Musiikintekijät -logo

Monipuolinen musiikkimies

Monipuolinen musiikkimies

Suomalaisilla on paljon lauluja, joita he rakastavat. Yksi monipuolisimpia tekijöitämme on Alatalon Mikko. Kukapa ei tietäisi biisiä "Jäätelökesä"? Tekstin takaa löytyy Mikko Alatalo.

Suomalaisilla on paljon lauluja, joita he rakastavat. Yksi monipuolisimpia tekijöitämme on Alatalon Mikko. Kukapa ei tietäisi biisiä ”Jäätelökesä”? Tekstin takaa löytyy Mikko Alatalo. Entä muistatko biisin ”Hän hymyilee kuin lapsi”, sävel ja sanat M.Alatalo? Tai ”Hengitä sisko”, joka on Alatalo-Rinne- yhteistyön helmiä? Muistatko Mikon säveltämät biisit ”Odysseus” tai ”Klovni heittää veivin”? Nämä laulut herättänevät monissa herkkiä nuoruuden muistoja. Puhumattakaan lukuisasta joukosta soolonimellä esitettyjä, Harri Rinteen kanssa yhteistyössä tehtyjä muita lauluja, jotka ovat jääneet pysyvästi kansalaisten sydämiin. Näistä ja vähän muustakin lisää tässä jutussa.

Mikko Alatalo Kuinka oikein ajauduit musiikin pariin?

No, mähän olen Pohjois-Suomesta kotoisin, ja jo äidinmaidosta imenyt tanssimusiikin. Pohjoisessa on aina kuunneltu ja kuunnellaan edelleenkin paljon iskelmää. Sellaiset laulajat kuin Matti Esko ja Reijo Taipale tai edesmennyt Jamppa Tuominen ovat aina olleet erityisen pidettyjä. Mä olen kuunnellut näiden lisäksi paljon myös Tapio Rautavaaraa, Olavi Virtaa, ja tätä perinteistä Helismaa-Kärki -tuotantoa. Ja mähän soitin jo 60- ja 70-luvuilla tanssiorkestereissa, kitaraa enimmäkseen. Muistelin juuri hymyssäsuin Vieno Kekkosen kanssa, kuinka säestin häntä, suurta tähteä, pikkupoikana Oulussa, joskus 60-luvulla.

No kai sinä rokistakin tykkäsit?

Joo, myönnettävähän se on, että Beatlesiin sekosin täysin. Koulun musiikkitunnilla kopioin kaikki heidän saatavilla olevat biisinsä toivelaulukirjoista. Ja tietenkin, siihen aikaan kuunneltiin Radio Luxemburgista ulkomaista poppia yleensäkin. Lisäksi, mä kuuntelin Ruotsin radiota, ”Tio i toppen”-nimistä ohjelmaa. Mähän asuin Kiimingissä ja siellä kuului Haaparannan radio. Mulla oli sellannen erikoispitkä antenni kahden puun välissä … . Itse asiassa Stevie Winwoodiltahan mä hiffasin idean laulaa korkeelta ja kovaa. Kun mä näin telkkarista hänet 17-vuotiaana killinä, kun se veti ”Gimme some lovin”, älysin, että noinhan meikäkin voi vetää. Sittemmin mä lauloin vuonna 1976 käännösversion ”Anna mulle lovee”, Tabula Rasa -bändin kanssa ”Rokkilaulaja” -levylle.

Tulit sitten Tampereelle? Näihinkö aikoihin törmäsit Juiceen ja Harriin?

Joo. Opiskelin sittemmin Tampereen yliopistossa tiedotusoppia, ja tutustuin kavereihin samoihin aikoihin. Näiden musahommien lisäksi tein paljon tv-hommia, mm. Iltatähti -ja Hittimittari -ohjelmia, 70- ja 80-luvuilla. Mä olen aika ylpeä siitä, että mm. Sex Pistols ja Johnny Rotten oli meidän ohjelmassa! Ja paljonhan näitä kotimaisiakin uusia bändejä, mm. Eppu Normaali, Popeda ja Pelle Miljoona, tuli tutuiksi kansalle Iltatähden kautta. Hittimittarista suuren yleisön tietoisuuteen pongahtivat Dingo ja Pave Maijanen, muun muassa.

