F-kustannus on neljässä vuodessa kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista alallaan. Yhtiö pyrkii säilyttämään ehdottoman kotimaisuuden ja myös kustantamon erillisyyden kaikenlaisesta äänitetoiminnasta.

Suomen Musiikkikustantajat ry:ssä on 36 jäsentä, isompia ja pienempiä yrityksiä. Helsinkiläinen F-Kustannus on niistä uusimpia. Yhtiö perustettiin vuonna 2000. Elokuussa 2002 yhtiö osti julkaisuliiketoiminnan Warner/Chappell Music Finland Oy:ltä. Iso pyörä oli tehnyt kierroksensa. Toimitusjohtaja Kai Airinen kertoo, että perustamisvaiheessa mukana oli kaksi henkilöä.

– Ja kova tahto eteenpäin. Tärkeää alkupotkuahan oli antamassa F-Musiikki ja sillä tiellä ollaan edelleenkin. Nyt yhtiön palveluksessa on kahdeksan henkeä. Liiketoiminta on edennyt luonnollisen kasvun kautta: on tullut mukaan uusia alueita ja sitä myöten lisää työntekijöitä. Sanoisin, että kasvu on ollut hallittua, suunnitelmallista.

F-Musiikin toimitusjohtaja Erik Stenros kertoo kokevansa jonkinlaista syyllisyyttä siitä, että homma lähti liikkeelle. Alkuvaiheessa hän ja Airinen tapasivat ja totesivat mahdolliseksi ajatuksen yhtiön perustamisesta.

Yritysostoja ja katalogeja

Onko nelivuotias F-Kustannus jo pian Suomen suurin alallaan? Kai Airinen pitää kysymystä suhteellisena.

– Riippuu siitä miten lasketaan. Mehän emme vielä tällä hetkellä ole sitä alkuunkaan tekijänoikeuspuolella. Varmasti Warner/Chappell on suurin kustannusoikeuksien määrällä mitattuna ­ ja on muitakin suuria. Ilmeisesti BMG on toiseksi suurin. Meillähän on vasta aloitettu kustannusoikeuksien hankkiminen. Ostimme juuri Mårtensongilta Lasse Mårtensonin tekijänoikeudet. Voi olla, että liikevaihdolla mitattuna olemme alan suurin yritys. Valtaosa liikevaihdostahan tulee laulukirjojen ja pedagogisen materiaalin myymisestä. Ollaan varovaisia; olennaista on puhutaanko liikevaihdosta vai tekijänoikeuksista, Airinen täsmentää.

Alussa oli suurehko yritysosto: F-Kustannus hankki omistukseensa koko ALR-Music Oy:n osakekannan (Mikko Alatalon ja Harri Rinteen yhtiö).

– Sillä aloitettiin. Ostettiin koko yritys, mikä käytännössä on yhtä kuin kustannusnoikeudet ja sen liiketoiminnan pyörittäminen. Lasse Mår-tensonin tapauksessa on kysymys kustannuskatalogista. Ostimme tekijänoikeudet, olemassaolevan katalogin. Eli Mårtensong jatkaa muuten omaa liiketoimintaansa.

ALR:n kustannusoikeudet ostettiin viime vuonna. Erik Stenros painottaa kehityslinjan johdonmukaisuutta.

– Lähtö liikkeelle ikään kuin alihankintatöillä tähän laulukirjapuoleen, ja kustannusoikeudet olivat seuraava askel. Sitten meillä on muutama hallinnointisopimus: hoidetaan joidenkin ulkomaisten kustantajien asioita Suomessa agentuuriperiaatteella.

Kai Airinen kertoo, että F-kustannus on tänä keväänä solminut Warner/Chappell Finlandin kanssa hallinnointisopimuksen WCF:n kevyen musiikin katalogin lisensoimisesta muille käyttäjille, kolmansille osapuolille.

