Marja ja Tapio Mattlar – Luovuutta ja lampaita
Hartolan Vuorenkylässä sijaitsevalla Harjun perinnemaisematilalla luonto ei ole pelkkää maisemaa, vaan jokapäiväistä työtä Marja ja Tapio Mattlarille. Se on myös paikka, jossa kaksi erilaista musiikillista maailmaa on juurtunut ja kehittynyt omaleimaiseksi elämäntyöksi.
Aamu Harjun perinnemaisematilalla alkaa klassisella maaseudun yllätyksellä: uuhikaritsa on päässyt karkuun ja kirmannut omille teilleen. Eipä siinä auta muu kuin vetää haalarit niskaan ja lähteä karkulaista pyydystämään.
”Tämä oli aika poikkeuksellinen aamu. Yleensä lampaidenhoito on huomattavasti rauhallisempaa”, Marja Mattlar naurahtaa muutamaa tuntia myöhemmin tuvassa, jonka hirsiseinät on pystytetty 1855.
”Asutusta tällä paikalla on ollut paljon kauemmin. Isäntälinjaa on pystytty seuraamaan 1530-luvulle asti”, Tapio Mattlar kertoo.
Tilan elämä on ollut Marja ja Tapio Mattlarille arkea 1980-luvulta asti. Silloin he muuttivat perheineen Helsingistä lehti-ilmoituksen perusteella Vuorenkylään – tietämättä maataloudesta tai perinnemaiseman hoidosta juuri mitään.
Vuosikymmenten kuluessa tilan 30 hehtaarin hoitoalueesta, lampaista ja luonnonkasveista tuli heidän elämänsä konkreettinen kiintopiste. Samalla se muovasi heidän tapaansa tehdä musiikkia.
TAPIO ja Marja (os. Pispa) tapasivat yli 50 vuotta sitten musiikin parissa, ja aluksi he esiintyivätkin yhdessä. Pian musiikilliset polut erkanivat, osittain siitä käytännön syystä, että toisen piti olla kotona lasten kanssa kun toinen oli keikalla.
Marja Mattlarista tuli hyvin arvostettu laulaja-lauluntekijä, jonka esikoislevy Pariisi-Vuorenkylä ilmestyi 1993. Siitä alkoi pitkä trubaduurin ura, jota leimasi jokaisella rintamalla itse tekeminen.
”Tuntuu, että se aika kun tein musiikkia aktiivisesti, oli parasta aikaa toimia juuri niin. Kiersin pienissä paikoissa ympäri Suomen, tein itse kaiken ja möin levyt, kaikki tuotto tuli kotiin. Sain sen kuvion toimimaan. Ja kohtuullisen hyvin tuli myös apurahoja”, Marja sanoo.
Lauluntekijän tunnettuus nousi uudelle tasolle, kun metalliyhtye Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus versioi Lintu-kappaleen vuonna 2000.
Vuonna 2014 Marja Mattlarille myönnettiin taiteilijaeläke.
”Se oli kyllä upea juttu. Voi sanoa, että jos joskus tuntuikin, että kokemassani arvostuksessa olisi ollut vajausta, niin taiteilijaeläke kyllä viimeistään paikkasi sen”, Marja huokaisee ja lisää, että taiteilijaeläkkeen tuoma taloudellinen turva on tuntunut vapauttavalta.

valtava määrä muita soittimia. Niistä lähteviä ääniä ja melodioita Tapio kehittelee biiseiksi soololevyilleen.
MUINAISSOITTIMISTA ja perinnemusiikista jo kauan sitten innostunut Tapio Mattlar puolestaan purki vuosikymmenten ajan musiikillisia intohimojaan kollektiivisissa yhtyeissä, joista tuotteliain oli folkrockyhtye Tarujen Saari.
Nyt eläkeiässä Tapion elämään on saapunut uudenlainen luovuus.
Talvisin, jolloin maatilan elämä on rauhallisempaa, Tapio antaa ensin lampaille aamupalan ja lukittautuu sitten muutamaksi tunniksi yksin lampolan vintillä olevaan kotistudioonsa. Siellä hän antaa studion erikoisten instrumenttien viedä mukanaan.
”Ajattelin, että pitäisikö kokeilla ihan itse ruveta äänittämään, koska bänditouhu on aina semmoista, että siinä asiat tapahtuu hitaasti ja on aina semmoista säätöä. Totesin, että mun korvissa tämä kuulostaa kyllä paremmalta kuin bändimusiikki, ja ilmoitin muille, että mä en nyt taida enää olla kiinnostunut bändissä soittamisesta”, Tapio kertoo.
