Emeritusmuusikko Raimo Vikström puuttui varsin voimakkailla siveltimen vedoilla henkilökohtaiseen persoonaani taannoin Muusikko- lehdessä. Hän oli suivaantunut erääseen Ylen ajankohtaisohjelman sisältöön, jossa käsiteltiin kansainvälisten levy-yhtiöiden valtaa ja sitä, miten taiteilijat ja heidän etujärjestönsä kohtaavat.

Täytyy sanoa, että itsekin olin hieman hämilläni katsoessani ohjelmaa. En aivan täysin arvannut, missä yhteydessä ja kuinka leikattuina kommenttejani käytetään. Se on sitä terävöitettyä nykyjournalismia.

Vastauksena kysymykseen, siitä kuka omistaa suomalaisen musiikin, vastasin, kuten on, että 90-luvulla suomalainen kansallisaarteisto, kansakunnan ns. salattu muisti on siirtynyt kansainvälisten firmojen omistukseen. Sanoin, että sillä on puolensa. Kerroin myös sen, että saattaa olla sellainen hyväkin puoli, että Sibelius ja Finlandia-sarja näkyy New Yorkin levyliikkeissä paremmin, kun sitä hallinnoi kansainvälinen yritys. Tätä pätkää tosin ohjelmassa ei tullut ulos. Minulta kysyttiin myös Gramexin roolista. Sanoin muistaakseni, että Gramex ja Teosto ovat hoitaneet asiallisesti taiteilijoiden etuja ylipäänsä. Toimittaja kysyi tarkoitushakuisesti, onko oikein, että ÄKT eli Ääni- ja kuvatallennetuottajat ovat hyyryläisenä Gramexin tiloissa. Naurahdin ja sanoin, että sitä toki voi kysyä. Sen enempää en ottanut kantaa toisin kuin muut haastateltavat. Samalla sanoin, että Suomi on pieni maa, jossa musiikkialan toimijat ovat melkein saman katon alla halusivat tai eivät. Mutta se tärkein, mitä sanoin oli: Mielestäni ÄKT, tekijänoikeusjärjestöt ja kauppa ja teollisuusministeriö ovat tehneet merkittävää työtä yhdessä suomalaisen musiikin viemiseksi ulkomaille. Tätä pätkää ei tullut ohjelmasta varmaankaan ajanpuutteen vuoksi.

Olen edelleen sitä mieltä, että Gramex ja Teosto ovat tehneet pitkäjänteistä työtä suomalaisten taiteilijoiden hyväksi. Itsekin olen saanut näistä hedelmistä nauttia. On hyvä, että säveltäjien, sovittajien, sanoittajien, soittajien ja artistien etuja edes joku valvoo.

Kuitenkin, kun maksuja medialta peritään, kannattaa ehkä sillä tavalla olla maltillinen, ettei tapeta lypsävää lehmää. Ja varsinkaan ei kannata näännyttää vasikoita, jotka vielä joskus lypsävät. Tarkoitan koko kasvavaa median kenttää: tv-kännykät ja uudet nettikaupan huimat näkymät. Missä määrin voi rahastaa päällekkäin, moneen kertaan samasta musiikista, jos se tulee eri formaatteina? Tottakai tekijät tarvitsevat korvauksensa, mutta myös sisällöntuotannon volyymi ja kulutus tulee kasvamaan ja sillä tavalla kasvattamaan myös musiikintekijöiden pottia. Toisaalta jos kansainväliset mediajätit rahastavat eri formaateilla moneen kertaan saman musiikin, silloin on tietysti perusteltua, että musiikin tekijätkin pääsevät osingoille. Näitä asioita ohjelmassa ei ehditty valitettavasti juuri käsittelemään. Itse puhuin haastattelussa independent-tuottajien puolesta. Siitä ei vain tullut itse ohjelmassa mitään ulos. Kerron asian nyt tässä.

