Tällä Napsterien, Gnutelloiden ja piraattikauppiaiden hämmentävällä aikakaudella täytyisi melkein myöntää musiikkialan Nobelin palkinto, jos sellaisia olisi tapana jakaa, sille, joka keksii ja kehittää internettiin toimivan musiikin online-kaupan.   Sellaisen, joka toimisi periaatteella ; ”kun musiikkikappale tietokoneellesi imuroituna vilahtaa, rahat myös oikeudenomistajille; säveltäjille, sovittajille ja sanoittajille sekä levy-yhtiöille ja kustantajille (online-palvelun ylläpitäjän kautta) kilahtaa”.

Kuluttaja- puolella nuoret hakkeripojat ovat aina askeleen edellä, mutta business to business- puolella taivas ei ole yhtä synkeä. Siellä Norjalaisten Phonofile (www.phonofile.com) sykkii idealistista valoaan.

Phonofile on Skandinavian suurin digitaalisen musiikin tietopankki, joka sisältää 40.000 norjalaisten riippumattomien äänitetuottajien ääniraitaa. Phonofilen kautta voi etsiä, kuunnella näytteitä, lisensioida, imuroida musiikkia MP3-muodossa laillisesti ja maksaa musiikin käytöstä.  Tämä norjalaisten kehittämä online-palvelu on suunnattu toistaiseksi vain ammattimaisille musiikin käyttäjille; kuten tv-yhtiöille, web-portaaleille, filmi- ja mainostuottajille sekä radioasemille (Ks. www.phonofile.com).

Ammattimainen käyttäjä (esim. radioasema) maksaa vuosittain Phonofilelle könttämaksun siitä, että se saa käyttöönsä äänitearkisto hakupalveluineen. Tekijöiden ja kustantajien esityskorvaukset itse käytöstä radio maksaa perinteiseen tapaan TONOlle (Norjan Teosto).

Norjalainen unelma

Idea Phonofilestä syntyi, kun Norjan TV2 (kaupallinen) digitoi oman äänitekirjastonsa. Pian digitaalisesta musiikkipankista alkoivat kiinnostua myös muut ja hankkeen ympärille perustettiin yhtiö; Phonofile Oy, jonka omistajat ovat; Norjan TV2, Elvis ry:n sisarseura Nopa ja riippumattomien  äänitetuottajien yhdistys Fono.

Suurin käyttäjäasiakas on tällä hetkellä edelleen  TV2, mutta Phonofilen kautta imuroivat laillisesti musiikkia monet muutkin norjalaisyritykset; paikalliset radioasemat, mainos-toimistot  ja elokuvayhtiöt.

Kaikillehan MP3-formaatti ei kelpaa. Useimmissa av-tuotannoissa (esim. webtuotannot) se on kuitenkin ihan kohtuullinen laatu. Köpöissä tietokonekaiuttimissa on ihan sama tuleeko musiikki cd:ltä vai MP3:lta.

Phonofile on mukana EU:n tukemassa Cuidado-projektissa, jonka tavoitteena on kehittää MPEG-7 -formaatti.

Phonofile tekee yhteistyötä myös Norjan Kansalliskirjaston kanssa tavoitteena se, että kirjastot voisivat myydä ja jakaa musiikkia asiakkaille uuden teknologian avulla ja Phonofilen sopimilla ehdoilla.

Norjalaisten unelmana on tulevaisuudessa ulottaa Phonofilen lonkerot kaikkiin muihinkin  Pohjoismaihin. Ja kaukaisissa skenaarioissa siintää aika, jolloin kaikki Pohjoismaat olisivat digitoineet omien maidensa ääniteraidat (jotka tällä hetkellä parhaiten löytyvät kansallisista äänitearkistoista) ja voisivat ostaa ja myydä ristiin omaa ja toistensa musiikkia. Aika näyttää muuttuuko norjalaisten visio lihaksi vai ei. Ainakin Tanska ja Islanti ovat jo väläyttäneet vihreää valoa.

