Tapaamiseni hanurivirtuoosi Erkki Frimanin kanssa alkaa muistelolla kotikaupungistani, missä hän on ollut aikanaan keikalla. Loimaalla oli iso huvipaikka ja tanssisali 70-luvun alussa, Hirvihovi. Paikka on edelleen olemassa, vaan ei tanssipaikkana. Alamme heti muistella suurta käännekohtaa tanssimusiikin historiassa.

– Silloin putosi paljon lavoja ja taloja. Minullakin oli vielä bändi 1979, mutta jo 1980 kiersimme kahdestaan Erkki Junkkarisen kanssa.

– En tiedä tarkkaan mitkä seikat asiaan vaikuttivat, kun itse en keikkoja myynyt. Luulisin, että siinä vaikuttivat taloudelliset seikat, kulut olivat liian suuret. Olimme Junkkarisen palkkalistoilla. Isoilla talvipaikoillakin oli vielä vuosina 1977-78 väkeä ihan mielettömästi, mutta sitten kaikki muuttui…

Erkki Junkkarisen ”hullut vuodet” ajoittuivat vuosiin 1974-77.

– Kahtena talvena tosin tein myös omaa kapakkabändihommaa, mutta viisi kuukautta putkeen oli Junkkarisen kiertue lähes koko ajan päällä. Eikä silloin etenkään vuosina 1975-77 muilla sellaisia väkimääriä ollutkaan. Sitten ne määrät vaan rupesivat hiipumaan. Yleisökato oli aika kova ja se oli yleinen ilmiö. Edes Eki ei enää saanut niitä väkimääriä liikkeelle. 70-luvun puolessa välissä vielä ne määrät oli valtavia.

– Kun kesällä kierrettiin, jopa maanantaisin saattoi olla lähes tuhat ihmistä keikalla. Muistan kun Lohijärvellä ajoivat Ruotsissa tienatuilla Volvoilla ympäriinsä urheilukentällä ja yleensä joku istui konepellin päällä hollannikkaat jalassa Absolut-vodkapullon kanssa.

– Samassa mylläkässä suurin muutos oli, että sunnuntaitanssipaikat vähenivät minimiin. Vakiintuneissa paikoissa kävi kyllä paljonkin väkeä, mutta yleisesti paikat vaan väheni. Keskisuomalaisen taka-aukeamakin oli niinä aikoina ihan täynnä tanssi-ilmoituksia, ei paljon sarjakuvaa mukaan mahtunut. Eipä ole enää.

70-luvun kiireiset vuodet

Erkki Friman on Keski-Suomen poikia, syntynyt Toivakassa 5.5.1950, samana päivänä kun Erkki Junkkarinen teki ensimmäisen levytyksensä Yksinäinen harmonikka. Miesten tiet siis kohtasivat myöhemmin, ja todettuaan moisen yhteensattuman eivät he sitä voineet kuin ihmetellä.

– Sain 11-vuotiaana hiton suuren itäsaksalaisen hanurin syntymäpäivälahjaksi ja rupesin sitä riipomaan. Vielä pienempänä olin soitellut huuliharppuja puhki. Isäkin oli juonessa mukana ja huomasi että tuosta voi vielä jotain kehkeytyä. Vuoden siinä soittelin ja sitten pääsin harmonikkataiteilija ja pedagogi Alpo Pohjan oppiin. Hän oli ensimmäinen opettajani. Sitten treenailtiin ahkerasti; velipojan ollessa armeijassa jouduin maatöitä tekemään, kun olin ainoa traktorinajotaitoinen, mutta ne työt eivät oikein sopineet, sillä minulla oli paha heinäallergia.

Kun Alpo Pohja jäi pois lahtelaisesta Olavi Kivikosken bändistä, tilalle astui 17- vuotias Erkki Friman. Armeija-ajan jälkeen Erkillä olikin vuoden 1970 joulukuusta alkaen omalla nimellään kulkeva bändi aina vuoteen 1979.

– Kun tulin armeijasta, pistin oman bändin pystyyn. Säesteltiin kaikenlaista, mm. Dario Campeottoa, oltiin jo säestetty eri laulajia pohjoisessakin. Italialainen Dariohan edusti Tanskaa 1961 Euroviisuissa biisillä Angelique, jonka Olavi Virtakin levytti. Dario esiintyi 70-luvun alussa Suomessa. Mies jopa puhui auttavasti suomea.

