Musiikintekijät -logo

"Omat jutut riittää”

Merzi Rajala

”Omat jutut riittää”

Porvoolaistunut Merzi Rajala (s. 1972) on etenkin uuden polven kuoroammattilaisena vaikuttanut kentällä jo pitkään. Säveltämisen ja sovittamisen lisäksi toimenkuvaan kuuluu tuottajatyyppisiä tehtäviä, joiden myötä syksyn kuvioissa kulkee myös Elvis.

Minun ensimmäisiä selkeitä muistikuviani sinusta on noin 15 vuoden takainen televisiokuva, jossa olet Tapsan Tahdeissa kitarasi kanssa lavalla laulamassa omia laulujasi. Oletan, että olet aika varhain lauluntekoon lähtenyt.

– Muistelin juuri itsekin, että siitä Nokiasta todellakin on kauan, se oli vuonna 1995! Se oli kyllä tärkeä juttu. Osallistuin Tapsan Tahtien trubaduuri-kilpailuun omilla lauluillani, ja voitin kisan. Olin toki tehnyt lauluja jo aiemmin, ja olin saanut niistä hyvää palautettakin. Naispuolisia singer-songwritereita ei silloin vielä niin montaa ollut, ehkä Katriina Honkanen ja vain jokunen muu. Nythän tilanne on aivan toisenlainen, ja hyvä niin. Mä ajattelin silloin, että olisi makeeta tehdä omia lauluja; joku Hector oli siinä mielessä ehkä esikuva, kun se teki omia tekstejä, ja niissä oli yhteiskunnallisuutta. Vaikkei mun laulut koskaan sellaisia yhteiskunnallisia olleet, mä en kovin nerokas lauluntekijä koskaan ollut (naurua)!

Olitko jo siihen mennessä esiintynyt muiden biiseillä?

– Mä olin silloin 23-vuotias, ja kyllä mä esiintymisen olen aloittanut reilusti alle kakskymppisenä. Mähän olen näitä Oulunkylän yhteiskoulun, Sibelius-lukion ja Pop/jazz-opiston kasvatteja.

– Lauluja mä tein jo ihan lapsena. Kun sain edes vähän soittokelpoisen kitaran, niin tutkin miten se toimii; opettelin sointuvihkosta sointuja, ja keksin niihin melodioita. Mä en ole kolmivuotiaasta soittanut pianokoulua, vaan jotenkin tullut niin kuin enemmän kellarista. Pyysin kitaraa, ja ensiksi siis itse otin siitä selvää. Vähän myöhemmin otin yksityistunteja, ja sitten me Pukinmäen pihapiirin tytöt perustettiin tietenkin bändi. Smoke on the waterit lähti jo silloin 8-vuotiaana; siinä oli mm. näitä myöhempiä Hunajamelonit-bändin tyttöjä mukana, ja Sorvalin Upi lainasi meille rummut. Varhaisteini-iässä mulla oli uskonnollinenkin kausi; olin seurakunnassa mukana ja tein hengellistä musiikkia.

Ajattelitko musiikkiuraa vakavana vaihtoehtona?

– Mulla oli kolme vaihtoehtoa: evankelista, näyttelijä tai muusikko. Evankelista tuli siitä, että mun isä ja hänen neljä sisarustaan ovat kaikki vapaiden suuntien pappeja ja saarnaajia. Melko hurmahenkistä toimintaa, missä lauletaan ja soitetaan paljon, ja vapaiden suuntien yhteisöllinen laulaminenhan on riemukasta ja kivaa. Lukion jälkeen yritin hetken että jos musta tulisikin sosiaalikasvattaja, ja opiskelin sitä jonkin aikaa musaopiskelun rinnalla, mutta sitten jätin sen. Ajattelin, että on parempi keskittyä yhteen juttuun. Mutta ei se yhteisöllisyys ja yhteiskunnallisuus ole kuitenkaan mihinkään jäänyt, kyllä se mun kaikissa töissä jollain tavalla näkyy. Kun ajelin tähän haastatteluun, niin mietin mulle tärkeitä asioita, ja musiikin lisäksi on juuri yhteisöllisyys; elämyksiä kaikille. Haluan ihmisten pariin, mutta ihan pakko mun ei ole valokeilassa olla. Mä teen myös paljon sellaista musiikkityötä, joka ei ole erityisemmin framilla.

Kävitkö alan opintoputken järjestyksessä läpi?

