Kahden pysähdyksen taktiikka
Seppo Kantonen tekee musiikkia kahdessa tilassa ja niiden välisellä matkalla. Henkisellä tasolla se on henkilökohtainen trippi.
Pianisti ja säveltäjä Seppo Kantonen hankki työhuoneen Lapinlahden vanhasta mielisairaalasta kymmenisen vuotta sitten.
”Tämä on minulle ensimmäinen työhuone tai treenis, jossa on ikkuna. Vähän päälle viisikymppiseksi työskentelin erilaisissa kellariloukoissa. Nyt olen Engelin piirtämässä linnassa keskellä kaupunkia. Tämähän on ihan ansiotonta arvonnousua”, Kantonen vitsailee.
Pieni tila näyttää enemmän treenikämpältä kuin työhuoneelta. Kantosella on siellä vuoden 1965 Hellas Chippendale -piano, joka on peräisin hänen lapsuudenkodistaan.
”Kirjoitan täällä paljon vihkoihin”, hän sanoo. ”Kun kappale on jonkinlainen kokonaisuus, vien sen Sibelius-nuotinnusohjelmaan. Siellä se on paremmin arkistoituna kuin luonnosvihossa. En koskaan tiedä, missä mikäkin vihko on.”
Huoneen muut vuokralaiset ovat tuoneet sinne omat instrumenttinsa, joten myös bänditreenit onnistuvat.
”Jokaisella on oma vuoronsa, mikä pakottaa minut tekemään töitä tiettynä aikana. Jos olen sen jälkeen hyvässä työvireessä, kävelen 45 minuuttia kotiini ja jatkan töitä siellä. Kahden pysähdyksen taktiikka toimii minulle erittäin hyvin.”
Myös kolmen vartin kävelymatka on tavallaan oma tilansa.
”Kävelemällä voi tyhjentää mielen, tai sitten voi tehdä tiivistä ajatustyötä eli käveltää, kuten eräs kollegani sanoi. Voi myös vain lähteä kävelylle hyvillä mielin siitä, että on saanut jotakin aikaan.”
Kantosella on toinen tärkeä työtila kotonaan.
”Sieltä löytyy säveltäjän soppi, jonka olen erottanut olohuoneesta kirjahyllyllä. Sopessa on piano sekä nuotteja ja muuta materiaalia. Kaikki on enemmän tai vähemmän hujan hajan, mutta pystyn silti helposti tarttumaan siihen, mitä huomaan yhtäkkiä tarvitsevani.”
SEPPO Kantonen ei ole aina ollut henkisesti säveltämisen tilassa. Itse asiassa hän on jopa ehdoin tahdoin lähtenyt sieltä pois.
”Minulla oli nuorena romantisoitu kuva säveltämisestä. Ajattelin, että oikea säveltäjä työstää muusalta tihkuneita ideoita pyhän innoituksen vallassa. Mielestäni oman säveltämiseni olisi pitänyt olla jotenkin erilaista kuin se oli.”
Pianisti erehtyi tekemään sellaisen johtopäätöksen, että säveltäminen ei ole hänen juttunsa – ja lopetti sen.
”Se oli elämäni ehdottomasti typerin päätös”, Kantonen huokaa. ”Oikeasti säveltäminen on asia, jota oppii tekemällä. Jotkut päivät ovat parempia kuin toiset, mutta tärkeintä on, että tekeminen on jatkuvaa. Muusaa saa odotella huolella, jos siihen lähtee.”
LUOVUTTUAAN säveltämisestä Kantonen jatkoi soittamista. Hänestä tuli arvostettu ja työllistetty pianisti, joka oppi hallitsemaan eri tyylejä ja improvisoimaan. Hän on esiintynyt sadoilla äänitteillä ja soittanut arvostetuissa kokoonpanoissa.
Töitä riitti, mutta jotakin puuttui: oma musiikki. Vuosikymmeniä huonon päätöksen jälkeen Kantonen päätti pyörtää sen.
”Minulla on aina ollut säveltäjän mieli. Olen aina improvisoinut paljon, ja se on tavallaan hetkessä säveltämistä. Tuntui oikealta alkaa taas tehdä harkitumpia muotoja.”
Säveltämättömyyslupaus oli helppo rikkoa, mutta luomistyön alkuun pääseminen oli vaikeaa.
”Jäin ensin jumiin, koska odotin, että kun ryhdyn säveltämään, alan heti suoltaa persoonallista sävelkieltä. Sitten tajusin, että voin tehdä mitä vain, lastenlaulun tai äkkiväärää nykyjazzia. Pääasia, että kynä käy.”
KANTONEN palasi säveltämisen tilaan ja musiikki alkoi virrata. Hän kertoo tehneensä viime vuosina niin valtavan määrän musiikkia, että ”vihot ovat täynnä ja tietokone pullottaa”.
”Sävellän joka päivä. Minun on vaikeaa pitää välipäiviä. Kun yritän sitä kotona, huomaan valuvani kohti sävellyssoppea.”
Kantosen luovuus on huipussaan noin aamuyhdeksästä kahteen iltapäivällä.
”Jos aloitan työt yhdeksältä, yhdeltä olen saanut aikaan jo aika paljon. Viimeisen tunnin voin tehdä jotakin mekaanista, kuten kirjata sävellyksen nuotinnusohjelmaan.”
Kantonen kieltäytyy ylenkatsomasta mitään mieleensä nousevaa musiikillista ideaa.