– Se tuo meille toiminnallisuutta, kasvua ja myös osaamista. Nämähän ovat ydinalueita kustannustoiminnassa. Kaikkihan lähtee tekijänoikeudesta. Kustantajan, silloin kun se on mukana, ja tekijän välisestä suhteesta. Ja asioiden hyvästä hoitamisesta: mahdollisimman laaja-alaisesta teosten käytöstä.

Kustannussopimus on luottamuskysymys

Airinen pitää hyvin tärkeänä uusinta yhteistyösopimusta Chappellin kanssa. Julkaisuliiketoimintaan kuuluu kansainvälisissä kuvioissa yleensä print-lisensointi eli käyttöoikeuksien myyminen kolmansille osapuolille.

– Nyt kaikki on saatu samaan pakettiin. Se tukee meidän omaa toimintaa ja vahvistaa omienkin oikeuksien käytettävyyttä. Voidaan aina tarjota kyselijälle hyviä vaihtoehtoja jos syntyy valintatilanteita, esimerkiksi muualla valmistettuun laulukirjaan. Tämän lisensoinnin keskeinen sisältöhän on tänäkin päivänä julkaisutoiminnan puolella. DVD-tuotanto ja nettilisensointi on kasvamassa, ja sitten on mainoskäyttö. Sopimus määrittelee tarkasti mitä me voimme Chappellin katalogin kanssa tehdä ja mitä ei. Se on tuonut erinomaisen lisäkontaktipinnan meille, Kai Airinen toteaa.

Stenros tähdentää, että kun haetaan isompia kustannusoikeuskokonaisuuksia, tarvitaan isot liikkeellelähdöt kuten ALR ja Mårtensong. Kai Airinen myöntää, että kauppoja voi pitää aikamoisina yrityskauppoina alalla.

– Toki, näillä markkinoilla. Täällä on kuitenkin rajallinen määrä tekijänoikeuksia, yrityksiä, tekijöitä.

Erik Stenrosin mukaan kaupat olivat kuitenkin hinnaltaan varsin kohtuullisia.

– Toinen asia on, että kyseessä on aina jonkun elämäntyö. Siihen tulee vielä lisäaspekti, immateriaaliarvoja.

Kai Airisen mielestä merkittävä elementti on se, etteivät tapaukset ALR ja Mårtensong ole syntyneet myyvän pään pakottavasta tarpeesta.

– Minusta se on pikemminkin luottamuksen osoitus meille, että olemme voineet käydä nämä neuvottelut ja että meidät on koettu uskottavaksi yhteistyökumppaniksi. Se on ollut hyvin luontevaa yhteydenpitoa.

Airinen kokee, että luottamuksen taustalla ovat sadan prosentin kotimaisuus, kenties jopa vanha yhteinen historia sekä vahva näyttö siitä että on kyetty tähänkin asti hoitamaan asioita.

– Myyjäosapuolen pitää motivoitua oikein, kyseessähän on usein elämäntyö. Täällä on vain muutama kustantamo ­ vaikkapa kansainvälisessä omistuksessa ­ jotka toimivat suurempien teosmassojen, monen eri tekijän tuotannon, kautta. Pääsääntöisestihän kustantamot ovat pieniä, muutaman hengen yrityksiä.

Airinen korostaa, että sekä ALR:n että Mårtensongin tapauksessa on pyritty siihen, että myös ostaja on osaltaan kunnioittanut elämäntyötä ja pyrkinyt varmistamaan yhteistyön jatkuvuuden.

– Näin on molemmissa tapauksissa voitu sopia. Se erityisesti osoittaa sen, että on käyty hyvässä hengessä neuvotteluja ja solmittu onnistuneita kauppoja puolin ja toisin. Meidän kannalta niin sanottu kriittinen massa on hyvin tärkeää ja siitä toimintaan saatava laajuus ja jatkuvuus sekä sen myötä tarjoutuva mahdollisuus satsata resursseihin, erityisesti henkilökuntaan: meillä pyritään tekijäsuhteet ja kaikki asiat hoitamaan henkilökohtaisesti. Ei niin, että tuosta vaan kaupantekoon ja sitten seuraamaan numeroita. Toiminnan molemminpuolinen mielekkyys syntyy riittävästä laajuudesta ja resursseista.

