Kuuntele Spotifyssa

VUONNA 1978 syntyneessä kuplettiklassikossa keskisuomalaisen Haapasalmen pitäjän nimismies hautoo kostoa kunnanlääkärille. Vaikka tarina sijoittuu Kekkosen ajan Suomeen, sen teemat ovat ajattomia ja universaaleja.

Laulun päähenkilöt Mikko Perkoila sai tositarinasta:

”Arkiviisu-yhtyeemme treenasi siihen aikaan Keskisuomalaisen Osakunnan tiloissa Helsingin Etu-Töölössä. Hengailimme siellä muutenkin, ja yhtenä lauantaina saunassa eräs lääketieteen opiskelija kertoi, mitä oli kuullut kesätöissä kunnanlääkärin sijaisena Keski-Suomessa.

Kyseisen kunnan nimismiehellä oli pilkuntarkan maine, ja virkaintoisuus oli johtanut ‘potut pottuina’ -nokitteluun lääkärin kanssa. Kun esimerkiksi nimismies pyrki leijoniin, lääkäri pystyi sen torppaamaan, koska kuului tämän herraseuran sisäpiiriin.

Tarinassa oli jotain hyvin tuttua jo lapsuudestani Herttoniemestä. Naapurisopu voi ihan naurettavista syistä vaihtua kyttäilyksi ja nokitteluksi. Tämän mentaliteetin universaalius oli kimmoke lähteä tekemään biisiä. Myös Herttoniemen leijonien touhuja olin nuorena miehenä huvittuneena seurannut.

KUN lauluntekijä saa aiheen elävästä elämästä, on korrektia muuttaa yksityiskohdat tunnistamattomiksi. Niinpä pitäjän nimi, katiskan käräyttäminen, lumimarjapensaassa kyttääminen ja kaikki muu vastaava on täysin keksittyä. Eikä siinä kunnassa oikeasti ollut rotareita, ainoastaan leijonat.

Hyvä flow tätä kirjoittaessa oli. Tein noina vuosina vasta ensimmäisiä laulujani, ja ne kaikki syntyivät nopeasti, useimmat tositarinan pohjalta. Kun huomasi osaavansa tehdä lauluja, se riitti inspiraatioon.

LAPSESTA asti olin lukenut paljon kirjallisuutta, mikä antoi hyvän pohjan yksityiskohtien keksimiseen, kun esimerkiksi luettelin, keitä tällaisen kunnan eliittiin kuuluu. Jostain luettua tai kuultua oli sekin, että ilmaiset viinat kuuluivat lääkäreiden luontaisetuihin. Siitä tuli idea, että lääkäri juo pirtua opettajan kanssa.

Myös laulujen tarinoita olin paljon kuunnellut, ja etenkin Reino Helismaa oli jo silloin minulle jumalhahmo, jonka tarinoita kuuntelemalla oppi itsekin. Siksi Nimismiehen murheesta voi löytää monia tarinankerronnan perusjuttuja, vaikka mitään oppaita en ollut lukenut. Esimerkiksi se, että tarinan kuulee ulkopuolinen minä-henkilö, on ikiaikaista tarinankerronnan tekniikkaa. Kaikki tällainen tuli helposti, samoin tarinan lopetus, että vielä se ukkopiru narahtaa.

Tyylini oli se, että ensin kirjoitin tekstin paperille ruutuvihkoon. Sitten otin kitaran ja aloin laulaa, jolloin löytyi melodia sen mukaan, mikä tekstiin sujuvasti istahti.

Heti biisin synnyttyä aloin esittää sitä keikoilla. Sitten Love Recordsilla Arkiviisua tuottanut Pekka Aarnio ehdotti, että tekisin soololevyn Otto Donnerin perustamalle Ponsi-yhtiölle.

Levytys tehtiin minimalistisesti. Sibiksen Pohjoisen Rautatienkadun salin stagella lauloin ja soitin nailonkielistä kitaraa. Jari Lappalainen soitti maniskaa myöhemmin studiossa. Paul Jyrälä äänitti kaksiraiturilla tämän ja koko muunkin levyn.

Tästä tuli albumin nimibiisi, ja kansikuvaksi löysin museoviraston arkistosta Nurmijärven vanhan nimismiehen.

Jonkin verran on arvuuteltu, kuka laulun nimismiehen esikuva on. Jotkut sen tietävät ja tiedän itsekin, mutta eläkööt laulujen tarinat ihan omaa elämäänsä. Eihän mitään Haapasalmen pitäjääkään ole oikeasti koskaan ollut.”