Musiikintekijät -logo

Mihin katosivat lastenlaulut radiosta? - Lastenmusiikin kuurupiilo

Mihin katosivat lastenlaulut radiosta? – Lastenmusiikin kuurupiilo


Hannu Sepponen (keskellä) on monen muun tekijän tavoin huolissaan siitä, että lastenmusiikki on kadonnut radiosta.
Sepponen tekee musiikkia lapsille Orffit-yhtyeessä Matti Pollarin (vas.) ja Kimmo Ojalan kanssa (www.orffit.net). 

Kuva: Tiina Puputti

Törmäsin viime syksynä Facebook-sivuun nimeltä ”Lastenohjelmat bäk radioon”. Ihmettelin, mistä mahtaa olla kysymys, koska en tiennyt lastenmusiikin kadonneen radiosta. En ole enää moneen vuoteen kuulunut tämän musiikin kohderyhmään, mutta aikoinani kävin paljon konserteissa ja ostin lapsilleni levyjä. Minulla on sellainen tunne, että kaikki ihmiset kokevat lastenmusiikin tärkeäksi, ja siksi halusin ottaa asiasta selvää.

Facebook-sivun takaa löytyi Hannu Sepponen, Orffit-orkesterin puuhamies. Hän sanoi olevansa asiasta huolissaan enemmän isänä kuin muusikkona.

– Viime lokakuussa olin jo toista kertaa yhteydessä Ylen radiopuolen päällikköön, ja innokkaana radion kuuntelijana kyselin häneltä lastenohjelmista ja niiden mahdollisesta paluusta radioon. Radion viimeiset lastenohjelmat Yle lopetti 2012. Ylen kanta oli, että netti riittää lapsille, koska kaikki ovat jo siellä. Itse ajattelin, että onneksi on netti ja televisio. Mutta mielikuvitusta ruokkivana ja yhteisen tekemisen sallivana radio on hieno väline.

Sepposen sivu sai paljon huomiota, ja iso joukko muitakin tuntui kaipaavan lastenohjelmia radioon. Sepponen laittoi alulle vetoomuksen, jossa todettiin, että suomalainen lastenmusiikki on rikasta ja musiikkityyleiltään vaihtelevaa ja että siitä nauttivat kaikki. Allekirjoittaneet toivoivat, että Yleisradio etsisi radiokanaviltaan sopivan ohjelmapaikan ja kehittäisi toimitetun radio-ohjelman lapsille ja lastenmusiikille. Lastenmusiikkiin törmää nykyään television puolella Pikku kakkosessa.

Kun kysyin tilanteesta Ylen radion päälliköltä, hän ohjasi minut eteenpäin Tampereelle, johon lastenohjelmien tuotanto on keskitetty.

Lastenmusiikkia televisiossa

Ylen lasten ja nuorten genretuottaja Jarmo Oksa on lastenkulttuurin aitiopaikalla. Hänen mielestään lastenkulttuurin arvostus on yleisesti nousussa, ja hän pitää sitä loistavana juttuna. Lapsille kuuluu mahdollisimman monipuolinen kulttuuritarjonta. Oksa ei halunnut eikä osannut nostaa mitään yksittäistä asiaa esille siitä, mikä juuri tällä hetkellä on pinnalla, koska hänen mielestään heillä Ylessä on niin monta hanketta meneillään.

– Ylen lastenohjelmat tekee koko ajan lasten musiikkiohjelmia sekä televisioon että nettiin. Kuluvan kevään aikana teemme 20-osaisen musiikkisarjan, jossa esiintyy uusia ja vanhoja lastenmusiikkibändejä sekä tekijöitä. Syksyllä järjestämme viidellä paikkakunnalla Pikku kakkosen konsertteja, jotka taltioidaan myös tv-ohjelmiksi. Nämä ohjelmat ovat myös nähtävissä Yle Areenassa tv-esityksen jälkeen, kuten suurin osa ohjelmistamme. Parasta aikaa ohjelmistossa esitetään kansanmusiikkiin perustuva ohjelmasarja Satuja soitosta sekä lauletaan lasten kanssa lauludiplomissa. Tämän lisäksi ohjelmistossamme soitetaan myös lasten levymusiikkia, Oksa kertoi.

Moni haastattelemani lastenmusiikin tekijä oli huolissaan nimenomaan siitä, että lastenmusiikkia ei enää soiteta Yleisradiossa. Heidän mielestään se on kadonnut muilta kanavilta jo aikaisemmin.