Debyyttisoololevynsä Tapio Mattlar julkaisi 68-vuotiaana vuonna 2021, ja albumin hauska nimi kertookin kaiken tarpeellisen: Olisin julkaissut omaa musiikkiani jo aiemmin, mutta maatilan hoito vei niin paljon aikaa.
Sitä on seurannut neljä albumia täynnä kiehtovan omaehtoista, pääosin instrumentaalia musiikkia, jossa genret kerrostuvat ja soundit sekoittuvat. Kitarat soivat sovussa niin kampiliiran, busukin kuin sitarin kanssa.
Inspiraationa voivat toimia esimerkiksi Harjun tilan luonnonkasvilajit, joille on omistettu yksi kokonainen albumi.
”Vaikeahan kasveja on musiikilla kuvata, mutta esimerkiksi ketonoidanlukolle, joka on saniaisiin kuuluva matala ja hidaskasvuinen kasvi, sopii sellainen rauhallisempi kappale.”
MARJA Mattlar on seurannut Tapion viime vuosien leikinomaista musiikki-innostusta jopa aavistuksen kateellisena. Hänelle on nimittäin käynyt päinvastoin. Marja vietti vuosikymmenet tehden levyjä ja keikkaillen, mutta nyt edellisestä julkaisusta on vierähtänyt jo lähes vuosikymmen, keikkailu on loppunut eikä laulunteko ole maistunut.
”Mä tein sitä päätyökseni monta kymmentä vuotta, joten tuntuu, etten pysty suhtautumaan enää musiikkiin pelkästään niin, että onpa hauskaa”, Mattlar toteaa mutta lisää heti perään, ettei koe tilannetta erityisen surullisena.
”En mä tunne siitä katkeruutta tai muuta sellaista. Ennemminkin on vain semmoinen olo, että se oli siinä. Mutta en myöskään ajattele, että kaikki ovet on nyt ikuisesti suljettu, eikä koskaan enää musiikin tekemistä.”
Mitään selkeää yhtä syytä lopettamiselle ei ole. Elannon saaminen keikkailusta ja etenkin levymyynnistä muuttui vaikeammaksi, ja toisaalta hän halusi ottaa isomman roolin perinnemaisematilan hoitamisesta, mikä oli ollut pitkään pääasiassa Tapion vastuulla.
”Ei lauluntekemistä voi noin vain lopettaa, koska kyllähän mieli työstää lauluja. Mutta sitten se seuraava vaihe, eli että niitä alkaisi viedä eteenpäin, on alkanut tuntua jotenkin tosi työläältä. Ja se kaikki muu mitä siihen kuuluisi keikkojen myymisestä sosiaaliseen mediaan, kääk!” Marja naurahtaa.

NIIN tilanhoidossa kuin musiikissa molemmat Mattlarit ovat luottaneet omaehtoisuuteen ja luonnonmukaisuuteen. Silti heidän musiikilliset mieltymyksensä ovat kasvaneet kauaksi toisistaan.
“Sanonta ‘less is more’ kuvaa mun tapaa tehdä musiikkia, ja Tapiolla se on taas ‘more is more’”, Marja naurahtaa. ”Minä rakastan kaunista musiikkia, etsin kauneutta ihan kaikesta. Ja ennen kaikkea olen lyriikkakeskeinen kuuntelija.”
Tapiokin tunnistaa eron heidän estetiikkakäsityksissään.
”Minun musiikissa ketä tahansa kuulijaa haastaa varmaan se, että tykkään hyvin paksuista sovituksista. Siinä pitää olla kärsivällinen, pitää kuunnella useamman kerran ja erotella niitä soittimia sieltä. Kun mulla on viisi soitinta äänitetty sinne, niin mä kuuntelen, että kyllä tämä jotain vaatii vielä… viisi soitinta lisää! Mun korvissa se vain kuulostaa paremmalta”, Tapio nauraa.
Silti hän käyttää Marjaa ateljeekriitikkona ja arvostaa hänen mielipiteitään siitä, mitkä kappaleet kannattaa valikoida levylle ja mitkä ei.
”Vaikka lopputulokset eivät olekaan toistensa kaltaisia, niin se kyllä yhdistää, että ei ne kuulosta keneltäkään muulta. Ja se on iso arvo jo sinällään”, Marja summaa.
HARJUN tilan tuvassa istuessa tulee vahva tunne siitä, että täällä kaikki on yhtä. Mattlarit ovat elämäntöillään jättäneet perintöä maailmaan kahta reittiä: sekä luonnon monimuotoisuudesta huolehtimisen että taiteensa kautta. Monella tapaa ne nivoutuvat yhteen.
