Tänä vuonna Pekalle annettiin Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinto työstään suomalaisena lauluntekijänä ja sanoittajana. Istuimme tämän kahden jakkaran miehen – lauluntekijän ja tuotantopäällikön – kanssa hetkeksi Cafe Engelin terassille ja puhuimme, tottakai Rafaelin enkelistä, biisien teosta ja musiikista yleensä, mutta myös tulevaisuuden suunnitelmista.

Mitä teit ennen lauluntekijäksi heittäytymistä?

– Nuorena en uskaltanut edes haaveilla musiikista leipätyönä. Toisaalta haaveilin myös toimittajan ammatista, koska pidin kirjoittamisesta, mutta sattumien summa ajoi minut OKL:ään. Valmistuttuani menin opettajaksi Suutarilan ala-asteelle ja siellä kiinnostuin heti musiikin opetusmenetelmien kehittämisestä. Tuloksena oli pop-musiikin opetussysteemi, jossa aloittelijakin pääsi nauttimaan bändifiiliksestä ja kokemaan yhdessä soittamisen iloa. Nuorten innostus oli valtava ja kokeilu herätti kiinnostusta aina Sibelius-Akatemiaa myöten. Samaa pedagogiikkaa käytettiin myös -89 perustetussa Pohjois-Helsingin Bändikoulussa, jonka perustimme yhdessä Peter Kokljuschkinin kanssa.

Olet tehnyt biisejä jo 70-luvulta lähtien ja varhaisempi gospeltuotantosi on taltioitu Livingstone-nimisen bändin levyille 80-luvun alussa. Mutta miten ja missä vaiheessa musiikkipedagogista tuli sooloartisti?

– Oltuani neljä vuotta opettajana pidin -88 alkaen välivuoden ja kiersin kouluja ja oppilaitoksia akustisella duolla. Rakensin Seitsemän tarinaa- nimisen gospelkonserttikokonaisuuden. Biisit eivät olleet ilmihengellisiä, mutta tekstit pohjautuivat Raamatun tarinoihin. Konsertit muistuttivat teatteriesityksiä. Repliikit ja kaikki oli harjoiteltu. Mun ja kitaran lisäksi mukana olivat vuorovedoin kosketinsoittaja Jussi Liski ja basisti Harri Rantanen.

– Yritin palata trubaduurivuoden jälkeen vielä opettajan hommaan, mutta istuessani opettajanhuoneessa ja kuunnellessani kiihkeitä väittelyitä esim. siitä, minkä väriseen muovikoriin jumppavaraston pallot laitetaan tai kuka oli jättänyt luokan kaapin auki, tajusin, että mun oli pakko keksiä jotain muuta.

– Olin saanut jo pari vuotta aiemmin perinteisellä demonauhalla levytyssopimuksen Sonetin kanssa. Kokoajan tein biisejä joskus julkaistavaa omaa levyä varten ja aina välillä tein biisintekoreissuja Pariisiin ja Firenzeen. Ensimmäinen varsinainen soolosinkku ”Matalassa majassa” oli rautavaarameininkiä, mollirallia. Se sai aika paljon radiosoittoa. Harri Marstio ja Jukka Raitanen tekivät siitä myöhemmin jopa coverin. Myös toinen soolosinkkuni ”Elokuvissa” soi radiossa.

Keiden kanssa työstit soololevyäsi?

– Riku Mattila tuli Polygramiksi (nyt Universal) muuttuneeseen yhtiöön töihin syksyllä -89 ja minusta tuli yksi Rikun ensimmäisistä projekteista. Riku oli alussa vähän nihkee, mut sit se kuitenkin innostu siitä jutusta. Mulla oli perusbiisejä, jotka välillä kuulostivat amerikan rokilta ja välillä rautavaaralta eli ei niissä ollut mitään tolkkua. Riku keksi musiikkia linjaamaan ja levyä tuottamaan Edu Kettusen.