– Siihen aikaan solistit tekivät paljon keikkaa ilman vakkaribändiä, mm. Markus Allan, Eija Sinikka, Irwin, Martti Innanen … Onpa ollut kunnia säestää myös mestareita Laila Kinnusta, Olavi Virtaa ja Tapio Rautavaaraa.

– Oululainen manageri Erkki Olsbo soitti olisinko kiinnostunut Erkki Junkkarisen 25-vuotisjuhlakiertueen säestämisestä. Koska olin kapakkahommaa tehnyt, niin totta kai kiinnosti. Eki oli jo tehnyt levyn Pakilan satakieli, ja hän oli tekemässä comebackia. Kun oltiin Lapissa kierretty, niin ihmiset kyllä muistivat ja tunsivat. Tarkoitushan oli, että keväällä 1974 pidettiin Junkkarisen juhlakonsertti Kulttuuritalolla, mutta siihen osui tv-lakko. Konserttia ei siis nauhoitettu… Samainen konsertti toteutettiin sitten syksyllä uudelleen. Siitä se varsinainen metakka alkoi. Samainen manageri Olsbo järjesti Veikko Tuomen juhlakiertueen 1975, jonka myös bändilläni komppasin.

Friman orkestereineen jatkoi Junkkarisen Ekin kanssa jälleen 1976, aina syksyyn 1979. Sitten jäi bändi pois ja herrat jatkoivat kahdestaan, laulaja ja hanuristi. Ajan käytäntö oli, että paikkakunnilla oli omia paikallisia bändejä, joita vieraileva artistiduo käytti taustaorkesterina. Frimanin mukaan asiassa oli hyvät ja huonot puolensa.

– Bändit saivat töitä, mutta toisaalta saattoi tulla ongelmia. Ainakin opin sen, että kun keikkapaikalla kuulin bändin omaa settiä, ajattelin että ”jaaha, täällä mennään sitten tällä tavalla”. Siihen tottui ja oppi asennoitumaan.

Junkkarisen keikat painottuivat yhä enemmän Joensuun ja Ilomantsin kautta kohti Lappia. Friman alkoi tehdä lisääntyvässä määrin studiohommia ja omia äänitteitä. Ensimmäinen oma levy oli ilmestynyt jo vuonna 1976 (Harmonikka soi).

– Radioon tehtiin kantanauhoja paljon 70-luvulla, ja ne myös soivat radiossa. Alkoi tulla myös muunlaista kysyntää; jonkin verran olin jo säveltänytkin. Siihen aikaan mitään ei kuitenkaan oikein uskaltanut luvata tehdä kun ei tiennyt onko vaikka kahden viikon kiertue edessä.

– Koska tein talvisin ravintolakeikkaa, oli asuttava siellä missä oli hommissa. 1977 sitten alkoivat rakennustyöt Lopella, ja kiersin samalla viiden kuukauden kiertuetta Junkkarisen kanssa. Rakentaminen tapahtui pitkälti puhelimella.

Lopelta Frimanit muuttivat Hollolaan Messilän kupeeseen Vesijärven rannalle syksyllä 1999.

1983 keväällä Erkki jäi pois säestyskiertolaisen roolistaan ja pisti oman bändin pystyyn, tehden keikkoja vain etelässä viikonloppuisin. Syksyllä pirautti Reijo Taipale, että hänellä on tulossa 25-vuotisjuhlakiertue.

Taipale kertoi uusivansa bändin kokoonpanoa. – Reiska oli kuullut etten ole enää Junkkarisen kanssa. Sanoin, että minulla on bändi ja kalustoa, joka kulki autolla ja perävaunulla. “Ei se mitään”, sanoi Reiska, “liikutaan silleen”. Uudenvuodenaattona 1984 aloitettiin Riihimäellä yhdessä soittaminen Rity-talolla, missä pidettiin talvisin tansseja. Olin Reiskan bändissä viitisen vuotta. Sitten hänkin kyllästyi siihen touhuun, koska bändissä ei ollut ketään muuta joka lauloi. Reiska lauloi yleensä vielä viimeiset valssitkin ja hän lauloi tosi paljon muutenkin. 1989 joulukuun loppupuolella Reiska lopetti bändin ja aloin esiintyä hänen kanssaan kahdestaan, taustalla paikkakuntien omia orkestereita.

