Jussi Raulamon, 50, musii
kille leimallista on vanhan ajan henki. New Orleansin keinuva rytmi siivittää läpitunkevaa laulua, joka voisi olla peräisin savikiekolta. Raulamo ei voisikaan olla tämän päivän popvirrasta kauempana, vaikka itse hän kokee tekevänsä silti musiikkia tässä ajassa.

”Tarkoitukseni ei ole olla mikään systeemin ulkopuolinen outolintu, vaan työtään ihmisten parissa omalla käsialallaan tekevä, aikansa kliseitä välttelevä muusikko.”

Keikkakutsuja satelee kuitenkin Amerikkaa myöten ja onpa Jo’ Buddy voittanut kerran Levyraadinkin. Toistakymmentä pitkäsoittoa on noteerattu varsin positiiviseen sävyyn alan lehdistössä ympäri maailmaa.

”He may be from Finland and sing in English, but Jo’ Buddy’s first language is the blues.”  Näin kirjoitti Dan Forte, Vintage Guitar Magazine, USA.

”Metodini on ollut alusta lähtien tehdä asiat eri tavalla kuin muut aikalaiset, ammentaa sieltä missä miljoonat kärpäset eivät ole vielä käyneet. Haluan kuitenkin tuoda vaikutteeni tähän päivään”, Raulamo sanoo.

Hän kokee olevansa ensisijaisesti laulaja-lauluntekijä. Lavalla laulut syttyvät elämään, ja entisaikojen estetiikka vie kuulijan mukanaan. Miehessä on jotain vastustamatonta vanhojen aikojen viihdyttäjää.

”Nuorena tajusin, että minulla on sellainen lahja, että voin laulaa vaikka puhelinluetteloa. Eka biisi syntyi postinkantajana fillarin selässä 80-luvulla. Silloin opin myös sen, että ei kannata sanoa kaikkea yhdessä biisissä.”

Monista muista juurimusiikista ammentavista show-miehistä poiketen Raulamo esittää keikoillaan ainoastaan omia biisejään – se takaa myös sen, että kesän Teosto-korvaukset ovat vuoden tilipäivä.

”Mulle biisi on kuningas, jokaisen elementin on palveltava sitä. Usein vähemmän on enemmän ja pelkistetty tyhjä tila tekee biisistä suuren. Aloitin aikanaan keikkailu-urani ottamalla haltuun satoja cover-biisejä, joita vedin keikoilla. Sain niistä hyvän pohjan tuleville biiseilleni. Kun teki mieli opetella joku lainabiisi, teinkin siihen omat sanat. Siitä tulikin omani, eikä lähdettä voinut enää tunnistaa.”

Traditioihin tutustuminen onkin Raulamosta ensisijaisen tärkeää. Tästä avautuu hänen koko ajatusmaailmansa, eikä nykymeno näyttäydy kovin lohdullisena.

”Koen voimakkaasti, että mainstreammusiikki on nykyään persoonatonta samalla lailla kuin talot, autot tai ruoka – ne kaikki kuvaa tätä hektistä aikaa. Olen outolintu, ja vaikka välillä olen peeaa, ostan silti aina luomuruokaa. En halua pistää kemikaaleja sisääni. Kyllä se kuuluu musassa ja voin paremmin.”

”Luonto on kirkkoni, sieltä saa kaiken. Metsässä kävellen ovat syntyneet monet ajatukset. Isojen valtamerien äärellä luovuus vasta aukeaakin! Karibialla lomaillessamme tein biisejä sen viisi viikkoa kun vaimo otti aurinkoa. Ylipäätään kaikki aurinkolomat olen tehnyt vain biisejä.”

Vuodesta 1994 pelkästään musalla eläneelle Raulamolle biisinkirjoitus on hengittämisen jatke.

”Se on olotila ja elämäntapa. En ikinä odota inspiraatiota. Minulla ei ole aikaa. Joskus arkistressin keskellä – kun buukkailen keikkojani, eli teen töitä – otan kitaran ja kokeilen mitä se sanoo. Ikinä ei voi tietää milloin tulee hyvä biisi. Se voi tulla koska vain, jos sille antaa mahdollisuuden. Vaikka biisi tulisi nopeasti, on kuitenkin tärkeää viimeistellä se ja tehdä arrit huolella – bändikaverit kiittävät. Kuitenkin annan heille mahdollisuuden soittaa omalla tyylillään, heittäytyä.”

Tällä Raulamo viittaa erityisesti yhteistyöhön tamperelaisen Funky Kingston -yhtyeen kanssa. Jamaikan rytmeistä ammentava iso yhtye torvisektioineen on täydellinen liitto Raulamon paksun kitarasoundin ja rhythm & blues -laulun kanssa. Viime keväänä heiltä ilmestyi pitkäsoiton verran Raulamon lauluja. Right Here In My Arms -kappaleen hän kirjoitti tilauksena Marjo Leinoselle. Sen syntytarina on hieno.

