Ramy Essam esiintymässä Tahririn aukiolla tammikuussa 2011. Kuvaaja Mark LeVine.

RIGHT! Freedom of Music and Speech -konferenssi 21.11.2011

”Musiikki on maailman voimakkain ase, koska se on rauhanomainen ase.”

Näin totesi egyptiläinen laulaja-lauluntekijä Ramy Essam 21. marraskuuta Tukholman Södra Teaternissa, jossa hän vastaanotti vuoden 2011 Freemuse-palkinnon. Palkinto jaetaan vuosittain sanan- ja ilmaisunvapauden puolesta toimineelle musiikintekijälle. Aikaisemmin palkinnon on saanut mm. amerikkalainen folkin ja protestilaulujen konkari Pete Seeger.

Ramy Essam antoi äänen ja kasvot Tahririn aukion ja koko arabikevään tapahtumille kappaleellaan Irhal. Vain pari tuntia erään esiintymisensä jälkeen Essam loukkaantui hallituksen joukkojen hyökättyä väkijoukkoon, mutta jo seuraavana päivänä hän oli jälleen paikalla. Kiitospuheessaan hän painotti, että ongelmat Egyptissä eivät ole ohi,hänenkin työnsä siis jatkuu.

Onko laululla voimaa?

Tätä aihepiiriä käsiteltiin laajasti ja monimuotoisesti Södra Teaternin lavalla marraskuisena maanantaina. Tilaisuuden oli järjestänyt ruotsalainen sisarjärjestömme SKAP yhdessä kansainvälisen musiikintekijöiden sananvapausjärjestön, Freemusen, kanssa. Elvis ry liittyi Freemusen jäseneksi viime syksynä.

Onko musiikki vaarallista?

Tilaisuuden avasi SKAP:n puheenjohtaja Alfons Karabuda, jonka jälkeen Freemusen ohjelmajohtaja Ole Reitov valotti sensuurin eri muotoja ja perusteluita, joihin valtaapitävät ovat kautta aikojen tukeutuneet. Sensuuri on aina poliittista tai uskonnollista, ja kysymys on aina vallasta. Musiikki on nähty ja nähdään vieläkin monissa paikoissa täysin hyödyttömänä toimintana, paholaisen työrukkasena tai jopa terveydelle vaarallisena. Pohjoismaissa saamelainen musiikki ja kulttuuri lähes tuhottiin kristinuskon tieltä. Varhainen kristinusko ja nykyinen ääri-islam ovat käsityksissään hyvin lähellä toisiaan: musiikki lumoaa ja houkuttelee ihmiset pois Jumalalta. Kiinassa taas kielletään se, mikä antaa epäedullisen kuvan yhteiskunnasta.

Länsimainen esimerkki tulee lähihistoriasta: Dixie Chicks -yhtyeen musiikki laitettiin soittokieltoon monilla amerikkalaisilla radioasemilla ja bändin levyjä rikottiin ja poltettiin kaduilla, kun vokalisti Natalie Maines oli kritisoinut presidentti Bushin toimia 2003.

Ja vaikka nettiyhteydet toimivat jo kaikkialla, esim. Youtube on helppo blokata, jos ei laulun sanoma miellytä.

Turkkilainen säveltäjä ja muusikko Fuat Talay esiintyi ja kertoi elämästään. Hän pakeni Tanskan kautta Ruotsiin 12,5 vuoden vankilatuomiota, jonka hän sai esitettyään kurdilaista musiikkia kansanmusiikkiyhtyeessä. Kurdikulttuuria kun ei EU:hun pyrkivällä Turkilla virallisesti ole olemassa…

Mikä on poliittista musiikkia?

Musiikki on aina ollut vahvasti mukana niin vasemmistolaisissa kuin äärioikeistolaisissakin liikkeissä. Vahvasti tunteeseen vetoava sanoma menee vielä tehokkaammin perille musiikin avulla.

Mutta voiko popmusiikki olla poliittista? Yllättävällä tavalla se sitä joskus onkin!

Englantilainen musiikintekijä ja toimittaja Jonathan Lynskey otti esimerkiksi Gloria Gaynorin hitin I Will Survive (Fekaris-Kennedy-Perren); ihmissuhdesotkusta selvinneen naisen tarinasta kehkeytyi voimalaulu seksuaalivähemmistöjen pride-liikkeelle. Samanlaisen statuksen Suomessa lienee saanut mm. Paula Koivuniemen esittämä Aikuinen nainen (G. Savio-Kaisu Liuhala).

Sharon Vaughn, Tukholmassa asuva amerikkalainen lauluntekijä, countryn Hall of Famen jäsen, muistutti countrymusiikinkin olleen alunperin köyhien maatyöläisten protestimusiikkia.

Vaikka tietoisesti popmusiikkiin ei usein poliittista viestiä ujuteta, hyvän sanoman tai kertosäkeen ansiosta siitä voi siis tulla kannanotto. Joskus taas tarkoitettu viesti voi olla jotain muuta kuin tekijä on olettanut. Näin taisi käydä Bruce Springsteenin Born In The USA:lle, jonka tehokas kertosäe päätyi hyvinkin nationalistisiin käsiin… 

Tämän päivän poliittisin musiikki löytyy varmaankin rap-piireistä. Public Enemy ja kotimainen Paleface lienevät tuttuja muillekin kuin alan harrastajille.