– Keski-Suomesta oli tullut kehiin vuonna 1976 Mäkisen Juhan bändi; Juha oli ollut bändini solistina talvella, ja kesällä Junkkarisen kakkossolistina. Kun oltiin samalla keikalla Reiskan kanssa, niin siinä rupesi kehkeytymään ajatus, että keikalla olisi periaatteessa jatkuvasti sama Juha Mäkisen bändi.

Sävellyksiä ja sovituksia kymmenillä levyillä

Erkki Frimanin säveltäminen alkoi jo soittotuntiaikoina, jolloin hän teki ensimmäiset biisinsä. Tosin ensimmäiset rekisteröidyt sävellykset ovat 60-luvulta.

– Pohjan Alpohan oli ensimmäinen varsinainen opettajani, mutta soittohommien alettua olin myös tavannut mestari [Matti] Viljasen, joka teki minulle sovituksia jonkin verran. En ollut varsinainen oppilas, mutta yritin imuroida tietoa ja tapoja tehdä.

70-luvun puolen välin paikkeilla Friman tutustui Jaakko Saloon, Erik Lindströmiin, Pentti Lasaseen ja moniin muihin ansioituneisiin taiteilijoihin. 70-luvulla tuli tehtyä ralleja, mm. Fazerille ja PSO:lle.

Omia albumeita Erkki on julkaissut useita. Ensimmäinen oli siis Harmonikka soi (1976) ja toinen edesmenneen Aaro Kurkelan kanssa tehty Brysselin pitsiä (1982). Kolmas levy oli Erik Lindströmin orkesterin kanssa tehty Ranskalaiset korot (1983).

– Sillä levyllä on muuten biisi Muskrat Ramble (säv. E. Ory), joka jakoi tuolloin voiton Levyraadissa ruotsalaisen rock-bändin kanssa.

Seuraava Erkin soololevy oli Slowly & jazzly vuodelta 1985, sitten ilmestyi Pariisin taivaan alla (1987), jolla soittaa Erkki Friman ja Studio-orkesteri. Seuraava levy ilmestyi 1992, lauluyhtyeen kanssa tehty Freeman and Fourset.

Reijo Taipaleelle Friman teki Vexi Salmen kanssa laulun Ruusu joka vuodesta, nimikappale albumille, josta tuli Taipaleen ensimmäinen kultalevy vuonna 1989. Se on edelleen Frimanin tunnetuin sävellys.

Kultaisen Harmonikan voittajista Jarno Kuusiston ja Jani Heleniuksen levyillä on paljon sekä Erkin arreja että sävellyksiä.

– Se on tietysti aika luonnollista, koska ovat meikäläisen koulukunnasta, josta on vuosien saatossa tullut puolisen tusinaa Kultaisen Harmonikan finalistia.

1979-89 Erkki veti Lopen Harmonikkoja. Ryhmä voitti edelleen alan ainoan Pohjoismaiden mestaruuden Suomeen. Lopen Harmonikat tekivät kolme äänitettä, joilla on myös Erkin sävellyksiä ja sovituksia.

Erkki Frimanin uusin pitkäsoitto on vuodelta 2003, Viihteellinen harmonikka, joka on alusta loppuun omaa käsialaa.

Sovittaminenkin on säveltämistä

Miten alun perin rupesit tekemään biisejä?

– Se alkoi niin, että aloin säveltää toisten biisejä uudelleen, ”kun ei tää oikein ole hyvä näin”… Tein itse uuden sovituksen, päin prinkkalaa tietenkin, mutta kuitenkin se luovuus siellä mellasti. Siitä se lähti, jo ihan murrosikäisenä, 13-vuotiaana. Tein sävellyksiä ihan soittaen, mikä varmaan se normaalikuvio onkin. Ensimmäisiä sävellyksiäni kun vein mestari Salolle, hän kysyi että “meinaatko että tämän joku pystyisi laulamaankin”? Sanoin joo-o! Sitten hän rupesi esitelmöimään, katsottiin sitä sävelalaa… Eihän sitä silloin ajatellut että se pitäisi pystyä laulamaankin. Nyt kun jostain tulee sanoituksia tai sävellyksiä, niin asiaan tietysti osaa jo suhtautua.

– Joka tapauksessa Jakke antoi pienimuotoisen oppitunnin siitä miten iskelmä tehdään ja opetti sen lainalaisuuksia. Myös joku toinen ansioitunut kollega sanoi, että “heitä se hanuri pois kun sävellät”. Olenkin sittemmin paljon säveltänyt ulkona lenkillä; yritän tiukasti muistaa sen nuottikuvan ja kotona koetan toteuttaa sen. Joskus on käynyt niin, että olen unohtanut sen. Siinä sitten pohtii pitäisikö uudestaan lähteä lenkille!

