Musiikintekijät -logo

Metsänkeiju poplandiassa

Metsänkeiju poplandiassa

Onneksi nykyään enää harvemmin kuulee väitettävän, että Suomessa ei ole naispuolisia kevyen musiikin tekijöitä. Kun oikein ajattelee, huomaa, että näitä uudempiakin kasvoja on musiikkimaailmaan ilmestynyt viime vuosina useita.

Ja kun kaikki jo pitempäänkin työtä tehneet otetaan laskuihin mukaan, huomataan, että näitä mielenkiintoisia ja lahjakkaita naispuolisia musiikintekijöitä löytyykin jo aikamoinen joukko. Heistä yksi on Costi, olkaa hyvä!

Costi Minkälaisten töiden parissa puuhastelet tällä hetkellä?

Tällä hetkellä mulla on monta asiaa niin sanotusti ”muhimisasteella”. Haeskelen langanpätkiä, työstän alitajunnassa uusia ajatuksia, tekstejä ja biisejä. Tuntuu, että päässä pyörii kaikenlaista, limittäin ja lomittain. Mulla on suunnitelmissa mm. sellainen radio-ohjelma, johon niinikään työstän musiikkia. Mutta olen mä levännyt ja relannutkin – sainhan viime vuoden lopulla päätökseen uuden soololevyn ”Aurinkolaulu”, joka vei paljon aikaa ja voimia.

Voitko kertoa tästä ”Aurinkolaulusta”? Kuinka ne biisit ovat syntyneet?

Mun laulut ovat usein hetkessä kiinni, ja ne kertovat lähipiiristä; tärkeistä ihmisistä ja asioista, joiden läheisyydessä elän ja olen. Yksi tärkeä juttu on tietenkin se, että olen kolmen pienen lapsen äiti, ja jokainen, jonka kanssa olen jutellut, on jakanut kanssani tunteen, että yhteys luontoon voimistuu uuden syntymän yhteydessä. Mullekin tuli jonkinlainen euforinen elämän kunnioittamisen fiilis – voimakas tunne elämän jatkuvuudesta ja luonnonvoimista. Että kaikkea tätä varmaankin tämä levy pitää sisällään.

Kuinka luova prosessi sinun kohdallasi etenee – jos nyt ajatellaan vaikkapa levykokonaisuuden tekoa?

Tämän uusimman teko sujui jotenkin itsekseen. Siihen meni aikaa, hassua kyllä, tasan yhdeksän kuukautta! Olen joskus ennen suunnitellut vähän tarkemmin asioita etukäteen, mutta nyt otin enemmän riskejä, annoin asioiden tulla ja tapahtua. Sattui niinkin, että uudemmat ideat jyräsivät vanhempia prosessin aikana. Mun mielestä varsinkin sovituksista tuli hienoja tällä systeemillä. Mullahan oli apuna tässä projektissa Kimmo Kajasto, joka teki hienoja tietokonepohjia biiseistäni. Myöskin äänityspaikat olivat inspiroivia, samoin ihmiset. Mähän olen tehnyt yhteistyötä mm. tämmösen hienon miimikitaristin, Pia Jungmanin kanssa jo kahdeksan vuotta.

Olet ilmeisen mieltynyt konemusiikkiin?

Joo … tällä kertaa varsinkaan en halunnut mitään savuisia bänditreenikämppiä ja hirveästi harjoituksia, ihan käytännön syistä. Oli mukavaa tehdä biisit ensin omassa kotipajassa, kaikessa rauhassa, ja kiikuttaa niitä sitten Kimmolle seuraavaa työvaihetta varten. Tämä oli mukavaa ja helppoa. Koko levyn tekoa sävyttikin eräänlainen maagisuus, helppous. Se oli hienoa.

Kuinka biisisi syntyvät? Istutko pöydän ääreen ja päätät aloittaa säveltämisen?

No, joskus pitää ihan päättää, että nyt aloitan biisinteon. Mutta usein on niin, että on kausia, jolloin syntyy biisi jollei kaksikin päivässä. Ja sitten tulee näitä jaksoja, jolloin haluaa tehdä jotain ihan muuta. Mulla biisinteko vaatii rauhaa ja hiljaisuutta. Etten sanoisi erakoitumista. Usein mun biisit lähtee jostakin mua inspiroivasta soundista. Istun tietokoneelle ja haen jonkin kiinnostavan kompin ja hyvän, itseäni miellyttävän mattosoundin. Tässä vaiheessa usein syntyy jo melodiakin. Joskus saatan kilkutella flyygelillä, ja jos se juttu tuntuu hyvältä, hyppään tietokoneen ääreen ja laitan sen sinne muistiin kehittelyä varten. Mua miellyttävät suunnattomasti myös hypnoottiset, jännät bassokuviot. Ja jos jotakin soitinta haluaisin osata soittaa, niin bassoa!

Bassoako?