”On se millainen tahansa, teen sen aina loppuun asti. Se on tärkeää, koska silloin on olemassa pohja, jota vastaan voi väittää. Eli voi vaikkapa säveltää parin kuukauden päästä kappaleelle paremman lopun.”
Luovasta työstä puhuttaessa esiin nousee usein käsite tyhjän paperin kammo. Ajatus siitä ei ole Kantoselle täysin vieras.
”Kun tulee nihkeä päivä, sitä alkaa miettiä, että nytkö kaikki loppui. Se on huvittavan ylimitoitettu reaktio. Mutta silloin, kun se on päällä, siinä ei ole mitään huvittavaa. Olen kyllä jo oppinut, että tunne on ohimenevä.”
KUN Kantonen siirsi työnsä painopisteen soittamisesta säveltämiseen, moni asia muuttui.
”Kymmenien vuosien ajan minulla oli päivällä harjoituksia ja illalla keikka. Silloin olin megasosiaalinen aamusta iltaan. Säveltäminen taas on yksinäistä puuhaa. Huomaan oireilevani siitä. Kaipaan ammatillisia sosiaalisia tilanteita.”
Yksinäisen uurastuksen tuloksena on syntynyt laaja tuotanto. Kantonen kertoi vuonna 2023 Helsingin Sanomille antamassaan 60-vuotishaastattelussa, että materiaalia olisi valmiina kymmenelle albumille. Sen jälkeen on syntynyt paljon lisää. Lähes kaikki on julkaisematta.
”Tarvitsen julkaisuille muitakin esittäjiä, mutta siihen pitäisi olla budjetti. Ammattiylpeyteni ei salli pyytää ihmisiä soittamaan levyilläni ilmaiseksi. Tiukentuneiden sääntöjen johdosta en voi saada työskentelyapurahan lisäksi kohdeapurahaa. Henkilökohtainen apurahani taas ei riitä sekä elämiseen että levyttämisen kuluihin.”
Kantonen tekee edelleen myös sessiotöitä ja keikkoja. Nyt ykköskokoonpano on Seppo Kantonen Trio.
”Olin soittanut yhtyeissä nimeltä Klang ja Tokka, kun sain kuulla, että ’Seppo, sinun on viimeinkin laitettava oma nimesi bändiin’. Perustin sitten Seppo Kantonen Trion. Soitimme viime vuonna 17 keikkaa. Sitten Suomen kokoinen maa olikin vähäksi aikaa taputeltu.”
KANTONEN sanoo, että soittaisi mielellään enemmänkin. Keskittyminen säveltämiseen ja hallituksen kulttuurivihamieliset toimet ovat kuitenkin vähentäneet työmahdollisuuksia.
”On myös tapahtunut soittajien sukupolvenvaihdos. On paljon hyviä nuoria pianisteja, ja ihmiset tykkäävät soittaa ikäistensä kanssa. Nuoremmille olen metusalem, tai kenties tuntuu vaikealta pyytää bändiin vanhempaa ja kokeneempaa muusikkoa. Mutta äskettäin yksi nuorempi trumpetisti teki niin. Olin siitä tosi onnellinen.”
Mahdollisuus ja kyky soittaa monenlaista musiikkia on Seppo Kantoselle sekä siunaus että kirous.
”En ole brändännyt itseäni, joten harva tietää, mitä teen. Se sopii minulle erittäin hyvin, mutta on huono asia tässä ajassa. Minusta kuitenkin tuntuu, että olen edelleen menossa jotakin kohti. Sellaisessa tilanteessa vierastan määritellyksi tulemista.”
Se pätee varsinkin oman musiikin säveltämiseen.
”Säveltäminen on minulle henkilökohtainen trippi. Se on aina hyvä trippi, koska tekeminen on minulle liikettä, ja omassa ajattelussani liike sulkee pois ahdistuksen. Tunnen löytäneeni sävelkielen, joka tuntuu omalta. Se on löytynyt nimenomaan tekemällä paljon kaikenlaista.”
OLIVATKO vuodet, joina Seppo Kantonen kieltäytyi säveltämästä, hukkaan heitettyä aikaa? Ehkä on parempi miettiä, mitä hyvää niistä on seurannut. Hänellä on edelleen paljon musiikkiin liittyviä haaveita ja tavoitteita.
”Myöhäisherännäisellä on pitkä to do -lista. Olen onnellinen siitä, että minulla on edelleen asioita, joita opiskella ja harjoitella. Järki sanoo, että suurin osa haaveistani jää toteutumatta, mutta eihän järjellä ole mitään tekemistä tämän kanssa. Huijaan itseäni mielelläni, koska se pitää minut hyväntuulisena ja käynnissä. Aion jatkaa unelmoimista.”
Kuka?
Seppo Kantonen (s. 1963) on pianisti ja säveltäjä. Hän on työskennellyt ammattimuusikkona vuodesta 1982. Kantonen on soittanut noin 200 albumilla iskelmästä rockiin ja jazziin ja ollut mukana kymmenissä kokoonpanoissa, joista nimekkäimpiä ovat Klang, Tokka ja UMO Helsinki Jazz Orchestra. Hän on työskennellyt paljon muun muassa Pekka Pohjolan ja Otto Donnerin kanssa. Kantonen on saanut Suomen jazzliiton Yrjö-palkinnon 1985 ja Nuoren taiteen Suomi-palkinnon vuonna 1997.
