Kun hän 7-vuotiaana katsoi televisiosta Beatlesien konsertin (”se oli jotain aivan käsittämätöntä!”), ammatinvalinta oli selvä: muusikko.

Sitä ennen pojan lempiesiintyjä oli Hiski Salomaa.

– En muista sitä, mutta äiti on kertonut. Joku kai siinä minä vaan tiskaan astioita -kappaleessa viehätti lasta.

Pikkupojan haave toteutui: Sauli on ollut ammattimuusikkona vuodesta 1975 ja -säveltäjänä vuodesta 1979.

Ensimmäisen kitaransa hän sai 6-vuotiaana. Sitä ennen, 4-vuotiaasta, hän oli soittanut huuliharppua ”niin, että sain melodioitakin aikaan”.

Musiikki on verenperintöä: Isoisä, seppä ja pienviljelijä, oli arvostettu kyläpelimanni Kiteellä.

– Isäkin osti 40-vuotiaana haitarin, mutta ei oppinut hyvin soittamaan. Hän oli kyllä musikaalinen, mutta sormista ei tullut ulos se, mikä sielussa soi.

Pojan sormista sen sijaan tuli; kitara eli. Beatlesit pysyivät esikuvina, muitakin tuli.

– Klassisella puolella esimerkiksi Segovia ja sähkökitarapuolella ilman muuta Jimi Hendrix, kitaran käsittelijänä velho, jota kukaan kitaristi ei voi ohittaa.

Keltaista musiikkia

Ensimmäiset biisinsä Sauli sävelsi 15-16-vuotiaana. Samoihin aikoihin hän meni Helsingin konservatorioon opiskelemaan klassista kitaransoittoa. Opiskeli sitä yhdeksän vuotta.

– Sinä aikana menin aika lukkoon säveltäjänä; ei tullut juuri mitään. Klassisen soittaminen oli niin kurinalaista. Kun konservatorio jäi, aloin taas säveltää, ensin instrumentaalimusiikkia.

Laulut tulivat kuvaan 80-luvun alussa, kun Yleisradio tilasi Saulilta hänen ensimmäiset lastenkuunnelmamusiikkinsa ja kuunnelmissa oli sävellettäviä tekstejä.

– Olin tutustunut Erkki Hyvöseen, joka silloin oli paitsi muusikko myös Love Recordsin pää-äänittäjä. Perustettiin Ekin kanssa bändi, joka myöhemmin muuttui trioksi, kun Reino Bäckström tuli mukaan. Erkillä oli linkkejä vähän sinne sun tänne, muun muassa Aune Lindiin, joka teki paljon ohjelmia Yleisradioon, silloiseen Lasten Radioon. Mentiin radiojuttuihin ensin bändinä. Jossakin vaiheessa minulta ruvettiin pyytämään sävellyksiä lasten kuunnelmiin ja kuunnelmasarjoihin.

Sauli sävelsi vuosien varrella musiikit ja musiikkitehosteet moniin radiokuunnelmiin. Eija Ahvo, Susanna Haavisto, Miitta Sorvali ja Sinikka Sokka lauloivat Saulin lastenlauluja Ylen kantanauhoille. Pikkuhiljaa myös TV1 ja TV2 alkoivat tilata häneltä lasten ja nuorten ohjelmiinsa musiikkia ja tunnareita.

– Niitä on tullut tehtyä melko paljon. Lisäksi olen tehnyt tunnareita ja musiikkia tv:n dokumenttiohjelmiin. Erikoisimpia niistä oli Mannerheimin Aasian-matkasta kertova dokumenttisarja, 10 x puoli tuntia. Se oli tosi mielenkiintoinen projekti. Mulla oli vapaat kädet tehdä se musa. Etsin Ylen levystöstä erilaista, siihen aikaan ja matkaan sopivaa musiikkia plus sävelsin.

Tv-ohjelmiin sävellettäessä eteen tulee monia mutkia.

