– En ole koskaan kategorisoinut musaa, eikä mulla ole ollut ennakkoasenteita eri musiikkityylejä kohtaan. Kaikessa on hyvää. Paneutuminen ja intensiteetti, jokin musiikissa olemassa oleva voima, ratkaisee. Mun fiilikset saa liikkeelle se, että musiikki tulee sydämestä. Toinen vaikuttava asia on se, että musiikin eteen on nähty vaivaa. Joku biisi voi kuulostaa ensin keskinkertaiselta, mutta paremmalta sen jälkeen kun saa tietää, että sen onkin tehnyt ensikertalainen, joka on laittanut kaikkensa peliin. Substanssia ei sovi unohtaa, Somer miettii.

Hän kuvaa tähänastista säveltäjäuraansa ”vähän perverssiksi”: klassisesta on tultu jazzin kautta suomischlagereihin. Mennäänpä ajassa rapiat 30 vuotta taaksepäin.

Haydnia ja jammailua

Petri Somer syntyi vuonna 1978 Helsingissä, eikä hänen musikaalisuutensa ollut yllätys. Äitinsä puolelta hän on sukua Karl Collanille (1828–1871), joka kuului maamme tunnetuimpiin yksinlaulusäveltäjiin. Pianotunnit Petri aloitti kotona äidin opastuksella, ja 6-vuotiaana myös musiikkiopistossa. Siinä rinnalla jatkuivat kotiopinnot äidin kanssa.

– Hän oli hyvällä tavalla vahva päsmäri siinä hommassa. Huudon ja riemun välimaastossahan siinä mentiin. Soittaminen oli toki vapaaehtoista, mutta terve painostus oli kaiken a ja o.

Ihan läheltä löytyi myös toinen musiikkiin vahvasti kannustanut aikuinen; jazzpianisti, säveltäjä ja kapellimestari Jukka Linkola, joka on Somerin eno ja kummisetä.

– Mutsin lailla hänen vaikutuksensa on ollut suuri. Soitettiin aika paljon yhdessä lapsena Jukan tyttären Maijan kanssa, joka on viulisti. Kaiken kaikkiaan Jukan kuva ja käsitys musiikista on aika paljon samanlainen kuin omanikin.

Aika varhain tuli selväksi, että Petrillä on taitoa ja intoa soittaa myös korvakuulolta, ja soittamisesta tuli alusta saakka ”hauska combo Haydnia ja jazzia”. Treenimäärä alkoi kasvaa yläasteiässä, kun kuvioihin tulivat pianokilpailut ja esiintymiset. Sekä ensimmäinen varsinainen oma bändi, Petri Somer Trio, joka esitti Somerin jazz-sävellyksiä.

Jo melko nuorena oli aika tehdä valinta akateemisen uran ja taiteilijuuden välillä. Somer valitsi jälkimmäisen ja kahlasi lukion läpi ”aika minimeillä”. Klassista pianonsoittoa hän opiskeli parikymppiseksi saakka musiikkiopistossa, mutta opettaja oli Sibelius-Akatemiasta.

– Klasarisäveltäminen ja -soittaminen on niin täysipainoista ja vaativaa hommaa, että on tehtävä ihan tietoinen päätös siitä, lähteekö sille tielle vai ei. Mä en lähtenyt. Keskityin rytmimusiikkiin.

Vuonna 1997 Somer siirtyi opiskelemaan silloiseen Pop & Jazz Konservatorioon, mutta viihtyi siellä vain kahdeksan kuukautta.

– Koin, ettei pop- & jazzmusiikin opetus ollut siihen aikaan kovin korkealla tasolla ja siirryin opiskelemaan soittoa ja sävellystä yksityistunneilla, missä pystyi edistymään omaa tahtia. Tutkintoa ei siis ole, mutta eipä sitä ole koskaan kyselty, Somer tuumaa.

Töitä on riittänyt studiomuusikkona, tuottajana, artistien säestäjänä, teatteripianistina, kapellimestarina sekä soittajana tv- ja radionauhoituksissa. Somer esiintyy myös laulajana (myös salanimillä Pete McKenzie ja Peter Flygelmann) ja on kosketinsoittajana sekä biisintekijänä Giant Leap -yhtyeessä, joka oli Emma-ehdokkaana vuonna 2007 vuoden yhtyetulokas -kategoriassa.

