Musiikintekijät -logo

Mikko Kuustoselle Juha Vainio -palkinto 2011

Mikko Kuustonen

Mikko Kuustoselle Juha Vainio -palkinto 2011

Vuoden 2011 Juha Vainion Rahaston tunnustuspalkinto, 6.000 euroa, luovutettiin Mikko Kuustoselle Kotkassa 29.7.2011.

Rahaston hallitus perustelee valintaa näin:

Mikko Kuustonen (51) on lyyrikko ja myyttisten tarinoiden mestari, joka lähtee matkalle ja ottaa kuulijansa mukaan. Hän nousee ilmalaivalla maailmaan, jossa  Taikuri  lausuu Abrakadabra ja aamuruskon jumalatar Aurora avaa idän portit, juottaa meille Kaktusviinaa, ojentaa Neljä timanttia ja näyttää, millaisia ovat Musta jalokivi ja Seepran varjo.

Tarinoissaan Kuustonen yhdistää ikuisia vastavoimia tietäen, että hyvä ja paha piilevät meissä jokaisessa. Hänen laulutekstinsä ovat runoja, joihin on vangittu palanen universumin ja ihmisenä olemisen syvintä kauneutta ja pyrkimystä hyvän voittoon. Hän on runoilijana Uuno Kailaan ja Kaarlo Sarkian perillinen, jonka  sanankäyttö, aiheen ja juonen kuljetus sekä kuvallisuus ja muodonhallinta alkusointuineen, riimeineen ja niistä poikkeamisineen ovat taituruudeksi hioutuneita. Hän tekee musiikkia tekstin ehdoilla ja sen rytmistä lähtien.

Mikko Kuustosen yli kolmekymmentä vuotta kestänyt ura lauluntekijänä on tuottanut lukuisia hittejä ja hänen soololevyjään on myyty yli 230.000 kappaletta. Suuren yleisön tuntemat Enkelit lentää sun uniin, Taivas varjele, Tulilientä ja dieseliä sekä muut toistoa ja tarttuvuutta hyödyntävät hitit ovat kuitenkin vain osa Kuustosen tuotannon parhaimmistoa. Niiden ohella hän on tehnyt useita sellaisia vähemmän tunnettuja lauluja, jotka ajan myötä voivat nousta arvostuksessa ja suosiossa hittien rinnalle. Erityisen hienoa Kuustosen kohdalla on se, että samalla kun suurimmat hitit ovat painottuneet hänen soolouransa ensimmäisiin levyihin, näitä hittikaavoista poikkeavia helmiä on syntynyt aivan viime vuosina kuten Turkoosiin, Hietaniemi, Lilja ja Tänään elossa.

Mikko Kuustosen lauluntekijyyteen on vahvasti vaikuttanut hänen kasvuympäristönsä. Hän varttui kuusilapsisen perheen nuorinpana Oravikosken kaivoskylässä Leppävirralla Savossa. Perhe oli muuttanut sinne ennen Mikon syntymää Varsinais-Suomesta. Uudelle kaivosalueelle työntekijät ja heidän perheensä olivat muuttaneet eri puolilta Suomea, ja lasten murteet olivat kuin “Baabelin sekoitusta”. Yhteisöllisyyden tunne oli vahva ja ja työväestön solidaarisuus ja oikeudenmukaisuuden ihanteet tekivät tulevaan lauluntekijään lähtemättömän jäljen. Musiikillisia vaikutteita hän sai jo kauempaakin, kun putkiradio mahdollisti Radio Luxemburgin kuuntelemisen. Ensimmäisen kitaransa hän osti 13-vuotiaana ja kirjastosta löytyi amerikkalaisia folklevyjä ja nuottikokoelmia. Folkin kautta hän tutustui Cat Stevensiin, John Denveriin ja kovimmin kolahtaneeseen Paul Simoniin.

Äidin kuoltua syöpään Mikon ollessa 16-vuotias hän löysi jälleennäkemisen toivon uskonnollisesta herätyksestä, mikä johti eri vaiheiden kautta siihen, että hänestä tuli Pro Fide -yhtyeen laulusolisti. Yhtye toimi Suomen Raamattuopiston ja niin kutsutun viidennen herätysliikkeen suojissa, ja musiikin ainoa hyväksytty tarkoitus oli käännytystyö. Jo ennen yhtyeeseen liittymistä Kuustonen oli julkaissut ensimmäisen soololevynsä Jää kuuntelemaan Ristin Voiton tuottamana. Pro Fiden levyillä ilmestyi kymmeniä Kuustosen lauluja tai sanoituksia, ja niitä esitettiin keikoilla, joita Pro Fide teki erityisesti kouluihin, usein monen keikan päivävauhtia.

Fundamentalistista suuntausta edustanut Pro Fide kävi lopulta mahdottomaksi lauluntekijälle, jonka uusista lauluista yhä useampi ei sopinut julistusformaattiin. Vuonna 1987 Kuustonen jätti lopullisesti yhtyeen. Samoihin aikoihin hän oli innostunut bluesista ja uusi musiikillinen koti löytyi hänen lyöttäydyttyään yhteen Heikki Silvennoisen ja Löytyn veljesten Sakarin ja Mikon kanssa. Kaikilla oli gospel-taustaa ja innostus bluesiin. Syntyi Q.Stone, joka  julkaisi kolme levyllistä Kuustosen englanninkielisiä lauluja saavuttaen myös merkittävän kansainvälisen suosion.

