Musiikkiteatterin puolelta lohkesi myös idea ensimmäisestä levystä, joka julkaistiin vuonna 1987. Sen materiaali oli amerikkalaisen laulaja/lauluntekijä Randy Newmanin lauluja, jotka Esko Salervo oli kääntänyt. Toisen levyn originaalimateriaalista vastasi etupäässä Yari, mutta seuraavaksi tulivat vuoroon jo Marin omatekemät laulut.

Kolmannen levyn jälkeen olikin levytyksissä vuosien tauko, mutta laulukeikkailu jatkui, ja näyttelijäntyönkin puolella oli myös musiikkiteatterirooleja; esimerkiksi laajasti huomiota herättänyt Lady Day jazzlaulaja Billie Holidaysta Helsingin Vierailuteatterissa vuonna 1995.

Vuoden 2000 tammikuussa televisiossa alkanut rikossarja Raid piti sisällään Pekka Marjasen säveltämän ja ohjaaja/käsikirjoittaja Tapio Piiraisen sanoittaman tunnussävelen Vain rakkaus, jonka mukana näytellytkin Mari lauloi sarjan ääniraidalle. Laulun levytyksestä tuli valtava myyntimenestys, ja samantien uusi originaalimateriaalikin pääsi jälleen esiin. Marin tekstien säveltäjäksi löytyi hänen yhtyeensä kitaristi Markku Kanerva.

– Mun tekijäuranihan varsinaisesti alkoi Kaipuun kääntöpiiri -albumista, jossa olin myös säveltäjänä. Mutta sen olen lopettanut, enkä halua että säveltäjä-titteliä minun suhteeni käytetäänkään – vaikka edelleen muutamaa biisiä soitetaan keikalla, jotka olen säveltänytkin. On mielenkiintoinen pointti, miten mulle tuli hyvin vahvasti sellainen olo ettei säveltäminen kuitenkaan ole pelkästään sitä että tekee sen melodian ja ne soinnut. Kyllä siinä pitäisi vähän nähdä sitä maailmaa enemmän; sitä sointupohjaa ja muuta. Siksihän tuolle mainitulle levylle laitettiin osa sävellyksistä Matille [Nurro] ja mulle kimpassa – mä vaan näen sen niin.

Tällaisestahan on saatu isoja riitoja; kuka saa isommat rahat, kuka jonkun on oikeasti tehnyt jne. Mulle tuli hyvin selkeäksi se, että säveltäminen ei ole mun lahjakkuuteni suurin alue – kyllä se on tämä tekstipuoli. Mun ‘oma’ maailma on se, eikä sellainen melodioiden teko, jota mä tein; ei se ole säveltämistä.

Kääntöpiiri oli kolmas levysi. Toisella oli jo originaaleja, mutta muiden – etupäässä Yarin – tekemiä. Saitko siitä jotain kimmoketta omaan tuotantoon, vai olitko jo miettinyt asiaa aiemmin?

– Olin mä jo lapsesta asti tehnyt kaikenlaista – bändeissä kun olin – mutta itsekritiikki oli hirveätä. Mulla oli pöytälaatikossa vaikka mitä, mutta kun Teatterikoulussa tutustuin moniin musiikintekijöihin, niin ei mun biisit sitten olleet mielestäni tarpeeksi hyviä. Kääntöpiirin tekstit oli aika paljon valmiina, ihan muutaman vaan tein suoraan levyä varten. Osa on aika vanhaakin tavaraa, vaikka levy ‘93 vasta ilmestyikin. Kun olin säveltänyt niitä, niin näytin biisejä Salon Heikille ja kysyin että ‘onks nää ihan paskaa?’. Heikki sanoi ‘ettei nää ihan paskaa ole, kyllä nää hyviä on…’

…mutta otetaan toi Matti tohon kuitenkin…

– Nimenomaan! Ja kun mä heti sanoin, että mä en ole mikään sovittaja – mulla on vaan nämä tyhmät perussoinnut näissä. Kyllä mä vielä sen jälkeen sävelsin joitakin biisejä, joita ei kuitenkaan ole mennyt levylle, mutta sitten olen säveltämisen jättänyt, etenkin kun yhteistyö Markun kanssa on alkanut.