Niin, jos se löytyisi sieltä odottamasta samassa paikassa missä syntyikin! Mutta nykyään soitat biisit tietokoneelle?

– Jos muistan idean, menen koneelle ja soitan pätkän muistiin. Yleensähän käy niin, että kun tulee idea, niin se on maailman paras. Mutta kun jätät sen tuonne koneelle pariksi viikkoa ja katsot sitten, niin homma selviää. Samoin kun joku lähettää tarjoamansa biisin, katsot sitä biisiä ulkopuolelta. Myös omaa biisiä kannattaa katsoa ulkopuolelta: onko mitään järkeä lähteä työstämään sitä? Onko siinä ideaa vai ei. Sovittaminenhan on periaatteessa säveltämistä: siinä yritetään pyörittää paljasta melodiaa ja pukea sitä vaatteisiin. Jos melodia on hyvä, yritän “käyttää sitä hyväksi”.

Ja tavallaan sävelletään muut instrumentit?

– Siinä vaikuttaa myös soitinnus mille teet, solisti vaikuttaa eli minkälaista bändiä ja mitä instrumentteja voi käyttää. Jos teet sovituksen jollekin bändille, joka käy keikallakin, niin ei voi hirveän erilaista tehdä kuin mikä toteutetaan keikkatilanteessa. Niillä ehdoilla pitää aina toimia. Iso bändi antaa isommat mahdollisuudet, isomman liikkumavaran.

Teetkö jatkuvasti sovituksia?

– Teen jos on töitä! Se menee sykleittäin: joskus on vähän liikaakin ja joskus taas ei. Esimerkiksi kesäaika on enemmänkin hiljaiseloa levyrintamalla. Joskus tehdään aika myöhään kevääseen ja joskus jo aikaisin elokuussa. Joskus jää keväällä kesken joku juttu ja sitä jatketaan syksyllä.

Sävellyspuoli on Erkillä viime aikoina jäänyt sovitustöiden jalkoihin ja talvisin hän tekee myös opetustyötä. Nyt on kuitenkin tarkoituksena tehdä musiikkia, koska hän ei ainakaan toistaiseksi tee keikkaa. Musiikin tekeminen eri muodoissa kiinnostaa. Uusia haasteita otetaan vastaan!

– Vaikka olisi halu säveltää, niin jos sovitusprojekti tulee, kyllähän sen tekee koska korvauksen siitä saa heti. Sävellyksestä jos tulee korvaus, niin vasta vuoden päästä – jos on tullakseen! Kun teostokorvauspäivä tulee, niin harmittelee että olisihan noita ralleja voinut yrittää värkätä vähän enemmän…

Luin jostain Arja Korisevan haastattelusta, että olet hänen enonsa.

– Kyllä vain. Viime vuonna Arja kävi tekemässä yhdessä Eijan kanssa yhden sinkun, jolla oleva biisi on ihan alkuajoiltani, 70-luvun alusta. Siinä on Juha Vainion teksti. Sitä aikanaan työstettiin Salon Jaakon kanssa ja tytöt lauloivat sitä 12-13 -vuotiaina. Vein Jakelle äänitteen, joskaan siitä ei sen kummempaa tullut. Tytöt halusivat nyt lämmittää sen kappaleen uudelleen.

Palaamme Arjan ja Eijan kautta nostalgiaan. 70-luvulla tehtiin levyjä paljon enemmän kuin tänä päivänä. Sinkkuja tehtiin paljon, ja ne olivat paljon halvempia tehdä kuin nykyiset cd-sinkut.

– No, omakustanteita tulee tietysti, mutta levyfirmat ovat vähemmän kiinnostuneita ottamaan riskiä.

Erkki Frimanin harmonikkasävellyksistä on julkaistu kaksi nuottikokoelmaa (Erik Lindström Kustannus) ja Warner/Chappell puolestaan on julkaissut 21 iskelmän nuottikokoelman 1997.

– Niin, joitain yksittäisiä juttuja joskus on tullut. Äskettäin julkaistiin taas nuottikirja sävellyksistäni. Fasu aikanaan halusi tehdä kustannussopimuksen, mutta ei julkaissut nuotteja. Nyt nekin on julkaistu. Suurin osa niistä on siltä ajalta kun nuotit kirjoitettiin käsin, nythän ne tehdään koneella.