Kuinka kaksijakoista on ollut sitten työsi yhtä aikaa toimittajana ja lauluntekijänä/artistina? Onko siitä ollut haittaa vai hyötyä?

No onhan se ollut kaksijakoistakin. Mutta toisaalta, olen oppinut sitä kautta aika laajakatseiseksi ihmiseksi ja saanut tutustua monenmoiseen musiikkiin. Jos sitten puhutaan ihan työparin Alatalo-Rinne- musiikista, voidaan kai sanoa, että siinä on vaikutteita kaikesta kuuntelemastani musiikista – niin iskelmästä, kantrista kuin rokistakin.

Kuinka biisit syntyvät työparilla Rinne-Alatalo?

Yleensä me pakenemme Harrin kanssa jonnekin piilopirttiin, Etelä-Eurooppaan tai mökille, metsään täällä Suomessa. Olemme vähintään viikon verran yhteen menoon. Itse koitan aina vääntää aivoista tämän ratio-nappulan off-asentoon ja antaa luovan emootio-puolen tulla esiin. Silloin ovat puhelimet pois päältä, ja mieluummin ympärillä täysi rauha. Siksi onkin yleensä parempi lähteä ulkomaille – kotomaassa kun työasiat painavat aina päälle.

Kumpi teistä tekee taiteellisen aloitteen?

Biisintekovaiheessa teemme hyvin tiivistä yhteistyötä. Me molemmat suollamme sanoja, minä soitan kitaraa, hyräilen melodiaa. Saatamme ottaa vähän viiniä illalla, istua yötä myöhään. Yön yli nukuttua, aamulla jokin keskeneräinen ajatus saattaa olla kirkastunut, valmistunut. Harrihan suhtautuu muuten suurella vakavuudella sanoittamiseen. Hän onkin uhannut, että tämä uusi levy, jota olemme nyt yhdessä tehneet, jäisi hänen puolestaan viimeiseksi, koska hän on kyllästynyt minuun liittyvään negatiiviseen julkisuuteen…

Toivottavasti niin ei sentään käy! Mikä on muuten uuden levyn nimi ja mistä uudet laulut kertovat?

Omakohtainen ”Taksimiehen poika” on levyn nimi. Siinä on 20 uutta laulua, joista osa puhuu elävän maaseudun puolesta. Sain levyyn idean järjestämästäni Farm Aid -konsertista, vaikka olinkin vähän pettynyt siitä, kuinka pääkaupunkiseudun lehdistö konserttiin suhtautui. Nämä kun olivat kiinnostuneita lähinnä Tapani Kansan edesottamuksista, eivätkä itse aiheesta ollenkaan… Uudella levyllä on myös pitkästä aikaa dramaattinen duetto Juicen kanssa: Kaksi kynttilää.

Mikä on omasta mielestäsi paras ja/tai rakkain työsi?

Kyllä se on tuo ”Siirtomaa-Suomen laulut”, kolmen lp:n trilogia. Olen edelleenkin ylpeä sen levyistä ”11. virran maa” (1978), ”Isojoki tulvii” (1980) ja ”III tasavallan vieraana” (1982). Näillä levyillä olevat laulut olivat kannanottoja, maaseudun puolesta. Mullahan vaan kävi vähän semmoinen ”tsägä”, että samoihin aikoihin sattuivat Syksyn Sävel voitot, jotka toivat kylläkin pintajulkisuutta, mutta veivät uskottavuutta tältä trilogialta. Saapa muuten nähdä, kuinka uusi levy menee läpi. Tuntuu, että kantaaottavat laulut eivät enää ole muodissa. Tai ainakaan sellaisia ei soiteta missään! Uudella levyllä on myös sellanen hieno duetto Kiti Neuvosen kanssa kuin ”Että hyvät voittais”. Saas nähdä… Kun on tehnyt 500 biisiä, ei ylläty enää mistään. Toisen mokoman kun vielä saisi tehtyä, niin hyvä ois.

