Musiikintekijät -logo

Katja Lampela - oman juttunsa ilmaisija

Katja Lampela Haastattelu

Katja Lampela – oman juttunsa ilmaisija

Lauluntekijä Katja Lampela uskaltaa tehdä itsensä näköistä musiikkia.

 

Akustista kitaraa soittava Katja muistetaan parhaiten Taikatuun primusmoottorina, mutta tällä haavaa hän keskittyy silmäteräänsä, viime talvena syntyneeseen, Armoa!-bändiin. Akustisella triolla keikkoja on riittänyt ja aurinkoisesta, hauteisesta kesästä jäi pöytälaatikkoon taas pino uusia lauluja. Omalle bändille säveltämisen lisäksi biisien teko muille artisteille on alkanut kiinnostaa Katjaa. Toissa kesänä hän kokeili kepillä jäätä, osallistui Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangosävellyskilpailuun ja voitti. Katjan ensimmäisen tangon ”Olet maailmain” esitti ja levytti vuoden 1997 tangokuningatar Saija Varjus.

Herkän oloinen, moottoripyörällä haastattelupaikalle suhannut nuori nainen tilaa kupin mustaa kahvia, asettaa kypäränsä ravintolan lattialle ja sytyttää tupakan.

Katjan äiti muistaa, kuinka hänen tyttärensä istui 4-vuotiaana lastenvaunuissa ja kailotti. Isoon ääneen, niin, että Rovaniemen kadut kaikuivat. Ensimmäisen sävellyksensä hän teki viisivuotiaana yhden soundin syntetisaattorilla.Kahdeksan tahdin pituisia melodiakaaria alkoi syntyä joskus yläasteella. Ensimmäiset varsinaiset biisinsä hän sävelsi nuorisorunoihin.

Myöhemmin Katja kiinnostui runokirjoista. Aale Tynni oli yksi suosikeista. – Tein biisejä hänen runoistaan. Ensimmäinen oma laulunteksti syntyi lukion alkuaikoina. Aihe oli rankka. Biisi kertoi odottamisesta. Ensin siinä odotettiin rakkautta, sitten vapautta ja lopuksi odotusta itseään. Odotuksesta tuli kahle, koska sitä vaan odotti.

Rovaniemeltä kotoisin oleva Katja liittyi ensimmäiseen bändiinsä 14-vuotiaana. Rumpuja soittavana hän oli ”Kate and the Rock Circus”-nimisen bändin keskushahmo. Tämä paikallisen tiskijukan löytö nähtiin usein soittamassa oman tiskijukkamanagerinsa keikoilla. Yli kymmenen vuotta myöhemmin syntyi laajemmankin yleisön aivokuoreen muistijäljen jättänyt Taikatuu.

– Erään ystävän syntymäpäiväjuhliin piti keksiä ohjelmaa ja kolmen kaveruksen ryhmä kutsuttiin sinne pitämään hauskaa ja soittelemaan. Niistä juhlista se alkoi. Me treenasimme yhteisötalossa Lauttasaaressa ja eräs pieni Taika-tyttö konttasi usein bänditreenejä kuuntelemaan. Tytön äiti aina huusi sille, että Taika, Taika tuu. Siitä se nimi tuli.

Megamanian kesällä 1995 julkaiseman ”Dänsydän”-levyn raita ”Mitä mietit” ylsi Radio-Suomen jymylevy-listalle. Levyn ilmestymisen jälkeen Taikatuu keikkaili tiuhaan. Tällä hetkellä bändi on syvässä koomassa, sen jäsenet tapailevat toisiaan silloin tällöin, mutta mistään paluusta ei ole puhuttu. Ajankohtaisempaa juuri nyt on Armoa!-poppoon trimmaaminen huippuvireeseen. Keikkakysyntää kun on ja biisisuoni pulppuaa. Uuteen bändiin kuuluvat Katjan lisäksi sellisti Pia Antikainen ja rumpali Matti Helariutta.

Kanavat auki

Koti on se pyhättö, jossa Katjan biisit saavat alkunsa.

