(Alkuperäinen julkaisuvuosi 1998)

Näinä päivinä hämeenlinnalainen Jukka Salminen viettää pyöreitä vuosia.

”Olen 10 vuotta maksanut yrittäjäeläkettä lauluntekijänä, taidan pitää juhlat!” Rakentajan pojasta tuli peruskoulun luokanopettaja, josta tuli laulaja ja lauluntekijä. Osa hänen lauluistaan on suunnattu aikuisille, mutta nyt ei puhuta niistä.

Jukan kohderyhmä viettää aikansa päiväkodissa ja ala-asteella. Lauluntekijä ei saa pudota kyydistä. Kesän ehdoton laji oli rullaluistelu. ”300 kilometriä meni rikki. Mutta mulla on sauvat mukana. Pitää vahvistaa käsilihaksia, kun mä oon niin hintelä.”

Kunnon perheenisänä Jukka hoitaa muun muassa pari äänekästä kotityötä, imuroinnin ja ruohon leikkuun. ”Ne ovat mainio keino sulkeutua omaan maailmaan, ainakin kodissa, jossa koko ajan soi, kun lapsetkin laulaa ja soittaa. Ja samalla olen hyvä isä, kun eteen oikeeta työtä!” Monien liikuntalajien lisäksi tämän lauluntekijän tärkeimpiin harrastuksiin kuuluvat puutyöt. ”Tyyliin ’katsotaan mitä tulee’”. Viimeksi tuli terassi eli ”laituri pihaan, kun satoi niin paljon”. Rakentaminen ja laulunteko sopivat yhteen. Vai? ”Isäni oli rakennusmestari, joka myös piirsi ja suunnitteli taloja ja teki sitten tarkasti suunnitelman mukaan. Minä taas en niin suunnittele, en rakentamisia enkä lauluja. Pahin kynnys on työn aloittaminen. Kun sen ylittää ja pääsee alkuun, niin ei valmista heti tule. Parin tunnin työ voi mennä roskiin, mutta nykyisin tuntuu jo hyvältä, kun on jotain roskiin heitettävää.”

Opettaja Salminen ei ole toiminut opettajana. ”Aattelin ensin tehdä jotain muuta.” Kuoroharjoitukset parikymmentä vuotta sitten osoittivat tietä siihen muuhun: Yksi laulajista, Liisa Pukkila, toi Jukalle runonsa ja kysyi ’säveltäisitkö’. Jukka sävelsi, ja Saviruukku soi yhä. ”Ja kun innostajani, pianonsoiton opettajani, Pekka Viljanen irrotti mun sormet nuoteista – olin soittanut klassista pianoa – avautui jotain, mikä sisälläni jo oli vaikka ei vielä tiedossani. Ja kun hän pyysi ’voisitko säveltää lapsille jotain’, tein Hyvä ystävä -musiikkinäytelmän. Se äänitettiin ja tähän mennessä sitä on myyty melkein 10 000.”

Niin alkoi Jukan ura lastenmusiikin tekijänä. Lastenmusiikin? ”Mua ärsyttää se sana. Sanon mieluummin perhemusiikki. Sillä mikä on lastenmusiikkia? Sen määrää ja määrittelee lapsi, en minä. Kun katson meidän 2-vuotiasta, joka kuuntelee isonsiskon sellon soittoa tai oopperaa tai jotain muuta ’aikuisten’ musiikkia – miten hän syventyy siihen, tanssii … sano siihen sitten, että hei, toi ei ole lastenmusiikkia! Tietysti, kun pyydetään tekemään laulu päiväkodille, otan huomioon lapsille sopivan äänialan ja ymmärrettävät sanat. Mutta lastenmusiikki ei ole eikä se saa olla lapsellista musiikkia.

Lastenlaulujen pitäisi olla sellaisia, että myös vanhemmat jaksaa kuunnella niitä autossa vielä kymmenennenkin kerran – todellista perhemusiikkia siis! Sellaisen etsiminen ja löytäminen kiehtoo ja on haaste, sillä mulle sanojen tekeminen on vaikeampaa kuin säveltäminen.”