Mitkä ne Syksyn Sävel -voittobiisit nyt olivatkaan – ja paljonko niitä voittoja nyt kaikenkaikkiaan sinulle pläjääntyi?

Neljä. Eka voittobiisi oli ”Vicky Lee” vuonna 1978, sitten tuli voitto biisillä ”Rikoo on riskillä ruma” vuonna 1980. Sen jälkeinen ”Mummoni ja moukarinheittäjä” vuonna 1981 oli jo minustakin vähän liikaa! Mutta ”Minna”, voittaja vuodelta 1986 on hyvä biisi, jota vieläkin toivotaan. Se on ajan hengessä, kertoo tällaisista sinkkutytöistä ja silleen. Eikös ne oo nyt muotia?

No niinpä kai… mutta näistä lauluista, omistasi ja Rinteen kanssa yhteistyössä tehdyistä vielä. Mitä lauluja yleisö toivoo eniten, kun käyt keikoilla?

Suosituimpia ovat ”Tytöt tahtoo pitää hauskaa”, ”Ihmisen ikävä toisen luo”, ”Yhdentoista virran maa”, ”Viivy vielä hetki” ja ”Hän hymyilee kuin lapsi”. Radioissa soitetuin lienee biisi ”Suojelusenkeli”.

Keikkailet ilmeisen paljon?

Aika lailla. Ja mulle muuten sopii tuo trubaduurin-omainen työ. Tykkään olla yleisöä lähellä, laulaa pubeissa, joissa ihmiset tulevat ihan viereen, lähelle. Mun ei tartte nousta korkeille estradeille! Paitsi joskus mä pelkään, että multa lähtee hampaat, kun jotkut oikein innostuu …

Ikimuistoisin hetkesi lauluntekijän urallasi?

Se on 80-luvun alkupuolelta. Olin Göteborgissa, jossa vietettiin ”Finska Dagen”ia. 40 000 kuulijaa. Ja kun lauloin ”11. virran maata”ja ”Maalaispoikaa”, niin osa yleisöstä lähti lauluun mukaan. Se tuntui uskomattoman hienolta! Että niistä oli tullut niille sellaisia siirtolaisten omia lauluja. Mahtava tunne!

Mikä saa sinut pysymään alalla, laulujen parissa?

(Luurista kuuluu aimo hörähdys) No sitä mä kyllä ihmettelen itsekin, täällä kun ajelee pitkin pimeitä teitä ristiin rastiin! (Mikko on juuri ajamassa Kemistä etelään päin haastattelun tekohetkellä). Mutta kyllä mä kai kaipaan sitä esiintymistä. Ja kun mä kerran olen lauluntekijä, niin onhan mun näitä lauluja sitten tehtävä ja esitettävä. Sehän on mun homma! Ja mä arvostan myös työtäni ”Tammerkosken sillalla”-ohjelmassa. Sillä on suuri merkitys ihmisille. Että ne saa kuulla näitä tarinoita, vanhojakin lauluja, joita ne ei missään muualla enää kuule! Nykyäänhän kuulee niin paljon sellaista helppoa, tajunnanvirtamössöä, jota tulee radiosta päivittäin. Näistä nykytekijöistä itse tykkään vaikkapa Tero Vaarasta, joka kertoo lauluissaan tarinoita sillä perinteikkäällä tavalla. Ja mä todellakin sydämestäni toivon, että nämä tarinankertojat, perinteiset lauluntekijät tulisivat vielä takaisin!

Tähän viimeiseen ajatukseen on helppo yhtyä. Toivon Mikolle pitkää ikää, jotta ne toisetkin 500 laulua tulevat tehdyiksi. Ja toivottavasti se työparikaan ei sentään hylkää. Niin hienoja biisejä pojat ovat yhdessä vääntäneet. Kiitos, Mikko haastattelusta, ja ajelehan varovasti!

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/1999

Selaa lehden artikkeleita