Mustasta keltaiseen

Laura Moisio Haastattelu

Mustasta keltaiseen

Laulaja-lauluntekijä Laura Moisio luottaa vähäeleiseen ilmaisuun. Teksteissään hän maalaa tummemmilla väreillä, mutta musiikillisesti uudelle levylle on löytynyt sävyjä jopa letkeästä country rockista.

Tamperelainen Laura Moisio (s. 1987) on määrätietoisella työllään noussut yhdeksi maamme seuratuimmista laulaja-lauluntekijöistä. Vuonna 2014 ilmestynyt esikoislevy, Spiraali, on tekijänsä mukaan vielä harjoitustyö, vaikka tyyli ja suunta siltä on jo kuultavissa. Moision minimalistinen tulkinta ja valtavirrasta poikkeavat biisit herättivät ansaittua huomiota viimeistään vuonna 2016, kun Ikuinen valo valittiin Teosto-palkintoehdokkaaksi.

Ikuinen valo oli myös levy, joka kiinnitti huomioni. Moision vahva, mutta täynnä herkkyyttä oleva ääni pysäytti. Musiikin ja tekstien painostava synkkyys oli kiehtovassa ristiriidassa lehtikuvien kanssa. Niissä Moision vaalea kiharapehko sai hänet näyttämään keijukaistytöltä. Musiikki oli kuitenkin tummaa. Samanlaista syvyyttä voi löytää Joni Mitchellin ja Nick Draken melankoliasta. Varsinkin Draken pehmeässä laulutavassa on samanlaista herkän vangitsevaa patetiaa.

”Tykkään tosi paljon Nick Draken tietynlaisesta lakonisuudesta. Se voi kuulostaa tasapaksulta ja tylsältäkin ensi kertaa, mutta sitten kun siihen musiikkiin sukeltaa niin sieltä löytää loputtomasti kaikkea kiinnostavaa. Semmoinen kestää kuuntelua”, sanoo Moisio.

Ikuinen valo -levyn sovituksissa oli samanlaista synkkyyttä kuin Scott Walkerin töissä. Tuottaja Jarno Takkumäki oli isossa roolissa siinä, miltä levy kuulosti. Erityisesti levyn avaava Itku ei auta mitään on lopun crescendoineen kuin Walker-pastissi.

”Itku ei auta mitään / huutamaan haudallesi jään”, Moisio laulaa ja kuulijalla on pala kurkussa jo alkuminuuteilla.

Taiteellista rohkeutta on sijoittaa kyseinen itsemurhasta kertova kappale levyn avausraidaksi. Hillitysti keikoillaan esiintyvä Moisio ei haastattelutilanteessa ole sen riehakkaampi. Usein tekstit syntyvätkin sinisemmistä tunnelmista.

”Jotenkin se umpikuja ja ne ajatukset masennuksen ympärillä ovat kiinnostavia. Ne kontrastit, elämän ja kuoleman rajamailla liikkuminen. Koko Ikuinen valo oli tietyllä tavalla henkilökohtainen, vaikka ne tapahtumat eivät ole suorastaan tapahtuneet minulle. Tuli jopa fiilis, että saanko kirjoittaa asioista, jotka eivät tapahtuneet minulle”, Moisio kertoo.

”On kuitenkin vapauttavaa kuvitella olevansa joku toinen ihminen. Kun otan ne asiat omakseni, ne voivat tuntua tosi henkilökohtaisilta ja sitä kautta voi löytää valtavan määrän uusia tunteita. Siihenkin tarvitaan tietynlaista herkkyyttä, että samastuu tai yrittää ymmärtää toisen ihmisen ajatuksia.”

Sukellus syvään päähän, välittämättä kaupallisuudesta tai radiosoittomahdollisuuksista kuitenkin tepsi. Kriitikot ottivat Moision omakseen ja Ikuinen valo oli samana vuonna Emma-ehdokkaana ”Kriitikoiden valinta” -kastissa. Niin ikään Yle Teema esitti Moision M1-keikan Yle Live -sarjassaan. Arvostuksesta huolimatta valtavirtasuosio antaa vielä odottaa itseään.

Amerikkalaiselle singer-songwriter-perinteelle kumartava, voimakertseistä vapaa musiikki on Suomessa kai tuomittu marginaaliin.

Viime maaliskuussa ilmestynyt kolmas levy on kuitenkin osoittanut, että keikoilla riittää mukavasti yleisöä. Moisio on voinut tehdä keikkaa myös koko kvartetilla soolo- ja duoesiintymisten lisäksi.

