Teräväinen löysi levyjen pyörittämisestä itselleen harrastuksen, joka pian kasvoi ammatiksi.

Totuus on tuolla jossain, Kehä III:n ulkopuolella, vastaa musiikkipromoottori Pentti Teräväinen

DJ, toimittaja, mainosmies, markkinoinnin ammattilainen ja yrittäjä Pentti Teräväinen on kotoisin Rovaniemeltä. Isä oli uiton piiripäällikkönä Ounasjoella, ja kotona kyllä harrastettiin musiikin kuuntelua, mutta musiikkiopintoja Pentin nuoruuteen ei sisältynyt. Levysoitin sen sijaan ilmestyi olohuoneen nurkkaan jo Penan lapsuudessa, ja intohimoinen levyjen kääntely on jatkunut siitä lähtien näihin päiviin asti.

Ujoksi ja hiljaiseksi (!) itsensä nuoruudessa kokenut Teräväinen löysi levyjen pyörittämisestä itselleen harrastuksen, joka pian kasvoi ammatiksi ensin koulubileissä ja pian isommilla areenoilla. Siihen aikaan DJ:t olivat kovia tähtiä: kateellinen nuorukainen katseli, kun Joke Linnamaa kurvaili jenkkiraudalla diskon pihaan aurinkolasit päässään maailmanmiehen tavoin ja kaivoi salkustaan kasan uusimpia kansainvälisiä hittejä. Samanlaista maailmanmeininkiä tarjosivat mm. Tapani Ripatti ja DJ Nite. Pena Teräväinen halusi tehdä samaa. Nyt tuosta unelmasta on kasvanut oma yritys ja harvinaisen vaikutusvaltainen näköalapaikka suomalaisen musiikin kentässä.

Kolme vuosikymmentä suomalaisen musiikin puolesta

Pena Teräväisen kokemus ja ammattitaito musiikin kentällä on niin vakuuttava, että on vaikea määritellä miehen tämänhetkistä ammattia. Työkokemusta on niin sanomalehdistä, mainostoimistoista, televisiosta kuin osittain omasta paikallisradiostakin (Radio Musa Tampereella 1989-1991). Vuodesta 1980 Teräväinen on pyörittänyt omaa Discopress Oy -promoyritystä, joka toimii nykyisin linkkinä artistien ja levy-yhtiöiden sekä itsenäisten paikallisradioiden ja tiskijukkien välillä.

Toimintaan kuuluu cd-promopakettien ja Biisipankki-digijakelun lisäksi viikoittainen Listasuosikit-ohjelma, joka pyörii 15 paikallisradiossa ympäri Suomen. Ohjelmassa on vieraana uuden albumin julkaissut artisti. Myös muita, enemmän rockartistien haastatteluohjelmia tehdään tarpeen mukaan. Ohjelmien jakelu sujuu netin kautta imuroimalla, ja toimintakenttä on koko Suomi. Lisäksi Discopress julkaisee Hitit!-lehteä ja -listajulistetta, jossa ilmestyvät niin myydyimpien albumien, tanssituimpien iskelmien kuin soitetuimpien radio- ja diskohittienkin listat.

– Aikanaan sain kaksi kertaa pikku pokaalin koulujen välisessä runonlausuntakilpailussa. Siitä taisi jäädä sellainen nälkä, että puhumaan piti päästä. Radiotoimittajan ja dj:n työssä tuota sai tehdä tarpeekseen, muistelee Teräväinen uransa alkua.

– Kyllä nykyiseen toimintaan hiljalleen vain ajauduttiin. Dj-keikkoja rupesi olemaan siihen malliin, että tarvittiin tuuraajia, joille piti maksaa palkkaa, ja siihen tarvittiin yritystä. Vuosien kuluessa ja työn lisääntyessä sitten jäivät ns. oikeat päivätyötkin pois, ja nyt kymmenisen vuotta Discopressin pyörittäminen on ollut päätoimi.

Laulun ensimmäiset tahdit kohtalokkaita

Pena Teräväinen välittää musiikkia tekijöiltä kuuntelijoille ja potentiaalisille ostajille. Työ ei kuitenkaan lopu siihen, vaan jakelujärjestelmään kuuluu myös hyvin organisoitu palaute, jota musiikin tekijöiden kannattaisi hyödyntää enemmänkin. Suoraan yleisön kohtaavilta musiikkityöläisiltä tuleva palaute saattaa olla karuakin luettavaa, mutta joka tapauksessa rehellistä ja vastaansanomatonta.

– Olen itse useinkin veikannut väärää hevosta, kun en enää ole itse aktiivisesti kentällä. Palaute on kuitenkin pääasiassa johdonmukaista ja yhdensuuntaista. Biisin täytyy lunastaa paikkansa kuuntelijan mielessä ensimmäisen 30 sekunnin aikana, muuten peli on menetetty. Erityisesti tämä korostuu erilaisten kilpailujen esiraadeissa, joissa itsekin olen usein ollut mukana.

