Posiolta Ouluun ja noin 20 vuotta sitten Kiiminkiin muuttanut Juntusen perhe oli perusmusikaalinen. Isä soitti latotansseissa ja muilla esiintymislavoilla itse rakentamallaan viululla.

Veikko Juntunen on ollut koko ikänsä urheilumiehiä. Poikasena hän pelasi A-junnuihin asti jää- ja jalkapalloa, kunnes jalkapalloharjoituksissa halkesi nilkkaluu, ja seuraavana talvena murtui toinenkin nilkka. Poika joutui pitämään taukoa peleistä ja vammoista parantuessa kävi aika pitkäksi. Elettiin vuotta 1964.

– Huomasin siskolla joutilaan kitaran ja aloin sitä aikani kuluksi kokeilla ja rämpyttää. Beatles oli kova sana silloin. Jostain syystä minun piti ensimmäisten opittujen sointujen jälkeen heti kokeilla omia juttuja. Minua ei koskaan kiinnostanut opetella vanhoja tuttuja kunnolla, vaan jo alusta alkaen kiinnosti etsiä uutta.

Sattuman kaupalla koukkuun musiikkiin

Tätä ennen ei musiikki ollut Veikkoa kiinnostanut sen enempää kuin muitakaan urheilevia kavereita. Liverpoolin kvartetti kuitenkin kolahti niin lujaa, että Veikko katsoo sen edelleen tärkeimmäksi herättäjäksi koko musiikkiurallaan.

– Kunhan sain ensimmäiset kolme sointua kasaan, niin heti lähdin hakemaan uutta melodiaa. En ehkä ihan tietoisesti; taustalla saattoi kummitella jokin alitajuinen matkimisen tarve, kun Beatlesin kaveritkin tekivät itse musiikkinsa.

Musiikkitunneilla tai soitonopettajalla Veikko ei ole koskaan käynyt. Kitaran lisäksi hän kerran löysi kannettoman musiikinteoriakirjan, jota tutkiskellen tuli opiskeltua nuottikirjoitus.

– Paras musiikkikouluni oli noin 10 vuoden pituinen soittaminen orkestereissa viikonloppuisin. Harjoittelimme todella paljon ja sovitimme monia tuttuja, pakollisia tanssikappaleita. Teimme niihin usein esimerkiksi aivan uudet introt.

Ensimmäinen bändiyritys tuli ajankohtaiseksi melko pian. Matti Eskonniemi (s. 1947), tuleva Matti Esko, oli tarkoitus ottaa kitaristiksi.

– Olli Hiltunen pestattiin basistiksi ja itse ryhdyin soolokitaristiksi. Vielä löydettiin yksi kaveri rumpaliksi ja sovittiin, että kukin hommaa omat vehkeet. Kun olin hankkinut itselleni kitaran ja vahvistimen, aloin kysellä kavereilta miksei vehkeitä kuulu. Basisti Olli ilmoitti, että se, jonka piti tulla rumpaliksi, olikin ostanut rumpurahoilla mopon!

Veikko oli lopulta ainoa, jolla oli soittimet, Kent-kitara ja Gibsonin vahvistin. Hän jatkoi itsekseen treenaamista ja soittamista. Gene and the Coyotes -bändin kitaristi Raimo Huoponen kuuli, että Juntusen Veikolla oli vahvistin. Coyotes oli kyllä keikkaileva ja pystyssä oleva bändi, mutta vahvistimia oli liian vähän; kaikki pantiin puhaltamaan yhden ja saman vahvarin kautta. Raimo pyysi Veikon Gibsonia lainaksi, ja kun poppoon basisti meni naimisiin, kysyttiin Veikkoa tilalle nelikielistä nypläämään. Kitara vaihtui bassoon – pysyvästi – ja siitä lähti keikkamuusikon ura liikkeelle vuonna 1965. Gene and the Coyotes soitti lähinnä Shadows-tyylistä rautalankamusiikkia. Seuraava bändi The Hooks perustettiin vuonna 1966, ja se olikin jo toista tasoa.