Bändissä soittavat kitaristi Lauri Myllymäki, rumpali Sebastian Krühn ja basisti Ville Rauhala.  Toimeentuloa musiikki ei kuitenkaan ole täysin tuonut. Kauppatieteen maisteriksi valmistunut Moisio on toiminut osa-aikaisena tuottajana Pirkanmaan festivaalit ry:ssä jo kolme vuotta.

”On ollut taloudellinen pakko tehdä jotain muutakin kuin musiikkia ja on se mielellekin hyväksi.”

Muutama vuosi sitten Moisio oli keikkailijana vielä jokseenkin kokematon. Alun perin Pirkanmaan festivaalit ry palkkasi Moision lähiartistiksi vuonna 2014. Se vuosi oli Moisiolle merkittävä. Vuosittain nimettävän lähitaiteilijan toimenkuvana on luoda erilaisia taidetapahtumia ja tuoda taidetta ihmisten ulottuville.

”Lähiartistina tein paljon keikkoja missä vain. Ajatuksena oli tehdä keikkoja paikoissa missä aina ei ole taidetta saatavilla. Seuraava lähiartisti Ville Leinonen kiersi hoitokodeissa ja vanhainkodeissa ja pystyimme maksamaan hänelle hankerahoituksesta oikean keikkaliksan.”

Moisiolta se tavallinen bändivaihe jäi tyystin kokematta, joten keikkarutiini antoi itsevarmuutta. Ensimmäiset oikeat keikkansa hän teki vasta EP:n julkaisun jälkeen vuonna 2011. Sitä ennen esiintymisiä oli toki ollut ilmaisutaitolukion puitteissa ja eri juhlatilaisuuksissa. Polku artistiksi oli kuitenkin Moisiolle itsestään selvä.

”Ihan lapsesta asti olen soittanut pianoa ja laulanut, keksinyt omia juttuja. Niistä tuli biisejä ja kun touhu alkoi olla ammattimaisempaa, niitä taltioitiin. Sen jälkeen tehtiin keikkoja. Sitä en jännittänyt, mutta kun siirryin pianosta kitaraan, oli todella vaikeaa mennä yksin keikalle kitaran kanssa. Se jännitys on helpottanut pikku hiljaa.”

Laulu on keskiössä, esiintyypä Moisio sitten Taylor-kitaransa tai bändinsä kanssa. Tekstit nousevat pintaan ja musiikki on niille alisteista. Se onkin ollut aina Moision tekemisen ydin.

”Tekemiseni on lähtenyt päiväkirjamaisesta sydämen purkamisesta. Sittemmin olen huomannut, ettei sieltä sisältä aina kumpuakaan asioita. Se oma elämä voikin olla aika tylsää, eikä hirveän montaa biisiä siitä tylsästä arkielämästä voi kirjoittaa. Sitten olen löytänyt itseni ulkopuolelta niitä tarinoita.”

Uusimman levyn ensisinglellä Keltaiset verhot Moision teksti kurkotta jo valoisampiin huoneisiin.

”Olen haaveillut keltaisista verhoista ja valoisasta huoneesta”, hän laulaa ja jatkaa: ”Ennen kuin hämärä laskeutuu ylle kaupungin / tahdon kävellä ylväästi valoon niin kuin toisetkin”.

Moni muukin asia on uuden levyn myötä muuttunut. Yhteistyö Jarno Takkumäen kanssa vaihtui aktiiviseen bändiin, joka on täysin tamperelainen. Vaihdoksen syy on käytännöllinen, eikä siihen Moision mukaan liity sen kummempaa dramatiikkaa.

”En jaksanut rampata Helsingissä, missä Jarno asui, vaan halusin treenata enemmän ja lähellä olevien soittajien kanssa. Huomasin myös, että aloin kallistumaan vahvemmin roots-musiikkiin. Koen, että juuri nämä muusikot tukevat siinä, he ovat kaikki soittaneet roiseissa bändeissä. Heissä on se soundi mitä haluan.”

Uuden levyn soundimaailmassa bändi kuuluukin vahvemmin. Lauri Myllymäen Daniel Lanois -tyylinen kitarointi tukee Moision kerrontaa.

”Tämän levyn kohdalla teimme sovitukset bändin kanssa alusta loppuun yhdessä. Edellisen levyn sovitukset olivat paljon enemmän Jarno Takkumäen käsialaa ja levylle kutsuttiin aina niitä soittajia mitä haluttiin. Nyt otin tuottajan vastuuta itse – yhdessä bändin kanssa. He ovat lahjakkaita muusikoita, joilla on oma näkemys soittamisestaan. Ulkopuolisen tuottajan kanssa tekeminen olisi voinut mennä hankalaksi. Lopputulos tuli näin tosi luonnollisesti ja vaivattomasti.”

