Teoston vuosikokous tuli ja meni. Tilitys- ja jakosääntötoimikunnan valmistelemat asiat päätyivät Teoston johtokunnan ratkaistaviksi, ja sen kokoukselle tuoma esitys kansallisista varoista, partituurimusiikin tuesta, apurahoista sekä mahdollisista tulevista palkinnoista muodostui liian monille kokousväestä melkoiseksi munkkilatinaksi. Olisi varmasti enemmän kuin paikallaan selvittää joskus meille tekijöille yhdistyksemme toimintakoukeroita. Ja ajan kanssa. Tiesikö esimerkiksi jokainen kokouksen osanottaja, mistä loppujen lopuksi äänestettiin ja miksi? Kokouksen puheenjohtajalla Kim Kuusella oli aika ajoin nuijan varressa tiukat paikat. Kuusi kuitenkin hoiteli postinsa hyvin. Mielestäni sekä salissa että puheenjohtajan pöydän takana oltiin ”aina oikeassa”.

Teosto on kohdannut uusia haasteita, ja tulee olemaan jatkossakin niiden edessä. Tuo paljon puhuttu julkinen mielipide on onnistunut muutaman kerran tölväisemään Teostoa, ja mediakin on sortunut pesemään pyykkiä lukematta tarkkaan kulloisenkin pesuerän ohjeita. Valkopyykki ja väriä päästävät kirjavat on sullottu samaan myllyyn. Lopputulos luonnollisesti kuin entisellä puuron ja vellin sotkijalla. Siis sekaisin. Työsuhdetekijänoikeus, taksien vuosittainen korvausasia. Tässä pari esimerkkiä asoista, joissa kuullun tai luetun ymmärtäminen on takkuillut.

Yllättäen Teoston viestintäjohtaja poistui takavasemmalle. Kalle Jämsenin ero huomioitiin julkisuudessa korrektin tiedotteen sanakääntein. Muuten aiheen tiimoilta on vallinnut yllättävän hienoinen hiljaisuus. Hyvä niin? Kiitos Kallelle, onnea seuraajalle!

Tätä lukiessa alkaa Heikkilän Martin sapattivapaan kampapiikit olla vähissä. Ja Nissilän Pekan toiminnanjohtajuus tähyää codaan johtavaa pomppamerkkiä. Kiitokset Pekalla hyvästä yhteistyöstä, ja tervetuloa Martti taas kehiin mukaan. Paatti ei ole karahtanut karille, vaikka se on ollutkin miltei vuoden päivät tuoreen puheenjohtajan ja vs. toiminnanjohtajan käsissä. Asiaan on selkeä syy: eihän ELVIS ry nyt pelkästään ole ollut kahden keltanokan luotsattavana, sillä istuvassa johtokunnassa on sekä vanhaa kokemusta että tuoretta taitoa. Ja jos oikein tiukkaa olisi tullut, niin onhan meillä toimistossa tuo ”järjestömme alati pyyteetön äititeresa”, auttava ja pettämätön Sari!

Valtakunta kävi vaalit, sai uuden eduskunnan ja sääntöjen mukaisesti kootun uuden hallituksen. Keskustapuolueen oppositiovuodet vaihtuivat pääministerin postiin ja hallitusvastuuseen. Uuden hallituspohjan myötä Suomi sai myös roiman joukon uusia ministereitä. Allekirjoittanutta kiinnosti monestakin syystä erittäin paljon kenelle lankeaa kulttuuriministerin salkku. Melko varhaisessa vaiheessa vaistosin sen keskustalaisten postiksi, ja myös sen, että Tanja Karpelan äänivyöryä ei voine hallitusratkaisussa ohittaa. Eikä ole syytäkään. Uusi ministeri tapasi taiteen keskustoimikunnan. Vanhana, monissa leikeissä mukana puuhailleena muusikkona en oitis lankea naiskauneuteen. En ainakaan työ- ja asiayhteyksissä. Mutta uusi ministeri yllätti: hän oli lukenut kotiläksynsä, ja vaikutti asioista kiinnostuneelta, kommentoiden esimerkiksi varsin positiivisesti TAO-toimikunnan mietintöä. Loistavaa. Toivottavasti en sokaistunut. Toivottavasti minulle jäi oikea kuva.

JANI UHLENIUS