Oliko yllätys, että ”Rafaelin enkelistä” tuli niin suosittu? (Yhdestoista hetki -levy myi kultaa ja platinaa 90-luvun alussa)

– Tottakai se oli valtava yllätys. Toki tajusin laulun studiossa valmistuttua, että kyllä tästä hyvä tuli, mutta mitään kummempaa en silti rohjennut odottaa. Kesällä -90 alkoi kuitenkin tapahtua. Levy lähti myymään hiljalleen ja radio soitti kiivaasti biisejä. Palasin kuitenkin vielä opettajan hommiin elokuussa ja ajattelin, että homma pian rauhoittuu. Syksyllä oli kuitenkin niin hurja suhina käynnissä, että opetustyö oli pakko jättää.

– Nää on just näitä populaarimusiikin mielettömiä juttuja. Samoilla e-molleilla, a-molleilla ja h-seiskoilla ja samoilla suomenkielisillä sanoilla saatat jyystää monta vuotta koskettamatta laajempia joukkoja tai sitten yhtäkkiä sama tekeminen saattaa osua johonkin semmoseen suoneen, että koko elämä muuttuu sen jälkeen. Jos en olisi Rafaelin enkeliä tehnyt, todennäköisesti olisin vielä siellä koulussa töissä ja panostaisin kevätjuhliin.

Kirjoitit ”Rafaelin enkelin” pariisilaishotellissa huhtikuussa -89. Miten se biisi syntyi?

– Pari kolme päivää duunasin sitä täyspäiväisesti. Tekstinteko on yleensäkin mulle aina samanlaista perslihasten kuluttamista. Mun biisit on musiikilliselta rakenteeltaan hyvinkin perinteisiä ja varsinainen pihvi on tekstissä, kielessä ja tarinoissa. En halua paeta mihinkään taidehiivintään, tekstin pitää olla lujaa ja selkeää hommaa, lajityypistä riippumatta. Radioformaatteja en ajatellu Rafaelin enkeliäkään tehdessäni pennin vertaa.

Juha Vainio-palkintoraadin mukaan ”Rafaelin enkelissä kiteytyy modernin laululyriikan mestariteos, jossa sanoittajan siveltimellä mestarillisesti maalataan kuvia kuvien jälkeenkin kengättömistä ja lippuja salkoon hilaavista lapsista porttikonkien kuiskiviin huoriin ja routaantuneen maan mustanneisiin käärmeisiin.” Mitä itse ajoit tällä tekstilläsi takaa?

– 80-luvun lopulla olin suorastaan ahdistunut ekologisista uhkakuvista, joita silloin oli tiedotusvälineet pullollaan. Ekokysymykset olivat mediahittejä. Linkola oli kova juttu. Halusin kirjoittaa semmosen biisin, missä kaaos oikeesti toteutuu. Johtopäätökset jätetään kuulijalle, mutta tarkoituksena oli kuvata informaatiojätevuoren alla elävän ihmisen sekavaa päänsisäistä fiilistä. Siitä tuli biisi, missä on kiihkee meininki ja liikaa tekstiä eli enemmän kuin mitä ihminen pystyy ottamaan vastaan. Biisivihosta löytyi jostain sivun nurkasta rivi ”neiti tanssii gasellin askelin” ja ajattelin, että hmm – mitä jos laittaisin vaikka tuon tuohon alkuun.

Oletko itseoppinut biisintekijä vai löytyykö joku tärkeä opettaja?

– Ehkei varsinaisesti opettajia, mutta palautteen antajia kyllä. Gospelkuvioissa tekstit oli tosi tärkeitä ja niiden takana oli tosiaan pakko seisoa. Mäkin jouduin tilille omista teksteistäni. Ensimmäiset palautteet sain kiihkouskovaisilta nuorilta. Jotkut tulivat sanomaan ”et hei , miksi sä esität näitä biisejä täällä? Eiväthän nämä biisit saa ihmisiä Jeesusta seuraamaan.”? Onneksi kaikki eivät olleet yhtä tiukkapipoisia. Yksi merkittävä palautteen antaja gospelkuvioissa oli laulaja/lauluntekijä Jaakko Löytty. Toinen hyisen ja suoran palautteen antaja on ollut Riku Mattila. Toiset tekstit se haukku maan rakoon ja toiset kelpuutti. Riku sai mut uskomaan itseeni lauluntekijänä. Se opetti mut tajuamaan pienten asioiden merkityksen. ”Tarkenna pieneen niin näet suuria”, oli , ja on yhä, hyvä ohje.