Huomasin, että tämä on ilmeisesti myös kiusallinen kysymys Ylelle, koska radion puolelta ei haluttu kommentoida, vaan siirrettiin vastausvuoro Tampereelle, lasten­ohjelmien tuotantoon. Sieltä taas ei haluttu antaa kommenttia radion puolesta. En siis saanut virallista vastausta yhteen kysymykseeni ”miksi lastenmusiikki katosi radiosta”?

Arvostus nousussa

Kolikon toisella puolella lastenmusiikin tekijät näkivät myös paljon hyvää. Ala on musiikillisesti monipuolistunut, ja monen mielestä lastenmusiikin arvostus on jopa kasvanut. Levymyynti ei ole laskenut samassa suhteessa yleisen trendin kanssa, väittivät monet. Lastenlevyt myydään pääsääntöisesti keikkapaikoilla. Viime vuosina on nähty myös menestystarinoita: Heikki Salon luotsaama Herra Heinämäen Lato-orkesteri on seikkailut ahkerasti televisiossa, Ipanapa-levyillä tunnetut laulajat esittävät lastenlauluja ja Hevisaurus porskuttaa Lordin viitoittamaa tietä.

Pidetään heikompien puolta

Mitä asioille pitäisi tehdä? Hannu Sepponen vastaa siihen tavalla, josta jokainen aikuinen voisi ottaa oppia.

– Ensin pitää petata peti, laittaa ruokaa, siivota huusholli, pelastaa jääkarhut ja tukkia vuotavat öljyhanat. Jos jää aikaa, niin pidetään heikompien puolta. Lisäksi soittolistat vois unohtaa.

Sitä kai lastenmusiikki on parhaimmillaan: hauskaa, ajatuksia herättävää, oivaltamista ja yrittämistä ymmärtää elämää pala kerrallaan. Me aikuiset kadotamme liian usein lapsen kyvyn haltioitua.

Fröbelin palikat jaksaa yhä heilua

Friedrich Fröbel kehitti oppimateriaalin, jonka periaatteena oli, että lapselle ei anneta valmiita leikkivälineitä vaan aineksia, joille lapsi itse antaa muodon ja hahmon. Fröbelin palikat olivat osa tuota materiaalia. Ei siis ole ihme, että yksi Suomen tunnetuimmista lastenmusiikkiyhtyeistä löysi nimensä noista aineksista. Mats Lillrank on Fröbelin palikoiden perustajajäsen ja keulahahmo.

Hän opiskeli 1980-luvun alussa lastentarhanopettajaksi ja tutustui opintojen aikana monipuolisesti lastenmusiikkiin. Fröbelin palikat perustettiin 1987.

– Meillä oli ohjelmistossa aluksi pääasiassa perinteisiä lastenlauluja ja muiden tunnetuksi tekemiä biisejä. Äidinkieleni on ruotsi, joten tutustuin myös ruotsalaiseen lastenmusiikkitarjontaan. Törmäsin bändiin nimeltä Mora Träsk, jonka biisejä käänsin aluksi suomeksi. Opin siinä samalla myös kirjoittamaan itse lauluja.

Neljännesvuosisata takana

Fröbelin palikoiden keikat lisääntyivät ja levy-yhtiöiden kiinnostus heräsi. Bändi teki levytyssopimuksen 1990. Heille tuli luonnollinen tarve tehdä omaa materiaalia, koska alusta asti leikki ja leikittäminen olivat bändin tavaramerkki. Mats myöntää, että hän halusi myös tehdä laulun, joka jäisi elämään. Fröbelin palikoille on kertynyt keikkavuosia jo 25, joten tietynlainen juhlavuosi on menossa. Fröbelit esiintyy edelleen alkuperäisessä kokoonpanossa.

– Maa ja maailma olivat hieman toisennäköisiä kun aloitimme. Siihen aikaan televisiokanavia oli vain kolme. Pääsimme esiintymään paljon televisiossa, ja sen takia meidät tunnettiin nopeasti ympäri maata. Keikkoja oli paljon ja levyt myivät. Teimme palikkahommia päätoimisesti kuusi vuotta, vuodesta 1995. Olemme siinä onnellisessa asemassa, että meidän juttu on aika monelle tuttu, ja yleisöä on riittänyt kiitettävästi konsertteihin. Levymyynti on hiipunut, mutta vielä on kiinnostusta ollut uusille tuotoksille.