– Joo, kyllä; toinen aste ja silloinen konservatorio. Sitten mua alkoi ärsyttää se ammattikorkeakoulun pätevöitymisprosessi, jossa ihmisiä vaaditaan tekemään uudestaan samoja asioita, eikä luoteta heidän osaamiseensa. Tein päätöksen, etten opiskele ”omassa” oppilaitoksessani enää mitään, mutta olen tekemässä Metropoliassa [taide]musiikin koulutusohjelmassa kuoro- ja orkesterijohdon opintoja. Se on hauskaa, ja siinä saan päivitettyä pätevyyteni, vaikka mutta en mä papereita kaipaa. Töitä on kyllä ollut joka sormelle, mutta taitojen puolesta opiskelu on hyvä tietenkin. Olen nähnyt kiinnostavana monikulttuurisuuden, ja se on onneksi nyt aika laajasti esillä. Tehdään monenlaista crossoveria, ja haluaisin osata puhua sujuvasti molempia ”kieliä” – poppia ja klasaa – sekä yhdistää työssäni eri taiteenaloja. Sävellän paraikaa esim. Kiasman Järjestetty juttu -näyttelyn yleisöpalautetta kuoron ja kahden näyttelijän esitykseksi pääkallonpaikalle.

Käytit sanaa crossover – onko sillä markkinoita? Kokemukseni mukaan melkoinen osa etenkin klasaripuolelta jos ei suorastaan inhoa sitä, niin ainakin suhtautuu asiaan pakkopullana?

– Olen lähtenyt siihen realistisesti omista töistäni. Keksin ja luon työkseni projekteja, ja usein lähtee mopo käsistä: Ensin mä haluan kuoron, sitten teatterin ja sitten orkesterin. Ja jos siinä on ne jouset, niin kyllä mä haluan osata niitä myös johtaa. Mun vahvuus on vokaalikokoonpanolle kirjoittamisessa, mutta koen jouset aika samanlaisena instrumenttina, ja niiden soittajien perinne tulee kuitenkin klasariperinteestä.

– Nälkä tietysti kasvaa syödessä, joten ”entäs jos ensi kerralla ottaisi ne ja ne mukaan”, ja niin edelleen. Me tehdään ensi vuonna Jaska Jokunen -musikaali [You´re a good man, Charlie Brown, säv. ja san. Clark Gesner] Porvoon musiikkiopistossa, ja kun menen siihen kapuksi, niin ihan järjestelmällisesti haluan ison orkesterin. En mä tiedä työllistääkö crossover maailmanlaajuisesti ketään, mutta mua se työllistää (naurua)!

– Ja kun on niin, että kuoromusiikki on mulle intohimo ollut pitkään, niin haluan tehdä järjestelmällistä duunia siinä, että sitä saadaan päivitettyä tähän maailmanaikaan. Haluan kirjoittaa materiaalia, jota keskivertohyvä kuoroharrastaja voi esittää, ja joka on populaarimusiikkikulttuurissa ”hyväksyttävää” musaa omalta ajaltaan. Vielä kymmenenkin vuotta sitten image oli aika paljon vielä kansanlaulupohjalta, jos kuorojen populaarimusiikista puhutaan. Olen siihen soppaan aika paljon materiaalia tehnyt.

Onko se vienyt tekijyyttäsi ylipäätään siihen suuntaan; eli oletko singer-songwriter -maailmassa juurikaan aikaasi enää viettänyt?

– On se sitä kautta paljon mennyt, harvemmin mitään omaa biisiä sillälailla teen. Nykyään sävellän tilauksia annettuihin teksteihin. Ja tekstipuolella olen toiminut viime vuosina co-writerina. Ilahduttavasti multa on alettu tilaamaan myös kuorosävellyksiä, ja mä olen ajatellut, että ei sitä nyt niin juhlavasti tarvi ajatella – ”hei, kuoroteos” – vaan mä teen annettuun tekstiin laulun kuorolle, ja katsotaan mitä tapahtuu. Koen, että kun on laulanut paljon ja opettanut sitä, ja sitä kautta miettinyt sitä paljon, niin tulee sellaista myötäsyntyisyyttä asiaan; on helppo laittaa puhetta musiikiksi. Tietää mikä soi mitenkin, miten diftongit toimii, ja millä voi pelata. Mahtavaa on myös se, että yritykset ovat alkaneet tilata kuoromusiikkia tarpeisiinsa! Sävelsin jopa teokset Peugeot 308 autolle, hullu juttu.