Vaikuttiko levytysuraan tullut tauko mitenkään tekemiseesi?

– Kyllä mä koko ajan tein, ihan demoille asti, esimerkiksi Syrjälän Juhanin ja Rantalan Iironkin kanssa. Kyllä mä jotain hain, ja Miljoonasateen jätkien kanssa käytiin keikoillakin. Tyttäreni syntyi ‘98, ja siinä vaiheessa meni varmaan ainakin vuosi etten tehnyt musiikkia lainkaan. Carola-ohjelmistoa työstettiin Markun kanssa raskauteni aikana.

Saitko mitenkään järkevää palautetta demoistasi?

– Joo, kyllä mä muistan esimerkiksi Niemisen Esan kommentin yhdestä biisistä – se oli sellainen niinkuin ‘vihaisen’ naisen biisi – että ‘tää olisi hyvä tyyli’, mutta kukaan muu ei siitä innostunut. Ehkä mun ongelmani silloin oli, että ne jutut oli aika erilaisia; linjaa vielä haettiin. Vainion Ile sanoi suoraan, että mä olen pelottava (naurua)! Että ne oli niin pelottavia, ettei kukaan uskalla lähestyä niitä. Mutta tietenkin oli tätä, että ‘olen aina ihaillut sinua mutta en näe tällä kaupallista potentiaalia’.

Olen aina ajatellut, että hyvästä – siis järkevästä, vaikka haukkuisikin – palautteesta aina oppii. Tunsitko saavasi jotain joka auttoi eteenpäin, tunsitko kehittyväsi palautteen kautta?

– En silloin, mutta jälkeenpäin olen miettinyt kyllä paljon sitä, että kun mun imago oli – ei nyt vihainen, mutta sellainen rohkea – että kyllä mua varmaan vähän pelättiin – Ile sanoi senkin ihan suoraan, että ‘mähän pelkään sua!’ – niin siinä oli pointtinsa. Varsinkin tekstien osalta; että vaikka ne oli tietyllä tavalla helposti lähestyttäviä niin kuitenkin niissä oli joku vääntö, ne tuntui iskelmäyleisöstä varmaankin vieraannuttavalta. Ehkä mä jotain otin opikseni, ja puin ne vähän eri muotoon – ettei suoraan aborttiklinikalta- osastoa!

Virheetkin voi toimia

Levytysurasi uuteen alkuun liittyy olennaisesti yhtäältä tuo mainittu Carola-kokonaisuus, mutta tiedä mitä olisi tapahtunut, jos olisi tehty vaan single; Ile antoi vapaat kädet kuudelle biisille. Toki mä näytin kaikki tekstit hänelle ja tehtiin demot, mutta ei hän mitään muuttanut.

Voidaan varmasti sanoa, että siinä vaiheessa löysit etsimäsi. Ilmaisu on etusijalla; et ole erityisen ”tekninen” kirjoittaja riimien ja sen sellaisten suhteen.

– Tietyt säännöt pätee; ei mitenkään loogisesti, mutta kuitenkin. Säkeistössä näin ja kertsissä näin, C-osassa vähän miten vaan, enemmän musiikin mukaan. Tähän saakkahan me on tehty niin, että mä olen kirjoittanut musiikkiin. Nyt on tehty joitain toisinpäin, eli Markku on säveltänyt teksteihin. Jostain riimistä Ile on joskus sanonut, ja joskus olen muuttanut, joskus en. Salon Heikki on sanonut että ‘kyllä sinne niitä virheitä voi mahtua jos se muuten toimii’.

