Eija on esiintyjä, sanoittaja, koulutuspäällikkö, tiimivalmentaja, ja yllätys, yllätys, hammaslääketieteen tohtori – ja nyt myös Elvis ry:n toiminnanjohtaja. Sydämelliset onnittelut ja tervetuloa! Otetaanpa selvää, mitä kaikkea Eijaan mahtuukaan, ja millaisilla ajatuksilla hän ottaa Elvisin toiminnanjohtajan haasteet vastaan.

Kuinka musiikki tuli elämääsi? Tiesitkö jo  lapsena, että musiikki olisi iso osa elämääsi? 

– Musiikki on tempoillut eteläpohjalaisessa veressäni alusta asti. Lienee geeniperintöä äitini isältä, joka oli itseoppinut viulunrakentaja ja kyläpelimanni. Pienestä pitäen kaikki soittopelit kiehtoivat, ja olin pakahtua kateudesta joitakin kavereitani kohtaan, jotka saivat käydä pianotunneilla ja joilla oli kotonaan piano. Meillä ei ollut kumpaankaan varaa, ja se tosiasia otti todella koville. Taitaa olla jonkun asteen trauma vieläkin. 

– Luojalle kiitos, laulamiseen ei kuitenkaan tarvittu rahaa. Monet suurenmoiset konsertit mielikuvitusyleisölle saivat ensi-iltansa ison peilin edessä. Mikrofonin virkaa toimitti hiuslakkapullo. Ohjelmapalveluni aloitin seitsemän vuoden ikäisenä. Keikkamatkat taittuivat äidin polkupyörällä. Asiakkaat (kylän tädit ja sedät) saivat itse määrätä esityksen hinnan. Keikkoja piisasi. Osansa sai myös komea kauppa-auton kuljettaja, johon olin suuresti ihastunut. Kävin hänelle ilmaisemassa rakkauteni laulamalla kappaleen Mua lemmitkö vielä oi Kustaa (Erkki) myötä. Vai kolottiko sittenkin karkkihammas…

Kuulostaa suorastaan hauskalta! Ketkä ovat tai ovat olleet musiikillisia idoleitasi?

– Oikeastaan kummastelin teini-ikäisenä kavereiden hysteeristä idolimeininkiä: Beatles, Rollarit, Danny, Kirka jne. Hyvää musiikkia ja hyvännäköisiä nuoria miehiä, mutta että kirkumaan ja pyörtyilemään poikien eteen… se ei ollut minun juttuni. Itse pidin hurjasti Ankista ja Irina Milanista. Mutta tunnustettakoon, että Raittisen Eeron laulama Holvikirkko sai kyllä väpätystä aikaan.

– Nyt isona Suomen idolini on huikean osaava Merzi Rajala! Kuubalainen laulajatar Omara Portuondo on myös kaikinpuolisen ihailuni kohde. Ihailen kyllä vilpittömästi kaikkia lauluntekijöitä, muusikoita ja laulajia, jotka tekevät musiikkia intohimoisesti ja pitkäjänteisesti itseään koko ajan kehittäen. 

Millainen oli nuoruutesi? Hurja? Millaisia bändi-, soitto- tai laulukuvioita sulla oli nuorena – vai missä vaiheessa ryhdyit esiintymään? Koulunkäyntikin kuitenkin on myös maistunut…

– Kuten edellä jo ilmeni, nuoruus oli rahalla mitattuna köyhä. Ehkä juuri siitä johtuen oli kehitettävä kaikinpuolista kekseliäisyyttä, ja nuoruus oli kuin olikin rikasta! Olin valtavan utelias elämän ja ihmisten suhteen. Olin keskivertoa eloisampi tapaus, ja koulun tytöistä eniten jälki-istunnoissa, yleensä suunsoitosta. Toki tupakkakokeilut tuli suoritettua omien joukkojen etunenässä, ja tansseihin karkasin ennen rippikoulua, mutta harmitontahan kaikki silloin maalla vielä oli. Sainhan mä ryhtityttöpalkinnonkin, koska lauloin ahkerasti kaikilla kinkereillä ja touhusin kokoon näytelmä-, runo-, laulu- ym. ryhmiä, jotka niittivät koulullemme mainetta esim. sen aikaisissa henkisissä kilpailuissa. 

