Syksy Helsingin Munkkivuoressa on kaunis. Vaahterat loistavat keltaisena, eikä mikään riko esikaupunki-idylliä. Sotien jälkeen rakennettu kerrostaloalue edustaa aikaa, jolloin mentiin käytännöllisyys edellä. Ulvilantiellä eläkepäiviään vaimonsa Liisan kanssa viettävä Jukka Virtanen, 83, on asunut täällä jo 60-luvulta asti. Maailmanmatkaaja on satsannut uusien kulttuurien näkemiseen – omien sanojensa mukaan aina vähän yli varojensa – eikä oman linnan rakentamiseen. Toki Liisan ammatti matkatoimistossa on usein auttanut matkajärjestelyissä. Esimerkiksi yhteen aikaan perheen kesät menivät aina Kreikassa.

Ei Munkkivuoressakaan mitään moitittavaa ole. Virtaset asuvat mukavasti talon ylimmässä kerroksessa. Parvekkeelta näkee viereiselle Talin golfkentälle, ja ulkoilumaastot ovat mitä parhaimmat. Hissittömyys pitää jalat vetreinä. Vieressä oleva Pikku Ranska on kantapaikka, jossa Virtaset käyvät lounaalla harva se päivä.

Mutta kesäisin he ovat Jämsänkoskella, siellä he olivat edellisenä viikonloppunakin. Sanat eivät riitä, kun Virtanen alkaa kuvailla kotiseutuaan, nykyään Jämsään sulautettua tehdaspaikkakuntaa. Liisa vahvistaa asian: kyseessä on paratiisi. Keskellä Jämsänkoskea on järvi, jossa on juomakelpoista vettä. Ympärillä ovat erämaat ja kuohuvat kosket. Paperitehtaan ympärille syntynyttä kaupunkia ei ole tuhottu saastepäästöillä. Kysyn, onko Maalaismaisemaa-suomennos (säv. Elton John, san. Bernie Taupin) syntynyt juuri Jämsänkosken innoittamana, ja Virtanen vahvistaa asian.

”Puhun siinä omasta lapsuusmaisemastani. Sijoitin sen tarinan kokonaan Jämsänkoskelle. Se on tositapahtuma.”

Varsin moni muukin Virtasen sanoitus on syntynyt Jämsänkosken innoittamana. Työläistausta kuuluu monissa teksteissä kursailemattomuutena. Ei Virtanen varsinaisesti poliittinen ole, mutta kyllä huumorin keskeltä paistaa perusjätkän asenne.

Omien sanojensa mukaan ”pikku pirtissä, hellan ja tiskipöydän välissä” syntynyt kynäilijä harjoitteli veistelemällä kavereistaan pilkkalauluja. Ensimmäinen kokonainen teksti syntyi kesätöissä Yhtyneillä.

”Tein viisisivuisen raportin runomittaan: balladi kuudesta linjaviasta välillä Haavisto–Sulkusalmi. Insinööri Lohikoski piti sitä niin suurenmoisena, että hän vielä 19 vuotta myöhemmin pudotteli 7 minuutin raportin ulkoa tavatessamme.”

Isä, Eino Virtanen, oli voimalaitoksen huoltomies ja merkittävä hahmo yhteisössä. Poika oppi nopeasti tekemään kaikki samat hommat. Isän sairastuttua Jukka hoitikin äidin kanssa pitkälti isän työt.

Jämsänkosken pirtissä kyläili myös Reino Helismaa vuonna 1964. Häneen Virtanen tutustui kun he olivat molemmat aikakaudelle tyypillisellä viihdytyskiertueella. Helismaa huomasi Virtasen lahjakkuuden tekstittäjänä. Hän jopa esitti iltamissa Virtasen runon Nocturne, johon oli ihastunut. Yhdessä nautitut aamiaiset ja keikan jälkeiset illalliset olivat tärkeitä hetkiä oppia jotain viimeistä kesäänsä eläneeltä mestarilta.

”Tutkin tarkkaan Repen tavan työskennellä. Tupakkaa paloi, kun hän aloitti aamulla kahdeksalta ja teki päivän kirjoitukset. Sitten tunnissa syntyi laulut illan keikalle. Aina säännöllisesti samat hommat ja kahdeltatoista päiväunille.”

Virtanen tapaa vanhoja kavereitaan kahvilla Jämsänkosken Nesteellä. Hän on paikallinen kuuluisuus. Viime kesänä jalkapallokenttä nimettiin ”Jukka Virtasen kentäksi”. Se on asia, josta Virtanen on suunnattoman ylpeä; miehen suurin intohimo taitaa nimittäin olla kuitenkin jalkapallo.