– Biisin teko on aina itsellekin yllätyksellistä. Silloin on joidenkin virtausten kanssa tekemisissä. Ikäänkuin salama iskisi sekä taivaasta että maasta itseni muuntuessa joksikin välittäjäaineeksi. Silloin sen virran saa kulkemaan. Biisi voi tulla aamulla heti ensimmäiseksi kahvia juodessa, tai yöllä nukkumaan mennessä. Usein juuri herätessä tai nukahtaessa. Ehkä silloin on joku erityinen kanava auki ja anturit kykenevät vastaanottamaan muutakin kuin Hesarin uutisia.

Katja sanoo tehneensä tarpeeksi kauan hommia itsekseen ja nauttii nyt ryhmätyöstä. – Siitä syntyy oma soppansa, mutta orkesteria ei voi johtaa ilman järkeä. Siinä henkilökohtaisen intuition osuus pienenee kullakin soittajalla.

Biisejä tehdessään Katja varoo ensimmäisten versioiden karikoita. – Se voi olla myös kliseisin, omasta kuunteluhistoriasta johtuen. Samalla kun se on luonnollisin ja ilmeisin, se voi olla myös käytetyin. Jos ei ole velttona siinä vaiheessa kun intuitiotaan käyttää, helmiä voi tulla heti alussa.

Katja tekee selvän eron rentouden ja älyllisen velttouden välille. – Parhaat sävellykset syntyvät rentoutuneessa olotilassa, mutta ilman älyllistä terää niistä voi tulla sitä samaa, mitä on kaikki radioasemat pullollaan.

Kevyin kantamuksin

Biisien tekometodi vaihtelee, ja nuottipaperia Katja käyttää vain silloin, kun ei ole mitään muuta. Jos ideat vyöryvät bussissa tai ratikassa, hän piirtää nuottiviivaston ja kirjoittaa melodiat ylös.

– Kynä ja paperilehtiö kulkevat aina mukana ja kalenteri on täynnä merkintöjä. En omista mitään vihkoa, koska haluan liikkua kevyin kantamuksin, mutta kotona ollessani laulan melodiaideoita pienelle nauhurille.

Katja ei pelkää käsitellä teksteissään isoja akuutteja aiheita ja hän yrittää saada asioita sanotuksi, sitä mukaa kun ne vastaan tulevat.

– Ne ovat niitä elämän ja kuoleman kysymyksiä, mitä nyt yhteen elämään mahtuu. Teemojen työstäminen vie oman aikansa ja silloin olen itsekin ihan pihalla ja ihmettelen, että mikä minua oikein myllertää ja mikä sieltä yrittää tulla esiin. Aihe jotenkin selviää siinä tekoprosessin aikanakin osittain ja loppuhan on pelkkää kiteyttämistä. Melodioiden ja sanojen yksinkertaistamista. Varsinkin pop-musiikkia tehdessä idean täytyy olla kristallinkirkas.

Välillä on sellaisia jaksoja, että Katja kirjoittaa päiväkirjaa kynä höyryten ja keksii sana-aihioita myöhempää tekstien kehittelyä varten.

Elämää suurempi tango

Toissa kesän voitto Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangosävellyskilpailussa oli Katjalle yllätys. ”Olet maailmain”-tangosta tehtiin diskohumppaversio tangokuningatar Saija Varjuksen ”Yambaijaa”- levylle. Katja ei kuitenkaan pidä itseään tangosäveltäjänä ja epäröi vielä kykyjään.

– Se oli elämäni ensimmäinen tangosävellys. Viime keväänä kysyin itseltäni miksei tangoja syntynyt. Ihmiset ovat pyytäneet, mutta tangon säveltäminen on vaan tuntunut ihan mahdottomalta ajatukselta, kunnes vastikään tajusin, että nyt olisi taas aihetta ja materiaalia tangoon. En ole kovin perehtynyt suomalaisiin nykytangoihin ja ne tangot, joita olen sattumalta kuullut ovat kuulostaneet jotenkin liian iskelmällisiltä. Tango on mielestäni elämää suurempaa musiikkia. Siinä on punaista väriä ja se on helvetin intohimoinen, eikä niitä voi tehdä liian usein, koska itsellä pitää olla se tunnetila, joku uusi juttu. Jostain ikiaikaisesta intohimon suosta ei voi ammentaa niitä aiheita.

Syöksy tuntemattomaan

Vaikka Katja on soittanut eri bändeissä koko pienen ikänsä, hän ei silti ole mikään bändidiggari tai bändimusadiggari. Suuri suosikki on edelleen Kate Bush.

