KAAOSTEORIAN mukaan elämä on monimuotoista ja ennustamatonta. Kähärän (s. 1963) ympärillä tämä tuntuu toteutuvan ihastuttavalla tavalla niin keikoilla, levyillä kuin elämässäkin. Keikkojen välispiikit rönsyilevät kuin käsikirjoittamaton stand-up-improvisaatio, muodostuen odottamattomaksi hetken lauluksi. Levyillä kymmenminuuttiset kappaleet ovat kuin minisinfonioita futuristisesta epookkielokuvasta.
Säveltäjä sukkuloi ympäri Eurooppaa: kuluneena talvena hän on käynyt Malagassa, Lontoossa ja Las Palmasissa. Lontoossa Muusikkojen liiton residenssi tarjosi hyvät puitteet kulttuurimatkailuun, kun taas Espanjasta Kähärä hakee työskentelyrauhaa ja valoa.

”Säveltäminen on minulle kutsumus. Pystyn yleensä säveltämään missä fiiliksessä ja tilassa ja maassa tahansa. Mutta kaamos on se kaveri, jota on juostava karkuun.”

FLOW-TILAN Kähärä on löytänyt yllättävissäkin olosuhteissa, kuten Intiassa pari vuotta sitten.

”Olin Goan Vagator Beachillä kirjoittamassa. Sävelsin hotellihuoneessa Arvo Turtiaisen runoa ja samaan aikaan siinä kukkulalla oli Harley-Davidsonien kokoontumisajot. Meteli oli oli melkoinen ja kuulin siinä päivän aikana ainakin 18 kertaa Born To Be Wildin. Olihan se aika skitsofreenista, mutta on mielenkiintoista, miten täysin erilaisessa ympäristössä pystyin kuitenkin vaivatta löytämään itseni sota-ajan Helsingistä. Ehkäpä juuri tuo etäisyys luo sopivaa välimatkaa ja kirkkautta keskittyä olennaiseen.”

Työn alla oleva musiikkinäytelmä oli Sirpa Kähkösen kirjoittama, jatkosotaan sijoittuva Palava kaupunki, joka pyöri Teatteri Avoimissa ovissa viime keväänä. Osa runoilijoista oli aikalaisrunoilijoita, kuten Turtiainen. Osan runoista kirjoitti Kähkönen itse. Kähärä halusi rakentaa sillan historiasta nykyaikaan.

”Lähdin tekemään vapaata sävellystyötä runoihin, mutta pyrin siihen, että se on omaa uniikkia musiikkia, joka sisältää kaikuja menneestä ajasta.”

TEATTERISÄVELLYSTILAUSTA Kähärä lähestyy käsikirjoituksen kautta. Ensin hän keskustelee käsikirjoittajan ja ohjaajan kanssa.

”Toki puhumme tyylilajista, mutta sen sisällä olen useimmiten saanut säveltää vapaasti. Musiikki sovitetaan tarvittavaan estetiikkaan harjoituksissa. Kun muotoseikat on juteltu, työskentelen intuitiivisesti. Kaikkein ihanteellisin tilanne on se, että voi rönsyillä ja tehdä täysin oman intuition mukaan.”

Helsingin Kaupunginteatterin Pasilan näyttämöllä pyöri syksyllä 2015 Lauri Maijalan ja Sinna Virtasen kirjoittama musikaali Kummitusjuna. Se oli Kähärälle erilainen projekti monellakin tapaa. Läpisävelletty musikaali syntyi yhteistyössä pitkäaikaisen ystävän, säveltäjä Jussi Tuurnan kanssa. Kun näyttämöllä olivat Kaupunginteatterin parhaat laulajat, ei säveltäjienkään tarvinnut pidätellä, vaan he saivat käyttää nuottiviivastoa koko skaalalla.

Lopputulos oli yhtä vuoristorataa tunnelmista toiseen. Välillä vaunu kiiti ilman jarrua ilmassa, eikä katsoja voinut todellakaan tietää mihin musiikki tulisi viemään. Tuurna ja Kähärä olivat käyttäneet palettinsa kaikkia värejä.

”Joskus säveltäjänä joutuu tietenkin miettimään, minkä tasoisia laulajia on. Suunnaton etu teokselle on, että näyttelijällä on hyvä fiilis siitä, että pystyy myös tulkitsemaan sen, mitä säveltäjä on kirjoittanut eikä vain selviydy teknisesti. Sama on kuoromusiikissa. Ainahan sitä haluaisi kirjoittaa vapaasti, ilman rajoituksia. On kuitenkin kaikille osapuolille kurjaa, jos tilaussävellykset sävelletään niin vaikeiksi, että ne jäävät kantaesityksiksi. Kummitusjunassa lähestyimme tekstejä täysin vapaasti ja päätimme, että sidotaan ne sitten sovituksilla yhteen, jos sävelkielemme eroavat liikaa. Teksti oli kuitenkin niin absurdi ja Maijalan ohjaus niin kreisi, että vain kaverit erottivat mikä oli Tuurnaa ja mikä Kähärää.”

