Musiikintekijät -logo

Juice in memoriam

Juice in memoriam

Juhani Juice Leskinen
19.2.1950 – 24.11.2006
 

Hyvä matkaa, Juhani

Tämä on ainoa muistokirjoitus, jonka Sinulle kirjoitan. Haluan tämän jälkeen antaa viestikapulan muille, jotka jatkossa sinua kommentoivat. Koska olen tv-ihminen ja ex-Iltatähti, suostuin muistelemaan sinua tvuutisissa. Jo senkin vuoksi, että sinä arvostit tv-uutisia, seurasit maailmantapahtumia. Sinä olit 24.11. meidän maailman tapahtuma. Meidän maailma romahti lähtiessäsi. Onneksi laulusi jäivät tänne.

En tiedä, arvasitko, minkä hässäkän aiheutit vielä esiripun laskeuduttua. Minullekin tulvi pari sataa teksti- ja sähköpostiviestiä, kymmeniä haastattelupyyntöjä ja kymmenkunta muistokirjoitus-pyyntöä. Okei, olen sinun ensimmäinen ja viimeinen säveltäjä-sanoittaja- kumppanisi, mutta silti. Voin vain kuvitella viestien määrää lähisukulaisillesi. Se osoittaa, Jussi, että Suomen kansa rakastaa Sinua!

Jopa Virosta tuli viestejä, että heimoveljet ovat murheissaan poismenostasi. Olit heille sukulaiskielen mestari ja elävä symboli siitä, että minkäänlaiseen diktatuuriin ei kannata alistua, vaan on aina rokattava auktoriteetteja ja luutuneisuutta vastaan.

Me rakastamme edelleen sinun laulujasi ja runojasi. Ikävä meille tulee myös sinun teräviä ja hauskoja pakinoitasi. Ja moni ymmärtää myös näytelmiesi, oopperakäännöstesi ja monien muiden kirjallisten töittesi arvon. Kirjoitit myös hauskasti lapsille – se lämmittää vanhan Känkkäränkkä-miehen sydäntä.

Minua on historian siipi hipaissut. Sain olla lähes ensimmäinen, joka näki vahakantiset vihkosi täynnä jo teknisesti valmiita, hienoja lauluja. Osan olit tehnyt jo herkässä murrosiässä. Ja se murrosikä jatkui sinussa koko elämän niin kuin kaikilla herkillä lauluntekijöillä. Oli vuosi 1971. Tajusin heti, ettei tällaisia tekstejä ole kukaan aikaisemmin tehnyt Suomessa. Ne olivat niin erikoisia lauluja, etteivät olisi päässeet nykyisille, esteettisesti makeille, mutta tyhjille soittolistoille. Siinä me Rinteen Harrin kanssa rimpuilimme perässä. Meistä tuli leskisläisiä tarinankertojia, jotka uskovat lauluissa sisällön ja satiirin voimaan.

Sinä hallitsit myös muodon ja metaforat täydellisesti. Musiikillisesti olit esipunkin taistelija. Sanoit, ettei soittotaidon ole väliä, kunhan vain laulussa on sanomaa ja rajua riimitystä. Me rikoimme Coitus Int – bändillä äänilevylle pääsyn mystiikan. Rock demokratisoitiin. Nyt mikä bändi tahansa voi tehdä omakustannuslevyn.

Kun sinä, Jussi, opetit meille loppusointuja ja runopolvia, minä sain opettaa sinulle kitarasointuja. Kun olit tehnyt upean ”Pyhän toimituksen”, soitit minulle: – Alatalo, nyt minunkin biisissä on dimi-sointuja, joista sinä aina vaahtosit!

Kun kirjoitan tätä, Hollannista soittaa 70-luvun suuri rakkautesi J. Hän kertoo, kuinka sinä puhuit suurista unelmista ja maailmanmatkoista. Unelmasi toteutui Suomi-rockin isänä. Maapallonkin kiersit pari kertaa ja Suomea parin maapallon verran. Koulukiusattu tuli ja näytti epäilijöille, että kyllä ujo poikakin heilan saa, kun on kitara kädessä. Itkemme J:n kanssa nuoruuden muistojamme, kun meitä oli kaksi poikaa ja kaksi tyttöä. Nyt on puolet jäljellä. Huomaamme, että nyt on todella yksi aikakausi takana, kun sinä poistuit.

Hän on nainen, josta kirjoitit kauniin laulun tallatessasi yksinäisenä Lontoon katuja. Tulit sieltä ja soit minulle ensimmäisen esityksen biisistä Rongankadun asunnossani. Laulu oli ”Syksyn sävel”. ”Katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista…”. Sanoin, että kylläpä kuulostaa Kärki-Helismaalta. Nii-in. Vaikka imitkin Dylanisi ja Beatlesisi, sinun katkerosi tuli Leinosta, Viidasta ja Helismaasta. Se on kerrottu laulussa ”Sieltä, mistä minä olen kotoisin”.

Sinä voitit kaikki turnaukset. Teit grand slamit. Kultaa satoi. Ja kansa nauroi. Kansa itki. Suosio vain kasvoi. Koko maamme laulut vain ottivat ja tulivat. Mies kosketti jumaluutta. Ruumistasi rasitit armottomasti. Mutta sehän oli pääasia, että henki kulki. Tapoit toisten aikaa ja sinut tappoi aika toisten. Teit tuon laulun edes tietämättä, että se sinulle toteutuu. Laulut ovat tekijäänsä viisaampia. Sama ihmisen ikävä on tapahtunut minullekin.

Vaimoja tuli, vaimoja meni. Kaverisuhteet kukoistivat – ja paloivat loppuun. Jotkut moralistit ovat jälkeenpäin sanoneet: – Miten se Juice? Kun se joi niin paljon? Miten sen terveys? Vastasin: – Kyllä hauskaakin oli!

