Rootsiin hurahtanut

– Olen saanut käteeni hyvät avaimet tähän hommaan. Ja ollut onnekas. Yksi juttu on sysännyt seuraavaan, ja olen voinut tehdä työkseni sitä, mitä mielestäni parhaiten osaan. En tiedä mitään muista ammateista, sanoo Ninni. Hoedown-yhtyeen jäsen ja kolmen soololevyn biisinikkari on viime vuosina kaivautunut syvälle juurimusiikkiin.

Ninni Poijärvi syntyi vuonna 1974 muusikkoperheeseen. Molemmat vanhemmat työskentelivät klassisen musiikin soittajina. Viisi vuotta vanhempi isoveli aloitti muusikon uransa rokkarina. Kotona soi monipuolinen musiikki, eikä mitään tyyliä ”dissattu”. Ninni aloitti nelivuotiaana viulunsoiton – ei siksi, että olisi käsketty, vaan siksi, että halusi.

– Vanhemmillani oli luonnollisesti paljon muusikkotuttuja, ja onnekseni sain siksi mahdollisuuden käydä yksityistunneilla pitkään. Ihan aluksi olin kolmen hengen ryhmässä, jossa pyörittiin ympäri huonetta ja välillä soitettiin. Sellaista sovellettua Suzuki-metodia se oli. Noin ylipäätään sellainen leppoisa, omilla ehdoilla tapahtuva edistyminen sopi minulle. Vältyin musiikkiopiston pakollisten matineoiden ja tutkintojen aiheuttamilta suorituspaineilta ja traumoilta. Ensimmäisen viulututkinnon tein vasta joskus yläasteikäisenä, Ninni muistelee.

Hän opiskeli musiikkiopistossa kylläkin pianoa. Sibelius-Akatemiassa Ninni aloitti 1993, pääinstrumentteinaan viulu ja afroamerikkalainen laulu.

– Eräs lauluopettajistani oli Aija Puurtinen, yksi parhaista opettajista ikinä. Lisäksi opiskelin pianonsoittoa sekä bändisoittimia, kuten kitaraa ja rumpuja, mutta ei se rumpalointi oikein sujunut.

Ninni vietti Akatemiassa aktiivisesti kuusi vuotta, ja tuo aika oli täysipainoista musiikkiaineiden opiskelua. Musiikkikasvatuksen tutkintoa hän ei koskaan suorittanut, koska ei kokenut musiikinopettajan ammattia yhtään omakseen.

– Oman musiikin teko ja oma musiikillinen ilmaisu on aina ollut kiinnostavampaa. Siinä aloin kehittyä kunnolla oikeastaan vasta sitten, kun vapautin itseni täysin opiskeluista.

J. Karjalainen ja Coenin veljekset

Ninni Poijärven kaksi tärkeää musiikillista vaikuttajaa ovat J. KarjalainenO Brother, Where Art Thou? Karjalaisen tuotannosta Ninnin valloitti ensimmäisenä albumi Varaani (1986). ja elokuva

– Sitä kuuntelin päivätolkulla putkeen, ja osasin kaiken ulkoa etu- ja takaperin. En tietenkään vielä silloin, vähän päälle kymmenvuotiaana, osannut eritellä, mikä siinä kolahti. Mutta Karjalainen saa suomen kielen svengaamaan tavalla, jollaista en ollut silloin missään muualla kuullut. Hänen tapansa fraseerata on  takuulla vaikuttanut biisintekooni, samoin hänen tekstimaailmansa.

Paljon ensikolahdusta myöhemmin Ninni tutustui esikuvaansa yhteensattumien kautta, ja pääsi jamittelemaan tämän julkaisemattomia Lännen-Jukka -biisejä. Kun Karjalainen sitten pisti biisit levylle, Ninni pyydettiin mukaan keikoille.

– Tämä oli yksi niistä kerroista, kun satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja onnekas, Ninni hymyilee.

Ninnin aikuisiän ehkä isoimman musiikillisen tajunnanräjähdyksen aiheutti leffa O Brother, Where Art Thou? (Voi veljet, missä lienet?), joka ilmestyi vuonna 2000. Coenin veljesten komediassa seikkaillaan 1930-luvun Amerikassa, ja soundtrack on sen mukainen. Ninni kertoo, että juurimusiikki oli alkanut kiinnostaa häntä jo aiemmin, ja viimeistään leffan nähtyään hän ihastui siihen täysin. Ninni hoksasi muitakin uusia musiikillisia innoittajia, sellaisia kuin Alison Krauss, Julie ja Buddy Miller sekä Gillian Welch.