”Marjo ehdotti kerran yhteiskeikallamme, että tekisin meille hyvän mollibiisin duetoitavaksi. Tämä jäi kytemään. Kaksi vuotta sitten olin sairaalassa katsomassa Alzheimer-taudin uuvuttamaa, nyt jo edesmennyttä isääni. Äitini oli myös paikalla ja huomasin kuinka isä yritti kovasti puhua äidille, vaikkei löytänyt enää sanoja, mutta viesti oli selvä. Kotimatkalla alkoi yhtäkkiä pukata biisiä niistä fiiliksistä. Hain kitaran ja patterivahvarin kotoa ja menin Tampereen rautatieaseman asematunneliin ajamaan biisiä sisään. Kun pääsin perille, oli runko jo valmiina. Aloin veivaamaan sitä ohikulkijoille ja vartin päästä huomasin, että kaikki fraasit olivat jo hallussa. Puolen tunnin kohdalla mustalaiset alkoivat tanssia ja pian muutkin ohikulkijat jorasivat biisin tahdissa. Soitin Marjolle, että nyt se toivomasi duetto on valmis”, kertoo ahkerana katusoittajana tunnettu Raulamo, joka on hiljattain kampanjoinut Tampereen asematunnelin katusoittokieltoa vastaan.

Jo´Buddy meets Funky Kingstone -albumilla Raulamo on tehnyt uuden aluevaltauksen yhä syvemmälle Karibianmeren virtauksiin. Vanhan ajan estetiikka merkitsee Raulamolle paljon. Suurimmiksi esikuvikseen hän luettelee nipun edesmenneitä artisteja, kuten Charlie Christian, Count Basie, Mahalia Jackson ja Charlie Parker, jonka bebop-sooloja hän teini-iässä opetteli vinyyliltä hitaammilla kierroksilla. Suurin esikuva on kuitenkin ”jukeboxin kuningas” Louis Jordan, jolle Jo’ Buddyn tyyli on paljon velkaa.

”Musiikillisesti antoisin vuosikymmen minulle on ollut 1940-luku. Miten valtavan pohjan etenkin toisen maailmansodan jälkeinen aikakausi antoi kaikelle myöhemmälle populaarimusiikille! Silloin kaikki musa taltioitiin livenä sellaisenaan. Ammennan kaikilta vuosikymmeniltä, mutta en pidä siitä soundista, että kaikki eristetään toisistaan. Mikään ei voita sitä, kun bändi soittaa yhdessä; tila soi ja tulee hyvä fiilis! Bändi svengaa orgaanisesti. Se on sitä 1940–50-luvun estetiikkaa, mitä tavoittelen. En silti halua kuulostaa 1950-luvulta, vaan tuoda sen soundin tähän päivään.”

Hetkeen Raulamo luottaa myös biisinteossa. Laulut löytävät muotonsa usein keikkamatkoja ajaessa tai lenkkipolulla. Silloin ajatuksella on hyvää aikaa kellua ja sanat loksahtelevat paikoilleen.

”Minulla on sukurasite. Olen laulaja-lauluntekijä kolmannessa polvessa. Isoisäni Kaarlo Raulamo oli säveltäjä ja oopperalaulajien opettaja. Jean Sibelius oli hänelle ystävä ja mentori. Isoisäni perheineen asui Ainolan naapurissa, missä Matti-isäni syntyi. Hän oli laulaja ja multi-instrumentalisti sekä opettaja. Hänen oppilaansa ovat tulleet kyselemään minulta olenko kuullut isäni biisejä, mutta ei hän minulle koskaan niitä soittanut. Isänihän ei käyttänyt opetuksessa oppikirjoja vaan kaikki askarreltiin. Ulkoläksy oli biisi, joka laulettiin yhdessä. Todennäköisesti hän teki biisit työmatkallaan, joka taittui hiihtäen, fillarilla tai kävellen – ei koskaan autolla. Tämän tavan olen perinyt suoraan faijalta. En ole niitä ihmisiä, jotka istuvat alas kitaran, kynän ja paperin kanssa. Vielä 2000-luvun alkupuolella tein riimikarttoja englanniksi, mutta huomasin sen turhaksi. Groove lähtee sisältä ja luova tilanne syytää riimejä itsestään.”

Englanti on universaali kieli, joka on vienyt Jo’ Buddya ja hänen musiikkiaan moneen maailmankolkkaan. Englanninkieliset fraasit taipuvat Raulamon suussa Jo’ Buddy -muottiin.

”Alitajunta syytää välillä järjettömiä lauseita, jotka saavat englantia äidinkielenään puhuvat nauramaan vedet silmissä. Yleensä varmistan vielä, ettei Google löydä fraasejani – silloin menee hyvin! Tekstini kumpuavat siitä kokemusperästä mitä koen ei-englanninkielisenä.”