Muutoksen tuulet

Mats ja koko bändi ovat tällä hetkellä työvapaalla Helsingin kaupungilta. Pitkä taival antaa hyvän perspektiivin nähdä alan murros. Neljännesvuosisata on pitkä aika alalla kuin alalla.

– Ehkä suurin muutos on koko musa­bisneksen pirstoutuminen, kun samalla netti-, peli- ja televisiotarjonta ovat lisääntyneet. Lastenmusiikkia tehdään edelleen kiitettävän paljon, mutta uusien tekijöiden on vaikeaa päästä julkisuuteen. Yksi uusi ilmiö on myös Ipanapat, eli muualla kannuksensa hankkineiden muusikkojen tuleminen lastenmusan puolelle. Tekee hyvää koko genrelle, että saamme näkyvyyttä. Radion lastenmusiikkitarjonta, tai oikeastaan sen puuttuminen, on puhuttanut alaa jo useamman vuoden. Etenkin Ylen ohjelmapolitiikka on ihmetyttänyt. Valopilkkuna on onneksi Lasten oma nettiradio, joka pyrkii pyyteettömästi paikkaamaan Ylen jättämää aukkoa.

Paras biisi odottaa vielä

Mats ei tee lauluja pöytälaatikkoon. Kuten niin monen muunkin, hänenkin kynänsä aktivoituu vasta tarvittaessa. Viimeisin levy oli hänelle pienen puserruksen takana.

– En voi sanoa, että laulut syntyivät helposti, mutta syntyivät kuitenkin, ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Ideat voivat tulla melkein mistä vaan, kunhan pitää antennit ylhäällä ja vastaanotto toimii. Pääsääntöisesti ideat tulevat lasten maailmasta, mieluiten huumorilla höystettynä. Toivon, että paras biisi olisi vielä tekemättä.

www.frobelinpalikat.fi

Elämyksiä Improvisaatiosta

Johanna Viksten harrasti jo pikkutyttönä monia erilaisia asioita, joten musiikki ei voinut olla löytämättä häntä. Se suorastaa törmäsi Johannaan. Musiikin soittamisen lisäksi hän harrasti uintia, teatteria ja kuoroa.

– En ole koskaan kasvanut ulos lastenmusiikista. Lapsuuden suosikkiani M.A. Nummista kuuntelin myös myöhemmin. Olin nuorisoteatterissa, ja me esiinnyimme myös lapsille. Silloin pääsin tekemään laulujakin. Lapsiyleisön välitön meininki tuntui hienolta ja haastavalta.

Johannan nykyinen lastenbändi on reilut viisi vuotta toiminut Hääppöset, joka tekee paljon päiväkoti- ja koulukeikkoja. Ryhmä myös kouluttaa Metropolian opiskelijoita käyttämään improvisaatiota työkaluna. Elämänkulun koko kirjo on tullut tutuksi, kun Hääppöset on tehnyt improvisaatioesityksiä palvelutaloissa.

– Aloitin improvisaatiomusiikin Impronautit-yhtyeessä, ja se selvästi aukaisi lukkojani. Samalla heittäytymistekniikalla alan laulutekstin tekemisen. Jos odottaisin, että päästäni syntyisi jotain suurta ja valmista, en olisi ikinä uskaltautunut tekemään yhtään mitään. Ensisijaisesti viihdytän, lohdutan tai yllytän itseäni.

Johanna dubbaa piirrettyjä, laulaa taustoja, keikkailee ja tekee lastenmusiikin lisäksi laulutekstejä, joita ovat levyttäneet muiden muassa Yölintu, Neljänsuora, Marko Maunuksela, Pekka Mikkola, Pate Mustajärvi ja Petra.

– On hienoa saada tehdä tekstiä eri genrejen artisteille ja musiikkia mahdollisimman monipuolisesti. Olen löytänyt biisintekoon joitain mahtavia kumppaneita, ja haku jatkuu.

Murut maailmalta

Johannakin on huomannut, että leipä on pieninä murusina maailmalla. Monenlaisia töitä pitää tehdä, mutta tietynlainen epävarmuus antaa luovuudelle sopivasti potkua.

– Jos ei oteta huomioon muutamaa harvaa erittäin suosittua bändiä, niin lastenmusiikissa ollaan aina tehty ankarasti töitä Björn Wahlroosin kalvosinnappien hinnalla. Mannerheimin Lastensuojeluliiton vapaaehtoistyötä tekevän tapahtumajärjestäjän on joskus vaikea ymmärtää, miksi bändit eivät voi tulla talkoohengessä. Keikkakyselyjä kahvipalkalla tulee enemmän kuin pari vuotta sitten. Lapsille keikkailua ei varmaan aina ymmärretä työksi, koska lasten kanssa musisoiminen näyttää niin lystiltä. Ja sitä se onkin.