Esikoislevy Viideltä

Samoihin aikoihin, kun Ninni alkoi olla jo melkoisen ihastunut roots-musiikkiin ja pienimuotoiseen ilmaisuun, työstettiin hänen ensimmäistä soololevyään. Se omin juttu muhiskeli alitajunnassa, mutta ei ehtinyt vielä kirkastua, ennen kuin esikoisalbumi Viideltä julkaistiin maaliskuussa 2002.

– Popsävyinen levy, jossa on rippeitä 90-luvun musiikkiteollisuudesta. Käytettiin jopa sekvenssereitä, mitä en tänä päivänä missään tapauksessa haluaisi. Oli torvia ja viuluja… ajattelin silloin ehkä, että mitä isompaa sen hienompaa. Sittemmin makuni on muuttunut ihan päinvastaiseksi; mitä pienimuotoisempaa, sen parempaa, Ninni toteaa.

Esikoisalbumi ei ole aikoihin käynyt tekijänsä omassa levysoittimessa. Sen tekeminen oli kuitenkin tärkeä vaihe elämässä, koska Ninni sai astuttua ison kynnyksen yli, ja tuotua omia biisejään esille.

– Olisi ihan tyhmää katua sen levyn tekemistä. Ehkä ajankohta oli kuitenkin vähän liian aikainen. Jos Viideltä olisi tehty vaikka vuotta myöhemmin, se olisi kuulostanut ihan erilaiselta.

Vapaapäivä ja Virta

Ninni Poijärven toinen sooloalbumi, Vapaapäivä, julkaistiin marraskuussa 2005. Tästä albumista Ninni on innostuneempi kuin esikoisestaan, koska sitä tehtäessä hän oli jo syvemmällä juurimusiikissa ja omassa jutussaan.

– Muistan olleeni tosi tarkkana siitä, että levy kuulostaa sellaiselta, mitä haluan. Vapaapäivä on ihan erilainen kuin Viideltä, laulua myöten. Jos näitä levyjä vertaisi, voisi luulla, että niissä laulaa eri ihminen.

Pääosa levyn kappaleista on Ninnin omia. Muita levyn laulunkirjoittajia ovat J. Karjalainen (biisi Myrskypääsky) sekä Mika Kuokkanen. Mikan ja Ninnin yhdessä kirjoittamia biisejä löytyy myös.

– Biisintekoyhteistyömme sujuu yllättävän hyvin, vaikka pariskunta ollaankin, Ninni naurahtaa.

Tuottajina toimivat Ninni, Mika sekä Olli Haavisto. Albumilla taituroivat Ninni (viulu, haitari), Mika Kuokkanen (akustinen kitara), Olli Haavisto (dobro, pedal steel, lap steel), Jarmo Nikku (akustinen kitara, mandoliini, minitwelwe), Pekka Gröhn (basso, urut, rhodes, harmooni), J. Karjalainen (banjo, huuliharppu), Mikko Hassinen (rummut) ja Topi Kurki (rummut). Osa muusikoista on Ninnin soittajakollegoita rootsbändi Hoedownista, missä Ninni on mukana laulajana, viulistina ja haitaristina.

Ninnin kolmas sooloalbumi, Virta (2008), sai alkunsa sangen mukavissa fiiliksissä ja olosuhteisssa. Se tehtiin Janne Haaviston ehdotuksesta New Yorkissa Woodstockissa, Levon Helm Studiolla, jota isännöivät The Band -yhtyeen rumpali Levon Helm sekä paikan sielu, ääniteknikko Justin Guip. Virta äänitettiin kahdessa päivässä, livenä, ja suurin osa levyn raidoista on ensimmäisiä tai toisia ottoja.

– Siellä me oltiin, hyvä ryhmä kaukana kotoa. Kännykät ei toimineet, eikä kenelläkään ollut kiire muihin puuhiin. Sitouduttiin hommaan pariksi päiväksi. Se oli hyvällä tavalla vanhanaikaista levyntekoa. Kaikki biisit ei olleet sinne mennessä ihan valmiita, tekstien kanssa tein vielä viime hetken muutoksia. Levylle tuli kivaa tuoreutta, Ninni tuumaa.

