Edellisen, Yleisradion haastattelukierroksen jälkeen tiedon jano kasvoi, ja tuntui, että pitäisi saada argumentoinnin pohjaksi tekijänoikeuskorvauksista vielä jokin uusi ja erilainen näkökulma. Niinpä kutsuimme toimiston kahvihuoneeseen/ keittiöön vielä sekä Teostoa että tekijöitä edustavan OTTO DONNERIN, joka pörhytteli paksua sikaria ja kysyi mm; ”Kun kerran Yleisradio ostaa täysihintaista bensaa, miksei se ostaisi myös täysihintaista musiikkia, joka on kuitenkin keskeinen polttoaine ohjelmatoiminnassa?”

Oli mielenkiintoista havaita, että Ylen mielestä tekijänoikeustariffit ovat karanneet käsistä, kun taas Oton mielestä todellisten ongelmien taikinajuuri on muissa astioissa. Otto vältti kommentoimasta mitenkään nykyisiä tariffeja, vaan piti niitä asiallisina. Ota tästä nyt sitten selvää; ehkäpä totuus tekijänoikeustariffeista ja tästä kaikesta on jossain kultaisen keskitien vaiheilla, mutta missä se sitten on? Varmaa juuri nyt on vain tunne siitä, että avoin keskustelu Ylen sisällä vallitsevasta ilmapiiristä ja tekijänoikeuskorvausten leikkauksista on aloitettava heti. Samaa mieltä oli myös Otto Donner.

MITEN SUHTAUDUT YLELÄISTEN MIELIPITEISIIN NYKYISESTÄ TEKIJÄNOIKEUSKORVAUSKÄYTÄNNÖSTÄ?

– Heidän lukunsa eivät ole vertailukelpoisia. Ratkaisevaa on suojatun musiikin määrä, peittoalue sekä se, että näissä luvuissa ovat mukana sekä radio että tv. Vuonna 2002 tekijänoikeuskorvauksia maksettiin seuraavasti: a) YLE 9.71 miljoonaa euroa, b) kaupallinen tv 4.47 miljoonaa euroa ja c) kaupallinen radio 2.85 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan Yle maksaa siis enemmän teostomaksuja kuin kaupalliset toimijat. Mutta tässä on huomioitava se, että Ylen lukuihin sisältyy sekä tv että radio, joita ei ole hinnoiteltu erikseen. Teoriassa näin voisi tehdä ja päätyä jonkinlaiseen radiohintaan, Ylen sisäisessä laskennassa näyttäisi siltä että minutit lasketaan samanhintaisina sekä radio- että tv-toiminnassa. Näin radiominutit tuntuvat kalliilta. Ylellä on monta valtakunnallista tv- ja radiokanavaa joilla on suuri potentiaalinen kuulijakunta. Kaupallisella puolella tariffiperuste on toinen; liikevaihto.

Numerot voivat valehdella tai olla oikeassa, mutta argumentoinnin pitäisi lähteä ohjelmistopuolesta; kaupallinen radio ja tv toimivat kaupallisin ehdoin, niiden täytyy etsiä sitä kuulijaa, joka katsoo mainokset joilla ne elävät. Mutta Yleen, joka on public broadcasting yhtiö ja ylläpidetty yhteiskunnan säätämillä lupamaksuilla, on syytä ensisijaisesti kohdistaa aivan toisenlaisia odotuksia; yhtiöllä pitää olla kulttuuripoliittinen strategia, joka on laadullinen sisällöltään. Toki Ylenkin ohjelmat tehdään katselijoita ja kuuntelijoita varten mutta tarkoitus on toinen kuten esim. kriittisen informaation jakaminen, monimuotoisen kulttuurin ylläpitäminen ja kansansivistyksen edistäminen.

MITEN KOET YLEISRADION NS. TIUKENTUNEEN TALOUDELLISEN TILANTEEN?