Ei kytköksiä levy-yhtiöihin

Muutos kustannustoiminnassa vie koko ajan myös immateriaaliseen suuntaan. Airisen mukaan toiminnan painopiste tällä hetkellä on toiminnallisesti ja liikevaihdollisesti julkaisuissa.

– Ilman muuta. Sieltähän tämä on polkaistu liikkeellekin. Aloitettiin tekemällä yhteistyötä muiden kustantajien kanssa ja tehtiin alihankintatöitä, eli pääsääntöisesti laulukirjoja tai vastaavia tuotteita, musiikkiin ja nuotteihin liittyvää. Ensimmäinen iso nytkähdys sitten oli Warner/Chappellin julkaisuliiketoiminnan ostaminen. Se on se iso kokonaisuus ja ydin, jota ollaan hoidettu jo kohta pari vuotta. Sen kehittäminen on onnistunut oikein hyvin ja se tuo tähän vakautta, varmuutta ja turvaa ja se on mahdollistanut tekijänoikeuspuolelle siirtymisen, siellähän musiikkikustannustoiminnan ydin kuitenkin on. Oikeuksien hankkimisessa, hallinnoinnissa, tekijöiden asioiden mahdollisimman hyvässä hoitamisessa. F-Kustannuksella on ollut onni omistaa paljon vanhoja hyviä kontakteja, joiden ansiosta erilaiset asiat on saatu liikkeelle.

– Tämä julkaisutoiminnan laajuus on erinomaisen hyvä väline tekijöiden kannalta. Meillä on olemassa kaikki valmiit rakenteet. Voidaan tuottaa tarvittaessa hyvinkin erilaista tekijälähtöistä materiaalia. Eikä voi väheksyä tässä meidän suhteessa F-Musiikkiin sitä, että se on meille hyvin merkittävä jakelukanava, yksi suurimmista, kun puhutaan laulukirjoista ja pedagogisesta materiaalista, julkaisujen välittämisestä.

F-Kustannushan ei ole sidoksissa levy-yhtiöihin millään tavalla?

– Ei. Emme ole ryhtymässä äänitetuottajaksi. Ilman muuta pyrimme säilyttämään tämän ehdottoman kotimaisuuden ja myöskin kustantamon erillisyyden kaikenlaisesta äänitetoiminnasta. Äänilevy on tietenkin lopputuote meidän hallinnoimille oikeuksille ihan samalla tavoin kuin laulukirjat. Mutta minkäänlaisia sidoksia meillä ei ole. Eikä tule olemaankaan ainakaan tiedossa olevan tulevaisuuden aikana.

Kustantajan tehtävä on luoda lisäarvoa

Kai Airinen näkee manus/kustannettu teos -debatin keskeisenä. Pohjalla on kysymys siitä, onko kustantajan edustajalle ja tekijöille yleensä syntynyt niin hyvä ja luottamuksellinen suhde, että tekijä voi nähdä myös kustannustoiminnan kautta tulevan todennäköisen hyödyn ja teoksen elinkaaren turvaamisen tärkeyden.

– Sehän kustantajan tärkein tehtävä edelleenkin on, synnyttää lisäarvoa. Useimmiten lähdetään levytysten kautta liikkeelle. Kustantajan pitäisi sitten voida taata käytettävyys pitkässä juoksussa myös esim. valmistamalla tarvittaessa nuotteja ja löytämällä vaikkapa mainos-, elokuva- ja vastaavaa käyttöä, kaikkea muuta mahdollista. Ja pyrkiä pitämään teos yleensä saatavilla, ettei se ensimmäisen julkaisupiikin jälkeen katoa kokonaan pois.

