– Tuli muita harrastuksia. Lennokin rakentaminen, pienoisrautatiet … kunnon pojan harrastuksia, Kuusisto naurahtaa.

Kotona siskot soittivat ja lauloivat. Isä, säveltäjä ja urkuri Taneli Kuusisto, säesti pari kolme konserttia viikossa, ja laulajat kävivät Kuusiston kodissa harjoittelemassa.

– Se lähinnä häiritsi elämääni, Ilkka sanoo. – Kaikki kuitenkin muuttui, kun aloin tajuta, kuinka rikas asia musiikki on.

Ilkka Kuusisto löysi musiikin uudelleen 16-vuotiaana. Jazzin kautta.

– Kuuntelin serkkuni Pekka Kuusiston kanssa BBC:n kello viiden tanssihetkiä, joissa tuli jazzia aika paljon. Serkku myös soitti jazzia, ja häneltä sain viitteitä, miten sitä soitetaan. Hän oli bändissä, kyllästyi ja lopetti ja suositteli minua tilalleen. 

Ilkka soitti Annan Vennulla Harri Aaltosen orkesterissa.

– Se oli tanssiorkesteri, ja siihen aikaan tanssimusiikki oli aika paljon jazzia. Joskus piti vääntää joku tango väliin. Uskon, että se oli siihen aikaan, 1950-luvun alkupuolella, Helsingin parhaita big bandeja. Sen musiikillisesti tärkein vaikuttaja oli Ossi Malinen, hieno muusikko ja sovittaja.

Big bandin jälkeen pianisti hakeutui kesätöihin Ahvenanmaalle, missä alle 21-vuotias sai soittaa alkoholiravintolassa – mantereen puolella ei saanut.

– Viimeinen soittokesäni Ahvenanmaalla oli 1955, jolloin olin samalla Maarianhaminan urkurin kesäsijainen.

Nuorimies soitti vähän aikaa myös viulua ja huilua.

– Huilua itse asiassa aika pitkälle. Jossain vaiheessa ajattelin ryhtyväni orkesterimuusikoksi.

Säveltäjien oppiin

Soittajasta tuli säveltäjä aika varhaisessa vaiheessa.

– Muistaakseni 15-vuotiaana sävelsin Lauri Pohjanpään runon Mustarastas. Mutta en näyttänyt sitä kenellekään.

Varsinainen sävellystyö alkoi kuitenkin vasta, kun Kuusisto oli valmistunut kanttoriksi ja alkoi säveltää seurakunnalle introituksia ja pieniä motetteja. Päätettyään ruveta kunnolla opiskelemaan säveltämistä hän meni ensin Aarre Merikannon oppilaaksi.

– Merikanto pyyhki sävellyksiäni yli ja sanoi, että tämä on roskaa, tätä voi käyttää niin, että pannaan siihen kertausmerkit. Se oli aika ylimalkaista, mutta Merikannossa oli persoonallisuutta, joka teki opetuksen kiinnostavaksi.

Syksyllä 1958 Kuusisto lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan pääaineinaan urkujen soitto ja kuoron johto. Sävellyksen opettajaksi tuli Seth Bingham. ”Systeemiopettaja” teetti teknisiä tehtäviä; ei niinkään sävellyksiä vaan harjoituksia, kaanoneita, fuugia, sävellysmuotoja, jotka edellyttävät kontrapunktituntemusta ja muuta vastaavaa.

Kuusiston palattua Suomeen hänen opettajinaan olivat lyhyen aikaa Einar Englund, Nils-Erik Fougstedt ja Erik Bergman.

– Ehkä kaikkein inspiroivin oli Fougstedt, mutta hän oli jo aika sairas eikä pystynyt pitämään kaikkia tunteja. Eniten menivät sukset ristiin Bergmanin kanssa, vaikka oltiin hyviä kavereita. Kerran hän pyysi minua säveltämään nonetin puhaltimille. Kun vein sen näytille, hän sanoi, että oboe ei kuulu, kun se on klarinetin alla. Minä onneton sanoin, että oli oboe missä tahansa, se kuuluu aina. Bergman raivostui ja heitti minut luokasta ulos. ”Rupeatko sinä opettamaan minua!” Epäsopu päättyi jo samana iltana. Bergman soitti ja sanoi, että ollaan edelleen ystäviä, mutta älä tule enää minun oppilaakseni.

Valitseeko tekijä työn vai työ tekijän?

Kuusisto on säveltänyt paljon oopperoita, jotka kahta lukuun ottamatta ovat tilaustöitä. 