– Taloudellinen tilanne on ollut aina samanlainen, kyse on siitä laitatko rahaa ohjelma- sisältöihin vai johonkin muuhun. Digitalisointi on mystifioitu hanke. Mutta priorisointi on yrityksen johdon ratkaistava kysymys, enkä tunne asiaa tarpeeksi hyvin sanoakseni tästä mitään kovin painavaa. Voin vaan kysyä, että kun he ostavat täysihintaista bensaa, mikseivät he ostaisi täysihintaista musiikkia, kun se on kuitenkin heidän polttoaineensa ohjelmatoiminnassa?

Ongelma on siinä, että toteuttavalla tasolla ei ole muuta kuin menobudjetti. Kaupallisella asemalla joudut katsomaan paljonko tuloja tulee ja ohjeistamaan menosi sen mukaan. Mutta näillä Yleisradion ohjelmapäälliköillä on vain menobudjetti. Silloin päätöksenteko on sillä tasolla, että päätetään vain menoista eli siitä tehdäänkö halpaa vai vähän kalliimpaa ohjelmaa. Esimerkiksi Musiikin osaamiskeskuksen päällikön HELENA HIILIVIRRAN päällä on joku johtaja, joka määrittelee ohjeistukset ja samalla myös sisällön. Kyllähän Yleisradiossa jollain on langat käsissään ja budjetit hahmotellaan sen mukaan paljonko lupamaksuja odotetaan seuraavan vuoden aikana tulevan. En ymmärrä mihin se kaikki raha hupenee, pitäisi ottaa Ylen organisatiosta löysät pois, enkä tarkoita tällä toimitustyövoimaa.

Mikä siinä digitaalisuudessa muka maksaa? Vai onko ongelmana se, että haluttaisiin samalla hinnalla kuin nyt tuottaa kolmekymmentä kanavaa, tämähän ei nykyisen välimiespäätöksen puitteissa ole mahdollista. Lähetysmuotona digitaalisuus on ilman muuta tulevaisuutta, sitä ei estä mikään. Olen itsekin käyttänyt digiboxia jo kolme vuotta, koska digitaalinen kuva on niin paljon parempi.

MIKSI ARVELET TEKIJÄNOIKEUSMAKSUJEN NYKYISEN TASON TUNTUVAN YLEISRADIOSSA LIIAN KORKEALTA?

– Ylen suurin ongelma liittyy keskimääräiseen tuotantokustannukseen per tunti, joka on Ylen kaltaisessa raskaassa organisaatiossa ja raskaalla tekniikalla paljon korkeampi kuin kaupallisessa toiminnassa. Nykyisillä resursseilla sen pitäisi pystyä tuottamaan arviolta kolme kertaa enemmän ohjelmaa kuin tänä päivänä. Murto-osalla niistä resursseista, mitä Ylellä on käytössään, kaupallisella puolella pyöritetään radioasemia pitkin Suomea.

Urheilukilpailut saavat maksaa maltaita, mutta tekijänoikeusmaksuissa pitää säästää. Kyse on päämäärien asettelusta ja priorisoinnista. On totta, että soittamalla teosto- ja gramexvapaata musiikkia voidaan säästää, mutta silloin ratkaiseva valintaperuste on ohjelma-aineksen kustannus eikä sen sisältö. Ja silloin unohtuu kansansivistysaate, joka sisältyy Yleisradion toimilupasääntöihin.

Voidaan toki esittää vaatimuksia siitä, että Teosto alentaisi tariffeja ns. ilta-aikoina. Mutta silloin voi yhtälailla kysyä; maksaako sähkövalo vähemmän, kun he tekevät iltaohjelmia? Käyttävätkö he halvempia toimittajia ilta-aikaan? Tämä toive kertoo suoraan heidän sisäisestä ohjeistuksestaan.

ONKO KANAVAUUDISTUS VAIKUTTANUT JULKISEN PALVELUN PERIAATTEEN TOTEUTUMISEEN?