Kyllä vaan. Mutta tuosta biisinteosta vielä sen verran, että melodiahan on se kaikkein tärkein. Kun melodia on valmis, voi biisin kanssa lähteä leikkimään, maalailemaan. Mun biisien hyviä maalareita ovat juuri kitaristini Pia, sekä Joonas Pirttilä, joka kitaran lisäksi soittaa vaikka mitä – hawaijinpillistä kattilankansiin! Perusbiisin ympärillä voi olla vaikkapa heinäsirkkojen siritystä, veden soljunaa tai ihan mitä vaan… Efektoidut taustat inspiroivat mua. Ja pyrin vielä siihen, että biisini olisivat positiivisia. Yritän ainakin omat aggressioni purkaa johonkin muuhun kuin musiikkiin, jotta lauluistani tulisi lempeitä.

Mikä on paras ja/tai rakkain työsi?

Tämän uuden levyn viides biisi taitaa olla tällä hetkellä rakkain. Se on nimeltään ”Sä täytät taivaan niin kuin kuu”. Se kertoo kahdesta ihmisestä, joiden välillä on mieletön magneettikenttä, mutta toinen on vähän niin kuin vastahankaan. Ko. biisin teko jäi mulle niin elävästi mieleen. Mulla oli tekstistä valmiina 80 %. Ja täähän on mulle tyypillistä – samana aamuna, kun piti lähteä Tampereelle kyseistä biisiä äänittämään, kahdentoista junalla, ei lopullinen versio tekstistä ollut vielä syntynyt. Soitin sitten Kauko Röyhkälle hädissäni yhdeltätoista, että ”kuule hei, et viittis jeesata?” Ja Kauko sanoi, että tervetuloa! Kauko sitten vähän korjaili ja lisäili – ja tekstistä tuli mielestäni upea! No, lähdin sitten Tampereelle, ja studiossa jatkui ihmettely: biisissä taisi olla 36 eri sointua käännöksineen, ja olin tehnyt siihen aika monimutkaisen pohjan noin ylipäätäänkin. Silloin mietin mielessäni, että ”apua, mitähän tästäkin tulee?”. Loppujen lopuksi , riisuimme sointuja ja yksinkertaistimme biisiä, ja – lopputuloksesta tuli loistava.

Vielä sattui niin, että kun äänitimme laulua, sitten vihdoin viimein, paistoi studion parvekkeelle mitä suurenmoisin täysikuu…

Millainen olit nuorempana?

Hirveen ujo, arka ja herkkä. Ja pianoahan mä soitin niin kuin kuuliaiset pikkuneidit yleensäkin! Jostain kumman syystä punk-musiikki ja uusi aalto ei kolahtaneet mulle ollenkaan, vaikka kaveripiirissä niitä paljon kuunneltiin. Mulla tais murkkuiässä olla semmoinen tunne, että olen jotenkin erilainen – että tykkäsin vaan olla metsässä ja keräillä käpyjä. Pienestä pitäen kuuntelin kuitenkin paljon konemusiikkia, tykkäsin mm. Jarresta. Ja ehkä mun musassa kuuluvat 80- luvun puolivälissä Ibizalla vietetyt kesät, senaikainen esiteknodiskomusa, jota siellä kuunneltiin. Koko saari on muutenkin jäänyt jotenkin taianomaisena mieleen …

Ikimuistoisin hetkesi lauluntekijän urallasi?

Se, kun ensimmäinen, omalla soolonimellä julkaistu single ”Marraskuun poika” alkoi soida tiuhaan tahtiin radioissa vuonna 1993. Se oli uskomatonta! Ihmettelin itsekseni, että mitäs täällä nyt oikeen tapahtuu. Siihen astihan mä olin lähinnä ollut taustajoikaamassa Kaukon ja CMX:n levyillä…

Mikä saa sinut pysymään alalla, musiikin parissa?

No, mä olen hirveen nöyrä siitä, että saan olla mukana musiikissa, sitä tekemässä – yhtenä pienenä mikrohippusena!. Musiikki on elämää suurempi juttu, hienoin asia maailmassa. Kunnioitan kaikenlaista musiikkia – se on jumalallista alkuperää. Musiikki on tapa olla, tapa elää. Hienoa musiikissa on sekin, että se on Peili. Ihminen voi sen kautta huomata oman kehityksensä.

Nythän sekin on taas jännää, kun elää tämmöistä tyhjiövaihetta, edellisen suururakan jälkeen. Jännittää. Että mihin suuntaan sitä seuraavaksi lähtee. Tää tunne on kuin heittäis pallon avaruuteen. Ja lähtis sitten seuraamaan sitä…

Vau! Ja sitten me juttelimme vielä Heidi Liehusta ja monista muistakin mielenkiintoisista asioista. Ja teki mieli jatkaa ja pyytää Costia kaljalle, juttelemaan filosofiasta. Mutta enhän minä kehdannut.

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/1999

Selaa lehden artikkeleita