Olen mä esimerkiksi miettinyt, että voiko sanan keskellä olevaa tavua nostaa melodisesti? Ja tullut siihen tulokseen, että joskus voi. Riippuu esimerkiksi siitä miten sen laulaa. Jos vaikka vetää ohenteisesti, niin se ei häiritse. Ja kun itse laulaa, niin sellaista voi tehdä. Mutta kyllä mua erityisesti häiritsee, jos mä kuulen kun vokaali lauletaan liian pitkäksi.

Eniten mä mietin sitä, että tarina kulkee niin että sanat ymmärtää; ettei jostain sanasta tule joku toinen. Olen nyt ekaa kertaa tehnyt tekstejä joillekin muille, enkä vielä tiedä ovatko ne menneet läpi. Koko ajan olen huolissani siitä, että miten ne lauletaan! Ja siellä on kyllä keskusteltu yksittäisistä sanoista, että ‘tää tässä hyppää täältä, tee jotain’. Otan kyllä tietoisesti käyttöön sellaisia sanoja, jotka ovat vähän poikkeavia. Mielestäni hyviä biisejä ovat esimerkiksi sellaiset, joista jää jotain sanoja päähän. Kielen pitää olla kiinni tässä päivässä; ettei tekstit ole vaan sitä samaa perussanastoa vuodesta toiseen. Jopa joku ‘virhe’, joka jää ärsyttämään, saattaa jäädä mieleen myös hyvänä juttuna.

Onko Markku jonkinlaisessa portinvartija- asemassa?

– Jonkinlaisessa kyllä. Lähinnä kyllä siinä, että miten joku teksti menee musiikkiin, mutta joskus hän on sanonut joistain yksittäisistä sanoista. Meillä on kyllä aika hyvin omat tontit selkeästi, mehän ei tehdä kirjaimellisesti kimpassa.

Minkälainen määrä levytystuotannostasi kuuluu keikkaohjelmistoosi?

– Selkeästi suurin osa, melkein kaikki omat biisit itseasiassa on keikkakäytössä. Tosin kunkin mukanaolo vaihtelee, vain muutama on sellaisia mitä olen laulanut koko ajan.

Olet kertonut että jotkut ovat jo aika erilaisia kuin levyversiot. Onko tullut mieleen levyttää jotain uudestaan?

– Ei, ei vielä. Ehkä muutaman kymmenen vuoden kuluttua! Nyt on ihan okei jos ja kun ne elää keikkasetissä.

Entä livelevy?

– No semmoisen voisi tehdä, siinä olisi järkeä. Jopa kuvallisena, telkkariin ja/tai DVD:lle.

Vaikuttajia

Onko sinulla laulutekstipuolella ollut – ei esikuvia, mutta – innostajia?

– Ilman muuta. Mun lähtökohta kaikkeen on tarina, ja se mitä sillä halutaan sanoa. Jos teksti tehdään, niin kyllä sen pitää jotain tarkoittaa, eikä vaan ‘rakasrakasrakas’. Erittäinhän yleistä kyllä on, että sanotaan ettei ole koskaan kuunnellut mitä jossain biisissä lauletaan. Omassa bändissäkin mä kuulen tätä (naurua)! Mulle on kolahtaneet nämä Juicen ekat, Se-yhtye oli äärimmäisen tärkeä, Pelle Miljoona, Eputkin kyllä – mutta enemmän nämä on yksittäisten biisien kautta.

Eka albumi mikä kolahti oli Uriah Heepin Demons and Wizards, ja kyllä siitäkin niitä tekstejä kansista tavattiin. Alice Cooperin Billion Dollar Babies oli samoihin aikoihin. Ja Beatlesin suhteen mulla oli sellainen kirja, mihin oli käännetty kaikki tekstit ja siinä oli jotain selityksiäkin… Joni Mitchellin Court and Spark, Daven [Lindholm] Musiikkia, ja Maaritin [Hurmerinta] Jäätelökesä-kokoelmalla oli paljon hienoja tekstejä [Mikko] Alatalolta ja Kaisu Liuhalalta. Kyllä sanat on olleet mun juttu.