Niin kansallisten äänitearkistojen kuin levy-yhtiöiden ja radioyhtiöiden omien arkistojen digitointi tulee välttämättömäksi myös sen vuoksi, että esimerkiksi fyysiset cd-levyt eivät suinkaan ole ikuisia. Jos ne siis halutaan pelastaa jälkipolville, on joka tapauksessa edessä iso projekti. Miksei siis samalla luotaisi yhteistä äänitepankkia ammattikäyttäjien, kirjastojen ja kuluttajien tarpeisiin.

Tanskassa kulttuuriministeriö on myöntänyt Phonofileä vastaavalle hankkeelle puolen miljoonan kruunun käynnistysavustuksen. Hankkeessa ovat mukana kaikki musiikin oikeudenhaltijoita edustavat tahot (tekijöiden, kustantajien, esittäjien ja levy-yhtiöiden yhdistykset) ja Kansalliskirjasto.

Mutkia matkassa

Mutta ennen kuin norjalaista unelmaa yhteispohjoismaisesta digitaalisesta musiikki- pankista päästään toteuttamaan edes pilottitasolla, on selvitettävä muutama asia. Ensinnäkin se, tarvitaanko musiikin online-kauppaa ollenkaan? Ja toiseksi se, voisivatko kysyntä ja tarjonta tosiaan kohdata toisensa Phonofilen kautta ? Miten voisi esim. norjalainen iskelmä-harvinaisuus kiinnostaa suomalaista tv-yhtiötä tai päinvastoin? Jonkinmoista markkinatutkimusta aiheesta olisi varmaankin tarvetta tehdä. Ovathan esimerkiksi suomalaiset web-portaalit, mainostoimistot, tv-yhtiöt ja radio-asemat pärjänneet tähänkin asti mainiosti ilman Phonofilen palveluja.

Phonofilen imutuspalvelu saattaisi hyvinkin kiinnostaa soittolistoja suosivia paikallis-radioita. Ainakin Suomen Paikallisradioliiton toimitusjohtajan Timo Savolan mukaan suuri osa Paikallisradioissa soitetusta musiikista nykyään ajetaan suoraan tietokoneelta ja nimenomaan MP3-formaatissa. Näin ollen voisi kuvitella, että ainakin kulturellimpien radioasemien erikoisohjelmissa radiodj:t soittelisivat välillä mielellään myös harvinaisuuksia, mitä on mahdotonta löytää kotimaan divareista.

Ydinkysymykseksi saattaa muodostua myös raha. Norjalaiset ovat digitoineet Phonofileen 40.000 kappaletta. Vastaavan massan digitoinnista koituisi kullekin Phonofileen mukaan tulevalle Pohjoismaalle noin 830.000 euron kustannukset. Kyseessä on sen verran iso summa, että ilman ”kulttuurisponsoria” hanketta tuskin on mahdollista toteuttaa. Tanskassa siis kulttuuriministeriö on lähtenyt tukemaan hanketta.

Suomessa mitään vastaavia tunnusteluja ei ole vielä edes aloitettu. Vaihtoehtoisia mahdollisuuksia voisivat tarjota mm. Pohjoismaiseen yhteistyöhön kanavoitavat varat tai Valtion sisältötuotantohanke, jonka yksi tavoitteista on mm. ”luoda uusia digitaalisia palveluita ja kehittää sisältötuottajan asemaa tukevia järjestelmiä”.

Matkassa on siis monta mutkaa. Ja vasta kun ne on ohitettu, voidaan lähteä suunnittelemaan massiivista digitointiprojektia,  hakemaan rahoitusta ja vaikkapa perustamaan osakeyhtiötä. Jo pelkästään eri tahojen vakuuttaminen hankkeen tarpeellisuudesta voi Suomessa olla yllättävänkin hankalaa. Meillä tekijöillä olisi innostusta (Elvis ry:llä ja Suomen Säveltäjät ry:llä) mutta entä muusikot, äänitetuottajat, kustantajat ja arkistot?

Kulttuurisesti merkittävä askel

Norjan mallista poiketen, Suomessa ei siis lähdettäisi digitalisoimaan pelkästään kevyen musiikin arkistoja, vaan tarkoituksena olisi säilöä digitaaliseen hillopurkkiin myös vakavan puolen säveltäjien teokset. Vanhojen arkistojen digitointi jo sinänsä olisi kulttuurisesti merkittävä askel.