– Ensimmäiset tanssikeikat tein neljätoistavuotiaana ravintolassa tuuraten paikallisen yhtyeen solistia. Sain siihen luvan, koska eräs opettajani soitti yhtyeessä. Nippanappa seitsemäntoistavuotiaana lähdin Isojoelta suureen maailmaan Hämeeseen ja melko ensitöikseni menin esittäytymään paikalliselle, sivutöinään keikkailevalle tanssibändille, jonka solistiksi onnistuin koelaulun jälkeen pääsemään. Laulamisesta en kyllä mitään oikeasti ymmärtänyt, mutta intoa oli, ja varmaankin volyymi korvasi kaikki puutteet. Viiden vuoden aikana sain pariin kertaan potkutkin, kun en suostunut laulamaan tangoja; en kyllä enää ymmärrä miksi tein niin: tangothan ovat todella hienoja! 

– Koulunkäynti maistui muutaman työvälivuoden jälkeen, ja suoritin lukion Lahden Yhteiskoulun iltalinjalla 1976. 

Oletko tehnyt tavanomaisia valintoja eli ensin ”kunnon” koulutus, mies, perhe ja lapset (meidän ikäpolvemme naisia ei todellakaan ole erityisesti kannustettu taiteilijaneroiksi…) – ja onko Sinulla liittynyt em. valintoihin syvää ristiriitaa siitä, että musiikki on kuitenkin niin suuri osa Sinua?

– En voi syyttää muita kuin itseäni valinnoistani. Jos alan kertoa, miten hurahdin hammaslääkärin ammattiin ja päädyin Hampuriin opiskelemaan ja töihin, niin SELVIS paisuisi kirjaksi. Jutellaan siitä joskus viinilasin äärellä. Olen ajatellut jälkeenpäin, että mun varmaan piti näyttää itselleni, että musta on mihin vaan. Olin tosin kyllä pitkään vakuuttunutkin, että hammaslääkärin ammatti on se ainoa oikea.

– Kyllä mä lauloin Saksassakin, sellaisessa triossa, jossa lisäkseni musisoi kaksi miespuolista opiskelukaveriani. He tekivät kaikki laulut, ja hauskinta oli se, että lauloimme Ylä-Saksan murteella ”Plattdeutschiksi”. Levytimme jopa albumillisen niitä lauluja, ja soivat ne joskus radiossakin. Kuulosti se aika eksoottiselta touhulta suomalaisen suusta. Esiinnyin myös erinäisissä suomalaisten juhlissa, ja ehkä kovin moni ei voi kehuskella laulaneensa Pohjois-Saksan tv-uutislähetyksessä suomalaista tangoa! Mutta työ, pieni lapsi, väitöskirjan tekeminen, talon rakentaminen, oma vastaanotto… ei siinä oikein ollut enää sijaa musiikille. Eihän se voinut mennä niin!

Edellä puhuttuun liittyen, musiikki siis vei voiton, ja päädyit Ikaalisiin vetämään artistikoulutusta. Kuinka, miksi ja milloin tämä tapahtui? Alan vaihdoksethan ovat usein aika dramaattisia: vaatii suurta sisäistä rohkeutta ja voimaa heittäytyä taiteeseen…

