Videoalan ammattilaisena hän on toiminut myös ESEKin ja LUSESin apurahalautakunnan esittelijänä. Monet tuntevat Takalon parhaiten maailmoja syleilevistä poplauluistaan.

Takalon uusin levy, Kahden hengen disko, on yhtä hiekkarantaa ja aurinkoa. Tunnelma on kuplivan raikas kuin keltainen Jaffa teinidiskon jälkeen. Ruotsissa ensivuodet viettänyt Takalo onkin outolintu Oulussa, jonka bändit ovat perinteisesti menestyneet angstilla ja raskaudella. Takalon musiikki on lähempänä Manu Chaon latinohumppaa. Näennäisen kepeyden takana on kuitenkin sanomaa ja yhteiskuntakriittisyyttä. Takalo kokee olevansa oman seutunsa Trubadurix, jolla on paikka kylässä siinä missä lääkärillä ja papillakin. Lauluntekijänä hän tarkkailee yhteiskuntaa ulkopuolelta ja poliittisista agendoista vapaana.

– Lauluntekijä on kuin kaivoksen kanarialintu – se reagoi myrkkykaasuun muita herkemmin, Takalo kuvaa.

Tiukinkin teksti on Takalon lauluissa koristeltu värein. Naivistinen tyyli onkin ollut Takalon tavaramerkki vuodesta 1987 lähtien, jolloin popyhtye Aknestik perustettiin vastalauseeksi raskaalle rokille.

– Aknestik-parini Kai Latvalehdon tapasin, kun hän muutti Haukiputaalle Göteborgista. Rockradiosta löytyi punk ja uusi aalto, joka innosti omaan tekemiseen. Aknestik perustettiin lukiossa fysiikanluokan varastossa melkoisen avantgardistisissa tunnelmissa tekemällä levyjä suoraan c-kasetille pyhän flow’n vallassa. Uskottavuus oli meille kirosana. Halusimme kapinoida turhaa vakavuutta vastaan tekemällä mitä mieleen juolahti.

Matkalla stadionille

Aknestik tuli aluksi tunnetuksi kala-aiheisista lauluista ja villasukkameiningistä. Jos brittipophenkiset tyttö–poika-laulut eivät hevijätkiin purreetkaan, oli tyttöjen parissa suosio taattu. Yhtyeen suurin hitti oli Suomirokkia, joka soi tehokkaasti radiossa ja keikkaa riitti. Takalon sanoin ”90-luvusta meni yksi vuosi matkalla keikalle, toinen vuosi paluumatkalla krapulassa”. Bändi tekikin reilun kymmenen vuoden aikana yli tuhat keikkaa.

Aknestik levytti ensivinyylin omalle Lota Lota Records -levymerkille, mutta pian Poko Rekordsin Epe Helenius korjasi yhtyeen siipiensä alle. Yhteistyö Heleniuksen kanssa on jatkunut katkotta näihin päiviin asti. Takalon kolmas sooloalbumi ilmestyi Heleniuksen vuonna 2009 perustamalla Sound of Finland -levymerkillä huhtikuussa. Sooloura käynnistyi teini-iän saavuttaneen Aknestikin hajotessa.

– Viidennen levyn aikoihin halusimme eroon villasukkamaineesta ja tuottajaksi tuli Janne Huotari. Soundit päivittyivätkin ja siirryimme stadionsarjaan. Suosio kasvoi Suomirokkia-hitin myötä, vaikkei Aknestikista ihan ykköstä koskaan tullutkaan. Lopulta muut Aknestik-hahmot väsyivät keikkailuun oikeiden töiden ohessa ja minä jatkoin soolouralle.

Lauluja tytöistä ja kotiseudusta

Takalon musiikillinen herääminen leimahti punkista ja brittipopista, mutta juuret luovaan toimintaan löytyivät jo kotoa. Ensimmäisen kitaran antoi kuoronjohtajana toiminut eno.

– Isoisäni soitti viulua korvakuulolta ja isänikin soitti tanssiyhtyeissä rumpuja 60-luvun alussa Keski-Pohjanmaalla. Äiti kirjoitteli runoja ja se varmaan innosti itseäkin riimittelemään.