Kumpi merkitsee sinulle enemmän, sanat vai musiikillinen sisältö?

– En pysty niitä erottamaan toisistaan. Sanat on niin tärkeet ja mä oon tekstiorientoitunut ja joskus oikeen sattuu kun jotain tekstiä kuuntelee. Englanninkielisiä biisejä kuuntelen ihan eri tavalla ja kuuntelen niitä ihan musiikkina. Mut jos sama kama tulee suomeksi ja ne samat banaliteetit tulee ulos, niin mulle tulee silloin semmonen fiilis, että tää juttu on pelkästään musatyyppien tekemä. Sellasia biisejä mun on tosi vaikea kuunnella, vaikka juttu muuten ois hyvä.

Mitkä ovat hyvän tekstin tuntomerkit?

– Se riippuu niin biisistä. Ei ole mitään yhtä oikeata tapaa tehdä tekstiä, vaan teksti voi olla niin monella tavalla hyvä. Esimerkiksi Samulin ja Sanin dueton ”Tuhannen yötä” on mainio esimerkki ns. väljästä tekstistä. Siinä Sanin tekstissä ei ole tavallaan päätä eikä häntää, mutta se on mun mielestä loistava. Siihen biisiin ei tarvita piiruakaan lisää tekstisisältöä, koska se kieli soundaa hyvältä. Ja sit siinä on se latinki; se Samulin upea miehekäs ääni ja Sanin naisellinen soundi.

Pekka Ruuska Kotkan Meripäivien maisemissa heinäkuun lopussa

Minkälaisesta musiikista pidät?

– En arvota musiikin lajeja tai artisteja millään lailla. Tärkeintä on, oivallanko kustakin musiikkitapauksesta vahvan oman idean ja annettavan. Näin ollen vaikkapa Frederikin Tsingis Khan on hyvä. Jos parin tuhannen ihmisen kaljateltta jossain Iisalmen Olutjuhlilla laulaa sitä biisiä solistin mukana, niin se ei todellakaan ole yhdentekevä. Toisaalta taas Rinneradio on hyvä. Aqua on hyvä. Don Huonot on hyvä, kukin siinä, mitä ne haluavat olla. Jossain on sitten ihan oma lempimusani, johnhiattit ja jimmynailit, mistä voi diggailla omaksi ilokseen himassa. Välillä kysyn itseltäni huolestuneena: Kun niin moni on ”hyvää”, onko mikään enää huonoa? Niinpä oikeen riemastun, kun huomaan vihaavani jotain biisiä oikein todella. Mutta jos katsoo esimerkiksi MTV:tä (Music Television) niin harvoin sieltä löytyy huonoja biisejä. Diggaan melkein kaikkea mitä sieltä tulee. Tietenkin tällainen asenne liittyy tähän ammattiin Jos on kauhean putkikatseinen, ei voi tehdä äänilevytuottajan työtä suuressa yhtiössä, jossa on paljon erilaisia artisteja.

Mistä imet vaikutteita musiikkiisi?

– Musiikilliset vaikutteeni olen imenyt jo ajat sitten tuolta amerikkalaisilta lauluntekijöiltä, jo 70-luvulla. Sanoituksia olen kehitellyt tässä pitkin matkaa ja saanut niihin ilman muuta vaikutteita paljon suomalaislta suurilta lauluntekijöiltä. En ole fanityyppiä enkä ole tavannut friikahtaa kehenkään erityisesti – ainakaan pitkäksi aikaa.

– Jos mä teen uuden levyn, niin en mä ees hae sinne mitään kauhean mullistavia juttuja. ”Ohrankeltainen kuu” -albumi sisältää jotain vähän friikimpää stuffia. Mattilan Rikun kanssa tuli hiukan kokeiltua perinteisestä radiopopista poikkeaviakin juttuja. Mutta tällä uudella ”Mustaa valkoisella” -levyllä halusin rajata kaiken kokeellisen pois ja halusin että se levy on ihan pelkkää ydintä.

