Musiikintekijät -logo

Keikkoja kapakoissa, kouluissa ja kirkastusjuhlilla

Keikkoja kapakoissa, kouluissa ja kirkastusjuhlilla

Tampereen Teatterikesän ohjelmateltta on pullollaan lapsiperheitä kun Omskista-bändi esiintyy. Salon Heikki laulaa ja soittaa kitaraa, 3-vuotias Valentin Salo istuu lattialla ja lyö rumpua vispilöillä, taustabändinä huhkii yhden miehen orkesteri eli Jouko Mäki-Lohiluoma.

Lauluntekijän ammatti on ihmiskunnan tärkeimpiä

Mies hoitelee rauhallisen tehokkaasti kitaristin, basistin, rumpalin sekä huuliharpistin hommat ja myös laulaa siinä sivussa. Mielenkiintoiseen soitinkokoonpanoon on pakko tutustua hieman tarkemmin.

– Neljä rumpua eli bassorumpu, virveli, aksenttipelti ja oluttölkistä tehty haitsu ovat itse rakentamiani. Tarvittaessa voin soittaa rumpusettiä hiljaakin enkä koskaan jää piiloon ison rakennelman taakse. Materiaalina olen käyttänyt mm. viemäriputkeä, katuharjaa, vaahtomuovia, lattarautaa, vaneria ja puupalikkaa oluttölkin lisäksi. Kitarabassossa on viisi kieltä, yksi bassolle (viritys G) ja neljä kitaralle (D, G, H ja E). Soittimen on tehnyt tilauksesta Jyväskyläläinen Esa Hokkanen.

– Tavoitteena oli saada kokoon rokkibändin välttämättömät elementit. Oleellista on, ettei mitään tule nauhalta tai koneelta, korostaa muusikko Mäki-Lohiluoma. Porvarillinenkin ammatti hänellä on eli pätevyys liikunnanohjaajaksi.

– Mutta jo opiskeluaikoina mä elätin itseäni keikoilla. Kun valmistuin liikunnanopettajaksi, se homma ei enää kiinnostanutkaan ja jäin freelanseriksi. Opiskelu kesti 11 vuotta, mutta taloudellista velkataakkaa ei kertynyt sillä keikat elättivät koko ajan.

Yhteistyöntekijä

Hyvän yhteistyökumppaninsa Teppo Nuorvan Jouko tapasi opiskellessaan Jyväskylässä.

– Huomasimme, että ajatuksemme, mieltymys kantriin ja tapa kirjoittaa lauluja olivat samankaltaiset. Olimme molemmat lukeneet Eino Leinoa ja muuta suomalaista riimillistä runoutta. Esiinnyimme yhdessä viitisen vuotta -80 luvun alussa. Nuoret miehet kiersivät keikoilla lähinnä seurakunnissa. Yleisö oli aina 15-vuotiasta, vain duo vanheni.

– Oleminen nuorten edessä alkoi kyllästyttää Teppoa ja hän lopetti esiintymisen. Nyt olemme aloittaneet uudestaan yhdessä ja yritämme tavoittaa itsemme ikäistä kuulijakuntaa. Kantrilevy ”Toisten tie” julkaistiin viime syksynä.

Tepon ja Joukon tekstit ovat keski-ikäisen ihmisen elämäntarinoita. Laulujen kuuntelu ei edellytä kirkollista asennetta vaan jokainen ajatteleva ja tunteilla tunteva ihminen voi löytää niistä itsensä. Sanoituksissa pyöritellään jollain lailla kristinuskon kysymyksiä, mutta ei julistavasti vaan tavallisen kadunmiehen näkökulmasta.

– Tästä yhteistyöstä ja uusista lauluista olemme innoissamme. Kolmas porukkamme jäsen on Slobo Horossa ja kymmenissä muissakin kokoonpanoissa soittanut monimuusikko Risto Blomster.

Jouko tutustui Jyväskylässä myös Salon Heikkiin. Molemmilla on juuret Pohjanmaalla ja molemmat muuttivat myöhemmin Tampereen Pispalaan.

– Meillä oli täällä pari harrastelijaluontoista bändikokeilua. Nyt Omskista-bändillä on ollut jonkin verran keikkoja ja on varmaan tulevaisuudessakin. Heikki tekee sanat, Louhivuoren Janne säveltää enimmäkseen ja molemmat soittavat kitaroita. Löytyn Mikko hoitaa basson ja minä rummut. Kokoonpano vaihtelee kahdesta neljään tilanteen mukaan, kuka milloinkin ehtii keikalle.

Ennen yhden miehen orkesteria Joukolla oli rokkibändi Takapulpetin Pojat.