Q.Stonen menestyksen myötä Kuustonen pääsi levyttämään Sony-yhtiölle suomenkielisen soololevyn Musta Jalokivi vuonna 1991. Hän teki levyä paineetta, koska siitä piti tulla välipala pääprojektin ohessa. Toisin kävi, kun soololevy myi platinaa ja sen lauluista mm. Enkelit lentää sun uniin, Kaktusviinaa ja Taivas varjele nousivat radiohiteiksi. Myös seuraava levy, vuonna 1992 julkaistu Abrakadabra myi platinaa ja vuonna 1994 julkaistu Aurora vakiinnutti lopullisesti Kuustosen paikan eturivin laulaja-lauluntekijänä. Q.Stone teki ilman Kuustosta vielä neljännen levyn vuonna 1993.

Mikko Kuustonen julkaisi 90-luvulla kuusi sooloalbumia, kokoelman sekä Kaartamo, Kettunen, Kuustonen -albumin yhdessä Edu Kettusen ja Esa Kaartamon kanssa. 2000-luvulla tahti on rauhoittunut, vuonna 2000 ilmestyi albumi Atlantis, vuonna 2003 Musta ja vuonna 2007 Hietaniemi.

Kaksi viimeistä albumiaan Kuustonen on levyttänyt EMI:lle, joka lisäksi julkaisi syksyllä 2010 tupla-cd:n Kuu ja tähdet – Mikko Kuustonen, laulut, tarinat ja ystävät. Tällä tribuuttilevyllä muut artistit laulavat Kuustosen tuotantoa ja hän on itse mukana laulajana muutamassa kappaleessa sekä tekijänä aikaisemman tuotannon lisäksi parilla uudella laululla.

Vuonna 2008 Mikko Kuustonen ja Jukka Perko julkaisivat Profeetta-levyllä albumillisen Kahlil Gibranin innoittamia Kuustosen sanoituksia. Sävellykset levyllä ovat pääasiassa miesten yhteisiä.

Mikko Kuustonen nimitettiin ensimmäisenä suomalaisena YK:n hyvän tahdon lähettilääksi vuonna 1998. Jo sitä ennen hänen yhdeksi kutsumuksekseen oli tullut työ kehittyvien maiden siskojen ja veljien hyväksi. Vuonna 2006 ilmestyneessä kirjassa Q – Lauluntekijän tarina (Mikko Kuustonen – Jaakko Heinimäki) hän kertoo mm. matkoistaan ja kokemuksistaan kehittyvissä maissa samoin kuin lauluntekijän, muusikon ja tv-toimittajan työn iloista ja varjopuolista.

Mikko Kuustonen on soolotuotantonsa lisäksi tehnyt kymmeniä tilaustöitä muille artisteille, mm. sanoituksia Maaritille ja Arja Korisevalle. Vuonna 2005 hän oli mukana SF-Blues-yhtyeen levyllä Joutomailla solistina, lauluntekijänä ja sanoittajana. Yhtyeen rungon ovat muodostaneet Pepe Ahlqvist ja Heikki Silvennoinen.

”Olisi hyvät ajat poliittisille lauluille”

Seuraavassa yhteenveto Mikko Kuustosen puheenvuorosta ja muutamista vastauksistaan esitettyihin kysymyksiin Juha Vainio -palkinnon julkistamistilaisuudessa Kotkassa heinäkuun lopulla.

– Olen joskus sanonut, että keski-ikäisen lauluntekijän tuntee parhaiten siitä, että hän liikuttuu omista teoksistaan, ja yleensä vain niistä. Huomaan hieman huolestuttavia merkkejä, kun minun on tässä vaikeuksia kuunnella näitä analyysejä. Tämä on hämmentävää esimerkiksi siksi, että mainittiin laulu Haukka ja hiljainen poika. Se on oikeastaan täysin piilossa ollut biisi, josta en muista että juurikaan olisi puhuttu, mutta sattuu olemaan niin, että se on ollut itselleni poikkeuksellisen tärkeä biisi sitä tehdessäni.  Haluan myös sanoa, että on tismalleen niin, että minun tekemiseni on aina perustunut yhteisöllisyyteen; siihen että tehdään yhdessä, opitaan toisilta, ja kunnioitetaan toisten tekemistä. Se on bändin tekemisen prosessin avainasia, jossa kuunnellaan aktiivisesti, ja se on koko ajan liikkeessä.

Tavallaan koen tämän tilanteen ikään kuin samanlaisena perheenä. Olen kiitollinen siitä, että tekstejä nostetaan esiin tässä yhteydessä, ja tekstin tekemisen perinnettä nostetaan esiin. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että puhuminen kevyestä ja vakavasta musiikista on johtanut meidät vähän harhaan. Mielestäni libreton tekijöillä olisi paljon oppimista vaikkapa Juha Vainiolta, ja olisi ollut jo kauan sitten. Kun lähdetään oikeasti tekemään tekstianalyysejä, niin esimerkiksi rytmisesti useat populaarimusiikin sanoittajathan ovat mielettömän tarkkoja.