Kähärä on kiitollinen Helsingin kaupunginteatterille, että uusi suomalainen musikaali sai syntyä. Hehkutusta tulee myös Kansallisteatterille.

”On kertakaikkisen fantastista että Kansallisteatteri on satsannut uuteen suomalaiseen musiikkiteatteriin. Jussi Tuurnan ja Pirkko Saision yhteistyöstä on syntynyt jo 2 isoa musikaalia: Homo! ja Slava. Kuinka hienosti ne toteutettiinkaan! Oikea kulttuuriteko! Molemmat ovat esimerkkejä siitä, miten mainiosti musiikkiteatteri voi ottaa kantaa, peilata nykyaikaa ja maamme historiaa. Toivoisin kovasti, että suomalaisia musikaaleja ja kantaesityksiä esitetään vastaisuudessakin. Suomessa vieläpä riittää niin paljon upeita säveltäjiä ja hienoja aiheita paikallishistoriasta.”

”Muun muassa suomalaiset suurnaiset ovat melkein käyttämätöntä aiheriistaa – suurmiehethän on jo aikalailla taiteessa käsitelty”, naurahtaa Kähärä.

ELOKUVASÄVELTÄJÄNÄ Kähärän meriittilistalle mahtuu puolisen tusinaa teosta. Ne ovat olleet yhtä mieluisia, joskin teatterisäveltämistä rajatumpia työtehtäviä. Elokuvassa musiikki palvelee yhtenä elementtinä kokonaisuutta, ja sävellys on useimmiten kuvalle alisteista. Se vaatii säveltäjältäkin erilaista kurinalaisuutta.

”Ei elokuvamusiikkia opi tekemään kuin tekemällä. Pitkän elokuvan säveltäminen on yleensä raskas ja työläs prosessi. Noin kymmenesosa on itse säveltämistä. Muu homma on loputonta säätämistä, sovittamista, leikkaamista, miksaamista ja lopuksi monen kompromissin summa. Teatterissa laulun teksti, jos on hyvä kirjoittaja, yleensä jatkaa tarinaa. Elokuvassa musiikki voi alleviivata sitä mitä tapahtuu, ennakoida sitä mitä on tulossa tai jäädä lillumaan edelliseen fiilikseen. Riippuu elokuvasta ja on hirveästi kiinni ohjaajasta, minkälaista tunnelmaa halutaan. Ohjaajalla voi olla todella tarkat speksit sille mitä haetaan, vaikka hän ei välttämättä osaisi sanoa sitä musiikillisen termein.”

”Elokuvamusiikin tekeminen on hienovireisempää ja lopullista verrattuna teatteriin. Kun final cut on tehty niin sen jälkeen ei voi muuttaa enää mitään.”

Elokuvista puhuttaessa Kähärä hehkuttaa jälleen kollegoidensa apua ja avointa ilmapiiriä.

”Soittelen aina kokeneimmille kollegoille, yleensä Timo Hietalalle, jos on jotain kysyttävää esimerkiksi palkkioiden suuruuksista. En missään nimessä haluaisi polkea taksoja sen vuoksi, etten ota selvää. Elokuvien musiikkibudjetti on usein muutenkin kaikista pienin.”

KÄHÄRÄ LÄHESTYY säveltämistä aina teksti edellä. Hänet tunnetaankin tuotteliaana runoilijoiden säveltäjänä; Eeva-Liisa Manner, Mika Waltari, L. Onerva ja Arto Melleri ovat kaikki saaneet omat kokonaisuutensa. Näitä on esitetty muun muassa Kähärää Kapsäkissä -nimisessä konserttisarjassa Musiikkiteatteri Kapsäkissä. Vaikka runosävellyksiä on syntynyt jo useiden levyjen verran, ei Kähärä ole itse halunnut laajentaa spektriään sanoittamiseen.