– Oli se vaihdos varmaan ulkopuolisin silmin dramaattinen. Nelikymppinen nainen palaa seitsemäntoista Saksan vuoden jälkeen Suomeen vaihtaen hyväpalkkaisen ja yhteiskunnallisesti arvostetun ammatin iskelmälaulajan työhön. Oma olo oli vahva ja valoisa, ja päätös oli selkeä. Elettiin vuotta 1995. Sitten, Ikaalisten Kylpylässä järjestettiin kesällä 1996 intensiivikurssi artisteille, jossa kouluttajana oli mm. Antti Hyvärinen. Päätin, että sinne! Aikuiskoulutusjohtaja Maj-Lis Läykki oli innovatiivinen ihminen ja kiinnostunut kurssin laajentamisesta pidemmäksi koulutukseksi. Olin tuonut hänelle ruutupaperille lyijykynällä raapustettuna kuulemma valmiin koulutussuunnitelman, joka oli tietämättäni työhakemukseni: vuonna 1997 sain nimittäin ihmeekseni pyynnön tulla koordinoimaan kyseistä koulutusta. Koulutuksesta tulikin kahdentoista vuoden ajaksi sydämenasiani sekä rytmimusiikkialan käytännön korkeakouluni. Oli upeaa saada kehittää uusia, innovatiivisia koulutustuotteita ja toimia yhdessä hienojen rytmimusiikkialan ammattilaisten kanssa. Kehitimme esim. Salon Heikin ja Heikkisen Ollin (Heikkilän Marttikin oli mukana ensi-istunnoissa) kahdeksan kuukauden mittaisen Lauluntekijäkoulutuksen, josta on meneillään jo kolmas kattaus. Valmentajina ovat olleet mm. Elvis ry:n ammattitekijät ja mukana kouluttajina on ollut myös lauluntekijälle tärkeitä yhteistyökumppaneita. 

– Olin hakenut jo ennen Suomeen muuttoani pikkuhiljaa tuntumaa suomalaiseen musiikkielämään. Kuuntelin paljon suomalaista musiikkia ja tutustuin eri muusikoihin ja säveltäjiin. Työnsin uteliaan nenäni joka paikkaan. Kuulin esim. Elvis ry:stä, kun osallistuin Haminassa viikonloppukurssiin lauluntekijöille. Virtasen Jukan armottomassa riimiraastimessa sain ensimmäiset perusoppini tekstin tekemiseen. Sanoittajan uranihan oli alkanut 1990 suorastaan loisteliaasti, sillä ihka ensimmäinen tekstini Joulun uni (Kyösti Haatasen sävellys) päätyi MTV:n joululaulukilpailun televisioituun finaaliin ja vinyylille Anna Hanskin esittämänä. 

Huimaa! Sinulla on ollut kaikenlaista muutakin työtä, kerro niistä, ja anna vinkki meille muillekin: miten ehdit joka paikkaan? Podetko koskaan huonoa omaatuntoa siitä ettet ehdi tehdä musiikkia niin paljon kuin haluaisit?

– Laulukeikat lopetin moneksi vuodeksi. Mulle tuli se kuuluisa ”tieto lisää tuskaa” –reaktio, kun aloin ymmärtää jotain laulamisesta. Esiintymisviettiä tyydytin satunnaisilla juontokeikoilla. En mä päätyöni lisäksi hirmusti muita töitä ehtinyt tehdä, toki laulutekstejä kylläkin. Opiskellut olen koko ajan. Viime vuosi oli hurjaa meininkiä, ja kieltämättä oli itselläkin vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana. Oli oman albumin tuottaminen, laulutreeniä, keikkamyyntiä, oman yrityksen perustamista ja palvelujen tuotteistamista, rytmimusiikin ammattitutkinnon perusteiden laatimista, Elvis ry:n johtokunta, valmentamista, opintoja ja elokuun loppuun asti vielä työni koulutuspäällikkönä, jonka lähes kahdentoista vuoden jälkeen halusin jättää. 

– Mun vinkit selviytymiseen ovat: suuri innostus, selkeiden tavoitteiden asettaminen, etukäteissuunnittelu ja aikataulutus. Arjen pelastaa iso ruutuvihko, joka toimii keräyspisteenä. ”Ulkoistan” vihkoon pääni sisäisen kaaoksen! Sieltä sitten katson tekemättömät hommat ja teen viikkotyöjärjestyksen. Olen mä myös hiton ahkera. Kuulostaako hienolta? Myönnettäköön, ettei tämä aina toimi… Olen joskus rättiväsynyt, pää sekaisin ja kotona pirun kiukkuinen. 