– Juha Vainio kuuluu idoleihini. En oikeastaan tajua, että on ollut – ja edelleenkin on – sellaisia ihmisiä, jotka ovat pystyneet tekemään niin paljon, ja niin tasalaatua. Kunnioitan suuresti ammattisanoittajia; niitä, jotka tekevät sitä oikeasti työnä. Minä olen työläiskodista, ja sitä ikäpolvea, että äitini oli taustaltaan huutolaislapsi, ja isä oli kaivosmies. Tämä aiheutti sen, että ei minun unelmani ollut tulla taiteilijaksi – minun unelmani oli vain, että saisi jotenkin elätettyä itsensä ja perheensä. Siksi en ole koskaan osannut ajatella lauluntekemistä oikeana työnä. Se on vähän huonokin homma, sillä nykyisin ajattelen, että se olisi pitänyt ottaa vakavammin, ja opiskella sitä jotenkin jo varhain. Luulen, että aika monella on näin; teen edelleenkin biisit öisin – päivät pitää ikään kuin tehdä oikeita töitä. Tämä asenne on tosi syvässä. Juha Vainion, Jukka Virtasen, ja monen muun tuotanto on niin määrätietoista ja hienoa, että sitä on täytynyt tehdä työnä.  Tietääkseni Heikki Salokin menee aamulla työhuoneelle, ja lopettelee iltapäivisin.

Ammattisanoittajat ovat usein olleet varsin vakituisessa suhteessa levy-yhtiöihin, joilta tilauksia on tullut koko ajan. Nykytekijöillä on siinä mielessä vaikeampaa, kun nykyäänhän ei tunnu missään levy-yhtiössä olevan kukaan kuukausipalkalla töissä! Tietty sukupolvi ei enää ole suhtautunut tähän tekemiseen työnä. Jos teen laulujani liian hitaasti, niin siitä alkaa tulla metsikköä, on liian paljon tavaraa. Olen kovasti ihaillut yksinkertaisten tarinoiden kertojia, erisnimillä kerrottuja stooreja, ja kronologisesti kerrottuja tarinoita, joita itse olen osannut kauhean vähän lopulta kirjoittaa.

– En ole koskaan osannut, enkä ehkä uskaltanutkaan kirjoittaa lauluja suoraan kehitysmaista. Taivas varjele on yksi harva sellainen, mutta sekin kertoo enemmän valkoisen miehen näkökulmasta, vaikkakin siitä maailmasta. Olen yrittänyt kirjoittaa sellaisia valokuvia tai postikortteja sieltä kyllä; joitakin kokemiani tilanteita. En osaa tehdä poliittisia lauluja. Nykyisin se oikein harmittaa, koska olisi hyvät ajat tehdä sellaisia.

– Meillä oli kotona veivattava gramofoni, ja siinä oli mukana mm. Hiski Salomaan levyjä. Ne eivät vielä paljon maailmaa aukaisseet, mutta radio oli hyvin tärkeä. Minulla oli myös intohimoinen suhde tähän uuteen laululiikkeeseen Love Recordsin myötä, vaikka en siinä mukana ollutkaan. Mutta kyllä se työläiskodin lapseen jäljen jätti. Olen aina pitänyt klassikkolauluntekijöistä, ja suomalaisista varmasti Tuomari Nurmio on ollut minulle sanoittajana kaikkein merkityksellisin. Varhaisia vaikuttajia olivat myös Hector ja Juice Leskinen; pidin siitä, että tekstejä tehdään hyvin ja huolella.

– Olin tribuuttilevytyksessä Kuu ja tähdet aika paljon mukana, ja lauloin pari uutta biisiä siinä itsekin. Se tehtiin Ylen isolla M1-studiolla. Janne Haavisto tuotti ja kokosi hyvän bändin, ja katsottiin että ketä ystäviä pääsisi paikalle, ja ketkä toimisi siinä jutussa. Referenssilevyjä siellä ei ollut, mutta kokeiltiin, että ”menisikö tää näin”. Esimerkiksi Maaritilla [Hurmerinta] oli Auroraan yksi pieni piano-idea, josta se sitten lähti. Aikalailla meni niin, että artistit valitsivat laulunsa. Marjatta Leppänen ei tuntenut tuotantoani, joten ehdotin hänelle Tänä yönä -laulua, minkä hän sitten lauloikin. Minulle on sittemmin kerrottu, että Kari Tapion viimeiseksi jäänyt studiotallenne oli Kaktusviinaa tällä levyllä. On jäänyt mieleeni, että hän halusi tehdä lauluosuutensa myöhemmin uudestaan, jotta sai poikansa Janin [Jalkanen] siihen mukaan laulamaan.

– Laulaja/lauluntekijä -juttu on sellainen, mihin on ilo sitoutua ja pitää sitä yllä. On tosi komeata, että tuolla palkittujen listalla on useita laulaja/lauluntekijöitä, ja heistä jokainen on palkinnon ansainnut. On ilo olla tässä tänään, kiitos paljon myötätunnosta. Minulla on sellainen tunne, että tämä on vasta alussa.

”Aika rientää ja miestä kuljettaa”

Voidaan sanoa, että Mikko Kuustonen (s. 1960) on lauluntekijänä luonut nahkansa useaan kertaan. Jo omia kappaleita esittäneestä koulubändistä tie johti ammattimaiseen gospel-yhtyeeseen, jossa oma, sisällöllisesti ohjeistettu materiaali oli itsestäänselvyys. Lauluntekijän kehitys johti irtiottoon, ja suuntautumiseen hengellisestä maallisen musiikin – joka toki toisinaan pohtii myös hengellisiä asioita – eli bluesin pariin, jolloin kielikin vaihtui englantiin.