– The Hooks on kovin kokoonpano missä olen soittanut. Harmittaa, ettei yhtyeestä jäänyt äänimateriaalia enempää kuin muutama laulu kasetilla kopion kopion kopiona. Bändi toimi muutaman vuoden ja ohjelmistossa oli mukana jo omiakin biisejä.

The Hooks oli aikanaan varsin suosittu bändi. Soitossa oli mukana jo hiven tanssimusiikkisävyjä, mutta pääasiassa se esitti nuorisomusiikkia. Mukana oli muun muassa laulaja ja saksofonisti Kalle Fält, joka on tuttu nimi useista etelänkin nimibändeistä. Urut kuuluivat kalustoon ja ryhmä pystyi soittamaan tanssimusiikkia jopa esiintymispaikan vaatimusten mukaan. Suurin osa keikkapaikoista oli silti nuorten paikkoja.

– Armeija tuli kuitenkin väliin… Sotaväen jälkeen lähdin soittamaan EJ-Kvintettiin, jonka solistina oli Matti-Esko. Hän soitti myös huilua ja saksofonia.

Veikko oli Matti Eskon kanssa töissä samassa paikassa, Kirjapaino Kannassa; Matti oli latojaoppilas. Veikko oli painajaoppilas, ja valmistui neljän oppisopimusvuoden jälkeen ammattipainajaksi. Siinä työssä meni noin vuosi, jonka jälkeen Veikko siirtyi offset-asemoijaksi. Hän oli töissä kirjapainossa yhteensä 24 vuotta.

– Viimeiset 5-6 vuotta tosin olin osa-aikaisena, sillä sain työnantajani kanssa sovittua, että voin pitää sävellysvapaata aina kun vain aikaa liikenee. Pikku hiljaa jäin kirjapainosta kokonaan pois. En ole vieläkään sanonut itseäni irti, eikä työnantajani ole irtisanonut minua. Asiasta edelleen joskus vitsaillaan heidän kanssaan.

Biiseistä alkaa kehittyä hittejä

Matti Esko oli osallistunut Tähtijahti-kilpailuun ja pääsi laulamaan kokoelmalevylle Pasi Kauniston levyttämän Koskaan et muuttua saa (san. säv.). Esitys meni sen verran komeasti, että Matti lähti käymään levy-yhtiö PSO:lla oululaisen Pertti Haipolan kanssa sillä mielin, että saisi oman levyn aikaiseksi. Matti otti mukaan Veikko Juntusen laulun Nuoruus on hetki vain – ja niin kävi, että sopimus syntyi. Veikko sai näin ensimmäisen oman laulunsa levylle vuonna 1970.

Ennen vuotta 1970 hän oli tehnyt 5-6 kappaleen demoja kelanauhoille, joita kävi tarjoamassa kolmessakin yhtiössä Helsingissä. Palaute oli periaatteessa kohteliaan myönteistä: ”hyviä ideoita, kunhan vielä kehittelet niin palataan asiaan”. Aivan samoja lauluja, jotka eivät tuolloin menneet läpi, on myöhemmin julkaistu levyillä. Kelanauhoilla oli Veikon omia soitto- ja lauluesityksiä, ja yhä edelleenkin hän tekee joka laulusta demon.

– Siihen aikaan tein lauluni kitaralla, myöhemmin pääasiassa kosketinsoittimella. Niillä saan molemmat kädet mukaan ja pystyn hahmottelemaan bassokulkuja. En ole koskaan ollut hyvä soittaja, enkä ole pyrkinytkään siihen veivaamiseen, olen vain tykännyt säveltää, sekä koskettimilla että kitaralla. Nuotit kirjoitan paperille, enkä käytä mitään tietokoneohjelmia. Joskus jos ei ääni kanna, käytän muita laulajia.

EJ-Kvintetti oli ollut pystyssä jo vuosikausia, ja Veikko keksittiin mukaan. Kirjain E tulee Eskonniemestä, J taas bändistä lähteneen soittajan sukunimestä. Juntunen sopi siis nimensäkin puolesta mainiosti ryhmään. Bändi jatkoi, mutta Veikko jäi pois ja lopetti keikkailevan sähköbasistin uransa, kun oma musiikin tekeminen rupesi kiinnostamaan. Päivätyö ja keikkatyö yhdessä veivät liian paljon aikaa. Vuoden päästä Piiralan Terppa rupesi jälleen houkuttelemaan, ja pian oli pystyssä Veikko Juntusen Orkesteri, joka toimi muutaman vuoden 1970-luvun alkupuolella.