– Hänen musiikkiinsa voin aina palata. Bush on sellainen oman juttunsa ilmaisija.

Katjalla on olemassa kuulokuva siitä, miltä hän haluaisi oman musiikkinsa kuulostavan.

– Kun ei tiedä miten se tehdään, pitää vaan syöksyä tuntemattomaan, mutta on paljon helpompi sanoa jollekin syntikalle, että soita noin kuin jollekin bändin jäsenelle. Siinä tulee aina musiikillisia ristiriitoja ja jossain vaiheessa soittotaito tulee vastaan, etenkään kun ei itsekään osaa sanoa, mikä se juttu on.

Ilman kravattia

Oulunkylän Pop Jazz Musiikkiopistossa Katja oppi laulutekniikkaa, mutta oma persoonallinen ilmaisu ja laulutatsi muuntuvat jatkuvasti. ”

– Se juttu on kokoajan haussa ja elää päivästä päivään, enkä nykyään enää laula samalla tavalla kuin Taikatuun aikoina, mutta omaa ilmaisua se oli silloinkin. Ehkä se prosessi on vähän samanlainen kuin elämässä yleensäkin. Kun kokoajan yrittää päästä lähemmäksi itseään ja itsen muuttuessa myös ääni muuttuu, sitä on tavallaan prosessissa kokoajan.

Katjan mielestä naisilla on kaksi mieletöntä etua. Ensimmäinen on taakan keveys. Ei ole määrätty mitään sapluunaa, minkälaista naisten tekemän musiikin pitäisi olla. Toinen etu on se, ettei naisten tarvitse sulloutua pukuun tai ripustaa kaulaansa kiristäviä kravatteja.

– Naisilla on vapaa yhteiskunta, nykyään. Mielestäni naiset ovat tänä päivänä paljon vapaampia kuin miehet. He tekevät omia juttujaan, ennakkoluulot ovat karisseet ja se prosentti miehistä, joka tuntee ennakkoluuloja naismuusikoita kohtaan, on niin pieni vähemmistö, ettei heidän mielipiteillään ole painoarvoa. Pikkuruiseksi vähemmistöksi jää myös se prosentti naisista, jotka kokevat, että olisi yhä olemassa jotain tabuja. Naiset voivat tehdä mitä vaan ja sitä kautta tuoda musiikkimaailmaan tuoreutta ja raikkautta; kahleista vapaata näkemystä ja musiikkia.

Soivia pöydänjalkoja

Katja on tehnyt poppiksien lisäksi instrumentaalimusiikkia mm. teatteri- ja tanssiprojekteihin, muttei osaa kuvitella säveltävänsä instrumentaalimusiikkia ilman jotain selkeää produktiota. Kaapelitehtaan Zodiak-teatterissa pyöri viime syksynä ”Lavastaja”-niminen tanssiesitys, jonka äänestä vastasi Katja yhdessä produktion puuhamiehen ja koreografin Simo Heiskasen kanssa. Soivaa romua oli haalittu kaatopaikoilta, kierrätyskeskuksesta ja roskalavoilta.

– Esityksissä oli hauskaa olla mukana. Simo soitti metallisia, kellonmallisia pöydänjalkoja, joista lähti eri säveliä. Jostain hän oli löytänyt muoviputken ja siitä tuli minun pääsoittimeni. Putken toiseen päähän laitettiin mikrofoni. Siihen minä lauloin ja viheltelin. Välillä taas koputtelin sitä putkea kepillä ja sen sävelkorkeus sopi mainiosti niihin kellon kuuloisiin pöydänjalkoihin. Hauska sattuma. Äänistä tuli veikeä harmonia.

Ilmavan soundin etsijä

Soundin etsiminen on Katjan mielestä loputon tie. – Nyt tällä hetkellä minua viehättää 60-luvun soundi a la ”Cry me a river” . Siinä Julie Londonin levyttämässä, kuuluisimmassa versiossa soundi on herkullinen. Yleissointi on raikas ja siinä taitaa olla jousikaikua, vaikka en minä noista vanhoista kaiuista paljoa tiedä. Soittimia on käytetty niukasti ja tunnelmassa on jotain hyvin hauskaa. Muutenkin 60-luvun soundissa on tilaa. Esimerkiksi Carolan ja Laila Kinnusen äänityksissä on hieno meininki.

