Musiikintekijät -logo

Leena Pyylampi

Leena Pyylampi

Lauluntekijä, trubaduuri ja lastensinfonian laulujen säveltäjä.


”Erilaiset roolit musiikissa pitävät vireänä”, tuumaa
LEENA PYYLAMPI – lauluntekijä, trubaduuri ja
lastensinfonian laulujen säveltäjä

Leena Pyylampi, 40-vuotias pianisti-lauluntekijä ja kasvatustieteiden maisteri Jyväskylästä on ahkeroinut monen edestä vuonna 2000: takana ovat oma konserttikiertue, ensimmäinen oma levy ”Yllättävä käänne” sekä lastensinfonian ”Metsälammen musikantit” laulujen sävellystyö ja ko. sinfonian tuottaminen esityskuntoon. Pian kymmenisen vuotta itsensä freelance-muusikkona elättänyt Leena kertoo Jyväskylä Sinfonian kanssa esitetyn lastensinfonian ensi-illan jälkeen olevansa onnellinen, mutta vähän uupunutkin. Nyt on aika nauttia töiden hedelmistä ennen seuraavaa suurta pungerrusta.

Jutellaanpa hetki lastensinfoniastasi, koska se taitaa olla tuoreena muistissa. Olet eilen esiintynyt ensi-illassa ”Metsälammen musikantit”, jonka laulut olet säveltänyt. Produktiossa ovat olleet mukana Sari Kanala (lastenkirjailija, kuvittaja) sekä Krzysztof Dobosiewicz (sovittaja; kapellimestari). Kuinka idea lastensinfoniaan oikein syntyi?

Koska olen opiskellut klassista musiikkia, on se sydäntäni lähellä. Olen usein haaveillut, että haluaisin viedä omat lapseni kuuntelemaan sellaista sinfoniaa, jossa laulut olisivat sinfonisesti sovitettuja ja samalla lapset saisivat orkesteritietoutta tarinan mukana. Sellaista lapsille suunnattua sinfonia-juttua ei kuitenkaan ole ollut tarjolla, joten halusin ryhtyä puuhaamaan sellaista produktiota itse. Tapasin sittemmin lastenkirjailija Sari Kanalan Keuruulla pidetyillä kuplettikursseilla ja ystävystyimme. Sari kertoi, että hänellä olisi sattumoisin sopiva käsikirjoitus lastensinfoniaa varten, ja minä lupauduin laulujen säveltäjäksi. Etsimisen jälkeen löysimme sopivan sovittajan produktiolle, Krzysztof Dobosiewiczin, klassisen musiikin ammattilaisen Jyväskylästä. Siitä se homma alkoi. Lopullisen sysäyksen työhön saimme kuitenkin Suomen Kulttuurirahaston 50.000,- mk apurahasta: se oli todella hieno juttu ­ oli kannustavaa tulla noteeratuksi valtakunnallisella tasolla lastenmusiikin saralla! Sarin kanssahan me saatiin tunnustusta myös ”Vuoden Uusi Lastenlaulu” ­kilpailussa sijoittumalla neljänsiksi v. 1999. Yhteistyömme jatkuu kyllä edelleenkin: hän lähettelee mulle runoja ja loruja, ja valikoin niistä omasta mielestäni parhaimmat sävellettäviksi. Se on mukavaa ja helpohkoakin hommaa: Sarin runot kun ovat jo valmiiksi hyvin laulettavia, musikaalisia.

Minkälaisen vastaanoton teidän sinfonianne sai? Tykästyivätkö aikuiset ja lapset yhtä paljon?

Vastaanotto oli upea: tupa täynnä väkeä ja pienet pojat lähettelivät lentosuukkoja ! Esitin seikkailija-luonteista kotiluolastaan karannutta peikkotyttö Piuta. Lapset tietenkin tykkäävät, kun esityksessä on paljon erilaisia jännittäviä tapahtumia. Aikuiset pitivät ennen kaikkea siitä, että tarjolla oli monia eri musiikkityylejä, kuten Bach, Brahms tai Mozart, ja mielenkiintoisia sovituksia. Hienoa on se, että muidenkin kaupunkien sinfoniaorkesterit ovat kiinnostuneet ottamaan ohjelmistoonsa meidän lastensinfonian: meillä on mm. esitys Pori Sinfoniettan kanssa 10. helmikuuta ja monien muiden orkestereiden kanssa koitamme löytää sopivia esitysaikoja.

Miten teet musiikkia? Oletko kahdeksasta neljään puurtaja vai oletko intuition kelkassa?

Kyllä mulla ideat tulla pelmahtaa milloin missäkin, vaikka kesken keikan. Yritän sitten muistaessani kirjoitella laulunpätkiä ja tekstejä paperilapuille. Säännöllisesti varaan aikaa, vaikkapa viikosta yhden päivän, jolloin avaan salaisen aarrearkkuni eli kansioni nimeltä ”Pöytälaatikko”, ja alan työstää keräämiäni ideoita lauluiksi. Teen laulut valmiiksi pianon kanssa ja kirjoitan niistä aina nuotit – vanhanaikaisesti lyijykynällä nuottipaperille. Mun mielestä on tärkeätä dokumentoida laulut: kirjoitan puumerkin ja päivämäärän nuottiin, kun nuotti eli laulu on valmis.

Mikä on paras biisisi?