– Olen todella kokenut jo vuoden verran sekä huonoa omaatuntoa säveltäjäkumppaneitani kohtaan että suuria tuskia omassa sielussani, kun en ole ehtinyt tehdä kuin pari vaivaista tekstiä. Aion vakaasti korjata asian kuntoon viimeistään ensi kesänä, koska sanoittaminen on todella rakasta. Siihen saakka yritän kestää, sillä haluan aikaa toiminnanjohtajan työtehtäviin paneutumiseen. Tuskaa on lieventänyt paljon se, että olen löytänyt laulamisen ilon uudelleen ja huomannut, että sitäkin voi vielä oppia. 

Millä tyylillä tekstisi syntyvät ? Oletko puurtaja vai intuitio-ihmisiä?

– Tässäkin toimii ruutuvihko, johon keräilen kolahduksia, ajatuksia, ideoita, lauseita ja sanoja. Varastelenkin, milloin mistäkin. Kun on aikaa, istun takamuksilleni ja odottelen inspiraatiota, jota ei tule – mutta: vihkosta löytyy aarteita! Aarteen ympärille alan puurtaa tarinaa tai tunnelmaa. Tekstini eivät useinkaan synny helposti. Mikään ei tunnu kelpaavan. Saatan raapia pääni verille jotain lausetta väännellessäni ja käännellessäni tai sopivaa sanaa etsiessäni. Riemu on sitten sitäkin suurempi, jos löydän pulmaan mielestäni nerokkaan ratkaisun. Siitä olen iloinen, että teksteistäni kuuluu oma kädenjälkeni, koska monet tunnistavat tekstini – vaikka tekijää ei useinkaan radiossa ilmoiteta. (Niinpä! toim.huom.)

Ketkä ovat tai ovat olleet rakkaimmat yhteistyökumppanisi?

– Voi, rakkaita on monta. Lauluntekijän ominaisuudessa Lehdon Immo tietenkin, koska hänen kanssaan syntyi ensimmäinen listahitti Mielettömyys. Pitkäaikaisena valmentajakumppanina Salon Heikki on tosi rakas, samoin Honkasen Katriina ja Niemisen Pequ. Rajalan Merzihän on tietenkin aivan mielettömän rakas: olemme tehneet yhteistyötä pitkään koulutuksessa. Merzi toimi myös taiteellisena tuottajana, sovittajana, säveltäjänä, kitaristina ja lauluvalmentajananikin oman albumini tuotannossa. Tuotannon muusikot Arja Paju, Kaisa Kulmala ja Ricardo Padilla ovat tulleet myös läheisiksi keikkaillessamme.

Millainen on mielestäsi hyvä sanoitus? Oletko riimi-ihminen? Ketkä kotimaisista ovat tekstintekijäsuosikkejasi?

– Hyvä sanoitus on joko sellainen, että siinä on kaikki kohdallaan tai sitten siinä on jotain niin nerokasta ja koukuttavaa, ettei ole väliä, onko mikään kohdallaan. Mielestäni ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa kriteeriä hyvään sanoitukseen. Kun teksti menee ihon alle, se on erinomainen!

– Kyllä Virtasen Jukan auktoriteetti puri niin, että olen suhteellisen tiukka riimitäti. Yritän kyllä olla tahallani riimirikkojakin, mutta vaikeaa se on. 

– Suosikkiasiat on vaikeita. On niin monta hyvää, kuollutta ja elävää, joiden tekstejä suuresti ihailen! Spontaanisti mieleen tulee Sirkka-Liisa Sass. Pidän kovasti hänen terävän oivaltavista, usein ironisistakin lyriikoistaan. Ne ovat niin omanlaisiaan. Omanlaisuus on aina hyvä juttu! 

Mitä omaa tekstiäsi pidät parhaimpanasi?