– Olen kuitenkin kuoromaailmassa lähtenyt liikkeelle nimenomaan sovituksista, ja niitä on jo aika paljon; varmaan sadan kieppeillä. Säveltäjänimiä on laaja valikoima. Esimerkiksi viime syksynä julkaistiin Partita-kuoron levytys Kaihomieli, jossa on mun sovituksina kymmenen Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin säveltämää Eino Leinon runoa; niitä [Vesa-Matti] Loirille tehtyjä. Oli sovitusosuudet vaivatonta kysyä, kun säveltäjä Hietanen asuu naapuritontillani. Perttu on mahtava tyyppi; timpuri ammatiltaan, joka remontoi Porvoon vanhoja puutaloja, ja siinä sivussa säveltää.

– Näiden laulujen kanssa mä olen kasvanut, mä rakastan niitä. Se ensimmäinen levy tuli muistaakseni Leinon 100v-juhlavuoteen 1978, ja yläasteikäisestä näitä on laulettu. Ja se viimeisin, Peter Lerchen kanssa tehty, on myös niin makee; Lerche on übersiisti!

– Leino-sarjan sovittamisen motivaationa oli sekin, että ne, jotka ei tykkää laulaa karaokessa näitä, niin voivat kuoroharrastuksen puolella sen tehdä. Ja omalta osaltaan tällainen auttaa noita lauluja ja tekstejä pysymään ”hengissä”, ainakin toivon niin. Kauheasti kuoroissa halutaan laulaakin kevyttä musiikkia, mutta ei ole materiaalia.

Pyritkö noissa Hietanen-sovituksissasi uudelleen muokkaukseen?

– Kyllä. Perttukin kommentoi, että kyllä siinä hirveän vähän enää hänen tekemäänsä on. Tuli sävellettyä jopa pieniä uusia osia lauluihin. Uskon, että hän tästä kuitenkin tykkäsi, vaikka kättelyssä sanoikin kategorisesti inhoavansa kuoromusiikkia (naurua)! Olen hänen kanssaan tehnyt yhteistyötä muutenkin kyllä, ja tykkään hänen lähestymistavastaan edetä tekstin ehdoilla. Silloin tulee helposti jotain raikkautta muotorakenteisiin.

Miten suhtaudut vallalla olevaan kuorobuumiin? Televisiossa on pyörinyt parikin ohjelmasarjaa aiheesta.

– Se on hyvä. Mä olin jopa itse mukana siinä ensimmäisessä Kuorosodassa, Helsingin kuoron koutsina. Kyllä mä ajattelin, että any publicity is good publicity. Mun perimmäinen toive kun on, että ihmiset mieltäisivät kuoroinstrumentin moneen sopivana, ja läheisenä.

– Meillähän on paljon kuoroja, mutta hirveän vähän kuoroalan ammattilaisia, jotka osaavat kevyttä musaa. Olenkin hyvin iloinen, että sain luoda Metropoliaan popjazz-puolelle uuden oppiaineen ”kuoro/lauluyhtyejohdon didaktiikka”, jotta rytmimusiikin koulutuksesta valmistuisi ihmisiä, jotka tajuavat mistä on kysymys, tajuavat millainen työkenttä ja hieno instrumentti lauluensemble on. Sellaisille osaajille on mieletön kysyntä.

Aktiviteettia Helsingissä

Teemme haastattelua Helsingin Tokoinrannassa uudelleen avatussa Café Pirittassa, joka liittyy sinuun, Elvisiin ja ensi syksyyn.

– Elvisin osalta Pirittassa alkaa syksyllä kerran kuussa Tekosyy-niminen klubi, jota isännöi Heikki Salo. Illan ensimmäisessä osassa esitellään kaksi tekijää, ja yleisöltä pyydetään aiheita, jotka mukanaan he poistuvat viereiseen kiinteistöön tekemään laulua. Sillä aikaa täällä esiintyy Elvis-säveltäjä, mukanaan ei-niin-itsestäänselvä artisti. Mun rooliklubissa on koollekutsuja ja yhteyshenkilö; kyllä varmaan jossain välissä vähän esiinnynkin. Elvis-illat suunnitellaan yhdistyksen toimesta, mä olen tarpeen tullen siinä mukana. Mut on palkattu Pirittan ohjelmavastaavaksi, ja toistaiseksi on ohjelmassa keskiviikko- ja torstai-klubit, joiden ”sisällä” ovat omat linjansa kerran kuussa -pohjalta.

Miten näet elävän musiikin tilanteen ylipäätään tällä hetkellä maassamme?