Lasten huomio on ansaittava

Johannan mielestä popmusiikki on valunut entistä enemmän päiväkoti-ikäisten musiikiksi, ja lastenmusiikki taas entistä enemmän koko perheen musiikiksi. Erilaisia musiikkityylejä kuitenkin riittää ja uusia esiintyjiä tulee markkinoille aina silloin tällöin. Johanna jakaa saman huolen kuin moni muukin tekijä: lastenmusiikista kiinnostuneiden on vaikea löytää uutuuksia. Lasten­ohjelmien ja lasten toivekonserttien loppuminen radiosta on vaikuttanut alaan paljon.

Kauppojen levyhyllyiltä löytyy vain muutamia lastenmusiikkiartisteja. Yleisön on usein löydettävä tiensä konserttiin, jos haluaa tutustua uuteen musiikkiin ja ostaa levyn.

Johannaa viehättää lasten mutkattomuus. Jokainen keikka on tehtävä täysillä, koska lapset aistivat heti, jos esiintyjät eivät heittäydy.

– Lasten huomio pitää aina ansaita. Aikuinen voi konsertissa ajatella työasioita tai kauppalistaa. Mutta muksuilla alkaa oma show, jos silta esiintyjän ja yleisön välille ei ole rakentunut. Improvisaatiokyky on minusta tärkeää: lapset voivat esimerkiksi tulla kesken kaiken lavalle juttelemaan tai huudella hassuja. Tykkäämme hillua ja houkutella lapsia lavalle mukaan tanssimaan, soittamaan tai laulamaan. Tilanteen on oltava aina lapselle turvallinen. Sepitämme lauluja usein yhdessä lasten kanssa, improvisoiden heidän ehdotuksiaan.

Iloa, höpöä ja haikeutta

Hyvään lastenlauluun tarvitaan Johannan mukaan iloa, höpöä, kauneutta, haikeutta ja toistoa.

Hyvä soitannollinen tai sanoituksellinen koukku antaa tilaa kertoa monitasoisista asioista. Tiettyjen laulujen huumori uppoaa aikuisiinkin, toisissa svengi saa syli-ikäisetkin hytkymään, joissain toiminnallisuus tarttuu ja toisinaan laulut saavat liikuttumaan.

– Minulla on aina ideoita hulluuteen asti. Joudun ponnistelemaan pitääkseni itselleni kuria, saadakseni ideat alkuun ja sen jälkeen kunnolla muotoon.

www.haapposet.fi

Lauluja vaikka lantusta

Pentti Rasinkangas on pitkän linjan tekijä lastenmusiikissa. Hänen tärkein soittokoulunsa oli katu, ja tutuiksi tulivat niin Jyväskylä kuin Tukholmakin. Katusoittaja saa heti palautteen esityksestään, ensimmäiseksi sen huomaa pysähtyvien kuuntelijoiden määrästä ja toiseksi siitä, kuinka isoksi kolikkovuori on hatussa kasvanut. Pentille palautetta tuli ilmeisesti sen verran paljon, että kemian ja fysiikan opiskelut saivat lopullisesti jäädä, kun soittamisen halu kasvoi liian suureksi. Hänen oli mentävä, kun tie kutsui ja soitto maistui.

– Synnyin Oulussa, mutta jo ollessani pikku poika muutimme Lapinlahdelle. Muutin Jyväskylään 23-vuotiaana ja tutustuin muutamiin kavereihin, jotka olivat opetelleet soittamaan kitaraa 
fingerpickaamalla. Se tuntui valtavan kiehtovalta. Aloin itsekin harjoitella kovasti, vaikka en ollut vielä siihen ikään mennessä soittanut paljon. Halu esiintyä kasvoi, ja kohta me esiinnyimme kaikenlaisissa paikoissa päiväkodeista vanhainkoteihin. Minua otti monta vuotta päähän se, etten osannut tehdä lauluja itse. Pakko oli kuitenkin yrittää, koska soittamisesta oli tullut jo ammatti.