– Kustannuttamisen ja kustantamisen mielekkyys voi syntyä vain molemminpuolisen lisäarvon löytymisen kautta. Kansainvälisestihän on useimmiten niin, että kustantaja hakee tyypit ja lähtee sitten myymään heidän tuotantoaan eteenpäin. Meillä tämä teollisuus on alun alkaen rakentunut toisella tavalla, se on ollut voimakkaasti ääniteteollisuusvetoista. Suomessa talenttihaku on ollut levy-yhtiövetoista, maailmalla se on ollut kustantajavetoista, toteaa Erik Stenros:

– Talenttihakijat ovat olleet monesti kustantajilla. Siinä se ero. Siitä johtuu varmaan myös tämä vastakkainasettelu manus/kustannettu teos. Ja ymmärtäähän sen toisesta aspektista. Kustantajan rooli nähdään loppujen lopuksi vuosikymmenien työnä. Eihän kaikki materiaali tietenkään elä ikuisesti, mutta tietty osa siilautuu siitä ja sitä käytetään pitkäjänteisesti esim. kokoelmateoksissa, laulukirjoissa.

Suomesta on osittain pienistä markkinoista ja vähäväkisyydestä johtuen puuttunut itsenäinen kustantajan rooli. Silti kustantajan rooli on olemassa. Kai Airinen määrittelee kustantajan hakemaa lisäarvoa.

– Kustantajan tehtävä voi toteutua myös lisäarvon hakemisessa kaikenlaiseen markkinointiin käytetyn rahan tai esitystilanteiden rahoittamisen kautta, eikä vain ensimekanisoinnin eväillä. Äänilevy-yhtiö-kustantamot ovat tietysti oma erityispiirteensä näillä pienillä markkinoilla, eikä niiden ja tekijöiden välinen yhteistyö ole aina ollut ongelmatonta.

– Olisi tärkeätä kuitenkin muistaa, että eiväthän nämä asiat asetu toisiaan vastaan, ainakaan jos on syntynyt toimivaa ja hedelmällistä yhteistyötä. Aina toisinaan tekijäosapuoli voi tarvita tukea, rahoitusta pitkäjänteiseen luovaan työhön esimerkiksi. Peruskustannustoimintaan kuuluu varmasti kokonaisvaltainen kustantaja-tekijäsuhde eikä siihen saisi liittyä vastentahtoisia elementtejä. Ei kuitenkaan liene myöskään mahdollista se, että kustantaja aina ja kaikissa tapauksissa voisi vain onnistua, mutta juuri näissä mahdollisissa epäonnisemmissa tilanteissahan se yhteistyön sisältö ja syvyys vasta punnitaankin.

– Ennen kaikkea pitkäkaarisen yhteisen suunnitelmallisuuden tuloksena. Omalta osaltamme pyrimme tulevaisuudessa esim. ääniteyhtiö-yhteistyöhön mahdollisimman tehokkaasti, mutta meillä on aika paljon muutakin annettavaa, kuten kustantajalla pitäisi ollakin.

Tehdään kunnolla eikä hosuta

F-Kustannuksen repertuaariin kuuluu kaikenlaista, eri käyttötarkoituksiin sopivaa materiaalia. Lastenmusiikkia, hengellistä, poppia, rokkia ynnä muuta. Yhtiö ei ole rajannut itseään klassisenkaan ulkopuolelle, mutta erilainen toimintakonsepti pakottaa järkevään linjaukseen. Erik Stenros on suuri oopperan ystävä. Hän tietää miksi on fokusoitava.

– Siellä on toisenlainen ajattelutapa. Kun tässä tähdätään 5-10 vuoden päähän, siellä se tähtäin on 30 vuotta. Kun mennään sinfonioihin ja isoihin teoksiin: ellei ole tarpeeksi volyymia siellä alla, se toiminta tukehtuu matkalle, koska investoinnit on niin isoja alkuvaiheessa. Mutta jos on iso kustantamo, niin silloin koko ajan vain ylläpidetään sitä kaikkea.