Ennen Aknestikia Takalo ehti kokeilla siipiään 70-lukulaisessa laululiikkeessä.

– Tein sanoituksia laululiikkeen viimehenkosissa toimineelle musikaaliryhmä Holotnaja Pravdalle, jonka levyttämä Busmannilaulu on ensimmäinen tekeleeni levyllä.

Oman tyylin löydyttyä ei Takalo ole halunnut poiketa polulta. Vaikka vuosien varrella lauluihin on tullut myös kypsempää parisuhdepohdintaa, laulujen minä seikkailee yhä nuoruuden hiekkarannalla tyttöjen perässä.

– Haluan lypsää samaa maitoa, lisäämällä joukkoon korkeintaan kaakaota, Takalo määrittelee.

Viime levyllä Takalo otti kantaa sekä kotiseutunsa Haukiputaan Martinniemen asioihin protestilauluhengessä. Suojele minua -ohjelmassa Takalo lauloi Martinniemen sahan piipun puolesta. Martinniemi-laulussa Takalo kertoo lapsuutensa maisemasta. Silloin tehdasalue oli elävä, monen tuhannen asukkaan keskus.

– Koen vahvasti, että minä olen alueemme lauluntekijä. Martinniemen sahan lopettamisesta laulamalla laulan kaikista muistakin teollisuuspaikoista, joissa tuotanto on siirretty muualle. Yksityinen muuttuu yleiseksi, vaikka kaikki paikannimet eivät avautuisikaan.

Kotiseutu onkin ollut poikkeuksellisen vahvasti esillä Takalon sanoituksissa ja videoissa. Oulun murre tuo paikallislisänsä.

– Minulle on hyvin tärkeää, että olen jostain kotoisin. Vaikka olen välillä asunut Helsingissä, olen aina kokenut olevani nimenomaan Martinniemestä kotoisin. Oma kieli on oma juttu. Olen ollut yrittänyt olla ajattelematta kielioppia ja muita lakeja, kun kirjoitan. Tekstin soiminen on tärkeintä.

Harjakaisten trubaduuri

Martinniemen työväentalolla kitaraopintonsa aloittanut Takalo on saanut uutta energiaa Vastarannan orkesteri -bändistään, joka koostuu reilu parikymppisistä koulutetuista ammattimuusikoista. Useimmiten Takalo esiintyy soolona kitaran kanssa. Viime vuonna keikkoja kertyi lähes sata.

– Olen pyrkinyt esiintymään mahdollisimman monenlaisissa paikoissa: seurakuntataloilla, kirpputoreilla, häissä, työväentaloilla ja lastentarhassa. Rokkipyhätöissä meininki on loppujen lopuksi aika konservatiivista. Tapio Rautavaaran hengessä harjakaisissa on kivempaa.

Takalo on myös isännöinyt niin Oulun Teatteri Riossa kuin Helsingin Aleksanterin teatterissa Yksinäisten illat -klubia, jossa hänen lisäkseen esiintyy soolona myös vaihtuva artisti. Keikkatilanteesta hän pyrkii aina rakentamaan interaktiivisen hetken.

– Monesti se löytyy paremmin yksin kuin bändin kanssa. Energia suuntautuu suoraan yleisöön, eikä toisiin soittajiin. Yksin esiintyessä myös saa yleisöltä viiden miehen edestä energiaa. Keikalla saavutetun flow-tilan jälkeen tiedän olevani oikealla alalla.

Jokainen on vähän homo

Lauluillaan Takalo haluaa välittää lohtua ja toivoa. Takalo on pystynyt tarttumaan onnistuneesti myös vaikeisiin aiheisiin. Jokainen on vähän homo -hitti on parissa vuodessa kerännyt YouTubessa huikeat 900 000 klikkausta. Biisi on soittologistiikan mukaan ollut vahva viikonlopun etkonostatus. Sateenkaarimaailman puolesta kantaa ottava laulu on onnistunut myös puhtaana poplauluna. Kuplettiperinnettä tutkinut Takalo oli kuitenkin ensin vääntämässä Homoa Matti Jurva -tyyliseksi kuplettirenkutukseksi.