Suomenkielistä materiaalia alkoi jälleen syntyä 90-luvun taitteessa, jolloin soololevyn julkaisu tuli ajankohtaiseksi. Platinatason määrään yltänyt levymyynti johti loogisesti soolouraan, jolle otollista maaperää ei-vähiten olivat jo luoneet esimerkiksi Broadcast-yhtyeen jälkeensä jättäneiden Esa Kaartamon ja Edu Kettusen amerikkalaistyylinen laulutuotanto. Kaartamosta onkin pitkässä juoksussa tullut Mikko Kuustosen tärkein musiikillinen yhteistyökumppani.

Tekstintekijänä Kuustonen on alusta saakka ollut runoilija, joka käyttää sanoja mieluimmin niukasti kuin runsaasti.  Jo vuosia ennen ”uutta alkua” vaikuttanut kokemus roots-tyyppisen ilmaisun parissa on pitänyt tekijän rytmiikan ja rakenteet perinteisemmin jaksottuvina. Teksteissä ovat kuitenkin vilahdelleet niin ”Pyhän Totuuden poltinraudat” kuin ”kadonneet galaksitkin”, mutta ytimekkäimmillään – ja myös muistettavimmillaan – Mikko Kuustonen on ollut arkisemmassa maailmassa liikkuessaan.

Joku heitti kiven ikkunaan / toinen jättää viestin vastaajaan /

Minä olen huono luopumaan / Jää tähän pöytään istumaan

[-]

Kasvojesi uurteet tunnistan / paremmin kuin arvaatkaan /

Vaikka liikaa unohdan / ihmeitä en milloinkaan

–  Taikuri (1994)

Ihmissuhdetekstit ovat iso osa Mikko Kuustosen laulutuotantoa, ja siinäkin mielessä hän edustaa perinnetietoista koulukuntaa kirjoittaessaan lauluja kolmesta kautta aikojen keskeisimmästä aiheesta: olet minun – et enää ole minun – kunpa joskus olisit minun. Aihe numero kaksi – eli ero tavalla tai toisella – kirvoittaa edelleen useimmin pohdinnan tekstiksi asti, ja niin taitaa Kuustosenkin tapauksessa olla. Joskus lähtee nainen, joskus mies, ja toisinaan sovitaan yhdessä, että tämä on tässä.

Tänä yönä tulee talvi / ja tekee mustasta valkoisen /

Minä pimeään väsynein silmin / katselen tuloa sen /

Sinä katosit lokakuun iltaan / syksyn viimeisen valon veit /

Sinä menit ja minusta kulkijasta / unettoman miehen teit

[-]

Tänä yönä tulee talvi / ja takertuu yksinäisiin /

Se vie mukanaan helpon saaliin / ja jättää kylmiin huoneisiin /

Minä jälleen kuvasi selaan / kaikki katseesi katselen /

ja jokaisen yhteisen vuoden / muisto muistolta hymyilen

–  Tänä yönä (tulee talvi) (1991)

Mä oon turha kortti sun pakassa / otit minut vahingossa /

Olen pelkuri ja pian paossa / lähden aamunkoitteessa

–  Tuulenpesä (2003)

Ehkä iltakahvi / tai lasillinen / vai istutaanko vain niin kuin ennen /

Ei ole voittajaa / ei tappioitakaan / On vain päivän matka ja taito unohtaa

– Talvipuutarha (2007)

Kuustosen teksteissä myös merkataan vuodenaikoja, juodaan maljoja, ja tanssitaan. Mieskin tanssii – tai sitten ei.

Tanssi sisko tanssi / loppuun saakka /
Näytä uupuneelle tie /

kun väkevät voimat saalistaa /
Vielä minut tanssiin vie

–  Tanssi sisko tanssi (1994)

Istuit pöytään hieman yllättäin / muistan nopean katseen /

Tarinaasi kiinni jäin / väärinpäin sytytin savukkeen /

Hymyilit niin kuin nainen vain voi / ja sanoit: ”Tanssimaan” /

Luoja siihen puuhaan toiset loi / ”Joo ei – minä jään katsomaan”

–  Hyvää teit (1996)

Riimin olemukseen ja käyttöön Kuustonen on suhtautunut modernin vapaassa hengessä. Ja niin onkin, että siinä afroamerikkalaisen laulunteon perinteessä, mitä hän tekijänä edustaa – missä melodiat eivät perustu harmonian rakenteisiin ja intervallien liikkeisiin – on puoliriimi tai vielä vapaampi sointi luontevan rento lähestymistapa. Toisinaan hän kuitenkin rakentaa selkeitä paririvejä, tai vilauttaa täysiäkin riimejä. Säkeistön ja kertosäkeen (verse/chorus) miehiä Kuustonen on päästä varpaisiin, ja silloin tällöin lisää joukon jatkoksi silkan aforismin.

Laulu on koditon / se on omilla teillään /

Tänään kenties tuokion / sen taivalta nään /

Hetki parasta aikaa / salaperäistä taikaa /

saan neiti Fortunaa kumartaa

Tulilientä ja dieseliä / ja juna menee minne vaan /

Tulilientä ja dieseliä / se huutaa tullessaan /

Janoissaan mies vaikka laulaa

–  Tulilientä ja dieseliä (1996)

Kuustosen kielikuvien näkökulma onkin parhaimmillaan puhjennut kestäviin, aforismien kaltaisiin säkeisiin.

