Risto Hiltunen istuu Tohlopin kahvilan pöytään ja sulkee puhelimen. Kiirettä miehellä on pitänyt jo vuosikymmeniä. – Mukaan mahtuu balettikoulun säestyksiä, bändejä, popteatteria, kanttorin töitä, kuoronjohtajan hommia, musiikinopettajan työtä, elokuvamusiikkia ja vielä varsinainen päivätyö täällä TV2:ssa. Olen päässyt tekemään musiikkia monipuolisesti, kiittelee Risto Hiltunen, 54 vee.

– Yleisradio on hoitanut velvoitteensa musiikin käytöstä mallikkaasti. Televisioon yhä useampi ohjelma ostetaan kuitenkin ulkopuolisilta alihankkijoilta. Asioiden hoitoon niissäkin pitää kiinnittää huomiota.

Riston muusikonuran alkutahdit lyötiin niin varhain, ettei mies sitä itsekään muista. Tuttavat ja sukulaiset ovat kuitenkin kertoneet hänen soitelleen Vesivehmaan jenkkaa urkuharmoonilla jo muutaman vuoden iässä. Tampereen Musiikkiopisto tuli ohjelmaan jo ennen koulua. Kirjaimet ja nuotit tuli opittua kutakuinkin samoihin aikoihin, nuotit jopa vähän aiemmin.

– Koulun jälkeen menin balettikouluun säestämään ja illalla vielä ravintolaan soittamaan. Monet kerrat koulun rehtori haki minut ravintolan lavalta pois, koska koulupoika ei olisi saanut olla soittamassa.

Keikkaputkesta Sibelius-Akatemiaan

14-vuotiaana Risto laittoi kumppaneineen pystyyn oman ravintolabändin , Pertti Liljeroos Quartetin.

– Ensimmäinen kuukausi soitettiin Keuruulla, toinen Joensuussa ja niin edelleen. Keikoilla soitimme aika lailla latinalaisvaikutteista musiikkia.

– Kaksi vuotta kiertämistä opetti, miten puuduttavaa keikkamuusikon työ lopulta on. Jos soittaja ei löydä harrastusta tai muuta ajankulua, bändi menee joko eteenpäin tai taaksepäin.

Kahden vuoden keikkaputken päätteeksi Ristoa odotti yllätys isolla yyllä. Elettiin vuotta 1965.

– Velipoika oli saanut ilmeisesti hepulikohtauksen ja lähettänyt puolestani hakupaperit Sibelius-Akatemiaan kirkkomusiikkiosastolle. Sain tiedon siitä vain muutamaa päivää ennen pääsykokeita, Risto muistelee hymyssä suin.

Musikaalista hautajaisiin

Vuonna 1969 opiskelut Akatemiassa alkoivat olla loppusuoralla ja Risto pääsi töihin Tampereelle Viinikan seurakuntaan. Siitäkin syntyi opiskelijoiden keskuudessa kiusallinen väärinkäsitys.

– Tulin sanoneeksi, että työni on viinikassa. Siitä lähti sinnikäs huhu, että olen vaihtanut ravintola-alalle, kunnes sain oikaistua, että työpaikkani on Viinikan seurakunnassa.

Samana kesänä Risto sai kesämökilleen puhelun Rami Rantaselta: ”Tule tänne”. Rantanen kertoi, että Tampereella alkaa pyöriä musikaali Hair. Kuten hyvin tiedetään, siitä tuli suuri menestys.

– Olin soittamassa sadoissa esityksissä. Lavalla oli puolialastomia esiintyjiä, mutta minulla oli tumma puku ja kravatti, koska olin yhä seurakunnassa töissä ja esitysten välillä piti käydä soittamassa hautajaisia.

– Päivässä saattoi olla kymmenenkin hautausta ja kaksi musikaalinäytöstä. Lisäksi opetin musiikkia koulussa. Se oli melkoista lentoa. Kun jäin seurakunnasta pois, kirkkokuoro antoi minulle kirjan ’Juokse poika juokse’, Risto nauraa.

Jossain välissä mies ehti laulaa Tampereen Tuomiokirkon Nuorten Kamarikuorossa tenorina yhdessä Jaakko Ryhäsen kanssa. Synnynnäisiä tenoreita molemmat siis!