Kuntien säästöt uhkana

Pentin päätyö on esiintyä Ohilyönti-orkesterin kanssa. He tekevät tammi-toukokuussa noin 150 keikkaa eri puolilla Suomea, siis keskimäärin kaksi keikkaa päivässä. Pentillä olisi kova halu tehdä uusia lauluja ja teatterimusiikkia, mutta hänen aikansa ei riitä juuri nyt. Keikat on tehtävä silloin, kun niitä kysytään. Jokaisen lastenmusiikintekijän ja -esiintyjän hartioilla on pelko siitä, että talouden säästökuurit nakertavat pikkuhiljaa keikkoja pois. Päiväkotien ja koulujen lapsilta tai heidän vanhemmiltansa ei voi eikä saa kerätä rahaa konserteista.

– Lastenmusiikin esitystilaisuudet ovat vähentyneet todella reilusti. Asiaa ei ainakaan auta yhtään se seikka, että kaikki radiot ovat lopettaneet lastenmusiikin soittamisen. Kaikkialla kouluissa, päiväkodeissa ja kunnissa toiminta on budjetoitu entistä tarkemmin määriteltyihin lohkoihin. Tiedän monia kuntia, joissa lastenmusiikkilohkolle ei ole paketoitu rahaa oikeastaan ollenkaan, eli niissä kunnissa konserttitoiminta on aika olematonta.

Tunnustettu tekijä

Lastenmuusikoille on tyypillistä se, että toimistotyöt kasaantuvat silloin, kun ollaan tien päällä. Keikat on myytävä, niistä on tiedotettava ja jonkun on pidettävä langat käsissään. Suomessa on lastenmusiikissa aika pienet kuviot, siksi työt kasaantuvat usein yhden ihmisen harteille.

Pentti Rasinkangas on saanut monta tunnustusta töistään. Kaksi kertaa hänen laulunsa on valittu vuoden parhaaksi uudeksi lastenlauluksi. Salon laulukaupunki ry on valinnut hänet vuoden säveltäjäksi.

Hän sai valtion 5-vuotisen taiteilija-apurahan vuonna 2005 sekä Suomen Kulttuurirahaston 3-vuotisen apurahan vuonna 2011. Pentti oli myös mukana perustamassa Loiskis-orkesteria, joka on ainoa valtionapua nauttiva lastenmusiikkiorkesteri. Hänen laulujaan lauletaan kouluissa ja kuoroissa.

Tasoja myös aikuisille

– Lapset ovat yleisönä arvaamattomia. Se tekee homman mielenkiintoiseksi, mutta myös haastavaksi. Hyvää lastenlaulua on vaikea määritellä. Voin sanoa vain sen, mihin minä omissa lauluissani pyrin. Minulle on aina ollut tärkeää se, että laulu voi tarjota joitain tasoja myös aikuiselle. Kuuntelijoissa on monta kertaa lähes yhtä paljon aikuisia kuin lapsia. Siinä on silloin vaarana, että lauluista voi tulla liian vaikeita lapsille, mutta olen aina ottanut sen riskin.

– Valitettavasti viime vuosina laulujen tekemiseen pitää varata yhä enemmän aikaa. Nuorempana tuli tehtyä kaikkia töitä limittäin, ja kirjoitin jatkuvasti ylös pienetkin ideat, jotka välähtivät mieleen. Toisaalta kokemus on myös opettanut sen, että kun lauluja tarvitaan, niin niitä myös syntyy.

www.huti.fi

Ekonomista tirehtööriksi

Oli vuosi 1963. Beatlesin All my loving soi radiossa. Pekka Tonttila rakastui heti, musiikkiin. Monet ulkomaiset ja kotimaiset bändit tekivät häneen vaikutuksen. Niillä kaikilla oli iso merkitys siihen, että hänestä tuli lauluntekijä. Hän soitti paljon erilaista juurimusiikkia countrysta folkiin ja bluesiin, mikä jätti jäljen myös hänen tekemäänsä lastenmusiikkiin.

Aktiivinen musiikkiharrastus säilyi opiskelun ja töiden ohessa. Pekka opiskeli koulun jälkeen ekonomiksi ja oli henkilöstökoulutuspäällikkönä muutamassa yrityksessä yli 15 vuotta.

Omat lapset saivat Pekan kiinnostumaan lastenmusiikista, ja lopulta polte tehdä itse kasvoi niin suureksi, että hän päätti lopettaa muut työt ja astua estradeille Tirehtöörinä. Se on hänen roolihenkilönsä.