Ja laulajana vielä se miten ne tulkitsee; miten siinä painotuksilla ja sävyillä kertoo sitä tarinaa. Tässä mielessä nimenomaan Carola [Standertskjöld] oli poikkeuksellinen. Nykynimistä pidän Maija Vilkkumaan teksteistä, hän kuljettaa kieltä hienosti. Anssi Kelan Nummela on hieno, mutta Milla on aivan loistava – niin leffabiisinä kuin myös ihan irrallaan. PMMP:n biiseihin olen myös kiinnittänyt huomiota, siellä on hyviä ‘tekstijuttuja’. Vanhemmista Hector tietenkin, on omia ja käännöksiä; joku Olen hautausmaa sai aikanaan kyllä nuoren tytön tajunnan ihan sekaisin. Jo otsikko – ‘olen hautausmaa’ – mitä sellainen oikein tarkoittaa!? Teksti on just täynnä sellaisia sanoja ja ilmaisuja, jotka meni syvälle alitajuntaan, enkä ole ollenkaan varma että vieläkään ymmärrän siitä kaiken. Hectorin Kadonneet lapset -levy on ollut minulle todella vaikuttava, sitä olen höylännyt paljon. Musiikillisesti se on saattanut vanhentua, mutta teksteiltään ei lainkaan.

Olen kuunnellut viime aikoina miehen kaikki singlet sisältävää Hectobox-kokoelmaa, ja kyllä pitkästä aikaa kuunneltuna esimerkiksi Linnut, linnut vaikutti todella voimakkaasti, se on hyvin vahva teksti. Vahvaa persoonaa, mutta muutakin.

– Uskon voimakkaasti siihen, että yksityisen kautta pääsee yleiseen. Pitää itsellä olla joku tunneside siihen juttuun, ja sen jälkeen se voi merkitä muille jotain tärkeää. Olen hirveän minä-lähtöinen, mutta silti mun laulut ei kaikki kerro omasta elämästäni!

Ehkä suurin innostajani, jota voi jo sanoa ihan idoliksi, on Gösta Sundqvist. Ihailen aivan suunnattomasti sitä miten hän pystyi yhdistämään komiikan ja tragedian. Se ei ole sellaista hassunhauskaa huulenheittoa, vaan siinä on aina myös traaginen puoli. Ehkä ainoita – tai ainakin oikeasti harvoja – suomalaisia, jotka ovat pystyneet tekemään onnistuneen sekoituksen. Ja ne tekstit on niin totta.

Eikä siitä kuitenkaan silloin alkuaikoina oikein saatu selvää että ‘mitä tää on’, onko se parodiaa vai mitä? Pidän sellaisesta touhusta, joka jää vähän auki; joka ei ole itsestään selvää. Esimerkiksi ‘Ei se tyttö tule takaisin’ – onko se ekalla levyllä? – joka menee (laulaa)

‘…suudellessa suuhun sen oksensin-sin-sin…’; mikä on aivan järjetön mutta toimii ihan helvetin hyvin. Kuka tuollaista tekstiä on tehnyt – koskaan, itseasiassa – että suudellessa oksentaa toisen suuhun!? Ei kukaan!

Onko sinulle tullut mieleen tehdä keikoilla muita kuin Carola-covereita?

– Kyllä, olen Leevi and The Leavingsia tehnytkin; Amalia, Rin-Tin-Tin ja Pojat tanssimaan. Ja itseasiassa on ollut puhetta levytyksestäkin, kun haluaisin tehdä Hectoria; ihan siltä pohjalta että ‘Rantasila laulaa Hectoria’. Nyt ei vaan ollut oikea hetki, mutta ehkä siitä vielä tulee jotakin… Leavingsia olisi aivan mahtavaa tehdä. Otti todella päähän, kun en päässyt Huvila-teltan tribuuttikonsertiin laulamaan, vaikka laitoin suhteilla sanankin menemään että valmiina ollaan… (naurua).