Jonain päivänä löydän onnen / ja jonain päivänä en

–  Jonain päivänä (1997)

Et sinä kuolemaa pelkää / luopumista vain /

Ei tänään elämä käännä selkää / siltä aikani sain

–  Pysy lujana nyt (2003)

Herkullisimmillaan sanankäyttäjänä Mikko Kuustonen on käyttäessään oivalluksia milloin sijamuodoista, milloin merkityksistä.

Älä tule myrskyn päällä / älä sateella /

Älä liioin tyynellä säällä / Tule hyvällä tuulella

–  Hyvällä tuulella (1997)

Sinulla on sudennälkä / mikään ei ole tarpeeksi /

Sinulla on sudennälkä / sudennälkään syöt sanasi

–  Sudennälkä (2000)

YK:n hyväntahdon lähettiläänä paljon maailmaa kiertänyt, ja erityisesti ns. kolmannen maailman ongelmia konkreettisesti nähnyt Kuustonen on kuitenkin lauluihinsa kirjoittanut hyvin harvoin – oikeastaan vain poikkeuksellisesti – suoraan kantaaottavia tekstejä.

Jos olet painomustetta paperilla / tai sähköä kuvaruudun pinnalla /

Jos olet ääniaaltoja jollain kanavalla / ehkä kuuntelen tai sua saatan katsella /

Jos olet seitsemän sivua mapissa / tai joku luku yhteiskuntaopin kirjassa /
Jos olet uutisaihe kolmannessa maailmassa / ehkä pysyn kanssasi tasapainossa

Mutta kun sinusta tulee totta / minun veljeni, verta ja lihaa

Lyö katseesi katuun armotta / vaikket syytä etkä vihaa / Taivas varjele

–  Taivas varjele (1991)

Hulvattomana suupalttina tunnettu Kuustonen ei kaikesta huolimatta teksteissään liiemmälti hauskuutta viljele. Musiikillisesti katalogistaan poikkeava – mm. nopea tempo – Pecos Bill -laulukin on vain näennäisesti hauska, sillä tekstissä puhutaan jo ihmisen ampumisestakin. Toisaalta lapsuuden sarjakuvasankarista laulaminen tuo helposti hymynkareen asian omakohtaiseksi kokevan kuulijan naamalle.

Tiedän että olet siellä / vanha vainoaja /

Tule ulos piilostasi / tyhjän puhuja /

Myrkyn keitit, myönnä pois, / selän takana /

Liian paljon, liian pitkään / riehuit, pakana /

Pecos Bill – toverini / apuun ratsastaa /

”Yippee, Myrskytuuli!” / Peng-peng! – ”olet vainaa”

–  Pecos Bill (1997)

80-luvun lopulla bluesista innostunut Mikko Kuustonen on blues-bändiksi luokiteltavasta Q.Stone-yhtyeestä irtauduttuaan käyttänyt blues-rakennetta suomenkielisessä materiaalissaan yllättävän säästeliäästi. Perusmuodossaan kolmisäkeinen, ensimmäisen fraasin toistava traditio onkin tyylinmukaisessa tiukkuudessaan jossain määrin rajoittava, mutta tuoreutta voi sisältöön tuoda Kuustosen tavoin esimerkiksi tiiviillä vastapari-asetteluilla.

Joo ei / joo ei enempää /

Joo ei / joo ei enempää /

Kiinnostaa ei voi vähempää

–  Joo ei (1997)

Erilaisilla vertaus- ja kielikuvilla paljon pelannut lauluntekijä alkoi 2000-luvun puolella riisua ilmaisuaan selkeämmäksi. Vuonna 2007 julkaistu Hietaniemi-albumi, jonka laulut nousivat Teosto-palkintoehdokkaaksi, edustaa jo lähes kauttaaltaan uudistunutta Mikko Kuustosta. Esimerkiksi thaimaalaisen Elvis-imitaattorin kohtaaminen sikäläisessä turistikuppilassa johti tapahtuman ikuistamiseen lauluksi.

Elvis tiistaisin puoli kymmenen / isäntä talven tähti-iltojen /

Näin sen aamulla tukka sekaisin / se pyysi tulta tupakkaan ja huokasi: / Keep on rockin’ /

Istuin samaan pöytään kanssa kuninkaan / Katsoin kuinka kulkukoira nuoli haavojaan /

ja arvaamatta Elvis sanoi: Kuuntele / nyt on hyvä ilta / jos voit niin pakene

Äiti neuvoi: mene kouluun / isä sanoi: taistele /

Tuli poikapoloisesta Elvis / se ei oo helppoo se / olla Elvis

–  Elvis (2007)

Kuustonen on kertonut ikääntymisensä myötä näkevänsä yhä olennaisempana sen, että elämästä iloitseminen ja yksinkertaisen arjen hyväksyminen on sidottu katoavaisuuteen. Kuoleman pohtiminen on tullut luontevaksi aiheeksi. Lilja kertoo naisesta, jonka kohdalla vihkikaavan ”kunnes kuolema meidät erottaa” ei tunnu toteutuneen. Tekijän omin sanoin: ”Uskollinen nainen rukouskammiossaan. Otsan kurtuissa muiden murheet, ja helminä kaikkivaltiaan humisevat vastaukset”.

