Jämsä on keikkaillut jo kolmekymmentä vuotta, vaikka mittarissa on ikää vasta 44. Hän ei odota liikoja, vaan katsoo rauhassa miten ura kehittyy. Vuodet ovat opettaneet hänelle, että on helpompi olla säveltäjä ja laulaja kuin ennustaja. Siksi hän jalat maassa odottaa tulevaa vuotta ja uuden levynsä ilmestymistä.

Kaikki alkoi Kokkolasta seitsemänkymmentäluvun loppupuolelta. Kai Jämsä soitti ja pelasi jalkapalloa. Jossain vaiheessa nuorukainen kuitenkin tajusi, että hänestä tulisi parempi soittaja kuin pelaaja. Remu oli tehnyt vaikutuksen poikaan ja siksi hänen oli ihan pakko saada rummut. Kai ei jaksanut kauaa kolistella, hän halusi eturiviin soittamaan ja laulamaan. Rummut peri isoveli Veli-Matti. Siitä alkoi kahden veljeksen ura. Veli-Matista tosin tuli opettaja, mutta hän jatkoi musiikin tekemistä, sanoittajana. Kai tiesi jo silloin mitä tahtoi ja sillä tiellä hän on edelleen.

– Olin neljäntoista kun Ronski Gang soitti paikalliseen musiikkiliikkeeseen, että he tarvitsevat lämppäriä. Kokkolassa meidät tunnettiin, ja siellä tiedettiin, että olimme aina innokkaita esiintymään ja työntämään nokkaamme joka paikkaan. Päästiin yhdelle keikalle soittamaan, mutta siitä ei kauaa mennyt, kun Ronski (Harry Sjöblom) soitti ja pyysi kesäkiertueelle mukaan.

– Siihen aikaan Ronskilla oli lämppäri, oma dj ja videotykkiesityksiä.  Ronski sanoi jossain vaiheessa syksyllä, että heillä on seuraavaksi kesäksi myyty keikkaa hyvin. Miten on Kaitsu, pystytkö irrottautumaan, vai painaako armeija päälle? Nauraen sanoin, että ensin pitäis käydä toi rippikoulu. Keikkaa oli ja sain rippikoulunkin käytyä viikossa erikoisluvalla.

– Ronskin kanssa bändimme Vocals teki keikkaa pari kolme vuotta. Vanhemmat ja koulu suhtautuivat hommaan ymmärtäväisesti. Sehän oli pääsääntöisesti viikonloppuhommaa. Se taisi niiden mielestä olla hyvä juttu, kun pojilla oli harrastus. Me oltiin itse ihan pikkupoikia, eikä nähty touhussa mitään varjopuolia. Mulle Ronski on ollut oppi-isä.  Näiden keikkojen kautta Jyrki Hämäläinen löysi meidät Suosikin kiertueille. Oltiin esimerkiksi Leena Nilssonin ja Kaija Kokkolan taustabändinä.

Itseluottamus kasvaa

Soittamisen palo oli niin vahva, että veri veti isompiin kuvioihin.  Kaija Kokkola etsi soittajia bändiinsä Helsingissä.  Kai muutti Helsinkiin, vaikka bändiä ei koskaan perustettukaan sellaisena kuin oli tarkoitus.  Pelkät musiikkikuviot ahdistivat, siksi päivätyö tuntui hyvältä vastapainolta soittamiselle.  

– Yhden roudarin tyttöystävä oli videovuokraamossa töissä ja sitä kautta pääsin sinne töihin. Olin opiskellut sähköasentajaksi ja tehnyt hetken niitä töitä, mutta se ei ollut minun juttuni. Tuntui, että videovuokraaja/muusikko/tekijä yhdistelmä sopi siihen hetkeen hyvin ja niin se sopikin.

– Niihin aikoihin perustimme seuraavan bändin, joka oli nimeltään Time. Bändi oli valtavan hyvä, mutta näin jälkeenpäin tuntuu, että ehkä kiinnitimme liikaa huomiota ulkomusiikillisiin asioihin. Se oli silloin tapana. Siksi Time ei oikein koskaan lähtenyt lentoon, mutta se opetti, että voisin tehdä omaa musaa. Se antoi itseluottamusta ja uskoa omaan juttuun.  Sitten perustettiinkin Oliver Twist -niminen bändi.  Se teki Polarvoxille ekan levyn, jossa oli vain mun omia biisejä.