– Tilaaja on useimmiten määritellyt aihepiirin, joskus antanut libreton, joskus tilannut tekstin ehdottamaltani kirjoittajalta, Ilkka sanoo. – Kaksi oopperoistani olen ”tilannut” itse. Ensimmäiseni, Muumioopperan, vuonna 1974. Soitin silloiselle oopperanjohtajalle Leif Segerstamille, että muumeista kannattaisi tehdä ooppera. Leif vastasi sukkelasti, että ”ei me sitä tilata, mutta jos teet, niin me esitetään se”. Toinen itse valitsemani työ on tämä viimeisimpäni Vapauden vanki, ooppera Risto Rytistä. Ehdotin, että tällainen kannattaisi tehdä, ja Jorma Hynnisen kanssa asia käynnistettiin.

Tunnustetulle säveltäjälle tulee tilauksia enemmän kuin hän voi ottaa vastaan. Oman kiinnostuksen ja aikataulun lisäksi tilauksen hyväksymiseen vaikuttavat tilaajan mahdollisuudet teoksen toteuttamiseen.

– Esimerkiksi käy Pula-ooppera Nivalassa vuonna 2004. Minulle kerrottiin, että orkesteriksi tulee Haapaveden kamariorkesteri, josta en tiennyt mitään. Ja että Nivalassa ja lähiseudulla on paljon kuorotoimintaa. Menin käymään siellä ja totesin, että osaamis- ja lahjakkuustaso on aivan huikea.

Tällä hetkellä Kuusisto tekee musiikkia Lapualle Lapuan taistelun 200-vuotisnäytelmään, vaikka hänellä ei toistaiseksi ole riittävästi tietoja esitysmahdollisuuksista.

– Olen jo luonnostellut musiikkia aika pitkälle, vaikka tietoa on annettu niukasti; kerrottu esimerkiksi, että oboeta ja fagottia meillä ei ole, joten älkää käyttäkö niitä.

Sävellystyön prosessi

Teksti on Kuusistolle tärkeä; hän kertoo katsovansa ensin, minkälaisia asioita teksti edellyttää musiikilta ja lähtevänsä vasta sitten kehittelemään aiheita. Sitten työ viekin mennessään. Vain aikatauluista riippuu, voiko samaan aikaan tehdä tai edes ajatella muuta.

– Vapauden vanki -oopperan libreton sain Markus Nummelta syyskuun 9. päivänä viime vuonna.  Jorma Hynninen sanoi, että jos hän ei saa partituuria tammikuun alkuun 2007 mennessä, hän ei ehdi opiskella teosta seuraavaksi kesäksi. Niinpä en sitten viime vuoden syksynä muuta tehnyt enkä paljon muuta miettinytkään.

– Yksinoloa en säveltäessäni tarvitse, mutta työn syvimmässä vaiheessa sitä on vähän outo ympäristölleen, muuttuu puhumattomaksi, vähän tylsäksi, ei kuuntele mitä puhutaan …

Onko koskaan epävarma olo työn valmistumisesta?

– Oli silloin, kun rupesin tekemään Muumioopperaa, koska minulla ei ollut kokemusta oopperan tekemisestä ja takana oli aika monta kesken jäänyttä sävellystä. Mutta ajattelin, että täytyy tehdä, kun olin luvannut. Opin jonkinlaisen pelkoa helpottavan työsysteemin: täytyy vain istua ja ruveta tekemään. Jos ei ole tyytyväinen, kun sitä myöhemmin katselee, niin tekee uudestaan. Koko ajan pitää sitä prosessia käydä, pitkät työtauot eivät ole hyväksi. Kokemus, rutiini, ammattitaito tietysti auttavat. Ja kun jossain työvaiheessa huomaa, että tästä jotain tulee, silloin tekeminen on kivaa. Minulle sävellystyö on hurjan mielenkiintoista ja uskallan sanoa jopa hauskaa.

Kuusisto toteaa, että on helpotus luovuttaa valmis teos tuotantoryhmälle tietäessään, että tällä on kapasiteettia sen tekemiseen.

– Jos tulen itse johtamaan teoksen, olen tietysti mukana harjoituksissa. Mutta jos minulla ei ole mitään tehtävää siellä, en halua harjoituksiin, eikä mielestäni säveltäjän pidäkään silloin mennä sinne häiritsemään.

– Miltä tuntuu esityksen jälkeen? Se riippuu vähän olosuhteista. On kieltämättä ollut sellaisiakin kokemuksia, että olisi ollut parempi olla tulematta kuuntelemaan; esityksen taso ei ole ollut kovin korkea. Mutta jos esitys onnistuu ja varsinkin, jos se tavoittaa yleisön, on tyytyväinen olo, parhaassa tapauksessa iloinenkin.

Kevyttä vai vakavaa?