– Sytyttävä radiohitti on usein iloinen ja elämänmyönteinen, vaikka mollislaavilaisuus kuuluu sekin yhä suomalaisuuteen. Varsinkin popin puolella nuorten naisten ja tyttöjen osuus on ratkaiseva: Dingot ja Tuiskut kokoavat yleisönsä, ja lumipalloefekti on valmis. Artistin menestymisen kannalta hyvä uusi biisi on ehdottoman tärkeää, vanhojen kierrätyksellä ei pärjää. Myös suomenkielinen teksti on olennainen osa listanousua. Tekstin kautta laskeudutaan yleiseltä tasolta yksityiselle. Taitava tekstittäjä kertoo asiat niin, että jokainen voi löytää laulusta yhtymäkohtia omaan elämäänsä. Parhaista teksteistä on yhtä monta tulkintaa kuin on tulkitsijaakin.

Menestyslaulu littyy aikaansa

– On vaikea sanoa tehdäänkö hittejä vai syntyvätkö ne vahingossa. Näyttää vahvasti siltä, että sattuma on mukana aika monessa noin vain roiskaistussa hitissä, mutta kyllä tekemälläkin on syntynyt klassikkoja. Oma ehdoton suosikkini on Rauno Lehtisen Muistan kesän. Se olisi pitänyt saada maailmalle, vaikka Frank Sinatran kuultavaksi. Muutenkin kaipaan takavuosien isoilla orkestereilla säestettyjä iloisia ja elämänmyönteisiä oikeita iskelmiä.

– Hyvät biisit jäävät kyllä elämään. Joka vuosi syntyy klassikkoja, vaikka välillä tuntuu, että kaikki on jo ajat sitten tehty. Tämän luulisi antavan voimia myös biisintekijöille. Klassikon tunnusmerkki on myös toisaalta ajattomuus, toisaalta aikaansa liittyminen. Satulinna (Jukka Kuoppamäki) ja Kerran (Mikko Mäkinen-Ossi Nieminen-Turkka Mali) ovat hyviä esimerkkejä elementtien toimivuudesta. Heidi Kyrön Faksaa mulle (Mika Toivanen-Ilkka Vainio-Aappo I Piippo) sen sijaan meni metsään, kun ajankohtaisuutta yritettiin väkisin. Toisaalta Katri- Helenan Puhelinlangat laulaa (Pentti Viherluoto/ Harry Etelä) on ja pysyy kestohittinä, mutta Veepee Lehdon UKK:n aikaan herättää nimensä vuoksi kuulijassa negatiivisuutta, vaikka on muuten iloinen ralli.

– Kuuntelijasukupolvien vaihtuessa myös musiikki joutuu murrokseen, vaikka kestohitit säilyvätkin sukupolvien yli. Rockpuolella on usein hahmoteltu suunnilleen viiden vuoden aikaa “vallassaolojaksoksi”. Sen jälkeen tulee uusi genre, joka kumoaa aikaisemman. Tällaisia murroksia ovat olleet ainakin iskelmän ja rockin liitto (Yö, Dingo), paikallisradioiden lisääntyminen (paikallisradiopoppi) ja tietysti aikanaan Juicen ja Mikon rockin “suomentaminen”.

– Näppituntumalta sanoisin, että iskelmäpuolella suunnilleen joka kymmenes vuosi tulee uusi suunnannäyttäjä, tahti on sen verran hitaampaa. 1935 Georg Malmsten, 1945 Henry Theel, 1955 Olavi Virta, 1965 Danny, 1975 Erkki Junkkarinen, 1985 Topi & Agents, 1995 Sillanpää, 2005 MattilatŠ

– Aikansa käännekohtina pitäisin ainakin Irwinin rallatusta Vain elämää (Irwin Goodman-Emil Retee), Baddingin tarinaa Fiilaten ja höyläten (Chuck Berry- Jarkko Laine) sekä Mikko Alatalon tilitystä Maalaispoika oon (Mikko Alatalo-Juice Leskinen). Irwin muuttui 70-luvun alussa protestilaulajasta koko kansan viihdyttäjäksi. Kun protestilla ei saatu mitään aikaan kankeassa Kekkoslovakiassa, päätettiin keskittyä hauskanpitoon. Irwin oli suurten ikäluokkien esibailaaja ja häilääjä, joka piti hauskaa muidenkin puolesta. Baddingin ”rienausta” taas ei voisi kuvitellakaan tähän päivään, niin rankka Fiilaten ja höyläten on. Miten Suomessa voitiin laulaa tällaista tekstiä 30 vuotta sitten, kun ei voida vieläkään? Badding antoi toivoa kaikille murrosiän traumoissa kamppaileville pojille: jos tuon näköinen menninkäinen menestyy, niin kyllä minäkin voin. Se oli uutta. Alatalon Maalaispoika oon taas puhutteli aivan uudella tavalla muitakin kuin maalaispoikia. Kaikki kokivat epävarmuutta, ja Mikko osasi aivan uudella tavalla kertoa asian laulamalla. Tekstistä jäi myös elämään sanontoja kansan suuhun: joviaali ilmiö ja suihketta kainaloon. Ei ihme, että miehestä tuli senaattori.