Eteisessä miehen kylmät saappaat / koskematta neljän talven yli

/
Makuuhuoneen vasen kaappi / lukittu kuin lesken syli /

Nainen ei enää itke / ei liioin iloa löydä /

Asettuu tyhjää vasten / omalle puolen pöydän

Lilja osaa Daavidin psalmit / Lilja lukee Paavalin kirjeet /

Liljan rakkaus on Korkea veisu /

Elämältä piilossa / Jumalan selän takana

–  Lilja (2007)

Mikko Kuustosen keskeisimpiä teemoja lauluntekijänä on toivoon ja tulevaisuuden uskoon liittyvä pohdinta. Se voi olla parisuhteen maailmasta noukittua, arjen tarkkailusta huomioitua, tai yleisemmälle tasolle ihmiselon kaaresta nostettua.

Vielä vierellä kävelet / ilman soihtua iltaan pimenevään /

Tiedätkö – kun hymyilet / sen kipinän katseessas nään

–  Kultainen sydän ja palava mieli (1994)

Onnentyttö tanssii aamuisin / joka päivä uusin askelin /

Ne sanoo: se on elämästä sekaisin /

Tiedän – toisinaan / hän laulaa oudoin sanoin /

Suurempaan maailmaan / hän oven avaa silloin

Hän kuulee naurun enkelten / ja siihen nukahtaa /

Ja kyynelistä jokaisen / yöhön unohtaa

–  Onnentyttö (1996)

Kauriin Kääntöpiirin taa / kohti viimeistä rantaa /

vuorovedet miestä kuljettaa / ja kivussa kantaa /

Oi Aurora – kaikkiko katoaa /

Oi Aurora – etkö jättäisi vähän valoa

–  Aurora (1994)

Helsingissä, heinäkuussa 2011

Laulujen tekemisestä

Koska Juha Vainio -palkittu Mikko Kuustonen on Selvis-lehdessä haastateltu mittavasti Tero Valkosen toimesta vuoden 2004 ensimmäisessä numerossa, päädyttiin tässä yhteydessä kirjaamaan Mikon tämän päivän kommentteja ja muistumia muutamista lauluistaan matkan varrelta. Lisäksi oheen kerättiin tekijämietteitä hänen muissa yhteyksissä julkaistuista haastatteluistaan.

Tänä yönä tulee talvi (Musta jalokivi 1991)

– ”Tänä yönä tulee talvi syntyi Jackson Browne -diggailun sivutuotteena. Erityisesti miehen slovarit tekivät aikoinaan suuren vaikutuksen, ja kun samoihin aikoihin bändiini tuli Olli Haavisto koko kitarakioskinsa kera, oli kattaus otollinen. A-osan Let it be -soinnutusta en ajatellut tehdessä, mutta tämä on varmaankin alitajunnan peruskikkailua. Rockhan on oikeastaan jo samankaltaista kansanperintöä kuin blueskin, eli se kiertää mieheltä toiselle…”.

Taivas varjele (Musta jalokivi 1991)

– ”Kehitysmaareissailuni käynnistyi samoihin aikoihin Q.Stone -bändin kanssa. Sakari ja Mikko Löytty olivat paitsi loistava komppi, myös mielenkiintoista seuraa Namibian-lapsuuksineen, ja vaikuttivat ratkaisevasti omaan ajatteluuni. Taivas varjele kertoo vain peiliinkatselusta ja avuttomuudesta, eikä ole taistelulaulu. Silti laulujen rooli muovautuu käyttötilanteiden ja kannanottojen myötä toisinaan isommaksi kuin työpöydällä, ja tälle laululle on löytynyt tarvetta”.

Aurora (Aurora 1994)

– ”Auroraa tein pidempään kuin mitään muita teoksiani. Se ei tarkoita niinkään huolellisuutta tai hiomista, vaan takkuilua. Huomasin eläväni samaan aikaan joitakin biisin teemoja läpi elämässäni, ja jämähdin tarkkailuasemiin. Tekstistä tuli mielestäni liian mutkikas ja ylikaunis, mutta taustalla on konkreettinen kokemus jäähyväisistä helpoille vastauksille. 
Asuin muuten 80-luvulla Helsingissä Auroran sairaala-alueella ambulanssitallin yläkerrassa, joten avainsana oli jäänyt plakkariin jo varhain”.

Saman taivaan alla (Siksak 1996)

– ”Tästä yritin tehdä yhteislaulukelpoista, mutta hiukan heikoin eväin. Olin ollut samoihin aikoihin Kalkutassa, ja kokemusten kääntäminen nostattavaksi tuntui hankalalta. Kolmijakoisuus teki hommasta helpomman, ja muistan itsekin hämmästelleeni kuinka harvoin siihen ratkaisuun päädyn – lienee kansalaisopistomuusikon kapea-alaisuutta”.

Pecos Bill (Seepran varjo 1997)

– ”Pecos Bill syntyi toki tribuuttina lapsuuden sarjakuvasankarille, mutta kuitenkin ensisijaisesti siitä ilosta, että olin tutustunut vibrafonisti Arttu Takaloon hänen liittyessään orkesteriimme. Arttu on häkellyttävä muusikko ja monipuolinen taiteilija. Biisi oli idioottimainen ska-repäisy, josta Arttu teki konvehdin [Takalo soittaa kappaleella mm. pitkän soolon -toim.huom.]. Eräs kuulija kirjoitti myöhemmin kirjeen, jossa hän totesi ymmärtäneensä biisin piiloviestin: Pecos Bill on Vapahtaja, eikö totta?”.

