Sannaliisa Ilkan lapsuudenkodissa kuunneltiin radiota, ja äidin suosikkikanava oli edesmennyt Sävelradio. Isä soitti kasetteja, hänen suosikkejaan olivat Irwin, Matti-Esko, Kari Tapio ja italialainen iskelmä. Sansan isässä on aina asunut pelimannin henki, vaikka hän ei olekaan muusikko. Isä sävelsi ja soitti korvakuulolta haitaria ja pianoa.

Musiikki oli vahvasti mukana Sansan elämän ensi askeleissa, eikä ole ihme, että siitä tuli hänelle myöhemmin ammatti. Ystävä ihmetteli miten Sansa pystyy laulamaan radiossa soineen laulun melodian heti ulkomuistista. Sansa oli luullut, että kaikki sen osaavat. Hän oli silloin vasta kymmenen. Hän pystyi plagioimaan helposti maailman tähtien fraseerausta. Nuoruudessaan hän samastui naisartisteihin, jotka soittivat pianoa tai kitaraa ja lauloivat omalla tyylillään. Matkimalla ja unelmoimalla hän lähti sille tielle, jonka päästä voisi löytää oman äänensä.

– Veljeni kitaraa rämpyttämällä syntyi pikkuhiljaa omia lauluja. Yhtenä päivänä kun äitee tuli töistä pyysin häntä huoneeseeni ja soitin ensimmäisen kappaleeni, siansaksaksi. Joskus 17-vuotiaana esiinnyin kavereilleni posket epävarmuudesta punottaen. Ystävät kannustivat, ja se vaikutti minuun enemmän kuin mikään muu. Vuonna 1998 soitin ja lauloin punaviinin voimalla Provinssirockin ulkopuolella Joni Mitchelliä, jolloin Moon TV tuli kuvaamaan ja haastattelemaan minua. Se oli niin hienoa, että tunsin olevani tähti.

Jalat maassa

Työläistaustainen perhe on vaikuttanut vahvasti Sansan musiikkiin. Pohjalaisena hän pitää jalat tiukasti maassa, leijailla ei saa. 

– Kai siinä on jotain luterilaisuutta, olenhan saanut kristillisen kasvatuksen. Älä ylpisty, työtä sinun on tehtävä. En ole ottanut mitään itsestään selvänä, vaan tehnyt töitä unelmieni eteen. Koen huonoa omatuntoa ja outoa syyllisyyttä, jos olen saanut jonkun asian liian helpolla. Haluan ansaita paikkani musiikissa, mutta myös oppia olemaan itselleni armollisempi.

Musiikintekijän tie on usein pitkä ja kivinen. Vuosituhannen vaihteessa Sansa sai laulunsa pohjalaisia artisteja esittelevälle levylle, ja samalla hänet huomattiin tekijänä sekä laulajana. Oma mieli oli epävarma, mutta tiedonjano kova, joten Sansa päätti myös opiskella musiikkia. Pohjalainen määrätietoisuus ajoi eteenpäin. Hän solmi levytyssopimuksen vuonna 2002 Warnerin Musicin kanssa. Se oli ensimmäinen kerta kun hän ymmärsi, että musiikista voisi tulla ammatti.

– Vasta monen vuoden jälkeen, oikeastaan viimeisimmän levyni myötä, olen oivaltanut, että uraa ei voi saada, vaan se täytyy tehdä. Hissuttelu ei auta. On oltava rohkea, määrätietoinen ja uskottava omiin kykyihinsä ja unelmiinsa. Uraa ei kukaan tee puolestani. Keikoille tulee yleisöä. Se on merkki siitä, että ihmiset haluavat kuulla musiikkiani. Jos kukaan ei olisi kiinnostunut, en usko, että jaksaisin tehdä tätä pelkästään itselleni.

Suomalaisuutta englanniksi

Sansan musiikki nojaa perinteiseen populaarimusiikki- ja singer-songwriter-perinteeseen. Hän kokee olevansa jonkinlainen hyb-ridi näiden kahden välimaastossa. Suomalaisuus kuuluu musiikissa surumielisyytenä, jossa on mukana myös toivoa ja iloa. Sansa tekee laulunsa englanniksi. Hän tietää itsekin, että se ei ole Suomessa kaikkein helpoin tie päästä pinnalle. Nuorempana hän kuunteli radiosta englanninkielistä musiikkia ja huomasi, että englanti taipui hänen suussaan pehmeämmin ja hellemmin kuin suomenkieli. Mielestään hän saa lauluihinsa myös etäisyyttä, kun ei käytä äidinkieltään.