Lontoon viimekesäisissä mellakoissa musiikki esitti tärkeää roolia, vaikkakin osallistujat olivat pettyneitä siihen, että tunnetuimmat ja suosituimmat artistit eivät halunneet ilmaista mielipiteitään. Saavutettu asema kun tuppaa aiheuttamaan itsesensuuria, genrestä riippumatta.

Sanoja vapaudesta

Oman mielenkiintoisen juonensa sananvapauskeskusteluun toi kanadalainen muusikko Peaches, joka omassa tuotannossaan on keskittynyt seksuaalisuuteen ja sukupuolirooleihin. ” Miehiltä on aina hyväksytty seksistiset tekstit, mikseivät naiset tee samoin?” Peachesilta löytyy mm. Fatherfucker-niminen albumi ja kappale Shake Yer Dix. ”Jos biisin sanoma menee perille, se on aina poliittinen”, sanoi Peaches, oikealta nimeltään Merril Beth Nister. 

Ruotsalainen säveltäjä ja toimittaja Helienne Lindvall herätteli keskustelua tekijän sananvapaudesta digitaalisessa maailmassa ja oikeudesta päättää oman työnsä käytöstä; juuri sananvapauden nimissä esimerkiksi piraatit polkevat tekijänoikeuksia, mutta tekijällä itsellään ei tunnu olevan lupaa puolustautua.

Aukkoja muurissa?

Amerikkalainen aktivisti, kirjailija ja filosofi Austin Dacey kertoi aloittamastaan projektista, jossa nykytekniikka ja internet valjastetaan murtamaan sensuurin muureja. Esimerkkinä hän kertoi iranilaisbändistä, joka ei voinut julkisesti esittää kappaleitaan, koska laulaja oli nainen! Brooklyniläisbändi Cruel Black Dove kiinnostui musiikista ja opetteli kappaleet nettiyhteyksien avulla. 3. maaliskuuta 2010 iranilainen The Plastic Wave seurasi skypen kautta mukana, kun heidän musiikkinsa raikui New Yorkissa. Näin sai alkunsa Impossible Music Sessions, joka jatkaa toimintaansa riskeistä huolimatta.

Rani Kasapi, Ruotsin Riksteaternin ohjelmajohtaja, kertoi The Voice of Change -projektista, jolla pyritään mahdollistamaan pakolaisten ja muiden maahanmuuttajien sananvapautta Ruotsissa. Hän muistutti, että KULTTUURI ON INVESTOINTI, joka mahdollistaa kasvualustan oikeudenmukaiselle ja tasa-arvoiselle yhteiskunnalle. Kulttuuri ja etenkin musiikki tavoittaa ihmiset paljon helpommin kuin yksikään ihmisoikeusseminaari.

Jordanialainen tuottaja Ahmad Zatari kertoi Music Freedom Day -projekteista Jordaniassa ja muualla Lähi-idässä. Hän järjestää konsertteja ja yrittää rakentaa verkostoa ihmisoikeusjärjestöjen, lakimiesten ja musiikintekijöiden välille. Usean muun puhujan tavoin Zatari korosti, että sananvapaus toimii vain, jos tekijänoikeudet ovat olemassa ja niitä noudatetaan.

Turvasatama näkyvissä?

Konferenssin loppupuolella tutkailtiin mahdollisuuksia auttaa kotimaissaan vainottuja musiikintekijöitä. Norja on jo mukana kirjailijoiden aloittamassa ICORN-projektissa, jossa etsitään sopivia kaupunkeja turvasatamiksi yhdelle tai kahdelle sananvapauspakolaiselle. Nimenomaan lyhytaikaisille, noin kahden vuoden turvapaikoille on tarvetta, sillä suurin osa haluaa palata kotimaahansa, jos se suinkin on mahdollista. Ruotsissa ja Tanskassa neuvotellaan parhaillaan usean kaupungin kanssa. Suomi tulee perässä, toivottavasti!

Päivän varsin runsaan ja monipuolisen annin päällimmäiseksi viestiksi nousi: Jos musiikintekijä on valmis asettamaan vapautensa, perheensä ja henkensäkin alttiiksi musiikkinsa ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta, vähintä mitä me voimme tehdä, on tukea häntä.

Ja lopuksi vielä: Mikä on Freemuse?

Freemuse on kansainvälinen, voittoa tuottamaton ja riippumaton järjestö, joka puolustaa musiikintekijöiden sanan- ja ilmaisunvapautta. Se perustettiin Tanskassa 1998 ja sen päämaja sijaitsee Kööpenhaminassa. Toimintaan kuuluu mm. sensuurin ja väkivaltaisuuksien dokumentointi ja vainottujen tekijöiden tukeminen.

Freemusella on erinomaiset nettisivut, freemuse.org, kannattaa tutustua!

Freemusen lanseeraamaa Music Freedon Day -päivää vietetään vuosittain maaliskuun 3. päivä. Siihen voi osallistua mm. järjestämällä konsertteja, kirjoittamalla lehtiin, mainitsemalla haastatteluissa ym. Logoja voi ladata Freemusen sivuilta tai musicfreedomday.org.

Teksti: Kaija Kärkinen