Veikon biisejä alkoi ilmestyä useiden artistien äänitteillä ja monista tuli hittejä, muutamasta biisistä vuodessa. Ne olivat lähinnä Matti Eskon levyttämiä, yksi oli Kisun levyttämä Kuljin puistoon päin. Oli aika keskittyä lopullisesti säveltämiseen ja sanoittamiseen. Vielä Veikko kuitenkin liittyi hetkeksi keikkaryhmään nimeltä CB-Kvintetti, jonka solisti Allan Tuppurainen ei ollut Rölli, vaan se toinen saman niminen Suomessa. Myös Tuppuraiselle Veikko alkoi tehdä lauluja. Rentukkaojan Aatu on perinteinen valssi, joka soi vieläkin mukavasti vanhemman väen tanssimusiikin toivekonserteissa, esimerkiksi Pentti Kumpulaisen tulkintana. Laulu kertoo sota-aikaan sijoittuvan elämäntarinan. Sinkku menestyi hyvin, se tehtiin Matin ja Tepon firmaan ja M&T Tuotanto julkaisi myös Tuppuraisen pitkäsoiton. Siitä lähtien, 1970-luvun puolivälin jälkeen, on Veikko keskittynyt kokonaan biisien tekoon, jättäen bändit. Työ kirjapainossa jatkui kuitenkin vielä tuolloin.

Aina pitää olla tekstit mukana

Alussa kytkennät oululaisartisteihin johtivat siihen, että Veikko Juntusen lauluja esittivät lähinnä alueella vaikuttavat artistit. Ensin lauluja syntyi pääasiassa Matti Eskolle, sitten Eero Avenille ja Kisulle – ja levy-yhtiöt rupesivat soittelemaan tekijälle. Joka vuosi kyselyjä tuli enemmän ja enemmän.

Jarmo ”Jamppa” Tuominen oli Veikko Juntusen tuttuja, koska isossakin kaupungissa oli kuitenkin aika vähän muusikoita. Samassa orkesterissa miehet eivät kuitenkaan koskaan soittaneet. Jamppa tuli Veikolle juttelemaan, voisiko tämä kirjoittaa hänellekin laulun, kun kerran Matti Eskollekin.

Oliko Jampan läpimurtohitti vuonna 1977 ihan ensimmäinen hänelle kynäilty?

– Silloin tein hänelle nimenomaan laulun Aamu toi, ilta vei. Se oli ensimmäinen ja siitä se lähti. Biisiin liittyy erikoinen juttu. Jamppa kierteli levy-yhtiöissä tarjoamassa laulua, eikä mennyt läpi. Täällä Oulussa tehtiin kerran vuodessa Yleisradioon ohjelmaa Musiikkia maakunnista. Annalan Heikki antoi luvan tehdä nauhan kerran vuodessa: Esko Granlund, Heimo Saksio ja minä teimme kukin aina kahdesta neljään kappaletta siihen ohjelmaan. Pyysin Jampan mukaan studiolle, missä hän esitti Aamu toi -biisin. Mutta Jampalla ei ollutkaan tekstiä mukanaan, ei myöskään minulla, joten soittajille jaettiin pelkät nuotit studiolla. Tuli laulun vuoro – ja stop. Muistelimme Jampan kanssa tekstiä, mutta yhtä säkeistöä emme kumpikaan muistaneet. Menin sivuun kirjoittamaan puuttuvaa toista säkeistöä. Juuri se versio on levyllä. Alkuperäistä säkeistöä ei koskaan myöhemmin ole etsitty eikä löydetty. Tämä tapaus opetti minua: Aina pitää olla tekstit mukana! Ja sen jälkeen on aina ollut.

Jamppa Tuominen levytti kaikkiaan 63 Veikko Juntusen laulua. Monissa on Heikki Annalan sovitukset. Veikko kertoo, että Heikin kuoltua on löydetty epäselvästi merkittyjä nauhoja, joilta saattaa yhä löytyä julkaisematonta materiaalia. Jamppa oli myös saksofonisti ja häntä kuullaan soittajanakin monilla levyillään.