Haukka ja hiljainen poika (Atlantis 2000)

– ”Ngorongoron kraatterissa Tansanian pohjoisosassa seurasin masai-miehiä jotka poikineen saivat erityisluvalla metsästää luonnonsuojelualueella. Yritin tehdä tarinan, jonka palaset tarttuivat eri poluilta, mutta personoituivat tähän yhteisöön ja maisemaan. Kun teksti oli valmis, tein musiikin niin ’läpisävelletyksi’, ettei se musiikillisesti toiminutkaan yhtään. Se piti tehdä karummaksi, pelkistää, ja luottaa tarinan voimaan. Tuottajana toimineen [Esa] Kaartamon avulla se onnistui”.

Hietaniemi (Hietaniemi 2007)

– ”Hietaniemi-albumiin kulminoitui yhteistyö Esa Kaartamon kanssa. ’Esge’ on umpilahjakas, ja lukee ajatuksia. En väsy kuuntelemaan hänen tapaansa fraseerata ja soittaa. Pelkään pahoin, etten myöskään koskaan tule tekemään albumia niin huolella kuin tämä tehtiin. Nimibiisi kuvaa konkreettisen paikan ja tunnelman. Harrastin [Helsingin] Hietaniemen hautuumaata, ja polttelin piippua tietyssä kohdassa Lapinlahden sairaalan ja sankarihautausmaan välissä. Kaipasin enemmän Lapinlahteen”.

Moskova (Hietaniemi 2007)

– ”Mika Waltari ei koskaan käynyt Egyptissä, mutta kirjoitti silti Sinuhen. Päätin tehdä laulun Moskovasta hyppäämättä koskaan junaan. Tämä homma oli tosin helpompi kuin Waltarin. Biisi on hyvä esimerkki Kaartamon mahtipontisesta alter egosta; lopun paisutus saa kaivelemaan jäsenkirjaa povitaskusta”.

Waiting for the dawn / Vielä vähän aikaa (Q.Stone 1988 / Missä on mun taivas 1993 / Lauluja Linnunradan laidalta 1998)

– ”Q.Stone -yhtyeen levyttämän englanninkielisen materiaalinikin olen alun perin kyllä rakennellut suomeksi. Itse olen taltioinut niitä myöhemmin soololevyilleni. Waiting for the dawn’in  levytti suomeksi ensin mainion omanoloisena versionaan Eero Raittinen. 
Koin jotenkin päätyväni englanninkielisissä teksteissä liian helppoihin kompromisseihin, ja halusin työskennellä enemmän suomeksi, kömpelöstä fraseerauksesta huolimatta. Kielemme kulmikas muoto tarjoaa samalla mielenkiintoisen lähtökohdan biisien rytmiikkaan, ja sisältöjen osalta äidinkieli on tietysti ylivoimainen”.

 

Juha Vainion Rahasto on perustettu 1990. Tunnustuspalkinto myönnettiin nyt 21. kerran. Rahastoa hallinnoivat ja ovat tänäkin vuonna tukeneet Kotkan kaupunki sekä Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry. Myös Juha Vainion perikunta on edustettuna hallituksessa.

Rahaston tunnustuspalkinnon ovat aikaisemmin saaneet: Juice Leskinen (1991), Hector (1992), Vexi Salmi (1993), Pertti Reponen (1994), Heikki Salo (1995), Gösta Sundqvist (1996), Martti Syrjä (1997), Tero Vaara (1998), Tuomari Nurmio (1999), Pekka Ruuska (2000), J. Karjalainen (2001), Anni Sinnemäki (2002), Ismo Alanko (2003), Jorma Toiviainen (2004), Mikko Alatalo & Harri Rinne (2005), Edu Kettunen (2006), Pauli Hanhiniemi (2007), Sinikka Svärd (2008), Dave Lindholm (2009) ja Maija Vilkkumaa (2010).