– Albumini musta valkeaa kaikki tekstit ovat parhaimpiani. Niissä ei ole yhtään löysää. Olen tosi onnellinen ja ylpeä niistä. Iskelmäteksteistäni parhaita ovat ehkä Immo Lehdon säveltämä, Veera Vikmanin esittämä Sinulta suojaton ja toki tuo edellä mainittu Mielettömyys, joka nousi ilmestyessään Radio Suomen listan ykköseksi Tiina Pitkäsen esittämänä. 

Mitä vinkkejä & ohjeita antaisit nuorelle lauluntekijälle, joka haaveilee pitkästä urasta?

– Kulje lauluntekijän silmin. Treeniä, treeniä, treeniä. Janoa palautetta. Tee niin hyvää kuin osaat, usko omaan kädenjälkeesi, ole äärettömän kärsivällinen ja opettele sietämään pettymyksiä! Liity Elvis ry:n jäseneksi, heti kun se on mahdollista!

Mitä Elvis ry ja muut järjestöt merkitsevät Sinulle? Millä tavalla haluat kehittää Elvis ry:n toimintaa?

– Elvis ry on tuntunut tärkeältä jo ennen kuin tulin sen aktiiviseen toimintaan mukaan. Sain heti jäsenyyteni (1994) alussa käsityksen, että Elvis toimii vireästi. Oli jotenkin turvallinen tunne tietää, että yhdistyksen aktiivit ovat tekijyyden puolesta. Oli myös taho, josta sai infoa ja tarvittaessa neuvoja. Yhteiset jäsentapaamiset ovat olleet tärkeitä ja mielenkiintoisia. Niissä ymmärtää yhteisöön kuulumisen merkityksen. Lauluntekijähän tekee työtään usein melko erakoituneena. 

– Mitä tulee toiminnanjohtajan pestiini, aion ensin olla itselleni armollinen ja perehtyä asioihin ja työtehtäviini siivu kerrallaan. Perehtymisen myötä ja sen jälkeen varmaan osaan vastata kysymykseesi paremmin. Aion kunnioittaa sellaista vanhaa, joka toimii hyvin, mutta uskon, että kehitettävääkin toimintatavoissa löytyy. Ainahan uusi ihminen tuo mukanaan omat uudet tuulahduksensa. Miellän tulevan toimintani tiimityöksi, koska se on läheistä työskentelyä ja päätösten tekoa yhdessä johtokunnan ja eri asiantuntijatyöryhmien kanssa. Mulle tärkeitä asioita ovat selkeät yhteiset tavoitteet, suunnitelmat niiden saavuttamiseksi, avoimuus ja toinen toistensa arvostus sekä rohkea, rikastuttava dialogi, oman toiminnan raadollisenkin rehellinen seuranta ja ennen kaikkea jatkuva oppiminen.  

Millaisia haasteita näet Teoston toiminnassa? (Omia huolenaiheitani tekijänä ovat mm. download-tilitykset, tilitysalueiden painotukset ja työsuhde-tekijänoikeus…)

– Teostolla on haasteita riittämiin. Haasteena on tehdä kaikki voitava ja vähän ylikin kilpailukyvyn säilyttämiseksi kansainvälisessä toimintaympäristössä musiikin internet- ja mobiilikäytön aikakautena. On huolehdittava siitä, että tulevaisuudessakin lantit kilisevät pussiin tilitettäväksi niille, joille lantit kuuluvat. Kotimaan asioissakin on tekemistä, muun muassa siksi koska Suomi on Euroopan synkin läikkä internetpiratismista puhuttaessa. Download-tilitysten oikeudenmukaisiksi saattamisessa on vielä paljon työtä. Samaan kuvioon liittyy esim. haaste aktiivisesta ja tuloksellisesta vaikuttamisesta päättäjiin hyvitysmaksujen saamiseksi kaikkiin sellaisiin laitteisiin, joilla ja joihin musiikkia kopioidaan huomattavan paljon. 