– Hän oli todella hyvä, soitti keikalla introt ja kävi eri orkestereissa tuuraamassa. Suurin osa Jampan laulamista biiseistäni on juuri hänelle tehtyjä. Sitten on muita, esimerkiksi Vesipisaroiden laulu, jonka tein Eija Sinikalle ja jonka Jamppa halusi laulaa. Yön kukka syntyi alun perin Frederikille. Valssin Kauneimmat muistot Jamppa kuuli yöllä autossa ja halusi heti levyttää sen itsekin. Osa biiseistä on toki jonkun muun säveltämiä, mukana myös ulkomaisia. Yön syliin on Heikki Annalan sävellys, johon kirjoitin sanat.

– Jamppa oli erityisen hyvä saamaan tekstin kuulostamaan uskottavalta. Sekin varmaan kuului hänen musikaalisuuteensa laulun ja soiton lisäksi. Jamppa oli koko urani aikana erikoistapaus sillä tavalla, siinä oli tärkeä jippo. Se tuli häneltä varmaan huomaamatta ja oli täysin luonteenomaista.

Jampan ja Matti Eskon (lähes 40 biisiä) lisäksi kymmeniä Veikko Juntusen kappaleita ovat levyttäneet myös Kanarian Mikki, joka on julkaissut neljä pitkäsoittoa (ensi kesänä tehdään viides), ja Pekka Niskan Pojat, joiden uudella pitkäsoitolla kuullaan 16 Veikon sävellystä.

Suurtyönä hengellinen passio

Hengellinen passio, Veikko Juntusen tilaustyö Noussut hän on esitettiin vuonna 1972 Oulun Tuomiokirkossa. Teos levytettiin samana vuonna Finlandia -merkille, joka kuului PSO-yhtiölle.

Miten tulit ryhtyneeksi noin isoon produktioon?

– Bändillä, joka toimi minun nimelläni, oli treenipaikka Raatin seurakuntakodilla Oulussa. Saimme harjoituspaikan ilmaiseksi, kunhan kerran tai pari kertaa vuodessa kävimme heidän nuorten tilaisuuksissaan soittamassa. Diakoni Raimo Rosenius tuli juttusille kysellen, voisinko ajatella hengellisen musiikin tekemistä heidän tilaisuuksiinsa. Ei kais siinä mittään! Tein kappaleen, joka koski pääsiäisen aikaa. Raimo ehdotti sitten koko pääsiäisen ajan tapahtumista kertovaa esitystä tehtäväksi säestyksineen kaikkineen.

– Mukaan projektiin tuli nuorisopastori Martti Esko. Hän listasi Raamatun kohdista jakeet, luin ne ja sanoitin ja sävelsin ne. Matti Eskonniemi sekä Salme ja Sinikka Polojärvi lauloivat ja orkesterini säesti Oulun Tuomiokirkossa.

Vastaanotto oli niin hyvä, että esitykselle kyseltiin heti jatkoa. Kirkko oli täynnä ja produktio esitettiin samana vuonna myös Pohjankartanossa. Sitä tietä meni tieto myös levy-yhtiöön. Noussut hän on esitettiin jälleen seuraavana vuonna Oulussa, mukana yhä enemmän soittimia ja laulajia. Passio paisui edelleen ja sitä pyydettiin tehtäväksi Oulussa perinteeksi. Säveltäjä ja sanoittaja itse kuitenkin väistyi ja lupasi antaa osaltaan tukensa jos joku ”palkallinen” ihminen (esim. kirkon edustaja) haluaa jatkaa vetämistä.

Rovaniemellä passiosta tehtiin iso kirkkonäytelmä, jossa esiintyi sata henkeä, ja sitä esitettiin puolenkymmentä kertaa pääsiäisenä. Edelleenkin seurakunnista soitellaan ja Veikolta pyydetään passion nuotteja, jotka hän mielellään toimittaa haluaville.