Hyppy iskelmään

Eräänlainen käännekohta oli vuonna 2005, kun iskelmäsanoittaja Lasse Wikman, jonka jälkeläisille Somer antoi pianotunteja, toi tekstinsä sävellettäväksi.

– Aiemmin olin säveltänyt instrumentaalimusan lisäksi jotain runoja, tai sitten ihan poppia englanninkielisistä teksteistä. Nyt yhdistin osaamistani popista sekä käsitystäni siitä, mikä on suomalaista iskelmää.

– Tuohon aikaan elettiin kotimaisen iskelmän murroskautta, ja vanhojen tekijöiden rinnalle tuli paljon uusia artisteja, esimerkkeinä ainakin Janne Raappana, Juha Metsäperä, Neljänsuora, Tomi Markkola ja Suvi Teräsniska. Puhuttiin uuden iskelmän tulemisesta; pop ja iskelmä yhdistyivät.

Samaan aikaan osa vanhan kaartin iskelmäartisteista sekä -säveltäjistä ja sanoittajista meni tai joutui jäähylle.

– Nykyisin iskelmä ja pop ovat niin lähellä toisiaan, että lähinnä artistin profiili määrittää sen, kummassa genressä mennään. Jenni Vartiainen on poppari, mutta jos Missä muruseni on olisi tehty Kirsi Rannolle, se olisikin iskelmää.

Somer ei säveltäessään halua miettiä liikaa biisin genreä.

– Jos on tiedossa, kenelle biisiä tarjotaan, siitä pitää toki tehdä esittäjälle sopiva. Mutta ellei esittäjää ole määritelty, katson mihin tekstin moodi vie ja mietin vasta myöhemmin sopivan artistin. Jos sävellysvaiheessa alkaa miettii liikaa genreä, voi lopputulos jäädä hengettömäksi. Sitä joutuu tosi vaikeaan paikkaan, jos alkaa säveltäessä kelata, mitä tyylikeinoja saa ja ei saa käyttää.

Mikä tekstissä sitten innostaa säveltämään?

– Rytmi ja tunnelma. Tekstin pitää olla puhuttavaa ja laulettavaa kieltä niin, että sen sisäänkirjoitettu rytmi löytyy helposti. Torsotekstiä, joka ei ole kunnolla muotoon kirjoitettu, on tosi vaikea lähteä tekemään. Musta tuntuu, että jokaisessa tekstissä on valmiina myös oma temponsa, jossa se toimii kaikista parhaiten.

Moniottelijana futuurialalla

Somer kantaa huolta siitä, että populaarimusiikin biisinkirjoittajan pitää tänä päivänä olla paljon enemmän kuin 10–15 vuotta sitten, mikä on tuskallista monille.

– Tämän päivän biisintekijä on kuin yrittäjähenkinen moniottelija, jonka olisi otettava nopeasti haltuun monta asiaa. Pitää osata tehdä kunnollisia demoja ja olla sosiaalisesti taitava pystyäkseen lähestymään artisteja ja levy-yhtiömaailmaa. Pitää tutustua soittajiin ja tuottajiin. Ylipäätään pitää verkostoitua paljon. Joka käänteessä pitää olla valmis puolustamaan omaa tonttiaan ja musaansa. On haastavaa saada ääntään kuuluviin silloin, kun puhutaan formaattiteollisuudesta.

Omat paineensa luo toimiminen futuurialalla.

– Pahimmassa tapauksessa syöt sun pääomaa ennen kuin mitään tulee takaisin. Pitää tehdä tosi paljon töitä, uhrata ajallisesti ja taloudellisesti, ennen kuin saa mitään. En yhtään ihmettele, että biisintekijäjengillä loppuu usko.

Biisinkirjoittaja voisi olla myös agentti, joka käyttää tuntosarviaan uusien artistien etsimiseen ja jo tuttujen artistien uran kehittämiseen.

– Jos haluatte tekemällenne musalle kasvot, niin etsikää esittäjä ja esitelkää levy-yhtiöille valmis paketti. Junailkaa artistien juttuja, Somer kehottaa.