Mattlareiden muuttaessa Vuorenkylään oli tilan maisema kasvanut umpeen. Vähitellen he alkoivat ottaa ympäristöä haltuun ja opetella, mitä kaikkea se kätkee sisäänsä ja miten sitä kuuluu hoitaa. Suomen liityttyä EU:hun tuli mahdolliseksi saada maataloustukea ympäristön hoitamiseen, mistä muodostui Tapiolle ammatti.
”Silloin 1990-luvun puolivälissä täältä löytyi vähän toistasataa erilaista luonnonkasvia, ja nyt niitä on yli 300. Eli hoidon myötä lajikirjo on lisääntynyt”, Tapio kertoo ja on tyytyväinen, että heidän aikuiset poikansa ovat osoittanut kiinnostusta perinnemaisematilan hoitamista kohtaan.
Vaikutus kulkee tietenkin myös toiseen suuntaan, luonnosta ihmiseen. On selvää, että Mattlarit saati heidän taiteensa eivät olisi samanlaisia ilman elinympäristöään, eikä sekään liene sattumaa, että he haluavat elää ilman älypuhelimia tai muuta ylimääräistä teknologiaa.
”Tietenkin tämä ympäristö on vaikuttanut musiikkiin. Ihan jo sillä, että minulla on ollut tapana kävellä luonnossa ja samalla jauhaa biisejä, työstää niitä mielessäni”, Marja sanoo.
Tapion musiikissa kotitila kuuluu jopa konkreettisina ääninä.
”Siellä on lampaiden määkynää yhdellä raidalla, ja myös sähköpaimenen naksutusta. Ja kun tarvitsin kirkonkelloefektin, niin rakensin sellaisen erimittaisista rautakangista ja löin niitä pajavasaralla”, Tapio havainnollistaa.
Marja miettii, että maatilan ja pienen kylän elämänrytmi on vaikuttanut tekemisiin laajemminkin. Se on opettanut heidät molemmat itsenäisiksi ja omavaraisiksi myös musiikissa.
”Ihan jo se, että mä ylipäätään lähdin perustamaan oman musiikkifirman ja tuottamaan omat levyt ja myymään itse keikat ja muut, niin kyllä se itse tekeminen on peräisin täältä. Maallahan tehdään itse, koska kukaan muu ei tee sun puolesta”, Marja sanoo.
TÄSSÄ hetkessä heistä tuntuu vahvasti siltä, että kaikki on mennyt lopulta kuten on pitänytkin, vaikka haasteita on riittänyt niin musiikkiurilla, pitkässä parisuhteessa kuin tilallisen elämässä.
”Moni sanoo haastatteluissa, että päivääkään en vaihtaisi pois. Mä kyllä vaihtaisin aika montakin päivää pois, mutta kun isoista linjoista puhutaan, niin asiat on menneet ihan hyvin”, Tapio tiivistää.
”Elämä täällä on ollut hyvin merkityksellistä ja tarkoituksenmukaista”, Marja summaa niittyjen ja metsien suuntaan osoittaen.
”Kaupunkielämä ei sopinut mulle, koska siellä on merkitykset helposti hukassa. Kaikki mitä täällä ylipäänsä tekee, vaikka kuinka inhottavaa ja raskasta, niin ei voi sanoa, etteikö sillä olisi merkitystä.”
Ketkä?
Marja Mattlar (s. 1953) julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 1993. Tuotanto käsittää kuusi omakustanteena tehtyä soolostudioalbumia, livelevyjä, kokoelmia sekä yhteisalbumin venäläisukrainalaisen Kauan-yhtyeen kanssa. Hän on tehnyt yhteistyötä vuosien varrella myös muun muassa Gabriel Yacoubin, Pekka Pohjolan sekä Tenhi-yhtyeen kanssa.
Tapio Mattlar (s. 1953) teki musiikintekijän ja muusikon uransa yhtyeissä Rockressio, Viides Piiri, Tarujen Saari sekä Ancient Bear Cult. Debyyttisooloalbuminsa hän julkaisi vuonna 2021, ja tähän mennessä sooloalbumeita on kertynyt viisi. Hän on erikoistunut muinaissoittimiin, kuten kampiliiraan.
Mattlarit ovat asuneet Hartolan Vuorenkylässä vuodesta 1981 ja hoitaneet Harjun tilan perinnemaisemaa 90-luvulta lähtien.