– Aluksi englantini oli täyttä siansaksaa, mutta vähitellen opin käyttämään kieltä paremmin. Nykyään kirjoittaminen on jo aika luonnollista. Lyriikka on parhaimmillaan hyvin simppeliä, mutta merkityksiä täynnä. Englanti on kuin pehmeä pallo, suomi kuin kulmikas huone. Oma äidinkieli on aina läheisempi kuin vieras. Lauluntekijänä englanti on minulle enemmän muotojen ja pintojen kieli, joka hyväilee musiikkia. Voin ottaa etäisyyttä itsestäni. Lyhyttavuisessa kielessä saa myös sanottua helpommin asioita. Suomenkieli raastaa syvältä, se on hyvin kaunista, mutta kielen rytmin hallinta ja kohtaaminen vaatii vielä paljon treenaamista.


Ideat omasta elämästä

Teksti ja sävel syntyvät Sansalla useimmiten samaan aikaan. Hänen on vaikea erottaa niitä toisistaan. Tekstien teemat liittyvät omaan elämään, ja aiheet Sansa ammentaa kohtaamistaan ihmisistä ja asioista, rakkaudesta, menetyksestä ja kaipuusta. Sointujen harmonia luo hänelle tunteen, joka sanoittaa laulua pakottamatta, lähes kuin itsestään. Hän haluaa antaa tunteen viedä.

Monen muun tekijän lailla Sansa hakee inspiraatiota ja tunnelmia elokuvista ja kuuntelemalla muiden lauluja. Ne houkuttelevat lauluntekijän hengen esiin. Tekstien merkitys on viime vuosina korostunut. Sansa sanoo tekevänsä enemmänkin kuvaelmia tai tuokiokuvia, johon kuulija voi sijoittaa oman elämänsä. Se antaa enemmän mahdollisuuksia erilaisille tulkinnoille.

– Biisintekoprosessi vaihtelee päivästä riippuen. Jos teen laulun loopperilla, kappaleen runko perustuu aikalailla tietyn riffin tai sekvenssin toistoon. Kitaralla säveltäminen taas antaa tilaa sointujen sävyille, biisistä tulee heti folkimpi, ja se vie toisenlaiseen maailmaan. Tietokoneella laulusta tulee helposti bassokuvioon tai rytmiin perustuva. Suurin osa on sitä tummaa ja paksua scheissea, mutta paskankin seasta onneksi loistavat helmet. Niin se menee, että osa laulusta kuolee ja osa jää elämään. Olen huomannut eräänlaisen ristiriidan: mitä seesteisempi olen, sitä enemmän teen lauluja menetyksestä ja kaipauksesta. Jos olen huonossa kunnossa, en pysty kirjoittamaan lauluja lainkaan, silloin nukun ja unohdun. Terveys on tärkeää ja henkinen tasapaino.

Sansan mielestä laulun tekemisessä hienoin hetki on demotuksen ensimmäinen vaihe, kun melodia löytää muotonsa, vaikka teksti ei välttämättä olisikaan valmis.

– Joskus ihokarvat nousevat ja tulee tippa linssiin. Se on hieno vaihe, koska se ei aina tapahdu. Jos laulun saa vielä elämään keikalla, ja kuulija kokee sen omakseen, niin silloin olen onnistunut.

Usko mahdottomaan

Sansan tekemisestä heijastuu tietynlainen määrätietoisuus. Hän haluaa tehdä asioita omalla tavallaan. Yksi esimerkki tästä on se, että debyyttilevynsä jälkeen Sansa vaihtoi ison kansainvälisen levy-yhtiön pieneen kotimaiseen. Hän halusi pitää musiikkinsa ja oman äänensä keskiössä. Ala on näyttänyt hänelle molempia poskiaan, siksi hän myös uskaltaa toimia ja tarvittaessa uida vastavirtaan. Sansan musiikki ei ole soinut radiossa kyllästymiseen asti.