– Väitän, että hyvä säveltäjä ja tekstittäjä pystyy ohjaamaan artistin uraa jopa paremmin kuin levy-yhtiöiden A&R-tyypit. Me ollaan Wikmanin Lassen kanssa alusta asti lähdetty ehdottamaan artisteille suoraan, mihin suuntaan heidän kannattaisi musassaan mennä. Usein on satuttu ehdottamaan jotain ihan päinvastaista vastapalloa kuin mitä levy-yhtiö, ja se onkin sitten toiminut ja riski on kannattanut.

Tekijät liian usein aliarvioivat omaa arviointikykyään, ja se on Somerin mielestä huolestuttavaa.

– Pitäisi avoimesti puhua siitä, miksi tekijät voivat niin huonosti eivätkä usko omiin kykyihinsä vaikuttaa alaan. Kun artistit ja levy-yhtiöt ovat kuitenkin ihan täysin riippuvaisia siitä, millaisia biisejä he saavat.

Somer kertoo olevansa yrittäjähenkinen ja näkevänsä musan osana isoa bisnestä ja kaupallista mediaa.

– Ei kai musa ole mitään irrallista taidetta, joka ei ole sidoksissa mihinkään? Kaikki jazzista klassiseen on tavallaan osa kaupallista konseptia, eikä kaupallisuus ole mörkö, joka vähentää musiikin taiteellista arvoa. Biisi on ihan yhtä hyvä, oli se kaupallinen tai ei. Mua inhottaa se kuppikuntaisuus niin sanotun ei-kaupallisen ja kaupallisen musan tekijöiden välillä. Pitäisi kunnioittaa toisia ja antaa jokaisen tehdä, mitä haluaa.

Pöytälaatikko tyhjänä

Biisitilauksia Somerilla on koko ajan, ja tänä vuonna kotimaista iskelmäpoppia menee julkaisuun 60–70 biisiä. Pöytälaatikkoon ei ole jäänyt juuri mitään.

Demojen työstäminen riippuu biisistä. Joskus riittää hyvin tehty pianolaulu-demo, joskus demon on oltava loppuun asti tuotettu.

– Jos biisissä on joku rytmisesti haastava juttu, pitää demon olla aikalailla loppuun asti työstetty. Yhä vähenevässä määrin osataan kuunnella pelkistetystä demosta biisin idea. Mulle on ollut tosi iso hyöty siitä, että osaan tehdä kunnon demot ja olen panostanut laitteisiin. Osa hyvistä tekijöistä on pudonnut kelkasta sen takia, että näitä valmiuksia ei ole.

Somerin mielestä on menty siihen, että tekstin ja melodian lisäksi biisissä pitäisi jo demovaiheessa olla joku musiikillinen täky, joka herättää mielenkiinnon. Hän laulaa esimerkkinä Jenni Vartiaisen Ihmisten edessä -hitin riffiä.

– On tullut mukaan se kolmas faktori, se biisiin jo demovaiheessa sisäänkirjoitettu koukku. Siihen kelkkaan piti päästä nopeasti 2000-luvulla. Vaikka ajatellaan, että vain biisi ratkaisee, niin alitajuisesti se kudos joka biisin pohjana on, luo vahvasti maailman, joka biisissä on.

Mutta missä sitten menee säveltämisen ja tuottamisen raja?

– Sanopa se. Näistä on jouduttu vääntämään. Joskus olen ratkaissut asian niin, että olen tehnyt itse tuotannon – tuli siitä rahaa tai ei. Mutta pääseepähän siitä vitutuksesta, että omat ideat otetaan muiden nimiin.

Somer tähtää biisinkirjoittajana kansainvälisille markkinoille ja on ylipäätäänkin sitä mieltä, että lauluntekijät ovat suomalaisen musiikin seuraava kansainvälinen menestystarina.

– Meillä on todella paljon hyviä biisintekijöitä. Pitää vain yhdistää voimat ja alkaa tehdä nykyistäkin tiiviimpää yhteistyötä. Ihmetellään, miksi ruotsalaiset musantekijät pärjää. No, ne tekee aina tiimeissä. Suomalaisen kirjoittajan Akilleen kantapää taitaa olla se, että puurretaan yksin.

Genrerajaton Somer tuumii, että tulevaisuus voi tuoda tullessaan ihan mitä tahansa.

– Saattaahan tässä käydä niinkin, että jossain vaiheessa ympyrä sulkeutuu ja palaan vakavan musiikin pariin.