NOVIISINA TEOSTON JOHTOKUNNASSA

Haastattelu

NOVIISINA TEOSTON JOHTOKUNNASSA

Olen seuraillut tähän asti suhteellisen aktiivisena rivijäsenenä Teoston tapahtumia, koska Teosto on ollut jo noin 20 vuotta minulle merkittävä tulonlähde. Vuoden vaihteessa, kun heittäydyin kellumaan eli ryhdyin päätoimiseksi sanoittajaksi, Teoston tapahtumat alkoivat kiinnostaa sitäkin enemmän. Teosto on nimittäin nyt käytännössä ainoa tulolähteeni ja siis useimmat siellä tehdyt päätökset heijastuvat suoraan minuun ja kaltaisiini tavalla tai toisella. Siksi olen tyytyväinen, kun voin omalta osaltani olla vaikuttamassa asioihin, joita siellä käsitellään ja jotka kuitenkin vaikuttaisivat minuun.

Työssä on päästy siunattuun alkuun ja jo nyt voin sanoa ainakin sen, että moni asia näyttää sisältä päin katsottuna hieman erilaiselta kuin ulkoa päin. Mutta…, onneksi myös moni asia on juuri päinvastoin.

No, leikki sikseen ja pylly pois tyynyltä. Edellä esitetyssä on huomion arvoista se, että nyt joutuu usein ajattelemaan asiaa ja sen seurannaisvaikutuksia laajemmin kuin aikaisemmin, jolloin niitä ajatteli vain omalta kohdaltaan. Onneksi useinkaan asioissa ei ole varsinaista ristiriitaa, tietynlaisia vivahde-eroja kylläkin.

Tietoa on tullut paljon.

Olemme kustantajien toisen edustajan, Sini Perhon kanssa käyneet uusien johtokunnan jäsenten tarkkista, jossa toimitusjohtaja sekä eri yksiköitten vetäjät ovat selostaneet meille perskohtaisesti, miten kaikki toimii.

Olemme vierailleet näillä käynneillämme myös eri osastoilla ja paiskanneet kättä niiden ihmisten kanssa, jotka käytännön asioita todella pyörittävät. Ja vaikka tapaamisemme on ollutkin sellaista huoneesta toiseen juoksemista, niistä muutamista vaihdetuista sanoista on saattanut aistia, että työhenki on hyvä, vaikka porukka välillä onkin lujilla, eikä silloin varmaan naurata yhtään. On ollut ilo huomata, että homma on hanskassa.

Saimme Sinin kanssa positiivista palautetta siitä, että olimme kiertämässä. Joku sanoi, ettei täällä ole juuri johtokunnan jäseniä näkynytkään. Me lohdutimme häntä, ettei meitäkään näy sitten enää, kun olemme täysin oppineita hallitsijoita. Vitsailuahan se oli, mutta siinä piilee tärkeä totuuden siemen.

Sanon tämän näin yleisesti tarkoittamatta sen kummemmin juuri Teoston johtokuntaa ja samalla myös juuri sitä tarkoittaen. Olisiko ajateltavissa, että tuon kaltaisen johtoelimen kannattaisi joskus jalkautua sinne missä todellinen raaka työ tehdään?

Ja lopuksi vielä yksi juttu, joka meinasi jo vallan unohtua. Nimittäin aivan erityisen mukavan muistikuvan itsestään jättivät Teoston tarkastajat. Nuo joviaalit Mustanaamiot, jotka laukkaavat ympäri Suomea viitat hulmuten.

He olivat kokoontuneet pääkallon paikalle vaihtamaan mielipiteitä ajankohtaisista asioista ja niillä tiimoilla meilläkin oli mahdollisuus tavata.

Jos heidän kanssaan eivät sopimusasiat ala sujua, vastapuoli voi katsella peiliin, mikäli reipas tarkastaja ei ole jo sitä ennen tehnyt tuon onnettoman kanssa peiliin katsomista koskevaa sopimusta.

Jorma Toiviainen

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/1999

Selaa lehden artikkeleita