– Resurssit ei riitä kauhean moneen asiaan. Tehdään kunnolla se mitä tehdään. Pikkuhiljaa kehitellään, sen sijaan että hosutaan joka puolella ja huonosti joka paikassa.

Myös Kai Airinen korostaa, että on tiedettävä omat resurssinsa ja mikä on mielekästä.

– Eihän klassisen divisioonan järjestämisessä ole mieltä, jos me ei oikeasti haluta tai osata hoitaa sitä.

Myös F-Kustannuksessa löytyy paitsi vastuuntuntoa, myös osaamista musiikissa. Lähes kaikki soittavat jotain instrumenttia.

– Kyllä meillä lauletaankin, ja luetaan nuotteja. Meillä pitkäuraisin työntekijä on mukana 40 vuoden historialla tässä toiminnassa, ja nuorin taas katselee touhua biisintekijä/bändi-taustalla. Meidän ei onneksi tarvitse turvautua vain äänitemateriaaliin tätä työtä tehdessämme: ”ai sulla on biisejä, oisko sulla audiota niistä? En mä niitä nuotteja haluu katsoo.”

Nuotti on Airisen mielestä kaikkea muuta kuin antiikkia.

– Se on ihan validi argumentti neuvottelujen käymiseen edelleen. Eiväthän äänite ja nuotti toistensa vastakohtia ole. Nuotinlukutaito on välttämätöntä jo pelkästään julkaisutoimintamme laajuuden huomioon ottaen. Eivät nämä laulukirjat ja muut tuotteet ilman tätä osaamista valmiiksi tule. Hyvin paljon tehdään myös arviointityötä siinä, mitä sijoitetaan tuotteisiin. Se on kuunteluprosessi, mutta myös nuotinluku- ja soittamisprosessi. Tällainen ammattitaito on arvokasta. Musiikkia voi arvioida ilman ääntäkin.

Toivelaulukirjat myyvät paremmin kuin koskaan

Erik Stenrosin mielestä Suomen ainutlaatuinen musiikkikoulutusjärjestelmä oppilaitoksineen, akatemioineen ja konservatorioineen on yhtäältä johtanut Suuri Toivelaulukirja -tyyppisen tuotteen menestykseen.

– Se on 25 vuotta vanha konsepti, ja nyt tämä viimeisin, numero 17, on myynyt kappalemäärältään lähes eniten. Se kuvaa maastoa missä eletään.

Kai Airinen muistelee kuinka vuosia sitten hänelle, Fazerin tai Warnerin aikaan, hyvin vakaasti todettiin, että ”kyllä te varmaan vielä muutaman osan teette, mutta sittenhän noita kirjoja ja nuotteja ei tarvita enää”.

– Sanoisin, että hiukan toisin on käynyt. Eihän kirjatkaan loppuneet; vaikka laptopit on kevyitä, ei kukaan viitsi lukea romaania sieltä. Sama on meidän touhun kanssa.

Ajankohtaisuus on parantunut huomattavasti. Ennen tultiin kustantamoon muutaman vuoden viiveellä, vaiheessa jolloin pinnalle noussut bändi oli tullut jo alas ja unohdettu kun ilmestyi julkaisu. On ajoitettava buumiin tai jätettävä tekemättä. TikTak-kirja täytyy tehdä nyt tai sitten jättää se.

Kirjakerhoihin F-Kustannus on monellakin tavalla kytköksissä. Suuri Toivelaulukirja tehdään yhteistyössä Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kanssa. Kai Airinen:

– Jos kysyntää on, pyrimme saamaan neuvoteltua custom-made-tuotteita monille eri kustantamoille ja kirjakerhoille. Sen lisäksi myydään luonnollisesti omaa tuotantoamme. Kaikki kirjakerhot ovat meidän asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.