Ja olisiko jotain kulttuurista arvoa myös sillä, että internettiin saataisiin toimiva musiikin online-kauppa?? Olisihan se voimakas idealistinen veto. Eipä aikaakaan kun hakkeripojat saavat selville salaiset koodit ja alkavat jäytää Phonofilen järjestelmää, sanoisi  joku. Selvähän se, että näin voisi käydä. Palomuurit ja tietoturva-asiat ovat luku sinänsä. Mutta ehkä juuri menneiden vuosien idealismin puutteesta johtuen hakkeripojat ovat saaneet mellastaa kaikessa rauhassa ja kehittää omia imutustaktiikoitaan. Mitä jos monikansalliset levy-yhtiöt olisivat perustaneet omia MP3-tavaratalojaan jo vuosia sitten? Pitäisikö vielä siis yrittää? Pohjoismaisen yhteishengen lujittumisen nimissä? Vai onko Phonofile pelkkää utopiaa?

Tokihan maailmalla on jo kaikenlaista: on italialainen pörssiyhtiö Vitaminic, joka joulukuuhun 2001 mennessä oli lisensioinut 374.000 eri musiikkiteosta 86.000 artistilta ja yli 1.400 levy-yhtiöltä. Alkuvuodesta 2001 Vitaminic teki sopimukset Universalin, BMG:n ja Sonyn kanssa. Kansainvälisillä jäteillä on myös MusicNet (BMG, EMI, Warner) sekä Pressplay (Sony ja Universal). Mutta kuka muu kuin me Pohjoismaissa kannamme huolta siitä, että kaikki kansallinen äänitetty musiikki on kuluttajien sekä ammattimaisten käyttäjien saatavilla? Ja mitä laajemmin ne ovat saatavilla, sitä laajemmin niitä myös käytetään eivätkä käytöstä maksettavat korvauksetkaan kasaudu aina vain harvemmille.

Vaihtoehto katalogimusiikille?

Oma lukunsa on mainoksissa käytettävä musiikki. Saattaisihan olla, että Phonofilen kaltainen toimiva online-palvelu tosiaan lisäisi myös pohjoismaisen musiikin kysyntää ja Librarymusicin käyttö ainakin täällä Pohjoismaissa pienenisi. Mikäli Phonofile pystyy tarjoamaan kilpailukykyisen vaihtoehdon katalogimusiikille, se jo itseisarvona olisi merkittävä.

Ilmassa leijuu vaikeita kysymyksiä kuten; ” Miten saada korkeatasoisen katalogi- musiikin käytön helppouteen tottuneet mainostoimistot ja tv-yhtiöt keskittämään musiikkiostokset internetkauppaan?” tai ”Kestääkö pohjoismainen riippumattomien äänitetuottajien materiaali kansainvälisen kilpailun, kun vastassa ovat kovimmat/ maailman parasta  Librarymusicia myyvät talot?”.

Yksi konkreettinen hyöty Phonofilesysteemin käyttöönotosta olisi ainakin se, että tv-yhtiöiden ja radioasemien ei enää tarvitsisi itse ylläpitää valtaisia levy-varastoja. Arkistointikapasiteetin tarve pienenisi huomattavasti.

Toinen selkeä kilpailuvaltti on käytön helppous. Esimerkiksi Phonofilen lisensiointi- palvelun käyttäminen on helpompaa ja nopeampaa kuin perinteinen säätö, jolloin musiikin tilaaja ottaa ensin yhteyttä levy-yhtiöön tai musiikintekijään ja käy aikamoisen puhelin- tapaamis- ja sopimusrumban ennen varsinaista h-hetkeä eli musiikin käyttöoikeuksien luovutusta.

Miten Phonofile toimii käytännössä?

Phonofile mahdollistaa business to business -puolella musiikin myynnin internetin kautta kauniisti ja laillisesti, mutta parhaiten Phonofilen onlinepalvelu sopii musiikin suurkäyttäjille.