Onko suomalaisella musiikilla vientiä

Viime aikojen suomalaismenestykset Lordilla kruunattuna avaavat aivan uudenlaisia näköaloja suomalaisen musiikin mahdollisuuksiin maailmalla. Mitä tahansa voi tapahtua. Viennin eteen tehdään myös määrätietoista työtä, ja sen tulokset alkavat näkyä.

– Suomessa oltiin ennen sotia Ruotsin tasolla musiikissa. Sitten sota katkaisi kehityksen ja naapuri karkasi valovuosien päähän. Kansainvälistyminen keskeytyi, mm. Toivo Kärjellä oli kansainvälinen jazzmuusikon ja -säveltäjän ura jo hyvällä alulla.

– Nyt muutamassa vuosikymmenessä on siirrytty maailmankylään, jossa tieto – ja musiikki – siirtyy silmänräpäyksessä maapallon laidalta toiselle. Silti olen aina pitänyt henkilökohtaisia tapaamisia tärkeinä. Takavuosilta muistan erään matkan Midemin musiikkimessuille. Suomalaisten tiskillä esiteltiin alakuloisesti joitakin täysin tuntemattomia, sinänsä hyviä indie-rockbändejä, kun taas ruotsalaiset tekivät yhden päivän aikana hirveän satsauksen yhden ainoan Roxette-hitin ympärille. Bändi lennätettiin keikalle biisin takia ja rumba oli hirveä. Jotenkin tuntuu, ettei suomessa oikein ymmärretä, mitä maailmalla meiltä odotetaan. Ulkomailla pitäisi olla enemmän aitoja kauppamiehiä suomalaista sävellystyötä myymässä. Yksi vientivaltti voisi olla beat- ja rautalankamusiikki. Sillähän on hirmuinen määrä varakkaita diggareita ympäri maailmaa, ja Suomessa pitkät perinteet. Löytyisikö siitä peräti seuraava euroviisuehdokas?

– Olen aina pyrkinyt kiertämään kansainvälisiä messuja maailmalla, koska suorat kontaktit ovat kaiken perusta. Siksi olin perustamassa Suomeen omaa “Midemiämme”, Musiikki & Media -tapahtumaa. Iskelmäpuolen tekijöiden ammattitapahtuma puolestaan on syyskuussa: Lavakauden päättäjäiset Ikaalisissa. Se vaan on tärkeätä, että alan ihmiset tapaavat toisiaan, jatkaa Pena.

Kansan musiikkimaku elää omaa elämäänsä

Suomi on kahtia jakautunut maa, siitä ei pääse mihinkään. Pääkaupunkiseudulla ja Uudenmaan läänissä asuu kolmannes suomalaisista. Elinkulttuuri on aivan toisenlainen kuin muualla Suomessa, vaikka Etelä-Suomessa asuvista joka toisella juuret ovat maaseudulla. Kun tiedotusvälineet, valtakunnalliset radiot, levy-yhtiöt ja äänitysstudiot sijaitsevat kaikki ruuhka-Suomessa, syntyy muun maan välillä väistämättä ristiriitaa. Saako kansa mitä se haluaa vai mitä se ansaitsee?

– On paljon tapauksia, joissa uuden levyn ilmestyessä on markkinoinnissa hoidettu vain pääkaupunkiseudun media, ja luultu, että se riittää. Näkökulma pääkaupunkiseudulla toimiessa supistuu kohtalokkaasti. Kyllä jokainen maata tosissaan kiertävä artisti tietää, että suosio on haettava henkilökohtaisesti maakunnista. Maakunnan lehtiin on saatava juttuja ja biisien pitää soida pienissä paikallisradioissa. Niissä on myös artistin itse käytävä haastateltavana. TV-mainontakaan ei riitä, jos uutuuslevyä ei ole saatavilla “kivijalkakaupassa”, siellä missä ihmiset oikeasti liikkuvat.