Kotosuomessa sitten miksattiin loppuun, ja tehtiin joitain jälkiäänityksiä, mm. J. Karjalaisen osuudet (huuliharppua, banjoa ja laulua). Amerikkaan levytyshommiin matkasivat Ninnin kanssa edellisen levyn soittajaporukasta Mika Kuokkanen, Olli Haavisto, Pekka Gröhn, ja uusina ninnilevyttäjinä rumpali Janne Haavisto, basisti Tom Nyman ja kitaristi Jarkka Rissanen.

Levon Helm -studiolla on äänitetty myös ensi vuonna julkaistava Ninni Poijärven ja Mika Kuokkasen englanninkielinen yhteislevy, joka sisältää pariskunnan yhteisten suosikkilauluntekijöiden biisejä uudelleen sovitettuina.

Pienesti ja sydämellä

Ninnillä ei ole aavistustakaan soololevyjen kaupallisesta menestyksestä.

– Virta-levyn tekemiseen meni kai suht paljon omaa rahaa, ja Esekiltä tuli siihen ihan hyvin tuotantotukea. En minä tiedä, olenko päässyt siinä omilleni. Ei minua kiinnosta sellaiset asiat kuin myyntiluvut. Tai radiosoitto. Levytykset ovat dokumentteja siitä, missä itse kulloinkin menee muusikkona.

– Minulle riittää, että on sopiva määrä kuulijoita, jotka ehkä ostaa seuraavankin levyn. En ikinä haluaisi sellaiseen asemaan, että olisin julkisuuden henkilö, joka tunnistettaisiin kadulla. Edustamani musiikkityylin, rootsin, kuulijat ovat onneksi jalat maassa -tyyppejä, eivätkä mitään yltiömäisiä fanittajia.

Tärkeintä Ninnille on tehdä asioita, joista itse pitää. Tämä periaate on johtanut siihen, että  toimeentulon kannaltakin merkittäviä juttuja on tullut jätettyä taakse. Esimerkiksi lauluyhtye Club for Five. Ninni jättäytyi sen riveistä toisen soololevyn julkaisun aikoihin, koska lauluyhtye vei paljon aikaa, eikä ollut ihan sataprosenttisesti oma juttu.

– En ole halunnut olla vain vokaalityöläinen, enkä keskittyä yhteen pääjuttuun. Tai sanotaan nyt niin, että päähommikseni ovat, juurimusiikin löydyttyä, muodostuneet Hoedown-yhtye ja oma sooloura.

Tovi sen jälkeen, kun Ninni oli lähtenyt Club for Fivesta, hän saikin kiinnostavia hommia esikuvansa J. Karjalaisen Lännen-Jukka -projektista.

– Olin juuri, onnekseni, järjestänyt itseni sellaiseen tilanteeseen, että minulla oli aikaa lähteä Lännen-Jukka -hommaan mukaan. Ajattelen, että kun tekee valintoja sydämellään, asiat järjestyvät hyvällä tavalla.

Impulsiivinen biisintekijä

Ninni Poijärvi muistelee tehneensä lauluja aina. Kouluaikoina hän tykkäsi tehdä tuttuihin biiseihin uusia tekstejä.

– Siitä on varmaan ollut jotakin hyötyä myöhempää laulunkirjoittamista ajatellen. Samoin runojen kirjoittamisesta, mitä olen aina harrastanut. Ensimmäiset ihan oikeat biisini tein 90-luvun lopulla. Kieli oli ensin englanti, mutta sitten huomasin saavani enemmän irti suomesta.

Kysymykseen ”miten laulusi syntyvät”, Ninni vastaa, että ”mystisesti tajunnanvirrasta”. Laulunteko on impulsiivista, eikä siihen liity rutiineja. Inspiraatio voi iskeä missä vain ja milloin vain. Laulunteko on Ninnille alitajunnassa syntyneen materiaalin purkamista.

– Ensimmäisen levyn biiseissä oli kyllä ensin teksti, sitten pianon kanssa tehty sävellys. Tavoittelin ehkä jotain soulin ja jazzin sointumaailmaa, koska ajattelin silloin, että vain se on hienoa.

Vapaapäivä-levyn sävellykset ovat yksinkertaisempia. Suunnanmuutokseen vaikutti juurimusiikkiin tutustuminen sekä se, että Ninnillä ei tuolloin ollut kotona pianoa. Hän alkoi tehdä biisejä kitaralla: Eli niillä soinnuilla mentiin, mitä osattiin.

– Säveltämiseeni on vaikuttanut paljon myös Lännen-Jukka -materiaali. Opettelin viulunsoiton old time -tyylillä ja tajusin sen yksinkertaisuuden rikkauden. Oivalsin, ettei laulun tarvitse olla monimutkainen, ja silti se voi toimia ja svengata loistavasti. Sieltä on vähän kuin varkain hiipinyt omien biisien tekoonkin, se yksinkertaisuus.