Hiljalleen televisiokin astui kuvaan. Aluksi Tamvisio, sitten TV 2. Tenavatuokiosta Arja-tädin kanssa kaikki lähti liikkeelle. Vakipaikka aukesi vuonna 1975 Olli Hämäläisen (Häme) testausten kautta.

Riston vetämä lauluryhmä Hiltuset tuli katsojille varsin pian tunnetuksi. – Suomalainen Rapsodia, Pianonvartija, Laulunsekainen Soittotunti ja moni muu sarja tehtiin tällä kokoonpanolla. Siinä oli taitavia laulajia, kuten Maija Salo, Elisabeth Haavisto ja Päivi Kautto-Niemi.

Alihankinta tuo uhkia tekijänoikeuksiin

Työ Tohlopissa on ollut tunnusten tekoa tänne ja pientä musiikkitäytettä tuonne. Esimerkiksi Reinikaisen tunnus oli Riston mielestä hauska. Legendaarinen ’Pikku Kakkosen posti’ oli puolestaan Riston tyttären laulama.

– En ole koskaan laskenut tai luetteloinut tehtyjä juttuja. Teostoilmoitusten täyttökin on tahtonut monesti unohtua.

– En ole pitänyt itseäni niinkään säveltäjänä. Kun tulee vapaa hetki, minulle ei tule pakottavaa tarvetta ryhtyä säveltämään. Kun joku tuo tekstin tai ohjelman idean ja pyytää niihin säveltä, se kyllä syntyy.

Sen sijaan sovittaminen kuuluu Riston työhön. Tässä hän törmääkin jatkuvasti selkeiden ohjeiden puutteeseen.

– Jos teemme täällä ohjelmaa tyyliin ’lauantain toivotut levyt’, jossa kappaleet kuulostavat mahdollisimman hyvin alkuperäisiltä, voinko laittaa itseni sovittajaksi? Minä ymmärtäisin niin, että siinä vaiheessa, kun lopputuloksessa näkyy selvästi oma sormenjälki, voi hyvällä omallatunnolla laittaa itsensä sovittajaksi. Muussa tapauksessa käytössä on jonkun muun ideat.

-Tämä on ihan oikeasti ongelma, jonka kanssa tuskailemme jatkuvasti, Risto sanoo.

Siitä Risto on iloinen, että hän on saanut olla kakkosella ajamassa sanoittajien ja säveltajien asiaa. Se tarkoittaa sitä, että tekijöiden nimet saadaan esiin ja että he saavat työstään ansaitun korvauksen. Yleisradiossa erityisesti juuri Kakkosta on kehuttu tinkimättömästä asioiden hoidosta.

– Nyt ilmassa on kuitenkin uhkia. Yhä useampi ohjelma ostetaan alihankintana talon ulkopuolisilta yhtiöiltä. Asioiden hoitoon niissäkin pitää kiinnittää huomiota, Risto evästää etujen valvojia.

Latausta urkujen ääreltä

Viihdemiehenä tunnetulla Risto Hiltusella on kanttoritausta. Syvät hyvänolontunteet syntyvät yhä kirkon urkujen äärellä.

Elvikseen Risto on kuulunut ’kauan’, niin kauan ettei itsekään muista.

– Olen suunnattoman kiitollinen siitä, että Elviksessäkin löytyy aktiiveja, jotka jaksavat tapella koko musiikkihygienian hyväksi. Yhteenkään pikkujouluun tai kokoukseen en ole valitettavasti päässyt, vaan aina jälkeenpäin katsellut kateellisena lehdestä kuvia, kuinka hauskaa muilla on ollut.

– Erityisesti olen ihastellut Elviksen toiminnassa sitä, että siellä ei ole ajettu yksipuolisesti vain säveltäjien ja sanoittajien asiaa. Useimmiten asioita on silmäilty laajemmin.

Musiikkiriennosta toiseen kiirehtivä Risto lataa akkujaan – yllätys yllätys – musiikin parissa.

– Kun astun pimeään kirkkoon, sytytän valot urkupöytään ja näen tuon mahtavan soittimen, silloin tuntuu hyvältä. Urkujen äärellä huomaa nopeasti, että tämähän olikin hieno päivä vaikka hetkeä aiemmin tuntui aivan muulta, mies sanoo haaveellisen näköisenä.

Teksti ja kuvat: Jari Salonen