– Olen aika itsepäinen musiikkini kanssa. En voisi lähteä tekemään kappaleita radiota varten. Ne eivät synny niin. Keikoilla on tultu kysymään ihmeissään, miksei sun musiikki soi radiosta? Se on ristiriitaista ja surullista. Vaikka teen pop-musiikkia, niin se ei jotenkin istu formaattiin. Joku mättää? Tupa saattaa olla täysi, mutta kappaleet eivät soi radiossa. Kamalaa, että se mikä laulu soi, on niin harvan, jopa yhden ihmisen varassa. Kysymys ei välttämättä ole siitä onko musiikki hyvää tai huonoa. Kysyntää on, mutta kysymys on siitä, kuka saa levyn oikealle pöydälle.

– Periaatteessa biisintekijä pärjää ilman levy-yhtiötä, mutta levy-yhtiö ei pärjää ilman biisintekijää. Levy-yhtiöiden on muututtava maailman mukana, eikä jäädä valittamaan, että levyt eivät myy. Totuus on kuitenkin se, että huippuartistit myyvät levyjä. Kyse on aina kokonaisuudesta, eikä musiikki yksin valitettavasti riitä. Ne pärjäävät, joilla on hyvät tiimit ja jotka kykenevät vastaamaan markkinoiden muutoksiin. Ne kehittelevät uusia keinoja erottua massasta. Vasta viime aikoina olen käyttänyt luovuutta markkinointikeinona. Usko mahdottomaan, niin siitä voi tulla mahdollista.

Pikavoitot päivän trendi

Sansan mielestä musiikkiala hakee helppoja ja nopeita voittoja. Hän näkee nykytilanteessa myös hyvää. Kilpailut ja formaatit antavat mahdollisuuksia laulajille ja musiikintekijöille. Ne avaavat aina uusia ovia.

– Aika paljon on ollut lypsymeininkiä alalla. Pitkäjänteiset urat kyllä kiinnostavat ihmisiä, mutta kiinnostavatko ne markkinoita? Hyväksi todetun formaatin kautta otetaan tuotteesta kaikki irti, niin kauan kuin siitä on hyötyä. Itse aloitin nollasta, minua ei testattu. Toisaalta kilpailuista on voitu ponnistaa menestykseen, on siitäkin esimerkkejä. Kisojen lisäksi televisioformaatti on muuttunut. Katsojilla on tunne, että he voivat osallistua. Oma paikkansa pitää kuitenkin ansaita. Perinteinen keino on pidempi tie, mutta antoisampi. Siinä on löytämisen ilo.

Edunvalvonta kiinnostaa

Epävarmuus on myös Sansan voimavara. Se potkii häntä ahterille ja pakottaa eteenpäin. Heittäytyminen on antoisaa, mutta samalla raskasta, koska persoona on aina täysillä mukana.

Sansa ei kuitenkaan tahdo olla se kärsivä biisintekijä, joka ruikuttaa baarissa, kun biisit eivät mene kaupaksi ja kukaan ei ymmärrä. Raha, huoli toimeentulosta, on kuitenkin usein päällimmäisenä mielessä. Sansa on varsinkin viime vuosina kiinnostunut edunvalvonnasta ja alasta laajemmin, ja se sai hänet liittymään myös Elvisiin.

– Nuorilla tekijöillä ei ole tarpeeksi tietoutta edunvalvonnasta. Se on kuin kummallinen tumma ja pelottavakin mörkö jossain epämääräisyydessä. Kysymyksiä lentelee ilmassa: Mitä pitää ilmoittaa? Mitä tehdä? Tietoa on, mutta se ei ole yksinkertaista ja selkeää. Jos miettii itseään kaksikymppisenä ja nyt kymmenen vuotta myöhemmin, niin tekijänoikeusasiat ja toimeentulo kiinnostavat kummasti. Aluksi Elvis vaikutti juhlalliselta, jotenkin elitistiseltä. Ajattelin, että pitää olla tosi hyvä päästäkseen jäseneksi. Monet tekijäystäväni olivat liittyneet, ja kun he jakoivat tietoaan, halusin mukaan. Koen, että Elvis vie tärkeitä asioita eteenpäin.

Mitä Sansa tekee kymmenen vuoden päästä? Hän miettii hetken ja vastaa hymyillen.

– Lomailen Fidzi-saarilla ja fiilistelen Bogart Co:n uutta levyä. Sävellän musiikkia elokuviin, tuotan uutta studioalbumiani, teen ääni-installaatioita erilaisiin projekteihin ja tiloihin sekä keikkailen Suomessa ja ulkomailla. Työskentelen yhteistyössä muiden artistien ja biisintekijöiden kanssa.

Poimintoja Sansan urasta