Perustin Joel Hallikaisen kanssa jo 90-luvulla levymerkin nimeltä ”Suomi-solistit”, joissa merkeissä olemme itse tuottaneet omat levymme ja myyneet cd:mme suoraan tukkujakelijalle. Se on kivinen tie eikä siinä ole oikotietä onneen. Jos levy ei myy, se ei myy. Mutta oma määräysvalta meillä on ollut siihen, mitä musiikkia teemme ja mitä emme. Arvostelumenestykseksi äitynyt levyni ”Kantri” vuodelta 2001 on tyypillinen esimerkki. Luulen, ettei yksikään kansainvälinen mainstream-yhtiö olisi julkaissut marginaalista kantrilevyäni, vaikka siinä soittavatkin maan parhaat kantri- ja bluesgrassmuusikot. Se oli pakko julkaista itse. Ja kiitos Esekille pienestä tuotantotuesta. Rahaa se on pienikin raha. Mutta ylipäänsä meillä musiikkialan pienyrittäjillä, indie-tuottajilla ei ole varsinaista edunvalvojaa. Siitä puhuin myös tv-haastattelussa, vaikka se ei ulos tullutkaan. Oikeastaan Elvis ry on ainoa järjestö, joka puhuu myös musiikin pienyrittäjien puolesta.

Kun toisaalla uusi, aloitteleva artisti menee kansainvälisen haarakonttorin levypomon puheille ruinaamaan levysopimusta, ei siinä Muusikoiden liitto auta. Ei voi vedota tariffeihin ja siihen, että vaadimme elävää musiikkia. Levymoguli pistää tuottajan hommiin ja pannaan koneet soimaan. Sitten ruvetaan leipomaan ”idolia”, jonka tarkoituskaan ei ole olla käyttökulutushyödyke kuin tietyn aikansa. Kun artisti on ikäloppu, heitetään hänet syrjään. Idolikilpailujen kauttahan saa uusia tiedoiltaan vajavaisia tähtiä. Tässä peräänkuulutin yhteistyötä artistien kesken niin, että he eivät vain kyyristelisi yksin nurkissaan. En puhunut ravintola-, laiva- ja muista ammattimuusikoista, koska he ovat etunsa valvoneet kiitos ay-ammattilaisten.

Emeritusmuusikko Vikström penää minulta yhteistyötä ja muistelee menneitä. Olen tehnyt pitkään yhteistyötä muusikoiden kanssa. Olen työllistänyt kymmeniä ja kymmeniä muusikoita kiertueilla. Olen levyprojekteissani käyttänyt oikeita muusikoita silloinkin, kun tietokonebuumi ja konemusiikki ovat jyllänneet studioissa. Olen ollut 30 vuotta muusikoiden työnantaja firmojeni kautta. Toimin aikoinaan myös vuosia aktiivijäsenenä artistien Solo ry:ssä.

Mitä tulee tekijänoikeuslakiin, olin äänestyksestä poissa valitettavasti ulkomaanmatkan vuoksi. Mutta itse lain käsittelyssä oli aktiivinen. Minuun olivat yhteydessä useat tekijänoikeuksien omistajat ja -järjestöt. Mielestäni tämä tekijänoikeuslaki tarvittiin jo pelkästään itäpiratismin vuoksi. Puhuin tästä useaan kertaan eduskunnassa – sen voi tarkistaa EK:n nettisivuilta. Mutta muutama kohta minua huolestutti. Se, onko laki jo syntyessään vanha ja miten sitä olisi voitu vielä päivittää tarkemmaksi.

Toinen kriittinen asia on, miten kuluttajan näkökulma tulee otetuksi huomioon kopiointikysymyksessä. Olin itse siinä työkokouksessa mukana aktiivisesti, missä edustaja Kimmo Kiljusen johdolla hahmottelimme lakiin liittyvän kuluttajanäkökulmaa painottavan ponnen. Sen mukaan levy-yhtiöiltä tulee edellyttää, että jatkossa kuluttaja voi ottaa pari kopioita omaan käyttöön eri formaatteihin ostamastaan kopiosuojatustakin äänitteestä.