Puolikuun aika

Vuonna 1991 Kai pyydettiin Puolikuuhun. Bändi oli tehnyt aikaisemmin yhden levyn, jota ei juuri noteerattu.  Se sai aikaan sen, että levy-yhtiö ja bändi päättivät mennä eri teitä. Puolikuu oli kuitenkin tehnyt tuottaja Janne Louhivuoreen vaikutuksen, hän uskoi bändiin ja lähti heidän matkaansa. Jannen vainu oli kohdallaan, ja bändi sai levytyssopimuksen Flamingolle.

Ensimmäisen levyn nimi oli Makeaa myrkkyä. Television merkitys levyjen ja bändien promootiossa oli jo siihen aikaan valtava. Puolikuun esiintyminen Levyraadissa aloitti menestystarinan, joka toi bändille kulta- ja platinalevyjä.  Puolikuu teki paljon keikkaa ja pohjusti sillä kenttäsuosiotaan, lehtien palstoilla heitä ei paljoa näkynyt. Kai näkee yhdeksi menestystekijäksi myös sen, että Puolikuu ei koskaan ollut ulkomusiikillinen bändi, vaan selkeä poppiyhtye.

Miten kaksi isoa biisintekijää Kari Pesonen ja Kai Jämsä mahtuivat samaan bändiin?

– Mä en ollut millään tavalla iso biisintekijä. Ekat omat biisit olin juuri tehnyt. Me mahduttiin samaan bändiin oikein hyvin, tuettiin toinen toisiamme. Bändi oli kaikille uusi juttu, ja se oli sellaista yhdessä tekemistä. Puolikuu oli mulle kasvun ja oppimisen aika biisintekijänä.

– Myöhemmin 2000-luvun alussa teimme Karin kanssa levyllisen lauluja yhdessä, meillä oli tarkoituksena julkaista duolevy.  Ne näkivät kuitenkin päivänvalon Puolikuun seuraavalla levyllä. Siihen aikaan meiltä tuli lauluja valtavia määriä, materiaalista ei ollut koskaan pulaa.

Omalla nimellä eteenpäin

– Tein paljon maalailevia biisejä. Laulutyylini muuttui ja lauloin paljon varovaisemmin, se oli sellaista hyminää.  Vein demoja levy-yhtiöön ja Wean Kimmo Kivisilta kysyi, olenko ajatellut koskaan esiintyä omalla nimelläni. Siitä ei kauaa mennyt, kun he soittivat ja sanoivat olevansa valmiita viemään asioita eteenpäin. Se oli hieno tunne, kun levy-yhtiö hehkuttaa haluavansa panostaa minun soolouraani.

– Eka sinkku oli Mun kaipuu ja se tehtiin esittäjänimellä K.A.I. Levyn nimi oli Valossa ja Varjossa. Puolikuu jatkoi ja minä lähdin soolouralle. Promo meni mukavasti, mutta levy ei myynyt kovin hyvin. Pääsin tekemään myös toisen levyn, mutta se monista syistä viivästyi ja tuli liian myöhään ulos. Täytyy kuitenkin sanoa, että olen edelleen ylpeä niistä kahdesta levystä.

– Halu tehdä omaa musiikkia vain kasvoi. Vaikka olen bändi-ihminen, niin veri veti tekemään omaa juttua. Pöytälaatikkoon oli kertynyt lauluja ja olin antanut niitä myös eteenpäin, joten päätös tuntui aika luonnolliselta. Olimme hyvän ystäväni Petri Auerin kanssa pitkään puhuneet bändin perustamisesta, joka tekisi vain sitä musaa mitä itse halutaan. Petri oli soittanut Guitar Slingersien kanssa. Perustimme Petrin ja Ari Sunellin kanssa Komboklubin. Ajatus oli, että soitetaan hyviä covereita ja omaa materiaalia. Keikkaa saatiin myytyä yllättävän hyvin. Eka sinkku oli Kasevan Tyhjää (Asko Raivio), joka on yhä edelleen ohjelmistossani. Siihen biisiin kiteytyy hienosti seitsemänkymmentäluvun melodisuus. Kasevan lisäksi tärkeitä vaikuttajia mulle ovat olleet Jouko ja Kosti, Fredi ja Katri Helena. Heidän lauluissaan melodiat ja sovitukset ovat aina olleet valtavan hienoja.

Yölinnun hovisäveltäjä

Vesa Kontiaisen kirjoittama kirja Lennetyt vuodet kertoo Yölinnun vaiheista. Kirjassa Kai Jämsä mainitaan Yölinnun hovisäveltäjäksi.

Yhden Suomen menestyksekkäimmän tanssiyhtyeen hovisäveltäjäksi pääseminen vaati ilmeisesti työtä jonkin verran?