“Olen tehnyt joitan sanoituksia tilauksesta ja harrastuksena kirjoitan proosaa pöytälaatikkoon. Kun on lukenut kolmekymmentä vuotta runoutta, niin omien tekstien suhteen tulee aika kriittiseksi. Suurin syy on kuitenkin se, että tekstin tekeminen vie aikaa säveltämiseltä ja tuntuu puurtamiselta. Säveltäminen on minulle nopeampaa ja luontevampaa. Kirjoitan kuitenkin usein ulkomailla proosaa ja voi olla, että siitä syntyy joskus laulujakin. Proosan kirjoittaminen on terapiakeino, samoin kuten maalaaminen, harrastus, jolla pääsee eroon arjesta.”

Kähärä manailee nykyajan taiteilijalle luotuja vaatimuksia, jossa taiteilijan odotetaan koko tuotantoprosessin hallitsemisen lisäksi hoitavan esitysten rummuttamisen somessa.

”Se olisi kuitenkin mielestäni enimmäkseen järjestäjän ja ohjelmatoimiston tehtävä, ja näinhän käytäntö oli ennen”, toteaa Kähärä aiheellisesti.

”Haluaisin käyttää kaiken maallisen aikani taiteen tekemiseen ja tuo somehelvetti veisi aivan tuhottomasti aikaa jos sen yrittäisi kaikkineen ottaa haltuun. Onneksi on ystäviä jotka auttavat, kuten Sanni Kahilainen.”

MUTTA PALATKAAMME itse taiteeseen. Viitasaarelta kotoisin oleva Kähärä on kotiseuturakas. Vaikka tie kulkikin pian Kuopion musiikkilukion kautta Helsinkiin, soi kotiseutu vahvasti hänen musiikissaan.

”Olen säveltänyt paljon kuoromusiikkia, ja kansanmusiikkivivahteet kumpuavat sieltä juurilta: Keski-Suomen metsistä ja järvistä. Esimerkiksi Kanteletar on ollut minulle tärkeä. Kai sitä hakee alitajunnassa niitä runoja, mitä haluaisi kirjoittaa, miten oma elämä on mennyt ja mistä kirjoittaisi itse. Sitä löytää ne omat laulut, sieltä runoista.”

”Varsinkin kuolema- ja menetysaiheiset tekstit ovat puhutelleet. Omat vanhempani ovat jo aikaa sitten kuolleet, ja veljenikin varsin nuorena. On ollut niin paljon menetyksiä ympärillä, että kyllähän se vaikuttaa.”

Kähärän kuoromusiikin ovat löytäneet naiskuorot ympäri maailman, Australiasta Kanadaan, ja suomen kieli soi mm. Berliinissä tulevana keväänä.

AIKALAISRUNOILIJOISTA Kähärä on säveltänyt eniten Anna-Leena Härköstä, jonka huumoriin hän samaistuu.

”Anna-Leenan naisironia ja feministinen kieli koskettaa itseäni. En kuitenkaan sävellä sukupuolirunoja – vaikka naisrunoilijoita on ollutkin vähän enemmän. On vain sattunut tulemaan proggiksia naisartistien, muiden muassa Susanna Haaviston kanssa, ja olen tehnyt naiskuorojen kanssa töitä ja olen itse kolmen naisen lauluyhtyeestä. Ovathan kuitenkin Janne Marja-aho ja Marzi Nyman laulaneet tekstejäni, ja olen säveltänyt nuoren Mika Waltarin Aina siellä missä en ole -kokonaisuuden ja Arto Mellerin Romua rakkauden valtatiellä -runokokonaisuuden. Eräs mies kysyikin että enkö voisi tehdä illan missä mieslaulajat tulkitsevat biisejäni. Helvetin hyvä idea!”

Yksi vaikuttavimmista runoilijoista on ollut kuitenkin Eeva-Liisa Manner. Hänen runonsa ovat ”itsessään niin täydellisen kirkkaita ja soivia”, ettei Kähärä ollut kokenut tarvetta niitä säveltää. Marja-Leena Tuurna kuitenkin pyysi säveltämään yhden runon Eeva-Liisa Manner -seuran juhlailtaan. Se aukaisi portin.

”Tuotannosta rupesi löytymään tekstejä, joista löysin kulmaa säveltämiseen. Tulikin neljä biisiä, jotka johtivat lopulta koko levyllisen syntymiseen.”

Levyllä lauluja tulkitsee näyttelijänä ja tanssijana paremmin tunnettu Janne Marja-aho. Myös L. Onervan runoista syntyi levyllinen lauluja, jotka tulkitsi Maria Ylipää. Kun tähän vielä lasketaan yksi How Many Sistersin ja yksi Anna-Mari Kähärä Orchestran levy, Susanna Haaviston levy sekä lastenlevy Yökyöpelit, on Kähärän säveltämiä ja tuottamia levyjä julkaistu kolmen viime vuoden aikana peräti kuusi.