Katjaa harmittaa nykysoundin tukkoisuus. Radioasemat kompressoivat päivän hittejä ja muutenkin on vallalla ”kaikki taajudet täyteen”-mentaliteetti.

Katja kuvailee omaa ihannesoundiaan ilmavaksi ja vedenalaiseksi. – Ikään kuin lentäisi tai sukeltaisi kirkkaassa vedessä, jossa uiskentelee paljon eri elementtejä. Soundimassa on paksua ja vedessähän kaikki on kevyttä, mutta vähän hidasta. Se on täynnä elämää ja koralleja.

– Armoa!-trio tarjoaa temmellyskentän Katjan soundivisioille ja kokeiluille. Kolme akustista soitinta: rummut, sello ja kitara on helppo miksata avarasti niin, että Katjan laululle jää tilaa.

Teknologia kiinnostaa

Katja suhtautuu säveltämisen ja sanoittamisen opiskeluun epäilevästi. – Olen kai vähän taikauskoinen, mutta haluan, että se on sitä, mitä luonnostaan tulee. Teknologiapuolelle tulee taas kokoajan uutta ja musiikin teknologiaa haluaisin varmaan jossain vaiheessa opiskella lisää.

Katja on vihkiytynyt digitaaliäänittämisen saloihin ja omassa kotistudiossa taittuu niin äänitykset kuin miksaukset. Viime keväällä oli intensiivinen kolmen viikon työrupeama, kun Katjan pajassa tehtiin kolmen bändin: Make It Lewisin, Armoa!-bändin ja Poikatyttö-bändin demoja.

Katja opettaa Itä-Uudenmaan aikuiskoulutuskeskuksessa äänen perusteita sekä digitaali- että analogiaäänityksessä ja ihmettelee tekniikkaorientoituneiden naisten vähyyttä musiikkikuvioissa.

– Ei minulla ollut koskaan mitään skitsoja teknologiaa kohtaan. Sibelius-Akatemian vuoden kestävällä teknologian kurssilla oli kolme naista minun lisäkseni eli 70 % oli miehiä. Huomasin sen kulttuurieron, että miehet vaan tietävät paljon enemmän teknologiasta vielä, ja että naiset ovat vähemmän perehtyneitä. Edelleenkin pop ja rock on miesten kansoittamaa, siinä on joku perikultturiero.

Katja nauttii bänditouhuista, mutta välillä on ajanjaksoja, jolloin hän haluaa työskennellä yksin. – Tietokoneella pystyy tekemään itse, eikä ole niin riippuvainen muista. Varmaan tulee jokaiselle bändissä pitkään soittaneelle biisintekijälle se vaihe, että haluaa tehdä itse sovituksia ja kokeilla omien siipiensä kantavuutta.

Turhat hörhöt pois

Katjalle tärkein elementti on ilma, mutta tällä hetkellä häntä kiehtoo vesi. – Se on vieras materiaali, jossa ihmiselläkin on mahdollisuus lentää, tosin hidastetusti ja unimaisesti. Emme olekaan niin sidottuja maahan. Nyt vedenalainen maailma on se, joka eniten inspiroi. Ehkä siksi, että vaikka vesi on perinteisesti liitetty aistimaailmaan ja seksuaalisuuteen, minulla se liittyy itsensä etsimiseen. Pyrkimykseen päästä lähemmäksi omaa itseään, omaa biologiaa ja sellasta, mikä on omaa temperamenttia ja haluun karsia pois sellasia hörhöjä ja veneitä. Haluun mennä sinne syvälle, ja olla siellä, eikä vaan kellua siinä pinnalla ja katsella. Melodiat ja sanat ovat taas kuin lokkeja, ne ovat jossakin siellä ilmassa omia juttujaan tekeviä yksiköitä.

Tulevaisuudessa Katja aikoo keskittyä uusien biisien säveltämiseen ja sanoittamiseen. Herkästi yhteen soittavalla, uudella Armoa!-triolla on olemassa raakamateriaalia jo parin levyllisen verran, joten ensi vuonna lienee odotettavissa cd:llinen Katja Lampelan kauniita biisejä. Sovitusten hiomiseen menee kuitenkin vielä aikaa ja Katja kaavaileekin bändiä studioon vasta ensimmäisten lumisateiden jälkeen.

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 3/1999

Selaa lehden artikkeleita