Kentän vihkiäisissä pelattiin juhlaottelu, jolloin kentällä olivat muun muassa Atik Ismail, Mika Salo ja Arvi Lind. Virtanen kertoo pelanneensa niin Jari Litmasen kuin Teemu Tainion kanssa. Atik Ismailin kanssa Virtanen on ollut pitkään ystävä. Miehiä yhdistää kolme asiaa: jalkapallo, kirjoittaminen ja alkoholismi. Jalkapalloilijauransa jälkeen runokirjoja julkaissut Ismail pitää Virtasta mentorinaan.

”Opetin Atikia kirjoittamaan selkeää ja yksinkertaista tekstiä. Nykyään hän kirjoittaa helvetin hyvin. Hän on monilahjakkuus.”

”Oma käsiala löytyy epäonnistumisen ja onnistumisen kautta, työnteon kautta.”

On Virtanen opettanut kirjoitusta Teatterikorkeakoulussakin. Oppilaina on ollut pitkä rivi nykyisiä tekijöitä. Muun muassa jo edesmenneet mestarit Arto Melleri ja Reko Lundán olivat Virtasen oppilaita. Se kertoo paljon Virtasen arvosta perinteen jatkajana. Oppejaan hän ei kuitenkaan halua nuoremmilleen tuputtaa.

”En ole oikea ihminen antamaan neuvoja. Jokainen tekee omalla tavallaan. Oma käsiala löytyy epäonnistumisen ja onnistumisen kautta, työnteon kautta.”

Paperi eteen ja kynä käteen, on hänen tärkein neuvonsa. Virtanen ei ole koskaan luottanut inspiraatioon, ja on tosiaankin kirjoittanut aina kynällä. Niin hän teki muistelmansakin vuonna 2003.

Palataanpa vielä jalkapalloon. Se on nimittäin näytellyt Virtasen elämässä suurta roolia. Hän on pelannut eri sarjoissa sota-ajoista lähtien: viimeksi Valkeakosken Hakan ikämiehissä 2000-luvulla. Virtanen oli perustamassa jalkapalloseura Zoomia, jonka toiminnassa hän on ollut todella aktiivisesti vuosikymmeniä. Zoomin jäsenistössä on paljon viihdealan väkeä ja se on tunnettu hyväntekeväisyysotteluista ja rennosta asenteesta. Zoomin turvaverkko on pelastanut Virtasenkin monelta, silloin kun viinapirut ovat kiusanneet tai mieli ollut muuten alhossa.

Vaikka Virtanen on umpipositiivinen luonne, on hänelläkin ollut vastatuulensa. Viimeksi se on ollut syöpä. Hänen hyvä ystävänsä, pakinoitsija Bisquit eli Seppo Ahti kiteytti nasevasti Virtasen ”antaneen kasvot syövälle ja juovalle”. Kertonee paljon kaksikon keskinäisestä huumorista. Paljon yhdessä reissannut työpari julkaisi Intia-reissun kokemuksista kirjankin, Intiassa kukin on kummempi.

”En ole koskaan ottanut lauluntekoa päätoimiseksi ammatikseni, koska se on niin rasittavaa.”

Myös Junnu Vainio oli Virtasen läheisimpiä ystäviä. Yhteisinä töinä syntyi mainoksia, mutta ei varsinaisia laulutekstejä. Vaikka rivin tai kaksi he saattoivat toisilleen jeesinä antaa, jos toisen teksti oli jumissa. Vainion kuoleman jälkeen Virtaset lähtivät maailmanympärysmatkalleen. Tonagan atolleilla tapahtui merkillinen sattuma kun albatrossi kaarsi ilmassa kohdalle ja nyökkäsi.

Virtanen riensi kyynelsilmin kirjoittamaan:
kun naurulokki pääni päällä teki kierroksen
ja nousi sitten kohtisuoraan väliin pilvien
sain niin omituisen tunnun
että siinä sielu Junnun
lensi meren yllä vanhaa kaveria moikaten

Vainion ikivihreän Albatrossin säveleen menevä teksti tuli osaksi Virtasen kirjoittamaa Albatrossi ja Heiskanen -musikaalia, josta tuli menestys.

”En ole koskaan ottanut lauluntekoa päätoimiseksi ammatikseni, koska se on niin rasittavaa”, kertoo Virtanen.