Tekstiaiheet Raulamo ottaa ympäröivästä elämästä. Jo’ Buddyn keikkabravuuri, Elevator Boogie, syntyi lausahduksesta hississä.

Everybody’s Got The Right taasen on poliittinen kannanotto, protesti Yleä kohtaan.

”Biisi lähti syntymään kitarariffistä. En keksinyt b-osaa joten lähdin sauvakävelemään metsään. Välittömästi – naks! – syntyi b-osa. Joskus, kun lyriikatkin tulee noin vain, alan miettiä, että mistä tää biisi oikein kertoo? Everybody’s Got The Right on protesti Ylen radiouudistusta vastaan, siis sitä kun Yle alkoi lakkauttaa erikoisohjelmia ja kilpailla kaupallisen tahon kanssa.”

Myöhemmin biisi levisi myös Amerikkaan kun The Fabulous Thunderbirds -kitaristi Johnny Moeller otti sen bändinsä ohjelmistoon. What Good Is Life’s Still Giving? sitä vastoin on auton ratissa syntyneitä biisejä. Raulamo kertookin Tampere–Helsinki moottoritiellä syntyneen lukemattomia biisejä.

”Miksasimme Inside Out -albumiani Tampereen Käpylässä kesällä 2013. Aina Paasikiven-Kekkosentiellä alkoi päässäni raksuttaa sama biisi, mutta ajaessani exitistä ulos hukkasin idean. Kunnes yhdellä ajokerralla sain sen kasaan. Kappale päätyi Jo’ Buddy meets Funky Kingstone -albumin päätösraidaksi.”

New Orleansin merkitys on ollut ratkaiseva Jo’ Buddyn tyylille. Raulamon suunnitelmissa onkin toteuttaa road trip -elämäkertakirja automatkalla New Orleansiin. Ensimmäisen kerran Raulamo matkasi Mississippin alajuoksulle Louis Armstrongin kotikaupunkiin vuonna 1989.

”New Orleans on oikea aarrearkku. Se on tärkein musiikkikaupunki, se johtaa joka paikkaan. Kun kuulin New Orleans -musiikkia ekan kerran niin tajusin, että tää on mun kansanmusiikkia. Lopetin dokaamisen vuonna -87, jotta pääsisin New Orleansiin. Kaksi vuotta säästin rahaa. Näin enneunia, jotka kaikki toteutuivat. Uskonkin, että olen edellisessä elämässäni ollut alligaattori Louisianassa! Alueen soundi on vaikuttanut minuun vahvasti. Kun amerikkalaiset musafriikit kuulee mua livenä, he luulevat laulusoundini takia, että olen New Orleansista.”

Samalla reissulla tie vei myös Austiniin, Texasiin. Siellä Jussi Raulamosta tuli Jo’ Buddy.

”Ekana iltana oli jamit, jotka meni hyvin ja ne johtivat toisiin jameihin. Mä olin melkein jo lyönyt läpi kaupungissa, siellä oli niin paljon ihmisiä. Mua pyydettiin keikalle ja joka ilta oli keikkaa sen viikon ajan. Bändiliideri, huuliharpisti–laulaja Stanley Andersson sanoi ennen eka keikkaa, että Jo’ Buddy is your Texas name. Ne oli vaimonsa kanssa miettineet koko yön, että mikä Suomi-pojan nimi olisi keikkajulisteessa.”

Jo’ Buddy vakiintui taiteilijanimeksi, joka tunnetaan molemmin puolin rapakkoa. Jo’ Buddyn musiikista ovat vaikutteita imeneet niin Lännen-Jukka kuin amerikkalaiset kollegatkin. Levyttämättömiä biisejä mies sanoo olevansa pari sataa. Ehkä tänä iltana jossain matkalla seuraavalle keikkapaikalle syntyy taas uusi Jo’ Buddy -klassikko. Todennäköisesti se syntyy hetkessä, joka on sattuman siunaama.

ALBUMEITA
säv. & san. Jussi Raulamo

Jo’ Buddy meets Funky Kingstone
Jo’ Buddy meets Funky Kingstone (2015), feat. Marjo Leinonen, Diz Watson, Tony Uter, Ismaila Sane

Jo’ Buddy
Inside Out (2013)

Jo’ Buddy & Down Home King III
Everything’s Gonna Be Alright! (2010), feat. Little Victor, Veli-Matti Järvenpää, Jan Pethman
Whole Lotta Things To Do (2008)
Grits & Rattles (2006)

Groovy Eyes
Tuberadio Broadcast (2003), feat. Wiley Cousins, Risto Klemola

Albumien julkaisija: Ram-Bam Records

Vuoteen 2000 asti Raulamon levytetty materiaali (One O’Clock Humph & Groovy Eyes) sisältää oman tuotannon lisäksi myös harvinaisia covereita.