– Ensin sovitaan, kuinka monta erilaista sävellystä tehdään ja kuinka monta sekuntia kukin musiikki kestää. Ohjaaja kertoo ja kuvailee minkälaista tai ”minkä tunnelmaista” musiikkia haluaa. Tutun ohjaajan kanssa sujuu vähemmillä selityksillä, mutta uudet tuttavuudet voivat olla tosi haastavia. Musiikkiahan on tosi vaikeaa kuvailla sanoilla, ja joku voi selittää aivan erikoisella tavalla kohtaukseen sopivan musiikin. Yhteenkin aikuisten tv-sarjaan tilattiin tunnusmusiikki ainoana ohjeena ja neuvona, että koska lavasteet oli jo tilattu ja ne olivat keltaiset, niin musiikinkin piti olla KELTAISTA. Ja sitten siinä piti olla jotakin italialaista. Lavasteita ja ohjelmasarjaa oli suunniteltu kaksi vuotta, mutta musiikit piti toimittaa valmiina kolmessa vuorokaudessa.

Niin maailma muuttuu

Sauli  Malisenkin pitkä yhteistyö Ylen kanssa on ollut muutosten tuulten armoilla. Lasten Radiota ei ole ollut enää aikoihin eikä vanhoja kuunnelmia enää kuulla. Ylen nauhastossa on pölyttymässä paljon tavaraa.

– Siellä olisi hyvää uusittavaa. Laskin, että minäkin olen tehnyt musiikit yli sataan lastenkuunnelmaan.

– Mutta siihen aikaan Yleisradio teki erilaiset sopimukset kuin nykyään. Nyt ilmeisesti maksetaan musiikki kerralla pois, ja Yle saa oikeudet tietyksi ajaksi. Jos nyt esitetään niitä meidän vanhoja juttuja, Yle joutuu maksamaan puolet alkuperäisestä palkkiosta eli se on aika kallista. Kuunnelmissa saattoi olla kymmenenkin näyttelijää.

Sopimusten lisäksi moni muukin asia on muuttunut vanhoista hyvistä (?) ajoista.

– Ennen vanhaan, kun Yleisradio tilasi sävellyksen, työllä oli aikataulu – minä yleensäkin tarvitsen töihini aikataulun – ja budjetit olivat laveat. Oli varaa ottaa juttuihin mukaan muusikoita, oli hyvät äänittäjät, hyvät studiot. Siihen aikaan oli kiva tehdä Ylen hommia. Nyt, jos sieltä jotain tilataan, niin ”avaimet käteen” -periaatteella eli sinne toimitetaan valmis cd tai datti tai muu vastaava. Eikä niitä äänitetä Ylen tiloissa. Käytännössä se tarkoittaa, että sävellykset tehdään syntikoilla tietokoneelle eikä budjeteissa ole varaa oikeiden muusikoiden käyttämiseen. En ymmärrä, mitä ne tekee niissä studioissa.

– Ennen myös tunnusmusiikit kuuluivat Teoston korvausten piiriin. Ja kun parhaimmillaan melkein joka päivä tuli joku tunnari, tulotkin olivat ihan kohtuulliset. Nyt Ylen tunnarit tehdään niin sanotulla erilliskorvaussopimuksella eli ne lunastetaan kertakorvauksella vuosikausiksi. Ja vaikka se soisi kuinka, Teostosta ei tule enää mitään korvausta. Ansiopuolella se on tuntuva huononnus.

Taitolaji

Yksi Sauli Malisen sävellysalueista on lastenteatteri.

– Se lähti alkuun samoin kuin radiotyöni; Erkillä oli linkkejä esimerkiksi nukketeatteri Vihreään Omenaan, missä myös radiosta tuttu Aune Lind oli jossakin vaiheessa.

Nukketeatterissa Sauli tutustui myös Anneli Petris-Forsselliin, joka oli Vihreän Omenan kantava voima ja Sampo-teatterin perustajajäsen. Nyt he esiintyvät yhdessä, ohjelmistossaan viisi näytelmää.

– Anneli on varmaan Suomen paras ”nukkenäyttelijä”. Hänellä oli oma sarjakin telkkarissa. Hän tekee näytelmissä kaikkea: kirjoittaa, laulaa, näyttelee. Olen säveltänyt näytelmiin musiikit ja laulut, joihin lapset saavat osallistua laulamalla tai leikkimällä. Lastenmusiikkiahan on kahdenlaista: Sitä, joka on tarkoitettu lasten esitettäväksi ja sitä, joka on tarkoitettu kuunneltavaksi, herättämään erilaisia tunteita ja tunnelmia. Näytelmissämme on molempia.