Sinä olit jo senkin kirjoittanut: ”Tänään liikenteessä kuolee jonkun teräsvartalo, vieläkö meillä on kaljaa? ” Olit todella liikenteessä. Monet nuolivat ja repivät sinua omakseen. Välillä nautitkin siitä. Välillä inhosit ja myös näytit sen. Maksoit kovan hinnan siitä, että elit niin kuin halusit. ”On ajatuksen juoksu vapaa eikä nivelet ruostu. Tätä elämäntapaa vaihtamaan en koskaan suostu. ” Minä yritin elää kohtuullisemmin, mutta elämässä ei ole työvoittoja. Murheita tulee sellaisellekin, joka himmaa. Niille, jotka ovat saaneet koskettaa Jumalan siipiä, tulee vielä vähän enemmän murheita. Lauluntekijän työ on yksinäinen ja kultahiput syntyvät katharsiksesta.

Siitä olit elävä esimerkki, että ei kannata näytellä muuta kuin on. Me monet syyllistymme siihen kunnes vanhempana huomaamme, että ei onnistu. Ei edes avioliitossa. Sinä, Jussi, olit juuri oma itsesi, joka ei käskyjä kuunnellut edes kalkkiviivoilla. Kolme päivää ennen lähtöäsi sanoin, eikö kannattaisi kuitenkin mennä sinne dialyysiin…? Sinä hymyilit ja sanoit: Ei käskystä! Ajattelit, että henki voittaa aineen. Niinhän se tekikin monta vuotta. Sanoit kerran, että elät ihan piruuttasi. Vaikea sinua olisi ollut kuvitella lenkkipolulle niin kuin kohta seitsemänkymppistä Mick Jaggeria! Joskus sanoit kyllä kaipaavasi mutkamäkeen, koska nuorena osasit lasketella. Kesäiset venereissut korvasivat sen. Viimeisten vuosien valo tuli vaimoltasi Sarilta. Kun piispa Wille Riekkinen vihki teidät, todistimme, miten suuri on rakkauden voima.

Viime talvena olit masentuneena sairaalassa. Toin sinulle tekstin: ”Always look on the bright side of life”. Pyysin, että käännä se suomeksi ja ajattelepa ite sitä tekstiä! Tulit vielä kotiin siltä reissulta. Heitit kissa sylissä paperin minulle ja sanoit: Tossa se on! Siinä oli käännös: ”Elämä olla voi valoisampaa”. Taisi olla viimeinen käännöstekstisi. Viimeisenä iltanamme sanoit, että sinulla on omia lauluja valmiina. – On minulla laulu sinunkin elämäntilanteesta, sanoit. En tiedä, puritko ne koneelle vai olivatko ne päässäsi?

Tulit mieleeni, kun Korean tv haastatteli minua eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan työstä. Muistin, että sinähän puhuit englantia yhtä hyvin kuin suomea. Sinä puhuit suuremmalla sanavarastolla kuin moni sivistynyt englantilainen. Sekin vielä! Jos et tiennyt jonkun sanan alkuperää, katsoit sen Encyclopedia Britannicasta.

80-luvulla kuuluisuudesta korskeat egomme eivät sopineet samaan keikkabussiin kuten 70-luvulla. Eivät suhteemme kokonaan poikki olleet. Olimme vain kumpikin omilla päättymättömillä kiertueillamme. Tapasimme lähinnä yöbaareissa ja hotelleissa. Välillä teimme jotain yhdessä. Vierailimme toistemme tv-ohjelmissa. Vuonna 1986 lauloimme ”Yhdentekevää” siitä, miten loppujen lopuksi on aivan sama, mitä meistä puhutaan, kunhan itse pystyy katsomaan miestenhuoneen peiliin. Sinäkin olit joutunut ”huonoon valoon” kuten laulussasi aiemmin kerroit kaveristasi.

Siitä olen iloinen, että uudella vuosituhannella me vanhat Coitus Int -kaverit löysimme aivan eri tasolla toisemme, ilman pyyteitä, ilman näyttämisenhalua. Harri teki sinusta karhean kauniin kirjan. Sinä ja minä vaihdoimme monet illat ajatuksia. Kiusoittelit minua siitä, että olen kansanedustaja, mutta huomasin, että sisimmässäsi olit tyytyväinen, että Alatalo saa touhuta kutsumuksensa mukaan. Sinä et edelleenkään uskonut yhteiskuntaan puhumattakaan puolueista. Sinä uskoit, että muutos tapahtuu yksilön pään sisällä, jos on tapahtuakseen. Debattiemme välillä teimme ”Senaattori ja boheemi” -albumin biisit. Pidimme syksyllä 2004 konsertin ja taltioimme sen ”Klassikoiden ilta” -dvd: lle. Sinä olit loistava sinä iltana Tampere- talossa. Kaikki meni nappiin. Yleisö taputti sinulle seitsemän minuuttia lopussa. Tuossa illassa oli jäähyväisten makua. Boheemi lähtee, senaattori jää… vai oliko sittenkin toisin päin? Sinähän se Senaattori olit! Kansan puolestapuhuja.

Hyvää matkaa, Juhani. Ei enää rannekipuja, ei enää huonoa oloa. Tuskan viitta on pois hartioilta. Lopetan kirjoittamisen, koska aistin sinun kuiskaavan hymyillen sieltä jostain: ”Vaiti, aivan hiljaa…”.

Terveisin lauluntekijäkaverisi Mikko

Selvis-lehden lisäksi muistokirjoitus on lyhyempänä julkaistu tamperelaisessa Tori-lehdessä 30.11.2006

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 4/2006

Selaa lehden artikkeleita