– Lähettelin demoja levy-yhtiölle. Demot ajautuivat Yölinnun kuultaviksi Tomi Aholaisen kautta. Vasta kun sain suoran yhteyden Yölinnun Markus Kuusijoensuuhun, niin sieltä tuli palaute; olet tehnyt hienoja lauluja. Kirjan mukaan levy-yhtiö oli sanonut pojille, että eivät Jämsän biisit ole kelvanneet kenellekään, vaikka olin tehnyt paljon muillekin.  

– Haavoittumaton ja Preussinpunaista olivat ne Yölinnun suuret biisit, ne ovat muuten veljeni Vellun sanoittamia. Yölintu nosti minut biisintekijänä esiin ja siitä olen ikuisesti kiitollinen. He kohtelevat lauluntekijää kunnioittavasti ja hienosti.

Onko lauluja helpompi saada nykyään eteenpäin?

– Hitit tietysti aukaisevat aina uusia ovia. Kun laitan laulun eteenpäin, niin se otetaan tosissaan. Biisi myy viime kädessä itse itsensä, vanhat teot eivät kovin paljon siinä paina. Viime vuosina olen saanut uusia hienoja yhteistyökumppaneita. Tunnen, että emme toimi enää hiekkalaatikkotasolla, vaan olemme vakavasti otettavia musiikintekijöitä, niin ainakin toivoisin meihin suhtauduttavan.

– Yksi asia on muuttunut, teen paljon vähemmän kuin ennen. Yritän tehdä koko ajan sitä suurta laulua. Ikä ja kokemus tuovat mukanaan sen, että mitään puolivalmista en enää anna käsistäni pois. Joskus jää laulu tekemättä senkin takia, että tulee tunne, että tämän olen tehnyt jo aikaisemmin. Veli-Matti sanoi mulle jokin aika sitten, että on tää kummallinen ala. Sulla menee nyt kaikkien mittareiden mukaan hyvin ja silti biisejä on noin vaikea saada eteenpäin.

Olet sanonut, että tekstit ovat sinulle tärkeitä. Minkälainen on mielestäsi hyvä teksti?

– Hyvä teksti on tarinamainen. Olen vähän kyllästynyt kielikuviin, jotka eivät ala eivätkä pääty mihinkään. Kertosäkeistössä pitää olla joku hyvä sanonta, johon on helppo tarttua. Joskus keksin mielestäni hyvän melodian, josta olen innoissani. Olen sanonut silloin sanoittajalle, että tee tähän melodiaa parempi teksti. Laulusta tulee hyvä, jos se onnistuu. Hyvässä tekstissä on tarina, ämpärillinen rakkautta ja kaipuuta, ne ovat olleet minulle liikkeellepanevia voimia. Hitaat ja puolitempoiset biisit ovat sellaisia, joilla ihmiset saadaan sopivaan tunnetilaan.

Sooloura ja omat laulut

Jämsä on tullut jälleen tilanteeseen, josta haetaan uutta suuntaa. Soittaminen Muskan bändissä on jäämässä pikkuhiljaa taka-alalle. Oma sooloura omilla lauluilla on seuraava askel. Turhat kuvitelmat menestyksestä ovat jo karisseet vuosien aikana keikkamatkoille.  Menestys tulee, jos on tullakseen. Kai tekee keikkaa yksin, duettona tai bändin kanssa. Se antaa liikkumavaraa ja mahdollisuuden tehdä myös pienimuotoisia keikkoja.

– Olen miettinyt taas omaa soolouraani ja minkälaisia lauluja teen.  Se on selvä, että olen kauniiden ja melodisten laulujen tekijä ja laulaja. Se vaan on jotenkin se oma juttu.  Näen itseni aika hyvässä tilanteessa tällä hetkellä.  Kun mietin koko uraani, niin ainakin itsestä tuntuu, että olen koko ajan kehittynyt. Haluan uskoa, että monta suurta laulua on vielä tekemättä. Tosin uuden laulun tekeminen lähtee aina nollasta, ja joskus pelottaa se ajatus, jos lähde ehtyy, eikä lauluja synnykään. Toisaalta nykymusiikki on juuri sellaista, jota koen osaavani tehdä parhaiten. Iskelmän ja popin raja on hämärtynyt, ja se sopii minulle.  En ota paineita, teen näitä kuitenkin tietyllä tavalla itselleni.

– Itselleni yritän todistaa sitä, että osaan tehdä lauluja. Se on ikään kuin peli, jota pelaan itseni kanssa. Nälkä aina kasvaa, ja mietin joskus, että mä näytän vielä mulle itselleni, en muille. Kaikki lähtee aina hyvistä lauluista. Musiikin voima on onnistuessaan valtava.

---