Levyltä ”Yllättävä käänne” valitsisin biisin ”Yksinäisyys”. Se tuli jotenkin niin dramaattisen helposti ja tyyliin ”kerralla valmis”. Eräs nainen kertoi mulle tarinansa: hän odotti toista lastaan, olivat miehensä kanssa juuri rakentaneet talon, kun mies kuoli yllättäen tapaturmaisesti. Tarina järkytti mua niin, että siltä seisomalta oli päästävä heti kotiin, laulua tekemään. Vaikka tuo laulu kertoo yhden ihmisen traagisesta elämänkäänteestä, sopii se myös tähän aikaan muutenkin: ihmiset ovat kovin yksinäisiä, vaikka ovat yhdessäkin. Elämä saattaa parisuhteessakin olla hyvin yksinäistä.

”Yllättävä käänne” ­levyn tekstit ovat hyvin todentuntuisia, elämänmakuisia, herkkiä ­ ja niissä ei ole yhtään riimiä. Miten perustelet?

Riimit ovat vanhanaikaisia! Yksinkertaisesti. Jos ajatellaan vaikka nykyrunoutta, se voi olla hyvin visuaalista, eikä riimejä tarvita. Nykyajan iskelmämusiikki on mun mielestä täysin paikalleen pysähtynyttä ­ samat vanhat riimit yhä uudelleen ja uudelleen. (hohhoijaa ­ yhdyn. toim.huom). Onhan klassisenkin musiikin puolella modernia klassista ­ miksei siis kevyt musiikkikin voisi uudistua?? Jos riimit ovat itsetarkoitus sisällön kustannuksella, ollaan metsässä: laulelmamusiikissa varsinkin on tärkeää, että itse tarina nousee esiin. Väkisin väännetyt riimit kangistavat ilmaisua. Yhdyn tässä suhteessa mm. Marja Mattlarin esittämään ajatukseen, että TODELLA harva osaa ja pystyy nerokkaaseen riimittämiseen niin, ettei ajatus laulusta katoa. Muut siis pysykööt lestissään.

Ammattisi on pianisti-laulaja. Se ei ole kovin yleinen ammatti, ainakaan naisten keskuudessa. Perustelut ja kannattiko ?!

Mulla on aina ollut hirveä hinku esiintyä ja tehdä musiikkia. Kun opiskelin klassista musiikkia ja piti antaa näytteitä ja konsertteja, mua jännitti aina ihan älyttömästi. Mietin, että eikö sitä naisihminen voisi löytää jotakin muuta kanavaa tälle sisäiselle tulipalolle. Yhdessä kuppilassa koin herätyksen: pari trubaduuri-poikaa esiintyivät kitarat kainalossa yleisölle ­ ja ajattelin, miksenpä minäkin! Sovin samoin tein esiintymisestä kyseiseen kuppilaan, haalin kokoon ohjelmiston ja menin ekalle keikalle. Pelkäsin, että mulla ei ole tarpeeksi repertuaaria, mutta olihan sitä… Nykyään esitän noin puolet ohjelmistosta omia biisejä ja puolet ”standardeja”, kuten tunnettuja jazz-biisejä, musikaalisävelmiä, pop-kappaleita. Mullahan on keikkoja laidasta laitaan: sinfoniakonsertista häihin, hautajaisiin, harjannostajaisiin, kaupunginjohtajan cocktail-partyihin ja sitten taas jänöjussiksi tai peikkotytöksi lastenkonsertteihin. Mä esiinnyn sekä herroille että duunareille! Ja nautin siitä! Mä olen päässyt moniin sellaisiin paikkoihin, joihin ihmiset eivät yleensä pääse: vaikea on siis kuvitella mielenkiintoisempaa työtä.

Tulevaisuuden haaveesi?

Vuonna 1991 ostin Lontoosta paljettikangasta ison kasan (se on siellä halpaa!) ja haaveilin, että esiinnyn vielä jonain päivänä sinfoniaorkesterin kanssa, ihana tyylikäs paljettipuku ylläni. No: toisin kävi. Ensiesiintyminen sinfoniaorkesterin kanssa toteutui peikkopuvussa. Haaveilin sellaistakin, että on valtava sali täynnä ihmisiä, korokkeella valkoinen flyygeli ja ­ minä! Mutta tajusinhan viimein, että jos sellaisia pitempään haaveilee, loppuvat keikat. Mutta kyllähän mä tietenkin siitä haaveilen, että omaa musiikkiaan saisi helpommin tehtyä; ettei se olis näin JUMALATTOMAN raskasta. Mutta olenhan mä semmonen harmaan kiven läpi menijä, että senkin asian mä selvitän vielä!

Sanoo Leena ja viittaa loppukaneetissaan mm. siihen, että omia hienoja lauluja sisältävä ”Yllättävä käänne” (mukana mm. YUP-muusikoita) on omakustanne, jonka markkinointi tekijälle itselleen on kovin raskasta puuhaa. Äkkiseltään luulisi, että tällaisesta musiikista joku isompikin levy-yhtiökin olisi kiinnostunut. Ja olisihan se kiva, jos näitä Leenankin lauluja useamminkin radiosta tai TV:stä kuulisi ­ ettei aina vaan sitä yhtä ja samaa. Mutta sitähän me jäämme odottamaan, Leena ja minä ja moni muukin. Harmaan kiven läpi mennään niin että heilahtaa!

PS. Lisää Leenasta netissä: www.nic.fi/~pyylampi


Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 01/2001

Selaa lehden artikkeleita