Erik Stenros korostaa yhtiöiden riippumattomuutta muista.

– Tietyllä tavalla ollaan neutraaleja: ei ole levy-yhtiökytkentää, ei kytkentää mihinkään kustannusyhtiöön kirjankustannusmaailmassa. Voidaan tehdä yhteistyötä kenen kanssa hyvänsä ja lähdetään siitä, että meillä on varsin hyvä ammattitaito tässä tuotantomuodossa.

Teos elää ja tuottaa käytön kautta

Kai Airisen mukaan F-kustannuksen näkyvin ja helpoimmin ymmärrettävä tuote mahdollisen ulkopuolisen rahoittajan näkökulmasta luultavasti on laulukirja.

– Mutta sen sisältö ei enää olekaan sitä. Tuotteenahan sitä voisi verrata vaikka mutteriin, mutta kun se sisältää ihan toisenlaisia arvoja ja sen käytettävyys poikkeaa tyystin ko. keksinnöstä ­ väheksymättä mitenkään muttereita, mutterithan maailman kasassa pitää.

Erik Stenros kiteyttää ajatuksen F-musiikissa myytävään singlenuottiin, kotoisin vaikkapa jostain Australiasta. Paperissa on hinta päällä, ja asiakas saattaa ihmetellä: ”Miten tää yks paperi voi maksaa näin paljon?”

– Eihän se paperi, vaan ne mustat pisteet siellä! Ja se koko juttu: joka ikisestä paperista lähtee yleensä jonkinlainen korvaus säveltäjälle, sanoittajalle, sovittajalle, kustantajalle. Eihän se näy missään kun on paperi kädessä.

Airinen korostaa, ettei tekijänoikeuksien ja hallinnointivastuun siirtyminen kustantajalle ole pelkästään juridista.

– Teoshan elää ja tuottaa käytön kautta. Käytöstä syntyvästä tuotosta kustantajan osalle lankeava jakaminen, erilaiset tilitykset, voivat myös olla lisäarvoa kunhan ne hoidetaan oikein ja tehokkaasti. Etteivät teokset ”vaan iloisesti pyöri laulukirjoissa ja levyillä ja näköjään mainoksissakin”, vaan että tämä käytöstä syntyvä hyvä hallinnoidaan loppuun asti oikein. Sen pitäisi osoittaa tekijälle, että joku hoitaa näitä asioita.

Siinä on toiminnallisesti valtava ero pelkkään manukseen, jos kustantaja todella häärää teoksen eteen sen levittämiseksi ja tunnetuksi tekemiseksi?

– Kyllä, totta kai. Mutta ennen kaikkea arvokysymyksiähän nämä ovat. Miksi ja mitä hyötyä kustannuttaminen voi tuoda, miten syntyy hyvä ja toimiva tekijä/kustantaja-suhde, miksi kustantajalle on mielekästä jonkin teoksen tai kokonaisen katalogin hallinnointi. Julkaisutoiminta taas voi elää kokonaan omaa elämäänsäkin, silloin pitää ajankohtaiset tuotteet saada oikea-aikaisesti tuotantoon ja myyntiin ja sisältöinä niin kustannettua kuin manus-musiikkiakin. Maksava asiakas sen pelin sitten lopulta ratkaisee.

– Tämähän on ala, jossa kokemuksen ja pitkäjänteisyyden kautta syntyy tuloksia ja mitattavaa historiaa. Kun ajattelee Steinway-flyygeliä, niin oikeastaan sama juttu. Se on keksintönä ja historiallisestikin niin huikea asia, että sitä voisi verrata aivan hyvin tekijänoikeuteen. Suhtautumisen kaikkea uutta kohtaan vaan pitää säilyä innostununeena, jotta kustantaja voisi näillä pienehköilläkin markkinoilla kyetä toimimaan myös talenttien löytäjänä.

Teksti ja kuvat: Juha Kaarsalo