”Onhan meillä fyrkkaa vaikka polttaa”. Näin on sanonut Ville Valo Rumban haastattelijan Samuli Knuutin mukaan (Rumba 15/01 s. 19). Ville ei puhu HIM:n jäsenten henkilökohtaisista rahavaroista, sillä hän vastaa kysymykseen, olisiko levy-yhtiöllä (eli BMG:llä) ollut varaa palkata kansainvälisiä tähtituottajia yhtyeen uuden Deep Shadows And Brilliant Highlights -albumin kaikille raidoille. Useimmilla raidoillahan on tuottajana kotimainen T.T. Oksala. Syynä tähän on jutun mukaan yksinkertaisesti se, että Oksalan kanssa tehdyt demot kuulostivat niin hyviltä, että iso osa otettiin levylle sellaisenaan.

Mutta jos lukee vain Rumban kannessa olevan sitaatin, luulee helposti Villen tarkoittavan omaa varallisuuttaan. Väärän kuvan artistien äveryydestä saa myös iltapäivälehtien lööpeistä, kun ne säännöllisin väliajoin uutisoivat miljoonaluokan keikkapalkkioista. Jos näiden juttujen summissa on jokin todenperäisyys, niin se on enintään siinä, kuinka paljon keikan järjestäjä esiintyryhmästä maksaa. Se unohdetaan kertoa, millaisen murto-osan tästä bruttosummasta saa lopulta itse artisti.

Myytti populaarimusiikkia edustavien säveltaiteilijoiden suurista tuloista haihtuu savuna ilmaan, kun lukee Turun kauppakorkeakoulun Mediaryhmässä tehdyn tutkimuksen ”Säveltäjien, sanoittajien ja sovittajien taloudellinen asema Suomessa.” Tutkimukseen vastasi viime talvena kaksisataa Elviksen jäsentä ja viisikymmentä Suomen Säveltäjien jäsentä. Tutkimuksen toimeksiantajana oli Teosto.

Vain kymmenesosa Elvis ry:n jäsenistä saa musiikin tekemisestä tuloa yli 135.920 mk vuodessa. Näiden tulojen mediaani eli keskiluku oli 15.000 mk. Näistä bruttotuloista on verotuksessa hyväksytty keskimäärin 4.000 mk:n vähennykset eli verotettavaa tuloa jäi keskimäärin 11.000 mk. Tekijöiden kokonaistulot olivat keskimäärin 147.650 mk, joten kovin harva eli pelkällä säveltämisellä, sanoittamisella ja sovittamisella.

Suurin elvisläisen saama korvaus Teostosta oli tutkimuksen mukaan 920.000 mk vuodessa. Se voi tuntua paljolta, mutta kyse on siis vain yhdestä henkilöstä, minkä lisäksi summa on bruttona ennen verotuksessa hyväksyttyjä tulonhankkimiskuluja. Ja ehkä tämänkin henkilön kohdalla on ollut poikkeuksellinen piikki, ja seuraava vuosi jo paljon huonompi. Suuret vuosittaiset vaihtelut tuloissa ovat nimittäin tutkimuksen mukaan ominaisia suomalaisille musiikintekijöille. Siitä taas seuraa, että piikkivuosina verottajakin ottaa isolla kämmenellä. Paljon oikeudenmukaisempaa olisikin siirtyä kaikkien tekijänoikeustulojen kohdalla pääomaverotukseen.

Vastauksissa oli myös runsaasti sanallisia kommentteja. Tässä muutamia poimintoja tutkimuksessa julkaistuista:

”Minulle musiikin tekeminen on liiketoimintaa ja siihen pätevät samat säännöt kuin muuhunkin liiketoimintaan: hyvät työt ja krediitit lisäävät töitä ja tuloja. Ns. pöytälaatikkosäveltäminen on jäänyt.”

” Poikamiehenä elätin itseni säveltäjänä, kun tein 12-tuntista työpäivää vailla ihmeempiä lomia. Nyt perheellisenä kuukausipalkkainen opetustyö takaa inhimilliset työajat, eikä sävellystyöhön kohdistu juurikaan taloudellista painetta.”

”Teen marginaalimusiikkia, en iskelmää. Vaikeampi sarka! Suomessa hyväksytään ainoastaan tietyn maun ja tyylin sävellyksiä.”

”Toki on oikein ja tärkeää, että tekijänoikeus takaa tekijöille oikeuden korvauksiin, sikäli tulevaisuus riippuu paljon siitä, miten nykyinen eurooppalainen tekijänoikeusjärjestelmä säilyy eikä mennä amerikkalaismalliseen järjestelmään, jossa tekijän myyvät oikeutensa halvalla.”

”Suuri ongelma on levy-yhtiöiden tuotantoporras. Esim. useimmat päälliköt toimivat myös säveltäjinä ja sanoittajana ja suoraan sanoen valitsevat mieluummin omia teoksia.”

”Menestyminen kansainvälisillä markkinoilla saattaa vaikuttaa edullisesti koko ammattikuntaan. Ala vetää tällöin puoleensa todellisia lahjakkuuksia, joille avautuu uudenlaisia töitä ja markkinoita.”

Teksti: Martti Heikkilä

piirros: Vesa Huhtala