– Tajusin kuitenkin että tämähän voisi olla popkappale. Ajattelin, että käytän kaiken taitoni tehdäkseni niin tarttuvan popkappaleen kuin ikinä kykenen.

Vaikka Takalon töissä on aistittavissa liiallisen viimeistelyn ja hieromisen välttely, ei Homo-kappaleen kepeys tullut helposti.

– Tein Homo-biisin eteen paljon töitä saadakseni siihen kepeyden. Kyllä minä tietynlaisen nopeuden töissäni allekirjoitan. Tykkään siitä jopa videoiden tekemisessä. Saatan toteuttaa idean tuoreeltaan ja pistää sen heti YouTubeen.

YouTube ja Internet ovat mahdollisuus

Videoalan nyrkkipajaa kuusitoista vuotta pyörittänyt Takalo on ansioitunut videotaiteilija. Vuonna 2008 Takalo teki Lissut-yhtyeen Pissikset-videon, joka on kerännyt häkellyttävät 4 miljoonaa klikkausta. Tausta selittää osaltaan sen, miksi Takalo on pystynyt valjastamaan Internetin hämmästyttävän tehokkaasti kanavakseen. Taiteilija on myös keikkaillut työhuoneeltaan oman Jukka Takalo TV:n kautta. Näiden ilmaisten levityskanavien levynmyyntiä nakertava vaikutus ei Takaloa huolestuta.

– Olen sitäkin miettinyt, mutta maailma on muuttunut. Laulu on kuitenkin olemassa, kun se on Internetissä vapaasti kommentoitavissa. Minulla meni kuusi vuotta Vastarannan laulujen tekemiseen. Myspace oli mahtava foorumi, sinne kun laittoi demon, sai heti faneilta palautetta. Se helpotti levyn tekemisen paineita.

Takalo kokeekin, että YouTubella on sama rooli kuin omakustanteilla 80-luvun punk-liikkeelle.

Hän suhtautuu samaan rajoja kaihtavaan tapaan myös eri lajityyppeihin.

– Seuraava levy voisi olla lastenlaulu- tai pornolaululevy. En haluaisi julkaista mitään synkkiä lauluja näinä aikoina, vaikka niitäkin on syntynyt. Pornolaulut olen tehnyt alter egollani. Soivan siilin kanssa taas olen tehnyt lastenlaulukeikkoja. Sain vuonna 2005 apurahan, jolla tein Suomalaisen musiikin päiväksi lauluja. Vantaan ilmaisupäiväkoti Illusionin lapset esittivät niitä. Biisit ovat jääneet hauskasti elämään ja niitä olemme nyt Soivan siilin kanssa esittäneet.

Musiikkikustannus ja lauluntekijän eläkevakuutus

Takalo saarnaa musiikkikustantamisen tulevaisuudesta.

– Minun koko tuotantoni on samalla kustantajalla. Sen sijaan, että haluaisin purkaa nämä kustannussopimukset, haluan ja vaadin että kustannusyhtiön rooli on tulevaisuudessa sellainen, että se pitää lauluni saatavilla vielä 30 vuoden kuluttuakin.

– Ehkä pitäisi tehdä biisi nimeltä Eläkevakuutus, joka soisi yli vuosikymmenten – silloinkin, kun ei enää jaksa tehdä keikkoja elääkseen. Vaikkei näitä hommia eläkeiässä lopeteta, vaan vasta sitten, kun raajoista ja päästä loppuu virta. Olenkin miettinyt miksei kuolemanjälkeisiä tekijänoikeuskorvauksia voisi maksaa etukäteen eläkkeenä, jollakin indeksillä laskettuna ja jyvitettynä? Nehän tuottavat kuitenkin pitkään vielä vuosia lauluntekijän kuoleman jälkeen. Kansaneläkkeen päälle jopa muutaman kympin lisätulot kuukaudessa voisivat olla ehtoopuolen lauluntekijälle kullanarvoisia. Olisiko tämmöinen eläkejärjestelmä Teoston, Gramexin ja musiikkikustantajien yhteisesti sovittava systeemi, Takalo ehdottaa.