– Musiikin tekijän pitää myös mennä itse ihmisten pariin. Enemmän saisi olla erilaisia kansanjuhlia ja toritapahtumia, joissa väkeä on muutenkin. Musiikin nuoria harrastajia on valtavasti, kysyntää kyllä on. Tietysti pääkaupunkiseudulla voi marginaalimusiikillakin elää ja levyjä tehdä, mutta turha sitä lajia on tyrkyttää suurelle yleisölle. Vaikka Helsinki on puoliksi maaltamuuttaneiden kaupunki, siellä kuitenkin kaupunkilaistutaan ja halutaan muuttua helsinkiläisiksi. Se taas luo pohjaa omalle klubikulttuurille.

– Kyllä radiotoimittajan ja tiskijukan ammatti pohjimmiltaan on yleisön palvelemista. Tehtävänä on soittaa sitä, mitä ihmiset haluavat. Kukaan ei oikein ääneen uskalla tässä trendipelleilyn Suomessa sanoa, kuinka huimaavan suosittua humppa tanssipaikoilla edelleen on. Sitä ei kuitenkaan levytetä eikä soiteta radioaalloilla, vaikka suuret kuuntelevat ikäluokat tulevat joutilaaseen eläkeikään. Miksi tätä perinnettä ei haluta hyödyntää?

Lavakauden päättäjäiset 9.-10. syyskuuta

Ikaalinen kerää laulujen tekijät ja niiden tarvitsijat

Lavakauden päättäjäisiä on juhlittu jo 16 kertaa musiikin ja median ammattilaisten kesken syyskuun alussa. 13 kertaa nämä kekkerit on pidetty Ikaalisten kylpylässä, joka on pitopaikkana myös ensi syyskuussa.

Lauantai 9.9. on varattu erilaisille kokouksille, sunnuntaina 10.9. pidetään paneeleja ja nähdään mittava iltagaala palkitsemisineen. Palkittavien joukossa ovat mm. radioiden Kuukauden ja Vuoden levyjen tekijät sekä Vuoden Tanssittaja ja Tanssittajatulokas.

Miten on yleensä mahdollista järjestää yli 50 artistin tähtiparaati?

– No, eihän se helppoa ole, mutta yksinkertaista toki. Kun paikalle tulee paljon median edustajia ja levyfirmojen ihmisiä, saadaan paikalle runsaasti myös taitavia artisteja. Homma toimii myös päinvastoin: kun tapahtumassa esiintyy iso nippu kiinnostavia artisteja, paikalle saadaan paljon mediaa, levy-yhtiöväkeä, muusikoita, tuottajia, lauluntekijöitä ja deejiitä, valottaa tapahtuman primus motor, toimittaja Pentti Teräväinen Discopress Oy:stä.

– Lavakauden päättäjäiset on aina järjestetty käytännössä ilman budjettia. Talo majoittaa ja muonittaa esiintyjät sekä maksaa tekniikan. Oheistapahtumiin, paneeleihin ja kokouksiin on alan ammattilaisilla vapaa pääsy. Juontajat ja järjestäjät ovat liikkeellä ns. pelimannihengellä. Kaikki hyötyvät verkostoitumisesta, kun tapaavat kollegoja ja yhteistyökumppaneita, vanhoja ja uusia, rennoissa tunnelmissa.

Tapahtuman nimi on hieman harhaanjohtava, sillä sen musiikkia ei ole rajattu lavatanssi- ja iskelmämusiikkiin. – Oikeastaan kyse on jo enemmän syyskauden avajaisista, ”uusien mallistojen esittelystä” ja keikkajärkkärien ”pestuumarkkinoista”.

Lauluja tarvitaan

Pentti Teräväinen korostaa, että tapahtumassa ollaan liikkeellä puhtaasti musiikin asialla, vaikka siellä solmitaan myös bisnessuhteita.

– Ikaalisissa on käynnistynyt useita merkittäviä projekteja. Nimiä mainitsematta voin kehaista, että tapahtumassa ovat kohdanneet ensi kertaa monet tämän päivän nimiartistit ja heidän taustajoukkonsa.

– Olemme pähkäilleet, että kaikille alan ihmisille avoin tilaisuus voisi toimia enemmänkin foorumina, jossa lauluntekijät ja laulun tarvitsijat kohtaavat. Niinpä on hienoa, että syyskuussa saamme mukaan myös Elvis ry:n ihmisiä, jotka ovat mielestäni tämän alan tärkeimpiä tekijöitä. Ilman kuulijaa koskettavia lauluja ei koko toimialaa olisi olemassakaan.

Tervetuloa mukaan

Lavakauden päättäjäisten nettisivut löytyvät osoitteesta www.hitit.fi Sinne tulee kesän mittaan tietoa syyskuun tapahtumasta. Myös kesän 2006 tanssihitti -äänestys käydään samoilla sivuilla.

Tapahtumaan halukkaat voivat ilmoittautua etukäteen sähköpostitse osoitteeseen pentti.teravainen@discopress.fi