Ilkka Kuusisto on sekä Elvisin että Suomen Säveltäjien jäsen. Aiheuttaako keveys ja vakavuus ristiriitaa?

– Olen aina kokenut, ettei tällaista jakoa pitäisi olla, Kuusisto sanoo. – Luultavasti liityin Elvikseen ennen kuin Suomen Säveltäjiin. Jo silloin ajattelin, että nämä pitäisi yhdistää. Että olisi vain yksi yhdistys, oli sitten kysymys viihdemusiikin tai vakavan musiikin säveltäjistä, koska loppujen lopuksi, luulen, intressit ovat aika yhteneväiset. Yksi yhdistys olisi vaikutusvoimaltaankin parempi kuin kahtiajako. Tietysti kevyen musiikin tuntemiseen liittyy sellaista, mitä klassinen säveltäjä ei välttämättä tarvitse, sanotaan vaikka eri rytmityyppien ominaisuudet. Se on kevyen musiikin erikoisosaamista enkä väitä olevani asiantuntija siinä, mutta koetan jonkun verran pysyä kärryillä.

Asia on nähtävä molempiin suuntiin; klassisen musiikin tuntemus on tärkeää, vaikka työskentelisi kevyen musiikin parissa.

– Onhan sitä paitsi oopperoissanikin viihteellistä, jopa tässä Risto Ryti -oopperassa. Ja myös tekeillä oleva Lapuan taistelu -musiikki sisältää viihteellistä musiikkia, vaikka perusajatus onkin vakava – Lauri Siparin näytelmä ei ole mikään sankarinäytelmä. Gabriel, tule takaisin! -ooppera on sellainen, jonka vuoksi voi olla sekä Elvisin että Suomen Säveltäjien jäsen; Gabriel on selvästi tangolaulaja, poika on jazz-laulaja, vanhapiikaneidot klassisia laulajia.

Kuusiston sävellyksiä löytyy lähes joka genrestä. Rekisteröityjen teosten määrä hipoo tuhatta.

– Kaikenlaista on tullut tehtyä, hän sanoo. – Vaasan Palloseuralle kannustuslaulukin. Kun Vaasan Ooppera esitti Kuninkaan sormusta, se teki Palloseuran kanssa sopimuksen: jääkiekkojuniorit tulevat mukaan tappelukohtauksiin ja oopperakuoro menee matseihin laulamaan kannustuslaulua.

– Viimeksi tein joululauluja Vexi Salmen sanoihin. Ei niistä kovin kevyitä tullut, aika vakavia. Laulelmia kuitenkin.

Kuusisto on tehnyt myös oppimateriaalia lapsille.

– Ekat jazzit -vihko, aikaa sitten sävelletty, on osoittautunut tarpeelliseksi. Sen innostamana tein toisenkin vihon, Ekat lattarit, missä lattarirytmit on koottu lasten ulottuville.

Ilkka Kuusiston ura lyhyesti

Ilkka Kuusisto, 74, valmistui Sibelius-Akatemiasta kanttoriurkuriksi 1954 ja musiikinopettajaksi 1958.  Hän toimi kanttori-urkurina Meilahden seurakunnassa 1959–72, Suomen Kansallisoopperan kuoronjohtajana 1963–65, Radion Sinfoniakuoron johtajana 1968–76, Helsingin kaupunginteatterin ensimmäisenä kapellimestarina 1965–68 ja 1971–75. 

Taiteellisen työn ohella Kuusisto on toiminut monissa merkittävissä hallinnollisissa tehtävissä: Yleisradion apulaismusiikkipäällikkönä vuosina 1960–63, Klemetti-opiston rehtorina 1969–1971, Musiikki Fazerin taiteellisena johtajana 1982–84, Teoston puheenjohtajana 1990–94 ja Suomen Kansallisoopperan pääjohtajana 1984–92.

Ilkka Kuusiston laaja ja monipuolinen sävellystuotanto sisältää runsaasti yksinlauluja, laulusarjoja, kamarimusiikkia, kuoro- ja urkusävellyksiä sekä kaksi sinfoniaa, 15 oopperaa, lastenmusikaaleja ja -baletteja. Kuusiston oopperoiden aihepiirit vaihtelevat koomisista kansanoopperoista vakavampiin historiallispohjaisiin oopperoihin. Niiden saavuttama suosio perustuu osin niiden vahvaan tonaaliseen sointimaailmaan, jossa sekoittuvat taitavasti moniulotteisen musiikin tyylit. Laululliset sävellykset ja huumori ovat ehkä tyypillisintä Kuusistoa, joka vetoaa yleisöön mutkattomasti eri musiikkilajien rajoja rikkoen. 

Ilkka Kuusisto sai säveltaiteen valtionpalkinnon 2007.