– Lasten kanssa on kiva tehdä musiikkiteatteria; jos ne tykkää, ne on tosiaan mukana, jos taas ei tykkää, ne lähtee kävelemään. Esityksen on pakko olla niin intensiivinen, niin kasassa, kokonaisuus niin mietitty, että lapset ovat mukana siinä jutussa koko ajan. Yleisö on helppo saada osallistumaan ja meluamaan, mutta on taitolaji saada porukka uudestaan hiljaiseksi ja seuraamaan esitystä.

– Mulla on ollut eri näyttelijöiden kanssa kymmenkunta musiikkipainotteista lastennäytelmää, joita olemme kiertäneet esittämässä pääasiassa pääkaupunkiseudulla, enimmäkseen päiväkoti-ikäisille. Meillä on ollut myös valtakunnallisia kiertueita, mutta ne ovat aika raskaita. Mieluumminhan sitä yöpyy omassa sängyssä kuin hotellissa.

Työn nurja puoli

Keikkojen saaminen ei ole pitkänlinjan ammattilaisellekaan helppoa. Markkinointi ei ole työn hauskimmasta päästä.

– Kyllä keikat pitää pääasiassa itse etsiä ja työnsä markkinoida. Puhelimitse, postitse, sähköpostitse. Ennen vanhaan info postitettiin, vähän vieläkin, mutta internet on muuttanut koko systeemin ja info on siirtynyt lähes kokonaan sähköpostin puolelle.  Se tuntuu välillä aika turhauttavalta; lukeeko niitä meilejä kukaan. Mutta sitten, kun kalenteriin katsoo ja siellä on aina jonkun verran tilauksia, uskoo taas, että kyllä niitä posteja joku on lukenut.

– Minulla on myös kotisivut, joilla on kaikki julisteet myynnissä olevista lastenesityksistä:  https://kotiweb.kotiportti.fi/~w433297/paivakoti/

– Jos jollakin on hyviä markkinointineuvoja, otan niitä mielelläni vastaan. Markkinointi ja itsensä kehuminen on vaikea alue meikäläiselle.

Mistä niitä ideoita oikein tulee?

Lastenmusiikkia, kuunnelmamusiikkia, kaikkea muuta musiikkia … Mistä se ilmestyy, mistä sävelet löytyvät?

– En todellakaan osaa sanoa. En usko inspiraatioon, joka yhtäkkiä vain jostakin taivaalta leimahtaa päähän. Minulle luovuus on sitä, että vain alan tehdä. Esimerkiksi näytelmämusiikin säveltämiseen ideat tulevat näytelmän käsikirjoituksesta, siitä että alkaa kuvitella kokonaisuutta, tunnelmia. Alitajunta työskentelee koko ajan, kun tilaustyö on kesken. Paras inspiraation lähde on deadlinen lähestyminen.

– Käytännössä sävellän joko kitara kädessä tai istun syntetisaattorin takana ja taltioin joko ihan vanhanaikaisesti nuottipaperille tai suoraan tietokoneen kovalevylle. Yleensä teen kaikki sävellyshommat kotona työhuoneessani ProTools- ja Sibelius -ohjelmilla.

Saulilla on plakkarissa yhdeksän klassisen kitaransoiton opiskeluvuotta. Onhan siitäkin säveltäessä hyötyä?

– Ei niinkään kitaransoitosta, mutta musiikinteorian opiskelusta kyllä. Konservatoriossa sain nauttia uskomattoman hyvän ja hauskan teoriaopettaja Otto Romanowskin opeista. Hän esitteli meille oppilailleen jo 70-luvun lopussa tietokoneen käyttöä musiikissa. Minä hankin 80-luvulla ensimmäisen tietokoneeni ja musiikkiohjelman siihen. Koneista ja ohjelmista on ollut todella hyötyä musiikkihommissa. Ainoa suuri miinus niissä on musiikkiohjelmien vaikea opittavuus. Esimerkiksi parhaan musiikkiohjelman ProToolsin pikaoppaassa on 600 sivua. Ei sitä varmaan ikinä opi kuin vain auttavasti käyttämään.