Passion ensimmäisessä versiossa soitti alkuperäinen Veikko Juntusen Orkesterin kokoonpano, instrumentteina urut, saksofoni, kitara, basso ja rummut. Seuraavana vuonna tuli mukaan viuluja ja lisää puhaltimia, ja tuolloin levytetyt sovitukset olivat jo olemassa. Levylle Veikko teki pari kappaletta lisää, muutoin äänite olisi jäänyt liian lyhyeksi.

Musiikin tekeminen on ehdoton ykkösjuttu

Oletko 70-luvun läpimurtolevyjen jälkeen tarjonnut biisejäsi levy-yhtiöille, vai ovatko kaikki levytetyt kappaleesi tilattuja tai muuten suoraan solisteille tehtyjä?

– Olen tarjonnut levy-yhtiöihin, joskus harvoin vieläkin, mutta pääasiassa teen tilaustyötä. Joku kappale vaan jääpi roikkumaan ja yhtäkkiä hoksaan, että sehän voisi istua tietylle artistille. 1970-luvun lopulla ja vielä 80-luvulla lähettelin paljonkin levy-yhtiöille, ja biisi saattoi mennä jollekin ihan toiselle solistille kuin olin tarkoittanut, mikä on toisaalta normaalia käytäntöä.

– En ole tyrkyttänyt itseäni. Olen tykännyt työskennellä omissa kuvioissani ja se on toiminut mukavasti. Kirjapainoalaltahan lähdin pois jo pitkälti toistakymmentä vuotta sitten. Vuonna 1984 perustettiin oma perhefirma Musiikki-Mainos Juntunen Ky, jonka yhteyteen liitettiin levymerkki Vee-Music. Eräs musiikkiketju oli tilannut lastenlevyn, jonka tiimoilla toteutimme kaiken; oli luontevaa perustaa sitä toimintaa varten firma. En ole hirveästi satsannut siihen, mutta olen mukana olosuhteiden ”pakosta”, kun mukaan on tullut myös musiikin kustantaminen eli nuottien julkaisu.

Juntusten perheyrityksen toimialoihin kuuluu myös lehtitoimintaa; on lastenlehteä, nuortenlehteä, Jerry Cottonia ja salapoliisidekkaria. Lehtiyrityksessä työskentelevät Veikon vaimo Elinan lisäksi myös poika Timo ja tytär Tiina. Juntusten tallissa on 14 hevosta.

Äänitetuotannossa on menossa julkaisu numero 53, jolle sisältyy monenlaista musiikkia; pääasiallinen Vee-Musicin tuote on kuitenkin ollut Lappi-aiheinen sarja. Seuraava äänite tulee sisältämään kitaramusiikkia. Muita Vee-Musicin julkaisuja ovat monet lastenmusiikkilevyt, Eero Magga, Lasse Hoikka ja Souvarit, Katja Höyhtyä sekä keväästä syksyyn pitkin Suomea keikkaileva Kanarian Mikki, jolta tuotetaan jo viides pitkäsoitto.

Miten säveltäjä-sanoittaja ehtii paneutua niin moneen asiaan, tuotantoala kun käsittää niin paljon rönsyjä?

– Ykkösjuttu minulle on ehdottomasti musiikin tekeminen. Jossain vaiheessa tuotin liian paljon – en ehdi paneutumaan varsinaiseen solistien tuottamiseen. Jos ne menevät omalla painollaan, niin menkööt, mutta aikani ja ammattitaitoni eivät riitä uuden laulajan pr-koneiston pyörittämiseen, siinä kohtaa nostan kädet pystyyn. Tuotantolinja pyörii eikä pr-koneistoa ole tarvinnut käyttää. Lisäksi mainostoimistomme hoitaa kannet.

Veikko Juntusella syntyy biisejä kuten aina ennenkin. Mutkaa matkaan tekee ainoastaan miehen edelleen hyvin aktiivinen urheileminen. Hän pelaa kaukalopalloa kolme kertaa viikossa ja vetää veteraanien joukkuetta. Suomen mestaruuskilpailuihin Veikko on osallistunut joka vuosi viimeisten 20 vuoden aikana, erivärisiä SM-mitaleita on kaapissa kaikkiaan 15. Jääkiekkoa mies pelaa kerran viikossa Oulun Kärppien veteraaneissa.