– Tekijänoikeuslainsäädännön vireillä olevat uudistukset vaativat Teoston toiminnalta myös aktiivista vaikuttamista. Työsuhdetekijänoikeus tulisi jättää ennalleen,  olettamat hiiteen! Myös mediayhtiöiden ajama monikanavajakelun lakimuutos sellaiseksi, ettei tekijänoikeuksilla suojatun sisällön tuottajalla olisi enää mitään neuvottelumahdollisuuttakaan korvauksistaan, on erittäin tuomittavaa heikomman riistoa, johon on puututtava.  

– On vielä yksi iso asia, joka on ihmetyttänyt ja harmittanut itseäni ja monia tekijäkollegoita. Nimittäin se, että useat laulujamme esittävät artistit tai bändit eivät tee  ohjelmailmoituksia. Tämä on asia, joka saattaa vaikuttaa joidenkin yksittäisten tekijöiden talouteen hyvinkin paljon. On säveltäjiä ja sanoittajia, joiden tuotanto on laadukas, mutta melko pieni ja ko. tuotannon esittäminen täysin jonkun tietyn tai tiettyjen artistien varassa (usein muutaman luottoartistin). Kun nämä artistit osoittautuvat vähemmän luotettaviksi, eli eivät tee raportointia keikoistaan Teostoon, tarkoittaa se tekijälle menetettyjä tekijänoikeuskorvauksia (jotka olisivat hänelle kuuluneet ja jotka, useimmiten ainakin, olisivat tulleet tarpeeseen). En millään suostu uskomaan, etteikö raportointia ja siihen liittyviä ongelmia ja puutteita saada kuntoon,  jos tahtoa löytyy. Ratkaisun löytäminen tälle asialle on kai lähinnä Teoston raportointityöryhmän haaste. Ja tietysti Teoston hallituksen, jonka on osoitettava riittävät resurssit raportoinnin valvontaan. En kuitenkaan halua Teostolle yksin sysätä koko haastekuormaa, kyllä Teoston haasteet ovat osin myös Elvisin haasteita!

Olet julkaissut syksyllä 2008 upean soololevyn musta valkeaa, jossa tulkitset erittäin hienovireisesti ja omintakeisen tyylikkäästi omia tekstejäsi mm. Merzi Rajalan, Hanna Ruuskasen, Katriina Honkasen, Sanna Korkeen ja Kaisa Kulmalan sävellyksiin. Ko. levyn omat suosikkini ovat Kultainen lintuni, Mustaan, Vain minä ja mustavalkeaa: kerrassaan upeita lauluja ja tulkintoja! Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi musiikkiin liittyen? Levyjä, konsertteja…? Tuleeko musta valkeaa -levylle (toivon mukaan) jatkoa?

– Levystä olen itsekin hävyttömän onnellinen. Ja siitä, että sain Rajalan Merzin taiteelliseksi tuottajaksi sekä Kaisa Kulmalan (piano), Ricardo Padillan (perkat) ja Arja Pajun (basso) kaltaiset hienot ja taitavat muusikot mukaan tuotantoon. Olemme konsertoineet pienimuotoisesti ja teemme sitä edelleen, kunhan vain yhteistä aikaa saadaan järjestettyä. Kyllä unelmani on isompikin konsertti vaikkapa Tampere-talossa! Eteläisen Amerikan lattarilaulelmaperinteestä vaikutteita hakeneelle levylle tulee aivan varmasti jatkoa. Luulisin, että vuonna 2010. Iskelmätekstejä teen edelleenkin muille, rokimpikin tekstinteko kiinnostaa, mutta itseni laulettavaksi olen vihdoinkin löytänyt oman juttuni. Se tuntuu tosi hyvälle, ja sitä jatkan käsi kädessä Elvisin kanssa! 

Toivotan Eijalle pitkää ja menestyksekästä uraa Elvisin toiminnanjohtajana. Täytyy myöntää, että olen tästä valinnasta aika innoissani. Olen vakuuttunut siitä, että niin ovat pian kaikki muutkin. Eija Hinkkala nääs on sellanen plikka, että se menee ja tekee eikä tärkeile turhia…

---