Virtasen tekstejä onkin julkaistu ”vain” vajaa kolmesataa. Väittäisin kuitenkin, että niiden merkitys on lukumäärää suurempi – täysosumia on paljon. Päivätyönsä Virtanen teki television parissa. Hänellä on häkellyttävän monipuolinen ura suomalaisen tv-viihteen käsikirjoittajana ja ohjaajana, jonka taidot saivat tunnustusta ulkomaita myöten. Vuonna 1965 Virtanen sai yhdessä Aarre Elon ja Matti Kuuslan kanssa Montreaux’n Kultaisen ruusun tv-elokuvasta Lumilinna.

Myöhemmin Speden Pasasen ja Simo Salmisen kanssa syntyi elokuvia liukuhihnalta, ja Virtasesta tuli koko kansan julkkis. Salmiselle syntyi muutama hieno laulukin, esimerkiksi protestilaulun jalanjäljissä tehty Pornolaulu (säv. Jaakko Salo). Alle lujaa (säv. Esko Linnavalli), Suomen kenties ensimmäinen rapbiisi, on myös riemastuttava osoitus yhteistyöstä. Myös elokuvatunnari Uno Turhapuro (säv. Jaakko Salo) on Virtasen sanoittama.

Koulutukseltaan Virtanen on kuitenkin leikkaaja, ja se ammatti on vaikuttanut tekstittämiseenkin. Virtanen kertoo suhtautuvansa laulunteksteihin kuin filmiin: rytmi ja näkökulman vaihdokset tottelevat samoja lainalaisuuksia.

Kirjoittajana hän on monipuolinen. Humoristiset tekstit tunnetaan ehkä parhaiten, vaikka tuotannosta löytyy spektrin kaikki sävyt. Tekstejä on syntynyt varsin paljon teatterirevyihin, joissa laulut sulautuvat osaksi isompaa tarinaa. Virtuoosimaisena sanankäyttäjänä tunnustettu Virtanen tunnetaan ammattipiireissä suurena ihmistuntijana ja hyvästä yleissivistyksestään.

”Olin aika nopea kirjoittaja. Sananokkeluus ei kuitenkaan saa varastaa huomiota asialta, tärkeintä ovat sisältö ja rytmi. Teksti täytyy osata rakentaa niiden mukaan, niin kuin tein esimerkiksi Konstan paremmassa valssissa. Ja joka sanalla täytyy olla merkitys. Musiikin ja tekstin täytyy palvella toisiaan.”

Virtanen esittelee kirjahyllyssä olevia patsaita ja pystejä. Erityisesti jalkapalloilusta tulleista pysteistä Virtanen on ylpeä. On siellä rivissä myös Venla-patsasta ja vaikuttavan näköinen G. Pula-aho -patsas. Tuosta Leo Jokela Boozing Societyn vuonna 1995 antamasta kunnianosoituksesta Virtanen on erityisen mielissään, onhan se tunnustus viihdealan tekijöiltä. Sen saanut tyyppi on pakostakin rento ja hyvä tyyppi. Mitenkään turhan tärkeä Virtanen ei omista saavutuksistaan olekaan. Elämäkerrassaan hän nostaa yhdeksi meriitiksi muiden rinnalle Kupittaan mielisairaalan pöytätennismestaruuden vuodelta 1973. Samaan aikaan Turun Hamburger Börsissä pyöri ravintolashow, missä Virtanen esiintyi Marjatta Leppäsen kanssa. Joka yö esityksen jälkeen taiteilija palasi taksilla hullujenhuoneelle lepäämään.

Oongelmiaan Virtanen ei ole koskaan peitellyt. Mielen ylikiehuminen ja alkoholismi menevät molemmat osittain saman nimikkeen alle: kaksisuuntainen mielialahäiriö. Laulujen lunnaat ja niin edelleen, mutta kun Virtasen tekstejä lukee, niin väistämättä tulee mieleen, että kirjoittajan täytyy olla ihailtavalla tavalla vähän hullu.

Kun on sirkeät silmät ja kerkeä kieli
ja kympillä ostaa ja kahdella myy
kun on puhtaat munat ja vilpitön mieli
niin elämässä kaikki järjestyy
(Puhtaat munat ja vilpitön mieli / säv. Jori Sivonen, Markku Johansson)

Poskettoman hauska Matkamuistot on taattua Virtasta:

Mun matkamuistohyllyssäin on simpukka ja vaasi
sveitsiläiset nahkahousut, baabuska ja aasi
Eiffel-tornin pienoismalli, sarvikuonon toinen palli
kolme korkinavaajaa
on nähty paljon maailmaa

Tarinan lopussa selviää että kaikki matkamuistot on ostettu kuolinpesästä. Laulun säveltäjä on Virtasen pitkäaikainen työpari, Jaakko Salo. Häntä Virtanen tituleeraa mestarilliseksi sanoittajaksi ja sparraajaksi.