– Siinä soittivat mm. tämän päivän superammattilaiset Harri Rantanen ja Hannu Pikkarainen jotka touhuavat nykyään ties kuinka monessa bändissä. Löytyn Mikko ja Sakarikin olivat mukana jonkin aikaa.

– Vanha bändi on keikkaillut nyt muutaman kerran rumpalina Popedan Arto Rautajoki. Oon soitellut jonkin verran myös tamperelaisten rokkareiden kanssa, mm. Silvennoisen Heikin, joka soitti aikoinaan mun levyilläni.


Pelkkä teksti tai pelkkä sävel ei tee samanlaista vaikutusta
kuin teksti laulettuna, sanoo Jouko Mäki-Lohiluoma.
Penkkiurheilijat muistavat hänet myös seiväshyppääjänä,
joka aikoinaan voitti juniorisarjoissa suomenmestaruuksia
ja ylitti parhaimmillaan 520.

Sooloilija

Jouko väittää, ettei osaa soittaa mitään soitinta ammattimaisesti.

– Sellaisessa tapauksessa ihmisellä on kaksi vaihtoehtoa: voi ruveta roudariksi tai perustaa one man bandin. Perustin omani vuonna -90 kun Rantanen ja Pikkarainen siirtyivät säestämään Ruuskan Pekkaa.

Yhden miehen orkesteri on osoittautunut hyväksi leipäpuuksi ja mukavaksi työyhteisöksi.

– Ei olla riidelty paljon yhtään.

Joukolle kelpaa melkein keikka kuin keikka mutta päätyönantaja on edelleen ollut seurakunnat.

– Enimmäkseen oon esiintynyt ala-asteikäisille joille mulla on omia lauluja mutta rippikouluihin ja nuorteniltoihinkin on tilattu.

– Jonkin verran on ollut lähiökapakkakeikkoja mutta niissä on tietysti eri laulut. Siellä esitän paljon lainalauluja koska ihmiset tykkäävät kännissä laulaa mukana. Mun kunnianhimoni musiikin parissa on tekstin kirjoittaminen ja siksi ohjelmisto koostuu hyvistä suomenkielisistä teksteistä.

Niitä ovat Joukon mielestä mm. Juicen, Tuomari Nurmion, J. Karjalaisen ja Juha Vainion biisit. Omiakin kapakkaan sopivia tekstejä on, juomalauluja ja kuplettityyppisiä tekstejä.

– Oon myös kääntänyt suomeksi CCR:ää ja Johnny Cashia.

Yksityistilaisuuksissa kuten häissä yhden miehen bändi soittaa Vesivehmaan jenkkaa ja Metsäkukkia. Kesällä keikkaa riittää Joutsan Joutopäivillä ja muissa koko perheen toritapahtumissa kuten myös kyläyhdistysten juhlissa maalaiskunnissa ja muutamilla festareillakin.

– Kun pitää laajaa ohjelmistoa ja on valmis soittamaan mitä tarvitaan niin työllisyys on hyvä. Asenteella, että joku tyyli on paskaa voi olla vaikeaa saada keikkoja. Humppaakin on mukava soittaa, kun ihmiset tanssivat. Tulee tunne, että teen tässä tarpeellista työtä.

– Soittamisessa oleellista on ihmisten välinen vuorovaikutus, ei se, että joku esittelee taitoaan. Soittaja luo hyvän mielen tunnelmaa ja ihmisillä on hyvä olla yhdessä.

– Keikkoja mulla on mielestäni sopivasti, keskimäärin kaksi päivää viikossa. Voin tehdä suunnilleen kaikki mitä pyydetään eikä ole tarvinnut juurikaan itseäni markkinoida. Monesti hyvä keikka tuottaa uuden keikan.

Mieleenpainuvin keikkamuisto Joukolla on Korson Ankkarockista.

– One man bandillä oli yleisöä silmänkantamattomiin, kymmeniätuhansia. Mun jälkeeni sattui olemaan Dingon come back-konsertti.

– Toinen upea muisto on Kirkastusjuhlilta. Lavan viereen pysähtyi Agents-kitaristi Esa Pulliainen. Hän tutki tarkasti mistä mikäkin ääni tulee. Oli hienoa soittaa kun Pulliainen katseli suu auki. Se kohotti itsetuntoa.

Tarinankertoja

Joukon kuudesta levystä ensimmäinen ilmestyi vuonna -79. Äänitteistä kaksi on varhaisnuorisorokkia.

– Olin parikymppisenä kesäsiirtolaohjaajana ja huomasin, ettei noin 10-vuotiaalle kovanaamoille ollut sopivaa iltalauluohjelmistoa. Lastenlaulut eivät kelvanneet mutta toisaalta toivottu heviosasto tuntui liian rankalta.