Leijonan hurmaaja

Saulin musiikkiura on ”rönsyilly joka suuntaan koko ajan”.  Radio-, tv- ja lastenmusiikin säveltämisen lisäksi hän on ollut soolokitaristina muutamissa bändeissä, jotka ovat soittaneet muun muassa Claptonin, Hendrixin ja Beatlesin musiikkia, esiintynyt päiväkotien lisäksi vanhainkodeissa, häissä, hautajaisissa, korttelikuppiloissa, Jugoslavian lastenteatterifestivaaleilla …

– Lisäksi on tullut soitettua suomalaista tanssimusiikkia. Nuojuan Mikan kanssa meillä on Junnu Vainio -esitys, jota saa tilata. Perinteistä työväen musiikkiakin on tullut soitettua ja laulettua, viimeksi vappuna Hakaniemen torin lavalla Johanna Vikstenin kanssa. Seuraava bändikeikka, jolla vedetään sixties musaa, on Helsingin kaupungintalossa.

– Erikoisin soittokokemukseni taisi oli Korkeasaaressa, kun tehtiin TV1:lle kesäistä lastenohjelmaa. Oli karmea sumu ja kylmä. Odotettiin sään selvenemistä, että saataisiin aurinkoista kuvaa siitä, kun me soittajat esiinnymme eläinhäkkien luona. Soitin leijonahäkin luona kitaralla jonkin soinnun. Eläinparka pelästyi, juoksi häkkinsä takimmaiseen nurkkaan ja kyyristyi aivan matalaksi. Se ei varmaan koskaan ollut nähnyt tai kuullut kitaraa. Jatkoin hiljaista soittelua. Leijona nousi, kurkisteli varovasti kivien takaa, ryömi hitaasti lähemmäksi, seisoi lopulta koko pituudessaan tassut häkin verkkoa vasten ja kuunteli, kun soitin sille.

Ei saa lopettamaan

Musiikin monitoimimies Sauli Malinen on myös vetänyt kymmeniä aikuisten musiikkikursseja eri puolilla Suomea, harjoituttanut ja johtanut eläkeläiskuoroja.

– Olen tehnyt eläkeläiskuoroille kuorosovituksia, pääasiassa iskelmämusiikkia, esimerkiksi Rauno Lehtistä ja Junnu Vainiota.

Valtakunnallisella Eläkeläiset ry:llä on kolmen vuoden välein suuri kesäjuhla. Viime kesänä Jyväskylässä meillä oli parinkymmenen hengen bändin lisäksi 700 hengen kuoro. Meitä oli neljä järjestämässä kolmen vuoden aikana kursseja eri puolilla maata; opetimme ohjelmiston kuorojen säestäjille ja vetäjille, jotka sitten opettivat ne omilla paikkakunnillaan, omille kuoroilleen.

– Eläkeläiskuorolaiset ovat niin innokkaita laulamaan, että heitähän ei saa lopettamaan millään. He jaksavat soittaa ja laulaa viisi kuusi päivää, yökaudet … Ihan uskomatonta! Kurssin vetäjä ei jaksa.

Musiikin monitoimimies Malinen jaksaa kuitenkin. Säveltää, esiintyä, kouluttaa … ja  harrastaa valokuvaamista ja veneilyä.  Veneeltä hän tuli haastatteluunkin ja veneelle siitä lähtee. Huikkaa lähtiessään vielä, että koettaa aina tehdä työnsä mahdollisimman hyvin, koska muuten siitä jää itselle huono fiilis.

– Sama pätee sävellyksissä ja keikkahommissa. Ihan sama onko yleisössä kymmenen vai tuhat henkeä. Viime kädessä oma fiilis on tärkein, kun lähtee kotiin.

***

Mitä Elvis on sinulle merkinnyt?

– Elvis ry on vuosien varrella auttanut mua monessa kimurantissa sopimusjutussa Ylen kanssa ja antanut muun muassa verotusneuvoja.

– On myös ollut todella mielenkiintoista tavata saman alan ihmisiä ja jakaa heidän kanssaan kokemuksia musiikkihommista, tuntea, että muutkin kamppailevat samojen ongelmien kanssa.

– Elvisin kautta on löytynyt myös linkkejä apurahojen hakemiseen, ja niistä on ollut todellista hyötyä.