– Kanavauudistus toi pintaan mm. ongelman, joka liittyy Yleisradion sisäisiin tavoitteisiin. Mielestäni on puutteellista ajattelua, että Yle pelkästään lähtee tavoittelemaan jotain tiettyjä kuuntelijasegmenttejä. Silloin he kilpailevat samoilla aseilla kuin kaupalliset asemat. Itsekin Ylessa pomona 70-luvulla olleena tiedän, että ihmisten kuuntelutottumuksia voidaan muuttaa. Pitää kasvattaa semmoinen kuulijakunta, joka nimenomaan haluaa sitä monipuolisuutta. Mihin unohtui terve kuluttajavalistus?. Sanotaan, että tarjotaan sitä, mitä kansa haluaa. Mutta ei kansa voi valistuneesti haluta sellaista, josta se ei ole ikinä kuullut mitään.

Soittolistoilla ja rotaatiolla ei ole mitään tekemistä informatiivisen ohjelmantekemisen kanssa. Jos puhutaan soitettavan musiikin monipuolisuudesta, huonointa on ohjelmisto ruotsinkielisellä Radio Extrem:llä. Jos he soittavat esimerkiksi heviä, siellä ei soiteta kaikkea heviä, mitä on, vaan he soittavat juuri sitä, mitä sylki suuhun on tuonut. Minulla on aika selkeä kuva Radio Ykkösen, Radio Suomen ja YleX:n ohjelmien sisällöistä, koska ajan paljon autoa ja kuuntelen siinä samalla radiota.

Se, että joku kanava esim. YleX lisää puhetta ja vähentää musiikkia on taas ihan toinen asia. Se voi olla ohjelmaprofiilikeino. Eikä kukaan voi pakottaa heitä soittamaan levyjä. Mutta kun levyjä soitetaan; kaikkien pitäisi olla samalla viivalla ja musiikkivalintojen valistuneita. Silloin pitäisi muistaa kansansivistävä painotus ja viljellä kotimaista kulttuuria. Puheen sisältöön pitää kiinnittää huomiota.

JOTAIN PITÄISI TEHDÄ, ONKO SINULLA KÄSITYSTÄ SIITÄ, MINKÄLAINEN ROHTO VOISI AUTTAA NYKYTILANTEESEEN?

– Eivät tekijät voi sanella Ylen toiminnalle periaatteita. Käsky voi tulla vain heidän toimeksiantajaltaan eli hallintoneuvostolta ja johtokunnalta. Yle on eduskunnan radio ja eduskunta nimeää Ylen hallintoneuvoston, jossa mm. MIKKO ALATALO istuu. Eduskunta on se elin, jonka pitäisi antaa Yleisradiolle kulttuurisia ja kansansivistäviä viittauksia sisältäviä ohjeita ja niin se on antanutkin. Jos Yle ei omasta mielestään pysty noudattamaan niitä ohjeita, silloinhan eduskunnan pitäisi ottaa ohjat käsiin ja puuttua peliin.

Sivistysvaliokunta voisi sen keskustelun käydä, mutta onhan liikenneministeriö myös taho, jolla on valvova tehtävä. Olen itseasiassa tätä samaa problematiikkaa ladellut liikenneministeri LEENA LUHTASELLE jo viime syksynä hänen Teoston vierailunsa yhteydessä ja hän piti minun näkemyksiäni mielenkiintoisina. Tämä asia pitäisi vaan systemaattisesti esittää hänelle. Joku delegaatio pitäisi tekijäjärjestöjen nimissä muodostaa, mutta mukaan täytyy saada jotain vähän kättä pidempää; sisältöanalyysiä, tilastoja.

Pitäisi avata keskustelu myös siitä, että Yleisradiossa käsitellään toimittajaa kuin karjaa suurinpiirtein. Toimittajuus ja toimittajien koulutus pitäisi nostaa sellaiselle tasolle, että he osaavat, haluavat ja eivätkä suostu tekemään muuta kuin sisältörikasta ohjelmaa. Jos toimittajat menisivät lakkoon pariksi päiväksi niin jo alkaisi tapahtua. Vaakakupeissa ovat nyt teknologia versus sisältö. Itse en suostuisi nykyisen menoon, mutta siihen aikaan kun olin Yleisradiossa 70- luvulla, meininki oli toisenlainen.