ANNA-MARI KÄHÄRÄ ORCHESTRAN viime vuonna julkaistun Another song -albumin runoilijat ovat englanninkielisiä: Ally Jacoby, James Fenton, Edward Thomas, John Mase eld, Charles Causley ja Mary Elisabeth Frye.

Sävellysten maailma on hyvin visuaalista, suorastaan elokuvallista, eeppistä ja mahtipontista. Kähärä allekirjoittaa väitteen.

”Nämä ovat runoja, joissa pienissä lauseissa on iso, elokuvallinen maailma. Kaikki syntyi kuitenkin luontevasti, eikä elokuvallisuus ollut itsetarkoituksellista. Runot ovat kuin pieniä leffoja kaikki ja sävelsivät ikäänkuin itse itsensä. Levystä tuli myös jostain syystä aika progehenkinen ja sitäkään tuottajana en hakenut mitenkään tietoisesti.”

Kaksitoista vuotta toiminut orkesteri on Kähärälle erittäin rakas ja se on tunnettu erityisesti uskomattomista keikoistaan. Kähärän välispiikit täydentävät sopan ja rönsyilevät minne sattuu. Sama kreisiys kuuluu virtuoosimaisessa soitossa ja moniäänisessä laulussa. Zarkus Poussa, Marzi Nyman ja Jarmo Saari ovat kaikki monitaitureita ja sielukkaita muusikoita, jotka tekevät kunniaa Kähärän sinfonisille teoksille.
”Mahtavinta on se, että kaikki ovat rönsyilleet musiikissa kaikenlaisissa genreissä teatterimusiikista klassiseen musiikkiin. Erikoinen monipuolinen hörhöily tiivistyy kun päästään soittamaan. Sovitukset elävät aina keikoilla. he ovat uskomattomia soittajia ja mahtavia persoonia. On riemullista musisoida heidän kanssaan.”

Jälkikirjoitus
Anna-Mari Kähärä Orchestran keikka Kapsäkissä 3.12.2015 jäi yhtyeen viimeiseksi alkuperäisellä kokoonpanolla. Kvartetin lyömäsoittaja Zarkus Poussa menehtyi  äkillisesti sairaskohtaukseen 24.1.2016. Haastattelu tehtiin 9.1.

Albumeita

Säveltäjä, tuottaja, muusikko

Anna-Mari Kähärä Orchestra: Another song (Texicalli, 2015)
Anna-Mari Kähärän Orkesteri (EMI, 2004)

Yökyöpelit (VL-musiikki/YLE, 2015)

Susanna Haavisto: Tässä iässä (COLUMBIA, 2014)

Maria Ylipää: Onerva (Texicalli, 2013)

Manner: Manner (MJT, 2013)

How Many Sisters & Tapiola Sinfonietta: Ikävä omia maita (M&SW, 2012)


Teatterisävellyksiä

Kummitusjuna, Helsingin kaupunginteatteri 2015, ohj. Lauri Maijala

Palava kaupunki, Avoimet ovet 2015, ohj. Taru Mäkelä

Yökyöpelit, Helsingin kaupunginteatteri 2011, ohj. Laura Ruohonen

Häräntappoase, Pyynikin kesäteatteri 2010, ohj. Marika Vapaavuori


Runoproduktioita

Aina siellä missä en ole, Mika Waltari / Marzi Nyman ja Pertti Sveholm

Romua rakkauden valtatiellä, Arto Melleri / Sara Melleri

Onerva, L.Onervan / Maria Ylipää

Manner, Eeva-Liisa Manner


Elokuva- ja tv-sävellyksiä

Onneli ja Anneli (2014), Onnelin ja Annelin talvi (2015) ohj. Saara Cantell

Yökyöpelit (2015), ohj. Laura Ruohonen

Virginie (2009), ohj. Heidi Köngäs

Maata meren alla (2009), ohj. Lenka Hällstedt

Ken tulta pyytää (2001), ohj. Sakari Kirjavainen

Elämää itsemurhan jälkeen (1999), ohj. Marita Hällfors


Tunnustuksia

Vuoden lastenalbumi -Emma-ehdokas 2015: Yökyöpelit

Varhaisiän musiikinopettajat ry:n Vuoden lastenlevy 2015: Yökyöpelit

Jazz-Emma-ehdokas 2005: Anna-Mari Kähärän Orkesteri

Taiteen Suomi-palkinto 2002
Jazz-Yrjö 2002



Lisäksi

Muusikko mm. Zetaboo, Pekka Kuusisto & The Luomu Players

Säveltäjä mm. KYN, Philomela, Rajaton, Tango-orkesteri Unto