Marin omia kommentteja muutamista lauluistaan

(lähde: “Aikamatka”-kokoelman kansivihko)

Kirsikkapirtelö 1993

– Tämän tekstiaiheen olen saanut jo 80-luvun alkuvuosina. Olin töissä siivoojana, ja taukohuoneessa oli erilaisia aikakausilehtiä, joita selailin. Eräästä osui silmään yksityiskohtaisesti kuvattu mustasukkaisuusdraama, ja se kaikessa järjettömyydessään iski niin hyvin, että sieltä on otettu asioita tähän tekstiin ihan suoraan itseasiassa. Kaiken huippu on se, kun tätäkin on pyydetty minulta häälauluksi! Tähänkin tuli Matti Nurro toiseksi säveltäjäksi.

Juhlat salissa 1993

– Vaikka tämä oli ikään kuin minun sävellykseni, niin Kaipuun kääntöpiiri -levyn sovittaja/tuottaja Matti Nurro teki tähän sellaisen sovituksen mikä muutti sen koko jutun, joten laitoin hänet osasäveltäjäksi. Sovitus tekee joskus NIIN paljon. Biisi on kuulemma edelleen Matin suosikkibiisikin siltä levyltä.

Tahdon rakastaa 2000

– Ensimmäinen yhteistyömme Markun kanssa on tämä laulu. Tein tekstin hyvin nopeasti hänen annettuaan demo-äänitteen, jostain hyvin akuutista tilanteesta silloin. Yksi harvoista teksteistä, jonka aiheen lähellä olin silloin itse; yleensä kirjoitan sellaisista vasta myöhemmin. Ehkä osittain siksi saan tästä tosi paljon palautetta, sitä lauletaan esimerkiksi usein häissä. Se on myös laulu joka elää keikoilla koko ajan omaa elämäänsä; nykyinen versio on jo ihan erilainen kuin levyversio, ja se on aina hyvä asia.

Kun taas sinut nähdä saan 2000

– Paras kuulemani kommentti tästä tuli eräältä dj:ltä, jolle joku pariskunta oli tullut kiittämään levyn soitosta ja sanonut, että “tämä on todella kaunis biisi, mutta MISTÄ se nainen oikein laulaa, miten tällaisesta aiheesta voi laulaa?”. Se on hyvä, sillä olen aina ajatellut, että teksteilläni täytyy oikeasti olla sisältöä. Kipeitäkin aiheita voi käsitellä, vaikka periaatteessa ollaankin iskelmän parissa.

Tavallista elämää 2000

– Tekstissä kuuluu hyvin se, mikä on ollut oma elämänvaiheeni silloin. Nyt ajattelen lähes täysin päinvastoin asioista. Ymmärrän ihan hyvin mistä laulan tässä, biisi on onnistunut ja kertoo siitä mistä kertoo, mutta luojan kiitos ajattelen nyt eri tavalla! Ja se tuntuu ihan hyvältä; olen päässyt joidenkin asioiden ohi.

Sä olet niin kaunis 2000

– Tästä olen saanut aivan hirveästi palautetta. Sitä tullaan toivomaan ennen keikkaa; ”laulathan sinä nyt varmasti sen kappaleen?” – sekä miehet että naiset. Muista Vain rakkaus -levyn biiseistä useimmat tuntuu koskettavan naisia enemmän, mutta tätä toivovat siis myös miehet paljon. Mutta laulu on myös sellainen, että jotkut eivät kestä sitä ollenkaan. Seksuaalisuuden käsittely on joillekin selvästi liikaa, vaikka tässä tekstissä ei niin hirveästi itseasiassa sanota suoraan. Mutta ehkä se esittäminen, ja rivien välissä oleva asia on niin voimakas. Teen sen melko eri tavalla keikoilla riippuen yleisöstä, ja vastaanotto vaihtelee paljon. Tulkinta vaikuttaa joskus vastaanottoon hurjasti.

