tekijän juuret ovatkin hengellisessä musiikissa ja gospelissa. Ovet aukeavat joka suuntaan ja rajapinta hälvenee. Itse tykkään liikuskella tällä puolella missä olen, minulla ei ole ollut kovin paljon haluja mennä sinne iskelmäpuolelle. Tosin Matin ja Tepon viimeiselle levylle sanoitin yhden laulun.

Vain yksi toive

Pia Perkiö lähettää aina kaiken kirjoittamansa ulos maailmalle. Hän ei ole koskaan ollut pöytälaatikkokirjailija. Jo pikkutyttönä hän halusi lukea runojansa ääneen erilaisissa juhlissa. Perkiö ottaa tilaustöitä vastaan itselleen sopivan määrän. Hän liikkuu pienen muistikirjan kanssa, johon tallentuvat laulujen ideat ja aihiot. Ammatillisesti Perkiöllä ei ole suuria haaveita, on vain yksi toive, hän haluaisi jatkaa laulujen sanoittamista mahdollisimman pitkään.

– Hyvä laulu on sellainen, jossa sanoitus ja sävellys ovat samaa puuta, kuin täydellisesti sopiva hansikas kädessä. Sanoituksen pitää olla takeltelematon, soljuva, kitkaton laulaa ja kuunnella. Ja sen on oltava hyvää kieltä.

Avautuvien ovien kynnyksellä

odottaa ilo.

Ystävyyden talossa

ei kukaan ole vieras

Tekstiotteet Pia Perkiö.