Ninni ei pidä kiirettä seuraavan soololevyn kanssa, vaikka biisejä alkaa olla valmiina jo ihan mukavasti. Hän ei aiokaan tehdä isoa määrää lauluja, joista sopivimmat valitaan levylle, ja joista loput jäävät pöytälaatikkoon. Ninni kirjoittaa valmiiksi asti vain ne laulut, jotka tuntuvat heti hyviltä.

Virta lähti liikkeelle Frasierista

Inspiraatio lauluntekoon voi iskeä missä ja milloin vain. Virta-levyn nimibiisin synnystä Ninni kertoo:

– Katsoin Frasier-sarjan päätösjaksoa, jossa Frasier jäähyväispuheessaan sanoi ”Annan virran kuljettaa”. Se lause sai minut jostain syystä tosi liikuttuneeksi, ja laulu syntyi varsin nopeasti tuon lauseen ympärille. Rakastan merta ja sen symboloimaa vapautta ja mahdollisuutta lähteä kauas.

– Tämä oli myös tällainen oman elämäni ohjenuora: Kun tekee itse valinnat elämässään, olivatpa ne sitten oikeita tai vääriä, hyviä tai huonoja, seisoo tekojensa takana eikä voi syyttää muita.

Virta

(säv. ja san. Ninni Poijärvi)

Ulapalla näen purjelaivan valkean

niin kauniisti se näyttää tuulen mukaan kulkevan

mä olen onnellinen näin mut silti tahtoisin

ulapalla laivan kanssa olla minäkin

Koillisesta tuulee, otan suunnan lounaaseen

en tiedä vielä tarkkaan että minne tästä meen

haikea on lähtee, vaikeampaa odottaa

silloin pitää mennä kun on alla vapaa maa.

Annan virran kuljettaa

menen minne tuuli vie

Ja jos jossain suunta katoaa

löytyy jälleen uusi tie

Taivaalla loistaa mulle tähdet ja kuu

ne ovat aarteitani joihin valo heijastuu

Tänä yönä kaikki ne sun kanssasi jaan

huomenna taas aarteet voidaan jakaa uudestaan

Sä voit tulla mukaan mun kanssa matkaa jatkamaan

kunhan muistat että olen luotu kulkemaan.

Minun on myös sinun, mutta tiedä kuitenkin

et kahleita voi koskaan laittaa näihin jalkoihin

Annan virran kuljettaa…

Ninnin levysuosikkeja

Carole King: Tapestry

– Carole King on mielestäni yksi hienoimpia laulunkirjoittajia. On ällistyttävää ja melkein yliluonnollista, että joku on onnistunut tekemään yhdelle levylle niin monta täydellistä biisiä.

Jackson Browne: Running on empty

– Yksi hienoimpia levykokonaisuuksia joita on olemassa.

Sheryl Crow: The Globe Sessions Tour Edition

– Tämä erikoispainos sisältää kaksi huikeata levyä Sherylin kultakaudesta. Toinen levyistä, se erikoispainos siis, on Kanadalaisessa kirkossa duona äänitetty upea livelevy.

Gillian Welch: Revival

– Gillian edustaa yksinkertaisen musiikin täydellistymää. Tätä kuunnellessaan tajuaa uudestaan ja uudestaan, ettei turhia kikkoja tarvita lainkaan.

Julie Miller: Broken Things

Buddy & Julie Miller : Buddy & Julie Miller

– Julien herkkä laulu ja sävellystyyli pysäytti kertaheitolla, kun kuulin hänen musiikkiaan ensimmäistä kertaa. Molemmat levyt ovat mestariteoksia.

J.Karjalainen: Varaani, Lumipallo ja Villejä lupiineja

– Karjalaisella on muitakin erittäin hienoja levyjä, mutta näitä on tullut kuunneltua eniten. Nämä kolme ovat teinivuosinani käyneet ahkerammin levysoittimessa kuin mikään muu sen ajan musiikki.

Lisäksi Ninni haluaa mainita Heimo Haiton elämästä kertovan kirjan Viuluniekka kulkurina.

– Kirjan filosofia, ja ajatus elämästä ylipäätään, on kauneinta mitä tiedän. Yritän lukea kirjan vähintään kerran vuodessa että muistaisin, mistä kaikesta pohjimmiltaan on kysymys.