Arvostetaanko lastenmusiikkia (sallittakoon sana)? Entä lastenmusiikin tekijää? ”Joskus ennen mietin, pitäiskö tehdä jotain muuta kuin ’lastenmusiikkia’, että pääsis esille. Nyt ajattelen, että tää on mun paikkani, mun tehtäväni. Ja jos ajattelee työaikaa tai työympäristöä – mieluummin menen aamulla kouluun kuin illalla kapakkaan soittamaan. Kahdelta iltapäivällä mulla saattaa olla jo kolme konserttia takana.”

Opettajan koulutuksesta lienee hyötyä lastenmusiikkia tekevälle ja esittävälle? Jukka myöntää mutta toteaa, että ”parasta koulutusta on elää lasten kanssa”. Kysymykseen koulutuksesta hän sisällyttää myös sisäisen koulun, kasvun ihmisenä. ”Kova mutta kieltämättä hyväkin koulu on ollut kateus: se, että löytää itsestään kateutta, ja sitä työstämällä löytää oman ainutlaatuisuutensa, sen että en ole eikä minun tarvitse olla joku muu.”

Lapsiyleisö on lahjomaton. ”Lasten palaute on aina välitön ja aito – ne silmät ja se laulamisen into! Se saa jaksamaan. Esiintyjänä mulle tärkeintä ja palkitsevinta onkin yhteys, kontakti lasten kanssa. Me lauletaan aina paljon yhdessä; usein kuljen langattoman mikin kanssa yleisön joukossa. Silmistä näkee, kenen luokse voi mennä. Yleensä lasten ujous karisee nopeasti. He lähtevät lauluihin mukaan herkemmin kuin aikuiset.

Jos en saa yhteyttä yleisöön, kellot soi: Jukka, missä vika? Etkö ole valmistautunut kunnolla? Etkö ole täysillä mukana? Nyt tosin olen oppinut jo ajattelemaan, että yleisökin saattaa olla väsynyttä.”

Jukka on maankiertäjä. Pari sataa konserttia vuodessa päiväkodeissa, kouluissa, tapahtumissa, musiikkisaleissa, jumppasaleissa, toreilla, seurakuntakodeissa … ”Esiinnyn mieluummin hikisessä jumppasalissa kuin hienossa musiikkisalissa. Se on joku tunnekysymys: mun musiikki on arkista ja kansanomaista.”

Konserteissaan Jukka sitoo laulunsa usein johonkin juttuun. ”Haluaisin yleisön kokevan: me ollaan mukana jossakin tarinassa. Siis etten vain laula ja laulata, vaan että siihen liittyisi jotain muuta.” Yksi menestynyt ’jotain muuta’ on viime vuonna valmistunut, jo yli 100 kertaa eri puolilla Suomea esitetty Zooppera, musiikkikertomus Nonni-aasista ja suuresta merimatkasta. Yksittäisten laulujen lisäksi Jukka Salminen onkin tunnettu musiikkinäytelmistään. ”Niitä tekee mieli tehdä lisää. Näytelmällisiä juttuja koko perheelle.”

Uusin, keväällä julkaistu, on Ihmeellinen palapeli, musiikkikertomus matkasta Etelä-Amerikkaan. ”Se on tilaustyö, ja liittyy siihen, kun olin viime vuonna tutustumassa Suomen Lähetysseuran ja Suomen Pipliaseuran lukutaitoprojektiin Venezuelassa ja Kolumbiassa.” Sanat siihen niin kuin useimpiin musiikkikertomuksiinsa ja lauluihinsa Jukka on tehnyt itse. ”Mutta sävellän myös muiden tekstejä. Uusi sanoittajalöytö on tamperelainen Merja Salonen, jonka vekkulit tekstit ovat mannaa. Huumoria ja vekkuluutta tarvitaan! Niitä tahdon lauluihini. Minussa elää yhä kymmenvuotias poika. Ja sille teen lauluni aina ensin!”