– Olen tyytyväinen tilanteeseeni, sillä täytettyäni 50 ajattelin, että puhelut loppuu eikä lauluja enää tilata. Samaan tahtiin kuitenkin teen töitä edelleen, aivan kuten entiseen aikaan. Keskimäärin syntyy viitisenkymmentä levytettyä laulua vuodessa, suurimmassa osassa sekä sävel että sanat ovat omiani. Liikkuminen urheillen on pitänyt virkeänä, joten päivärytmi ei ole muuttunut, vaikkei tässä mitään nuoria poikia enää olla.

Veikko on tehnyt myös urheilumusiikkia kuten Oulun Kärppien kannatuslaulun Kärpät on rautaa (1980). Aki Kaurismäen elokuvassa Mies vailla menneisyyttä kuullaan Veikon kappale Valkeat linnut. Ja mainosmusiikkiakin hän on tehnyt kuten Statoil -öljy-yhtiön 10 vuotta sitten tilaaman muutaman sekunnin pituisen ”mainoslirun”.

Hänet palkittiin elämäntyöstään Kullervo Linnan palkinnolla 1999 ja Suven Sävel -iskelmäfestivaaleilla heinäkuussa 2006. Hänen luomuksiinsa kuuluu myös Oulun kesäteatterin laulunäytelmä Laiva Toivo, Oulu. Runsas vuosi sitten otettiin Oulun kaupunginkirjasto/maakunta-arkistosta yhteyttä, tarkoituksena tehdä kulttuuriteko taltioimalla elävän tekijän nuottimateriaali, koko Veikko Juntusen musiikkituotanto siistissä graafisessa muodossa. Viime vuoden syksyllä aloitettiin materiaalin kerääminen; tähtäin on keväässä 2009.

Veikko Juntunen ja Matti Esko ovat hyviä ystäviä edelleen ja aikanaan he sopivat, että kun Veikolla tulee kaksituhatta levytettyä sävellystä täyteen ja ympyrä tavallaan sulkeutuu, niin Matti laulaa juuri tämän kappaleen. Koska kyseinen kappale on tulossa?

– Kun asiaa taannoin muisteltiin, laskettiin että raja oli jo ylitetty ja mentiin jossain 2 300:n paikkeilla. Siirrettiin eteenpäin ja sovittiin, että 2 500:s levytetty tulee olemaan Matti Eskon uusi biisi. Ja nyt se biisi, Tänne vielä tahdoin tulla, on levytetty. Teksti on meidän molempien henkilökohtaisia asioita käsittelevä, kosketellen muun muassa kalareissujamme. Siinä mielessä teksti on minulle harvinainen, ehkä ainoa täysin henkilökohtainen jonka olen tehnyt. Sinkku ilmestyi tammikuussa.

Levytettyjä sanoituksia Veikolla on myös noin 2 500.

Edustat tyylilajiltasi perinteistä iskelmämusiikkia, joten on pakko kysyä, mitä mieltä olet nykymenosta radiossa ja muutenkin?

– Kun aukaisee tiedotusvälineitä, törmää usein siihen, että sanotaan tämän musiikkilajin ajan olevan ohi. Tottahan se on, ettei perinteistä iskelmää enää tuo esille ainakaan Yleisradio muuten kuin harvoissa ohjelmissa. Moni on huolissaan lajin katoamisesta, mutta kuluttajat ja minä emme ole. Suurilla ikäluokilla jotka tätä harrastavat, on entistä enemmän aikaa. Suurimmalla osalla heistä, jotka 60-luvulla ovat saaneet mollipistoksen, se ei katoa mihinkään vaikka uusia vivahteita tuleekin. Minulla on siinä suhteessa levollinen tunne.

Veikon harrastuksiin kuuluu mökkeily Posiolla, missä kesän kohokohtia on hillanpoiminta siskosten kanssa. Eikä ole väliä löytyykö aina mitään, vaan tärkeintä on liikkua tutuissa lapsuuden maisemissa. Pääasia on, ettei kiire kulje mukana, kuten ei kulje muulloinkaan. Veikko sanoutuu irti kiireestä, hommia tehdään, mutta ne sujuvat omalla painollaan.