Tulit takaisin 2000

– Tämä on Janin [Noponen] ja Markun yhteinen sävellys, ja viimeinen biisi mikä tehtiin Vain rakkaus -levylle. Vähän samaa teemaa kuin Anteeksi, mutta olen saanut tekstin oikeammin etäännytettyä itsestäni. Siitä huomaa, että selkeästi samasta aiheesta ja mielikuvasta voi tehdä useitakin eri biisejä. Sanotaanhan sitä että kirjailija kirjoittaa samaa kirjaa, ja maalari maalaa samaa taulua; kyllä lauluntekijä voi tehdä samasta aiheesta jopa koko tuotantonsa.

Anteeksi 2001

– Aivan nuoruuden muistoja. Tätä minun on todella vaikeata laulaa, en tiedä miksi. Markku tykkää tästä hirveästi, mutta en ole voinut esittää sitä pitkään aikaan keikoilla. Joihinkin teksteihin vaan tulee sellainen suhde. Jos ottaa saman tekstin esiin tauon jälkeen, niin voi tulla fiilis että “tämähän on todella hyvä, miksi en ole aikaisemmin tätä esittänyt?”. Mutta tähän ei ainakaan vielä.

Pois vieraalta maalta 2001

– Tästä tuli singlevalinta Meidän matkalta. Tämä on myös jännästi elänyt keikoilla ihan omaa elämäänsä, se on muotoutunut ihan erilaiseksi versioksi. Tuntuu jopa, että biisin luomistyö oli levytyksessä vielä vähän kesken jollakin lailla. Halusin tehdä sellaisen tekstin erosta, joka on selkeästi positiivinen; että luojan kiitos jostakin ihmisestä pääsee eroon! Keikoilla hyvin huomaa, että naiset pitävät tästä.

Kellutaan 2001

– Tätä tehtiin Meidän matka -levyn sessioissa tosi kauan. Käännettiin ja viilattiin, ja tämä on varmaan ainoa teksti jota olen muuttanut moneen kertaan. Alkoi jo tuntua että tuleeko siitä mitään valmista, ja loppujen lopuksi olin jo epävarma tuloksesta. Mutta nykyään tykkään paljon laulaa sitä.

Tyttönä oon 2001

– Kaikki luulevat, että teksti kertoo miehen ja naisen suhteesta, mutta tosiasiassa se kertoo isän ja tyttären suhteesta. Useinhan kait isä/ tytär tai äiti/poika -suhteen asetelma siirtyy myöhempään ihmissuhteeseen. Mutta on hyvä, että teksti saa aikaan tulkintoja eri näkökulmista.

Saippuakupla 2003

– Tämän säveltämisessä oli Markun lisäksi mukana Janne Rajala, ja toiselta on A-osa, toiselta B-osa; en edes muista kumpi on kumman. Tyypillinen sellainen teksti, jonka idea on ollut mielessäni pitkään. Mietin ja kehittelin sitä päässäni, kunnes tähän melodiaan se alkoi sopia, ja kirjoitin sen valmiiksi.

Jotain ohi on 2003

– Albumin nimibiisi, ja tällä kertaa myös singlebiisi. Olen hämmästynyt siitä, että otsikko mielletään lähes automaattisesti negatiiviseksi. En koe sitä niin; en koe että haikailtaisiin siihen mitä on ollut. Se on enemmänkin niin, että “luojan kiitos jotakin on ohi, ja olen mennyt eteenpäin”. Ehdottomasti positiivinen, kansikuvaankin laitettiin hymyilevät kasvot juuri siksi. Tästä oli kyllä pitkä keskustelu, että voidaanko tällaista otsikkoa levylle antaa.