Ketkä ovat suosikkisanoittajiasi tai lempirunoilijoitasi? Keitä laulaja/lauluntekijöitä ihailet?

– Kotimaisista tekstittäjistä ja elävistä vaikuttajista ykkönen on mulle Hector. Pidän myös Nurmion varhaistuotannosta ja Junnu Vainiosta. Ihailen Junnun kykyä kertoa pienten kuvien kautta tosi isoja tarinoita, kaiken maailman ihmiskohtaloita. Runoista en ammenna teksteihini, koska runous ja laulunteksti on aika lailla eri asioita. Sitäpaitsi runoihin sävelletyistä biiseistä tulee helposti ylitiiviitä paketteja.

Miten suomalaisuus kuuluu sinun musiikissasi?

– En ole koskaan mennyt karkuun tätä mollihommaa eli näitä laulelmia. Molliralli, tämmönen Rautavaaran ja Helismaan henkinen systeemi sopii hyvin suomalaisen sielunmaiseman kulissiksi. Mutta nykyään teen mollibiisejä harvemmin kuin ennen. Jotenkin molli tuntuu niin vetelältä. Duurissa on ryhtiä.

Oletko ikinä ajatellut, että rytmit voisivat tehdä mollista duurimaisemman?

– En oikein tiedä. Mun biisit perustuu useimmiten suoraan peruskomppiin. Musiikillisesti huomaan vaan selvästi viihtyväni nykyään paremmin duurimaailmassa. Yksi perusbiisi, minkä oon ”kirjottanut jo vaikka kuinka monta kertaa” on semmonen puolihidas duuriballadi.

Ketkä ovat hengenheimolaisiasi suomalaisessa musiikkielämässä?

– Tekstittäjistä ainakin Timo Kiiskinen ja ehkä vähemmän tunnettu Teppo Nuorva, erittäin hyvä tekstittäjä, jonka soisi enemmän tulla esille. Yllättävää on ollut huomata, että tunnen hengenheimolaisuutta myös Gösta Sundqvistin kanssa. Göstan tekstit kertovat marginaalisemmista tyypeistä. Mun missio on taas kertoa tavallisista keskiluokkaisista ihmisistä.

Olet ollut päivätyössä Warnerin tuotantopäällikkönä vuodesta 1994. Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi (oma tuotanto/tuottajan työ)?

– Omassa tuotannossa tulee taas pitkä tauko, koska ”Mustaa Valkoisella” on vielä tuore. Tuotantopäällikön työ Warnerilla täyttää mun päivät niin totaalisesti, etten mä itse oikeestaan voi muuta tehdä kuin jonkun verran tekstejä. Mä paimennan meidän artistien levytysprojekteja ja uraakin ja seuraan biisien valmistumista tiiviisti. Tekstit käydään tarkkaan läpi. Monia mielenkiintoisia projekteja on vireillä. Ensi vuonna julkaistaan mm. Maija Vilkkumaan ja Zen Cafen seuraavat levyt ja molemmat ovat urallaan erinomaisen mielenkiintoisessa tilanteessa. Tulossa on myös uudet albumit The Crashilta ja Maaritilta. Ja monia monia muita. Edessä on tuottajanurani työteliäin vuosi.

– Vastaavan tuottajan roolissa mä sparraan levytettävän matskun valmiiksi ja autan artistia saamaan itsestään parhaan mahdollisen irti luomistyössään. Studioon en useinkaan mene. Tilanne on siellä yleensä niin herkkävireinen, että on parempi, että artisti ja varsinainen studiotuottaja tekevät rauhassa työtä keskenään. Erityisen vaivannäön kohde on aina uuden artistin eka sinkku, koska sehän viitottaa jatkon.

Oletko iloinen Himin, Bomfunkin ja Daruden menestyksestä? Miten se on vaikuttanut suomalaiseen musiikkielämään?