Kolmas minulle kriittinen asia on ETA-alueiden ulkopuolelta tapahtuva äänitteiden, elokuvien ja kirjojen tuonti. Monet erikoisliikkeet tulkitaan harmaan tuonnin harjoittajiksi, jos ne tuovat äänitteitä, joita ei ole jo aiemmin julkaistu ETA-alueella. Näin monenlainen marginaalimusiikki kuten reggae, blues ja kantri joutuvat huonoon asemaan. Tietenkin kuluttaja voi itse hakea nuo levyt USA:sta tai Jamaikalta, mutta erikoisliike ei saisi niitä myydä täällä ilman valtuutusta, vaikka levyistä on maksettu aivan asiallisesti tekijänoikeusmaksut alkuperäismaassa. Suomi ja Ruotsi vastustivat tätä ETA-pykälää aikoinaan komissiossa, mutta suuremmat voimat EU:ssa halusivat direktiivin läpi. Mediajättien ääni puhui.

Tekijänoikeuslaki tarvitaan ja sitä pitää myös uudistaa mediaalan muuttuessa. Gramex ja Teosto jatkakoot hyvää työtänsä sisällöntuottajien etujen puolustajina aina vain uudistuvassa hardwaremaisemassa. Elvis ry ottaa huomioon myös yksittäiset lauluntekijät ja artistit ja sen toiminta on erittäin tärkeää myös jatkossakin. Muutenkin artistien tulee ottaa esimerkkiä Vikströmin vuosia johtamista ammattimuusikoista ja puhaltaa enemmän yhteiseen hiileen silloin, kun suurten maailmanluokan yhtiöiden kanssa neuvotellaan.

Lopuksi mieleen tulee 70-luvun keikkamatkat, kun Juicen, kitaristi Silvennoisen ja monien muiden manserock-miesten kanssa kiersimme Suomea. Tunnuslause oli: maailman taiteilijat, yhtykää. Me teimme työtä käskettyä. Tosin emme toistemme kanssa.

Mikko Alatalo

kansantaiteilija ja -edustaja

***

“Musiikintekijöiden edunvalvonta tuuliajolla”

Raimo Vikström kirjoitti Muusikko-lehdessä 1/06 palstallaan “Emeritus puhisee” mm. joulukuussa esitetystä Yle A-piste ohjelmasta, jossa kerrottiin, että suomalaisten musiikintekijöiden edunvalvonta on tuuliajolla. Mikko oli yksi ohjelman haastateltavista. Muita olivat mm. Ilkka Lipsanen ja Erkki Puumalainen. Vikström kommentoi Mikon osuutta mm. näin:

“Aikansa artisti, nykyinen kansanedustaja ja Ylen hallintoneuvoston jäsen Mikko Alatalokin oli otettu A-piste – ohjelmaan todistamaan. Vaikutti siltä, että Alatalokaan ei tiedä Gramexin olevan taiteilijoiden ja tuottajien yhteinen organisaatio. Muutoinkin hänellä on huonot tiedot asioista, tai sitten hän on hidas oppimaan.

Alatalo kaipasi suomalaisen musiikin tekijöille uutta edunvalvontaa. Arvelen, että musiikkialan edunvalvontatoimet ovat nyt yhtä tehokkaat kuin milloin tahansa aikaisemmin. En luottaisi Alatalon tapaisten henkilöiden kykyihin tässä suhteessa.”

Kyseisen A-piste -ohjelman aihe oli tosiaan otsikoitu “Musiikintekijöiden edunvalvonta tuuliajolla”. Ohjelmassa esitettiin myös alan järjestökaavio, jossa ylinnä oli ÄKT. Oli siellä myös Elvis pienenä ala-osastona.

Martti Heikkilä