Aiempaa Mikon sanomaa:
”Lauluntekeminen on identiteettikysymys. Useimmiten joku sana vain maistuu hyvältä. Sitä tietää, että tuosta pitäisi alkaa sorvaamaan laulua”.
Soundi 3/1992
(toimittaja: Jari Uusikartano)
”Lähden lähes poikkeuksetta tekemään uutta laulua siten, että minulla on sanapari tai fraasi tai kielikuva joka soi päässä, eikä niinkään mitään viestiä. [-] Jos kirjoitan monitasoisen tekstin, niin on todella kiehtovaa, miten ihmisten maailma kohtaa sen laulun. Hienointa mitä biisille voi koskaan tapahtua on, että se alkaa elää omaa todellisuutta, ja siitä tulee verta ja lihaa. On aika huikeata tajuta, että laulusta on tullut paljon enemmän toisen ihmisen elämässä kuin mitä se oli minulle kirjoittaessani”.
Helsingin Sanomat 22.03.1994
(Erkki Laitila)
”Sävellys on enemmänkin automaatiota, joka vaan tulee. Olen käyttänyt moneen kertaan eväät, joilla sävellän. Mutta se riittää. Uskon, että tunnelmat ja sanat puhuvat puolestaan. [-] Koen olevani lauluntekijä, mikä on eri aisa kuin biisintekijä”.
Soundi 7/1991
(Anssi Männistö)
”En ole koskaan pitänyt itseäni säveltäjänä, enkä varsinkaan instrumentalistina. Musiikkiin syttymisestä saakka olen ollut kiinnostunut lauluntekijöistä; persoonista ja niiden tavasta iskeä elämänsä tiskiin. [-] Kun lähden tekemään laulua, se käy siten, että rakentelen sanoista kokonaisuuden. En koskaan tee ensin melodiaa, ja sorvaile siihen sopivia sanoja. Kun sanoitus on kirjoitettu, en edes malta ruveta pakertamaan sävellyspuolen kanssa, vaan ikään kuin resitoin laulun! Eli kun teksti on valmis, on biisikin valmis. Sitten se vaan lauletaan. [-] Minua kiehtoo konservatiivinen kieli. Esimerkiksi vanha virsikirja sisältää hienoja juttuja. Uskonnollisessa kielessä on paljon ilmauksia, joita on hauska käyttää, sen sanavarasto on mielenkiintoinen. Siellä on paljon kliseitä, mutta kun ne tuodaan toiseen asiayhteyteen…Esimerkiksi, että ’jumaloin sinua vanhurskas nainen’ – jota tosin en ole koskaan käyttänyt – niin ne poksahtelevat mukavasti”.
Soundi 3/1996
(Seppo Pietikäinen)
”Kirjoittaessani on ensimmäisessä versiossa usein ylisanoja, jotka rupeavat nopeasti ärsyttämään. Niinpä siivoan ne useimmiten pois. [-] En tunne tarvetta tehdä asioita levy levyltä rankemmin. Mieluimmin ne rankat jutut käy läpi keskusteluissa. Levyllä ne olisivat niin kuin levytettyjä vitsejä – niihin kyllästyisi nopeasti”.
Soundi 9/1992
(Vesa Sirén)
”Laulu on valtavan vahva media, mutta en koe julistamista omakseni. Oikeassa olemisen lähtökohta on mielenkiinnoton. Arvostan tarinankertojia, jotka eivät uhoa vaan saattavat kuulijan matkalle”.
Helsingin Sanomat 11.03.1996
(Harri Uusitorppa)
”En usko, että voi tehdä hyviä biisejä, joissa on rautalangasta väännettyjä juttuja. Silloin kadotetaan jotain”.
Rumba 6/1994
(Tommi Aitio)
”Minua ärsyttää, että minut nähdään julkisuudessa vain melankolisena ja yhteiskunnallisesti vastuuntuntoisena ihmisenä. [-] Elämässäni on paljon huumoria, mutta minä en kai saa sitä siirretyksi lauluihin”.
Helsingin Sanomat 09.09.1992
(Ilkka Mattila)
”Sanonta siitä, että laulut syntyy tuskasta, ei päde minuun. Jos voin huonosti, jälki on surkeaa. Huomaan kirjoittavani melankoliassa ja ’syvissä vesissä’ silloin, kun on perushaikeus päällä. On myös kausia, jolloin on voimaton, ja se on pelottavaa. [-] Haluan säilyttää hiukan epämääräisen suhteen kirjoittamiseen. Lauluja syntyy, jos niitä on syntyäkseen”.
Rumba 9/2000
(Ali Alikoski)
”Minä luotan siihen, että kun ihminen tekee tarpeeksi kauan sitä mikä sille on luontevina, niin jossain vaiheessa se armahdetaan. On turha yrittää pyristellä johonkin genreen mikä ei ole oma”.
Rumba 23/1994
(Jukka-Pekka Heiskanen)
”Liian pilvee, muistan ajatelleeni aluksi. Mutta [Kahil Gibranin] Profeetta oli kestänyt ajan kulutusta aika hyvin, ja tuntui uudella lukemisella jopa hämmentävän ajankohtaiselta. [-] Emme miettineet [Jukka Perkon kanssa], onko tämän tyyppiselle musiikille olemassa markkinarako, tai kuinka Profeetta niveltyy meidän urasuunnitelmiimme. Levy-yhtiöillekin tarjosimme albumia vasta sitten, kun se oli meidän osaltamme täysin valmis. [-] Tunnistin kirjasta kolmenkymmenenkin vuoden jälkeen ne kaikki tutut sloganit lapsista, jotka eivät olekaan teidän lapsianne. Mutta utopian sijasta tulkitsin sen surullisemmaksi ja realistisemmaksi, vaikka haluan uskoa edelleen ihanteiden pysyvyyteen. [-] Tässä ei ollut pienintäkään puristamisen tuntua. En muista, että olisin laulanut mitään muuta levyä yhtä luontevasti”.
Helsingin Sanomat 27.08.2008
(Harri Uusitorppa)
”Uskon ja toivon, ettei maailmalla reissaaminen ole kuitenkaan vieraannuttanut minua suomalaisesta arjesta. Ehkä lauluntekijänä matkustaminen on tehnyt omasta maailmastani moniarvoisemman. Elän jatkuvassa virikkeiden virrassa. Laulujen aiheet eivät lopu; lauluja olisi kirjoitettavana paljon enemmän kuin mihin pystyn tai mitä osaan. [-] Laulut syntyvätkin viime kädessä kuulijan päässä. Kuulijoiden kyky elää todeksi musiikkia on joskus häikäisevä, enkä halua missään nimessä sorkkia tai ’oikaista’ tätä kokemusta”.
Musa.fi 2/2003
(Merja Kiviluoma)

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2011

Selaa lehden artikkeleita