-Tottakai mä oon iloinen. Nyt Suomeen katsotaan ja suomalaista musiikkia kuunnellaan aivan erilaisella korvalla kuin aikaisemmin. Pitkäänhän se kestikin. Alkoi jo tulla pientä kramppia ja eräänlainen ”jo se nyt on perkele ” -mentaliteetti. Wigwam ja Hurriganes aloittivat maailman valloituksen jo joskus 70-luvulla. Levy-yhtiöiden rekrytoinneissa muutos näkyy.Tänä päivänä voidaan kiinnittää semmosia bändejä, joita ennen ei ois voinut ajatellakaan. Nyt voi laulaa englanniksi ihan huoletta ja saada diilin ja jopa myydä ihan hyvin. Nyt ollaan tultu siihen tilanteeseen, että tiettyjen alakulttuurien musa on kypsynyt mainstream-asteelle ja koko juttu on muuttunut kaupallisesti merkittäväksi. Darude ja Kemopetrolkin ovat hyviä esimerkkejä. Silti fakta on se, että 80% julkaistuista levyistä tuottaa tappiota ja vain murena huimasti voittoa. Miljonääripoppareita Suomessa ei vielä montaa ole.

Mitä haluaisit sanoa tulevaisuuden musiikintekijöille?

-Vaikka maailma muuttuis kuinka ja tulisi mobiilidownloadit ja lan-väylät ja pelit, niin hyvä biisi pysyy. Teknologia ja on jo nyt käynyt huiman murroksen, mutta tämä lainalaisuus ei ole mihinkään muuttunut. Ihmiset ihastuvat aina koskettavaan musiikkiesitykseen, eivät pelkkään teknologiaan. Siksi lauluntekijöillä ja tuotantotyypeillä riittää haastetta tulevaisuudessa samaan tapaan kuin tänäänkin.

Sanamaalari ja moderni realisti

Myöntäessään vuoden 2000 Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinnon, 30.000 mk, Pekka Ruuskalle raati perusteli valintaa mm. näin:

”Pekka Ruuska on tehnyt lauluja 1970 luvulta lähtien. Suomalaiset tuntevat hänet ennen kaikkea laulusta Rafaelin enkeli, joka syntyi Pariisissa huhtikuussa 1989. Hän on tässä kuten monessa muussakin tekstissään maalari tai valokuvaaja, joka tekee tarkkapiirteisiä havaintoja lähiympäristöstään. Hän on löytänyt omaksi lajikseen pieniin kuviin ja tarinoihin pelkistämisen, jossa yksityiskohtiin tarkentamalla hahmotetaan elämän suuria linjoja.

Pekka Ruuska on tehnyt tekstejä paitsi itselleen myös monille muille esittäjille, Essi Wuorelasta (mm. Naimisiin 1994) Laura Voutilaiseen (mm. Teethän sen 1996) ja Dannystä (mm. Hetken Onni 1996) Leideihin (mm. Leidit lavalla -kiertueen tunnuslaulu Nää laulut rakkaudesta soi 2000). Viime syksynä hänen sanoittamansa, Veikko Samulin säveltämä ja Lea Lavenin esittämä Nyt kun oot mennyt voitti Syksyn sävel -kilpailun. Näissä teksteissä Pekka Ruuska on siirtynyt rock-lyyrikosta lähemmäksi iskelmää ja häntä voidaankin pitää yhtenä tämän ajan suomalaisen iskelmälyriikan uudistajana ja sen modernina realistina.”

Juha Vainion Rahasto on perustettu 1990. Rahastoa hallinnoivat Kotkan Meripäivät Oy sekä Säveltäjät ja Sanoittajat ELVIS ry. Hallituksen puheenjohtajana toimii Kotkan kaupunginjohtaja Hannu Tapiola. Myös Juha Vainion perikunta on edustettuna hallituksessa.

Rahaston tunnustuspalkinnon ovat aikaisemmin saaneet: Juice Leskinen (1991), Hector (1992), Vexi Salmi (1993), Pertti Reponen (1994), Heikki Salo (1995), Gösta Sundqvist (1996), (Martti Syrjä 1997), Tero Vaara (1998) ja Tuomari Nurmio (1999).