– Silloin aloin kirjoittaa sen ikäisen näkökulmasta rokkia Tarzaneista, hammasraudoista, etupulpetin tytöistä ja takapulpetin pojista. Piilotin rivien väliin pientä ympäripyöreää yleishumaania opetusta tyyliin ystävyys on tärkeämpää kuin menestyminen. Niitä lauluja esittämään perustettiin Takapulpetin Pojat.

– Varhaisnuorista ei jostain syystä olla kiinnostuneita ja se alue on kulttuurikuopassa. Soittajille ja lauluntekijöille olisi siinä hyvä sauma. Yleisöä riittää mm. kaikissa Suomen kouluissa.

Sävellyksiä ja sanoituksia Joukolla on pari sataa. Suurin osa on kokonaisia lauluja mutta tekstejä on syntynyt myös muiden säveliin.

– Mm. Q-Stonelle tein pari sanoitusta. ”Train Trainistä” sain teostotuloja Euroopasta asti kun bändi kävi siellä keikoilla.

– Jyväskyläläinen Kolmastoista Kuu on ottanut paljon tekstejäni. Omassa ohjelmistossani on joitakin tekstejä, joita ovat säveltäneet mm. Löytyn Jaakko ja Mikko.

Sovituksia Jouko tekee vain yhden miehen bändilleen. Jonkin verran sanoituksia on päässyt radiosoittoon asti. Pari tekstiä roikkuu sinnikkäästi varhaisnuorten ja nuorten leirilaulukirjoissa vuosikymmenestä toiseen.

– Tepon kanssa ollaan puhuttu, että uuden levyn nuotit voitaisiin julkaista. Nuottikirjan teko on nykyään aika riskitöntä puuhaa.

Joukon sanoituksiin liittyy usein jokin tarina, itse koettu tai muuten todellisuuspohjainen. Sivulause jonkun muun laulussa on voinut herättää ajatuksia omaan tekstiin. Kirja tai elokuva saattaa myös tehdä Joukoon sanoitusta vaativan vaikutuksen.

– Erityisesti haluan mainita mikkeliläisen papin Heikki Karastin. Hänen puheistaan ja kirjoituksistaan oon saanut inspiraation moneen lauluun.

Perheelläkin on vaikutusta ja osuutta sanoituksiin.

– Vaimo on erittäin monessa tekstissä mukana vähintään sivulauseessa, ja lapset myös.

– Loistavan ammatinvalintani ansiosta oon voinut hoitaa lapseni kotona. Tässä suhteessa ymmärrän olevani onnen kultasuosikki.

Sillanrakentaja

Mikä sitten soittamisesta, laulamisesta, sanoittamisesta ja säveltämisestä kolahtaa Joukoon kaikkein eniten?

– Erityisen rakas mulle on teksti. Kuuntelen sen aina ensimmäisenä uuden laulun kuullessani. Tärkeää on myös, että teksti istuu sävelmään.

Jouko on miettinyt laulun syvintä olemista, miksi laulut ovat ihmisille niin tärkeitä.

– Epäilemättä jo luolakaudella istuttiin nuotiolla jollottamassa. Laulussa on jotain vaistomaista ja tunteisiin vetoavaa. Pelkkä teksti tai pelkkä sävel ei tee samanlaista vaikutusta kuin teksti laulettuna.

– Luulen laulun taian olevan siinä, että tuntemattomien ihmisten välille syntyy silta ja yhteys. Yksinäisen ihmisen kuullessa radiosta yksinäisyydestä kertovan laulun hänen yksinäisyytensä lievittyy, kun hän huomaa, ettei ole ainoa niin tunteva maailmassa. Joku hänelle outo ihminen on tuntenut samoin ja kirjoittanut siitä laulun.

– Lauluntekijän ammatti on yksi ihmiskunnan tärkeimpiä ammatteja. On tärkeää tehdä lauluja ja laulaa niitä, Jouko sanoo. Esiintymispaikalla ei hänen mukaansa ole väliä, kunhan on joku kuuntelemassa.

Elvikseen Jouko liittyi joitakin vuosia sitten. Osanotto tilaisuuksiin on jäänyt päällekkäisyyksien vuoksi vähäiseksi.

– Olin Tampereella seminaarissa, jossa käsiteltiin tekstin tekemistä. Pikkujouluihin oon ehtinyt mukaan vain kerran. Lehteä selaan ja osallistun laulukilpailuihin, kun siinä on tietoa niistä. Tiedottaminen jäsenille on tärkeää.

– Elvis on ammattiliitto ja on mukava olla yhteisön jäsen, jossa kaikilla muillakin on samat kiinnostuksen aiheet.

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/2001

Selaa lehden artikkeleita