Katsomme muutakin nuottikirjoa. Reijo Taipaleen neljällä levyllä Erkki on pääsovittaja tai säveltäjä-sovittaja, samoin kolmella Risto Nevalan levyllä, kolmella Jaska Mäkysen levyllä, kolmella Souvareitten levyllä, kahdella Hannu Palon levyllä ja parilla Kaija Pohjolan levyllä, yhdellä Teuvo Oinaksen levyllä sekä vielä Mika Pohjosen ja Sebastian Ahlgrenin levyillä.

– He ovat sitä tangokuninkaallista osastoa, heitä on lähes kymmenen.

Tanssimusiikin kuluttajat jäävät vaille Ylen palveluita

Erkki murehtii, että nykytilanteessa radiouudistuksen myötä tällaista musiikkia YLE soittaa aina vain vähemmän.

Miten koet tilanteen nyt?

– No, radio ei kuitenkaan ole näillä näkymin pystynyt nujertamaan tanssikulttuuria. Meikäläinenhän tekee lähes vain ja ainoastaan perinteistä tanssimusiikkia, niin sovituksellisesti kuin sävellyksellisestikin. Olisi tietysti ihan kiva jos kentällä sekin osa väestöstä huomioitaisiin, jotka sitä harrastaa. Ettei heitä nähtäisi toisen luokan kansalaisina.

– En puhu nyt omasta tuotannostani, vaan yleensä. Tiedän että tänä päivänä tehdään ihan hyvää perustanssimusiikkia ja sinne laitetaan varmaankin enemmän pelimerkkejä kuin moneen niistä joita soitetaan radiossa ja jotka tehdään koneilla – ja sama kappale saattaa tulla eri kanavilla viisi tai kymmenen kertaa päivässä. Samanaikaisesti tehdään levyjä, joilla käytetään aitoja soittimia ja soittajia, niille soisi myös soittoaikaa. Miten se sanonta menikään, “anna kaikkien kukkien kukkia”.

– Perinteisen tanssimusiikin tekijänä ihmetyttää kovasti, että tänä päivänä suositaan sellaista musiikkia, nuorisopoppia tai muutakin, missä hyväksytään se, että riimit eivät toimi. Minua vastaan sotii se jos teksti ei istu melodiaan, silloin kappale ei svengaa. Väärä tekstinkäsittely kumoaa kappaleen svengin. Salon Jaken kanssa jo 70-luvulla juteltaessa tuli ilmi, että kun on oikein kirjoitettu nuottikuva, niin teksti ei saisi kohdella melodiaa väkivalloin tai päinvastoin. Näitä arvojahan vaalivat mm. Helismaa, Vainio ja Vexi Salmi. Konsonantit ja vokaalit saattavat nykyään olla täysin väärinpäin. Bändi saattaa toimia, mutta kun laulaja tulee kehiin, niin kappale ei sitten kuljekaan.

Muistelemme 50- ja 60-lukuja, jolloin ihmisillä ei ollut vielä edes levysoittimia. Silti silloin tehtiin singlejä ja EP-levyjä, jopa isolla bändillä ja projekteihin satsattiin rahaa.

– Se kannatti silloin. Nyt on jokaisella jonkunlaista hilavitkutinta millä voi soittaa. Mikään ei kannata, mihin tämä kaikki perustuu? Totta kai yksi tekijä on se, että isoilla levy-yhtiöillä on isot koneistot ja isot menot, eikä niitä muutaman tuhannen levyn myynti kiinnosta.

Teet kaikenlaisia tyylilajeja, mutta onko jokin mikä on sinulle ominaisin?

– Valsseja olen tehnyt ehkä eniten, tykkään muistakin, trioleita on tullut muutama synnytettyä… 70-luvulla tuli tehtyä humppaa, ja nyt on tullut tarve tehdä “foxahtavaa” kun sitä kysytään; ”eikös sulla olis joku menevä kappale”. Kyllä periaatteessa kaikille pitäisi olla tarjolla… Kenen levyltä puuttuu mitäkin.

Teet sekä tilaustöitä että oman inspiraation pohjalta?

– Joo, ja mieluiten tekisin ilman paineita. Silloin kun tilataan ja on deadline, silloin tulee mieleen saanko aikaan sellaisen kappaleen joka asiakasta tyydyttää. Mutta jos on valmiina kappale, joka selvästi sopii jollekin artistille, niin se on parempi niin päin.