– Mun täytyy sanoa, että olen aina ollut omien pienten kuvioiden toimija. Luon omia pikku juttujani. En tahtoisi olla sellaisten isojen steitmenttien maalaaja vaan toimia ja tehdä ja katsoa, onko sillä mitään vaikutusta lähelläni. Luulen, että etenkin tuottajakoulutus tukee juuri sen kaltaista toimintaa, että jonnekin tavallaan kertalaakina täsmätuotettu kokonaisuus voisi saada mahdollisuuksia muuallekin.

– Muusikot tarvii apua sellaiseen työhön, se on selvä. Mä olen itse tehnyt aina niin päin, että olen mennyt ravintoloitsijalle ehdottamaan jotain ideaa – olen pyörittänyt useampaakin klubia kotipuolessa Porvoossa – mutta Pirittan suhteen kävi nyt niin, että he ottivat minuun yhteyttä. Mutta kyllä mun käsityksen mukaan muusikkolähtöisissä ”tarjouksissa” on useimmiten ollut apurahatausta tukena. Vaikka mulle on jonkunlaisesta lippudiilistä jotain käteen jäänytkin, niin eihän se missään määrin kuitenkaan korvaa sitä työmäärää, mikä klubipyörittämiseen – esiintymisineen siis – menee. Mieluimmin senkin rahan on sitten jakanut artistivierailleen, ja itselle jää vain valtava tietomäärä tuonkaltaisen toiminnan tekemisestä – kontakteja ja  antoisia soittokokemuksia.

– En mä kuitenkaan ole rahasta ollut koskaan huolissani, kyllä sitä jostain tulee – näköjään aina (naurua)!

Oikeesti – töistäsi siis?

– Kyllä! No ei nyt aina just siitä sen hetkisestä työstä, mutta tästä kaikesta – ei kai mulla ”oikeita” töitä sillälailla olekaan. Mutta en mä ole siivoamassa käynyt, olen pelkästään tehnyt musiikkia koko aikuisen ikäni. Ja kyllä mä tähän ammattiin jäänkin, on kiva tehdä sen puitteissa kaikenlaista: säveltää, sovittaa, johtaa, tuottaa, laulaa.


(valikoima)
Lauluja omalle kokoonpanolle:
Kitaran päiväkirja -konserttisarja (1995)
Kaivatessa -sarja (2004)
Sävellyksiä mm. levyillä:
Sani: Kaikki Laulut (SonyBMG) 2005
Eija Hinkkala: Musta Valkeaa 2008
Tiina Pitkänen: Yksinäisin tyttö kaupungin (HMC) 2007
AiA-yhtyeen debyyttilevy (SonyBMG) 2010
Sävellyksiä kotimaisten runoilijoiden teksteihin:
Riimiklubi 2006 -2008
Sovituksia kuorolle/lauluyhtyeille:
Kaihomieli-sarja (kymmenen sovitusta Leinon runoihin  (Sulasol 2010)
Vanhakin Nyt Nuortuu -sarja (suomalaisia joululauluja uusin kujein (Fazer 2003)
Joululaulusarja naiskuorolle (Aino-kuoro 2008)
Soulia siskoille ( Soul Irma 2006)
Tilaussävellyksiä kuorolle/lauluyhtyeelle:
Viluisella rannalla
Illan tyyntyessä
Fredrikan Laulu
Opus 308, tilaussävellys/Peugeot 308
Sydämeni Kivistä Polkua
Juna Pohjoisesta
Järjestetty Juttu / kuorosävellys Kiasman yleisöpalautteesta 2010
Kilke 2010 avajaismusiikki
Suurempia sovituskokonaisuuksia estradille:
Unettomat, estradiesitys kuorolle ja kahdelle näyttelijälle 2007
Perheskandaali estradiesitys näyttelijäryhmälle ja pienorkesterille 2007
Balladi Suomen Sodasta  estradille dramatisoitu esitys; 4 laulajalle ja kansanomaiselle orkesterille 2003
Wiisuvaras estradiesitys näyttelijäryhmälle ja pienorkesterille 2008
Unelmia Ruusutarhassa estradiesitys Fredrika Runeberg juhlavuoteen (teatteri / kuoro, a capella) 2007
Keisaritanssiaiset 1809, jousiorkesteri + kuoro 2009
Ticket to Ride matka-aiheinen konsertti kuorolle, kahdelle ohjelmoijalle sekä näyttelijälle 2009
Hellin Leed, Niin Kiitävät Päivät – levy  2005
Moulin Rouge estradishow kuorolle ja bändille elokuvan pohjalta 2010

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2010

Selaa lehden artikkeleita