– Lastenlauluklassikot olivat tietysti tuttuja, mutta uudempi lastenmusiikki oli vielä vierasta. Perustimme bändin. Koin koko homman musiikillisesti aika vapauttavaksi. En tiennyt siinä vaiheessa lastenmusiikin keikkamarkkinoista mitään ja olin aika yllättynyt, että keikkoja tehtiin yhtäkkiä hurjaa vauhtia. Ensin pääkaupunkiseudulla, mutta pikkuhiljaa reviirinä oli koko Suomi.  Lapsille on hieno esiintyä, ja haluamme tuoda heille iloa ja elämyksiä. Silloin kun aloitin, niin ajattelin voivani tuoda tähän uudenlaista otetta. Joltain osin olemme siinä onnistuneetkin.

– Esiinnymme 1–12-vuotiaille. Yleisönä siinä on jo isoja eroja pelkästään iän perusteella. Joillekin me olemme ensimmäinen kosketus konserttitilanteeseen. Milloinkaan ei pidä aliarvioida lapsia tai mennä huonosti valmistautuneena esitykseen. Meillä on ohjelmassa erilaista vuorovaikutuksellista hupia, mutta myös ihan kuunneltavaksi tarkoitettuja lauluja. Täytyy vain tietää mihin tilanteeseen mikäkin sopii.

Pellekaija Pum

Pekan bändi on nimeltään Pellekaija Pum. Tällä hetkellä hän keikkailee pääasiassa duona vaimonsa Tuulan kanssa, jonka roolihahmo on Hanslankari. Pekka on nähnyt miten ala on muuttunut vuosien aikana.

– Alalla trendit taitavat mennä niin, että vanhempien diggaama musiikki tulee osaksi lastenmusiikkia. Tällä hetkellä hevisukupolvella on lapsia ja se näkyy. Lastenmusiikin kirjo on aika laaja ja on hienoa, että vaihtoehtoja riittää. Lähes joka festareilla on oma lastenohjelma.

90-luvun alussa kouluilla ja päiväkodeilla oli paremmin rahaa käytettävissä kulttuuriin, ja silloin radiossakin soivat vielä lasten omat musiikkiohjelmat.

Monta roolia

Lastenmusiikin esittäjällä ja tekijällä on monta roolia. Keikkailun lisäksi Pekan päivät täyttyvät myyntityöstä, pakollisista paperihommista ja järjestelyistä. Aikaa on varattava myös sille tärkeimmälle, laulunteolle, sekä ohjelmiston harjoittelulle ja hiomiselle.

– Joka kerta on haettava uusi lähestymistapa, jolla saisi narrattua laulua esiin. Olen oppinut, että jos laulunteko ei luista, on paras tehdä jotain muuta. Kun omat lapseni olivat pieniä, ideoita sinkoili perheessämme, ne piti vain noukkia. Idea voi löytyä mistä vaan, jos on antennit herkällä päällä.  Ongelma ei ole löytää idea, vaan löytää uusi, hauska näkökulma ja käsittelytapa. Parhaat lauluni ovat syntyneet ilman suunnitelmaa tai tietoista ajattelua. Laulu tulee, kun vain istuu alas ja tekee. Yleensä ne ovat tilaustöitä, joko tilaajana olen minä itse tai joku muu. Olen sikäli armelias tilaaja, että en aseta deadlinea.

Keikkailu on homman ydin

Pekan mielestä lastenmusiikkiin pätevät samat säännöt kuin mihin tahansa musiikkiin. Hyvä melodia ja jokin omaperäinen sanoituksellinen juju saavat laulun eloon. Pekka ei voi olla itsekään aina varma toimiiko laulu, ennen kuin se on testattu yleisöllä, joka on armoton mutta rehellinen. Joskus hauska juttu voi olla lapselle se, että laulu kertoo aikuisen hupaisista touhuista.

– Aiheen pitää olla jotenkin lasten maailmasta niin, että lapsi osaa liittää sen johonkin, jonka ymmärtää. Ihan pienet lapset eivät ymmärrä välttämättä paljoakaan sanoista, mutta jalka veivaa rytmissä. Olen koettanut tietoisesti laajentaa käsitettä lastenlaulu ja kokeillut epätyypillisiä ratkaisuja. Teen laulut ensisijassa omaan keikkakäyttöön. Erilaisia lauluja tarvitaan eri tilanteisiin.

– Uusi levy on suunnitteilla. Se on aina iso urakka kaikkine vaiheineen. Keikkailu on tämän homman ydin. Lauluja teen niin kauan kun niitä syntyy ja keikkoja niin kauan kuin jaksan.

www.pellekaijapum.net

Teksti: Lasse Wikman

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2013

Selaa lehden artikkeleita