Sovituksien krediitit on laitettu koko bändille. Jo Ikuinen valo -levyllä soittanut Ville Rauhala on ollut tärkeässä roolissa jousisovitusten suhteen. Muun muassa Black Motorista ja Pauli Hanhiniemen bändistä tunnettu bassotaituri on suvereeni niin freejazzin, popin kuin kansanmusiikin parissa.

”Nyt kun levy on julkaistu, olen huomannut, että ensin radikaaleilta tuntuneet jutut ovatkin tosi hyviä ratkaisuja.”

”Tällä levyllä Ville toi paljon näkemystään jousista. Hänellä on mahtava korva niihin. Jokainen sovitus on syntynyt bändin kanssa niin, että ollaan kuunneltu mitä biisi vaatii. Olen myös joutunut todistamaan olleeni väärässä. Aiemmin pelkäsin, että hautaudun bändin alle. Tälle levylle halusin kuitenkin oman yhtyeen ja että heidän soittonsa kuuluu. Halusin myös haastaa itseni ja kokeilla jotain itselleni epätyypillistä.cNyt kun levy on julkaistu, olen huomannut, että ensin radikaaleilta tuntuneet jutut ovatkin tosi hyviä ratkaisuja. Jokaisesta levystä olen oppinut asioita, tullut paremmaksi muusikoksi ja lauluntekijäksi. Seuraavalla levyllä on aina enemmän työkaluja, ja uskaltaa tehdä vielä enemmän uusia juttuja.”

 

Suuri musta lintu -kappaleessa bändi svengaa jo täysin uudella soundilla 50’s rock-hengessä. Teksti on kuitenkin tuttua Moisiota. Siinä voi lukea kantaaottavuutta tähän aikaan.

”Musta lintu on musta lammas, jota ei haluta päästää omaan naapurustoon. Mustamaalataan ihmisiä joidenkin luulojen perusteella. Samalla koetetaan saastuttaa muidenkin ihmisten ajattelu ja saada ne vihaamaan erilaisuutta.”

Moisio nostaa merkitykselliseksi myös yhteistyön tamperelaisen viulisti ja jouhikkotaituri Pekko Käppin kanssa. Artistit ovat vierailleet toistensa levyillä. Aivan uusi projekti sitä vastoin on Harmony Twisters, Kanerva Pasasen ja Kielo Kärkkäisen kanssa syntynyt trio. Se versioi vanhoja klassikoita kolmiäänisesti, mutta esittää myös jäsentensä omaa materiaalia. Muuten lauluja on syntynyt vain omaan tuotantoon. Siinä Moisio on pyrkinyt ammattimaiseen työskentelyyn.

”En ole mikään runojen rustaaja. Jos luen toisten runoja, saatan kirjoitella niitä ylös ja fiilistellä.” ­

”Olen pyrkinyt raivaamaan aikaa kalenterista, jotta voisin kirjoittaa biisejä ja harjoitella soittamista organisoidummin. Kun tekee asioita päivittäin, voi jossain vaiheessa putkahtaa hyvä uusi biisi. Ainakin minun kohdalla se vaatii paljon duunia. Saatan vaikka kirjoittaa mitä ajattelen tai olen tehnyt, ihan tajunnanvirtaa. En ole mikään runojen rustaaja. Jos luen toisten runoja, saatan kirjoitella niitä ylös ja fiilistellä. Pyrin myös lukemaan paljon kirjoja, että olisi hyvä tatsi kieleen eikä oma kieleni olisi tylsää. Radiossa kuulee liian paljon laiskaa suomen kieltä, tyhjänpäiväistä jauhantaa. Omissa teksteissäni haluaisin säilyttää arvokkuuden. Se säilyy kielitaidon ylläpitämisellä.”

Oma tekeminen on kuitenkin säilynyt ammattilaisuudesta huolimatta mysteerinä. Mitään viestiä tai agendaa Moisiolla ei ole.

”Se on mysteeri, jokin sisältä kumpuava juttu. Kun sen on kerran aloittanut, ei sitä voi oikein lopettaakaan. Ilman sitä ei tule toimeen, vaikka välillä on tosi vaikeita hetkiä – ehkä se on merkki siitä, että se on rakas asia. Joskus mietin, että olisi niin paljon helpompaa, jos olisi jokin toinen ammatti, jossa eivät omat tekemiset olisi niin framilla jatkuvasti. Mutta toisaalta, on tässä niin paljon hyvää.”


Albumit

Laura Moisio (Texicalli, 2018)
Ikuinen valo (Ratas Music / Sony, 2015)
Spiraali (Lumpeela Julkaisut, 2014)
Hyvä päivä, ep (omakustanne, 2011)

lauramoisio.fi

Jutussa mainittujen kappaleiden säv. & san. Laura Moisio

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 2/2018

Selaa lehden artikkeleita