Jos haluat tilata musiikkia Phonofilestä toimi seuraavasti:

*1) liity Phonofilen asiakkaaksi

*2) maksa vuosimaksu (joku könttä)

*3) vastaanota access (koodit, salasanat) Phonofilen virtuaaliseen musiikkikauppaan

*4) tutustu digitaaliseen musiikkivalikoimaan (40.000 norjalaista kappaletta tällä      hetkellä, valikoima kasvaa koko ajan. Varsinkin sitten kun muut Pohjoismaat      tulevat tähän hankkeeseen mukaan ja saattavat omien arkistojensa      materiaalit digitaaliseen muotoon.)

*5) kuuntele näytteitä

*6) imuroi valitsemasi kappale

*7) lisensioi käyttämäsi musiikki sähköistä sopimuspohjaa käyttäen      (mainosmusiikki ­ skjerna for klarering av musikk i audiovisuelle       produksjoner med reklame)      (muu kuin mainosmusiikki ­ skjerna for klarering av musikk i       audiovisuelle produksjoner uten reklame)       Phonofile hoitaa lisensioinnin puolestasi ja clearaa luvat edelleen       oikeudenhaltijoilta

*8) maksa korvaus käyttämästäsi musiikista. Maksut kulkevat eri tapauksissa eri reittejä, osa Phonofilen ja osa suoraan tekijänoikeusseurojen kautta, jotka sitten tilittävät rahat edelleen oikeudenomistajille.

Yksityiskohtaisemmat ohjeet löytyvät Phonofilen sivuilta (www.phonofile.com). Harmi vaan, että sivusto on tällä hetkellä vain norjaksi. Tämän vuoden aikana se kääntyy varmaan myös muille kielille mm. englanniksi. Ja apua norjan kielen tulkkaukseen löytyy mm. nettisanakirjasta (www.uwasa.fi) .

Asennemuutosta odotellessa

Asennemuutokseen kypsyminen ei tapahdu yhdessä yössä. Ja tässä Phonofilenkin   tapauksessa on varmaa, että ensiksi nousevat koloistaan epäilijät ja tuhahtelijat, jotka näkevät vain kolikon varjopuolen ja sanovat: ”internetistä imuroitavasta musiikista ei saada enää koskaan kauppatavaraa, koska ihmiset ovat tottuneet siihen, että MP3-formaatissa jaettava musiikki on ilmaista.”

Tottahan on se, että kuluttajapuolella, varsinkin nuorten hakkeripoikien keskuudessa tämä pitää paikkaansa ja laittomien MP3:sten jakelu kiihtyy ja uusia laittomia musiikinjakelutapoja syntyy, sitä mukaa kun vanhoja päivitellään lehdissä ja valjastetaan suurten levy-yhtiöiden tarpeita tyydyttämään (vrt. Napster). Mutta ehkä ainakaan business to business-puolella peliä ei ole vielä menetetty. Toimiva musiikin online-kauppa edellyttäisi tosin herrasmiesmentaliteettia ja uutta asennoitumista. Ja vahvoja mielipidejohtajia.

Yhteispohjoismainen tulevaisuusko?

Tämän vuoden syksyllä Phonofileen liittää siis oman digitalisoidun musiikin pankkinsa myös Tanska. Islanti tullee myös mukaan tämän vuoden puolella. Suomi ja Ruotsi vielä empivät.

Mutta ennen kuin norjalaisten unelma muuttuu yhteispohjoismaiseksi todellisuudeksi matkassa on tosiaan vielä monta mutkaa. Sehän tietty edellyttää sitä, että kussakin maassa asenneilmasto on Phonofilelle myönteinen  ja että paikalliset tärkeät tahot   löytävät yhteisymmärryksen, pystyvät näkemään vaikeuksien yli ja haluavat yhdistää voimansa yhteispohjoismaisen unelman toteuttamiseksi.

Itse jaksan ainakin uskoa siihen, että business to business -puolella asennemuutos ja siitä seuraava toimtatapojen muutos on mahdollinen.

Lopuksi heitän ilmaan kysymyksen: Mitä haittaa voisi koitua siitä, että Suomi jollain aikavälillä liittyisi Phonofileen ja saattaisi omat digitoidut musiikkivarantonsa pohjoismaisten musiikin ostajien imuroitaviksi?

Teksti: Kirsi Snellman