”Jakelta tuli paljon palautetta ja teknisiä huomioita. Jaakko oli Ruotsissa sotalapsena ja sai sieltä paljon vaikutteita, jossa oli ruotsalaista mutta myös vaikutteita Amerikasta. Me tehtiin paljon musiikkia jossa oli niin slaavilaista perimää kuin tuota amerikkalaista vaikutetta.”

Roisien tekstien ohella Virtanen on luonut myös lukuisia vakavan sävyisiä tekstejä, jotka kansa on ottanut omakseen. Myrskyluodon Maija (säv. Lasse Mårtenson, Benedict Zilliacus, suom. JV)

on osoitus Virtasen herkkyydestä. Konstan parempi valssi (säv. Konsta Jylhä) on myös noussut klassikon asemaan. Näyttämöpuolelta löytyy hienoja pohdintoja.

Mä kuulin kauniin laulun
jäin miestä kuulemaan
kuin maalannut ois taulun
hän noilla sanoillaan

Näin alkaa UIT-revyy Magiaa mahan täydeltä. Teksti on Virtasen käännös Roberta Flack -klassikosta Killing Me Softly (säv. Charles Fox, san. Norman Gimbel). Harjoituksissa Jaakko Salo treenautti Anna Erikssonia. ”Jes! Se oli siinä”, sanoi Salo tuupertuen maahan. Ne jäivät Salon viimeisiksi sanoiksi ja Virtanen menetti vuosikymmenien läheisimmän työtoverin.

YHDEKSI TÄRKEIMMÄKSI teoksekseen Virtanen nostaa Hallin Janne -oopperan vuodelta 2007. Sävellys on Jukka Linkolan, jonka kanssa Virtanen niin ikään on tehnyt monta yhteistyötä. Libretto perustuu tositarinaan nälkävuodelta 1867, jolloin Kuoreveden Hallin talon komea Janne murhasi postinkuljettajan saadakseen rahaa pelaamiseen ja ylelliseen elämään. Kuulostaa jälleen Virtaselta, joka on tunnettu myös Toto-pelihimostaan ja ympäri maailman tehdyistä reissuistaan. Ja sitä paitsi, tarinassa ollaan taas Jämsänkosken naapurissa. Kuvassa keskellä Jukka Virtanen -elämäkerrassaan kirjoittaja kehuu maksaneensa tyttärensä opiskelut ravivoitoillaan. Toisaalta hän kertoo vastapainoksi myös niistä pitkistä tappioputkista, jolloin kaikki rahat menivät epäonnisiin Toto-lappuihin.

Virtasen yläpilvessä huiteleva mielikuvitus ja lapsekas luonne tulevat ehkä parhaiten esille lastenlauluissa. Peter Pan -musikaalissa hän sanailee:

Uni hylkää kulmakarvas
valvoo alapääkin
vuorossa on isovarvas
se kohta väsähtääkin

(Kehtolaulu, säv. Jukka Linkola)

Ja näitä riittää. Lapsenlapselleen Virtanen kirjoitti maailmanympärysmatkallaan ikävissään kokonaisen runokirjan. Kaikki muistavat varmaan Hottentottilaulun (säv. & san: Thorbjörn Egner, suom. JV). Vuonna 1961 levytetty laulu on Virtasen ensimmäinen vinyylille kaiverrettu. Nykyään teksti voi jonkun mielestä vaikuttaa poliittisesti epäkorrektilta – jos ei tunne humanisti Virtasta. Ajankuva kuuluu ja teksti on lempeän hauska. Lopussa Huua Kotti ottaa kuninkaalta mieluummin jalkapallon kuin hänen tyttärensä. Kuinka Virtasta sekin.

Virtanen on Suomen Musiikintekijät ry:n kunniajäsen (2004). Hän on saanut useita tunnustuksia uransa varrella, esim. Juha Vainio -sanoittajapalkinnon (2002) ja Kultaisen Venlan elämäntyöstä (2012). Vuonna 2015 hän sai Captain’s Ball -palkinnon positiivisesta työstä suomalaisen jalkapalloilun hyväksi. Hänelle myönnettiin valtion taitelijaeläke 1997.