OLEMME Jouni Aslak Raatikaisen työhuonestudiolla Vallilassa. Studio on todellakin vain pienehkö huone, joka sekin on jaettu kollegan ja työparin Väino Walleniuksen kanssa. Tila on osa isompaa kokonaisuutta talossa, jossa löytyy niin muita muusikoita kuin vaikkapa studiotilaa rumpujen äänitykseen.

Oma soppi on valjastettu monipuoliselle tekemiselle.

”Tulen tänne yleensä siinä vaiheessa, kun minulla on jo jotain luotuna, ja ne pitää saada soimaan. Tämä on se paikka, missä palaset kootaan yhteen”, kertoo Jouni Aslak.

Hän sanoo, että suurin osa Mariskan vuonna 2022 ilmestyneestä Mäihä–levystä on kirjoitettu tässä huoneessa. Wallenius täydensi tiimin. Raatikainen hehkuttaa ryhmätyön helppoutta tässä kolmikossa. Se ei ole mikään selviö. Lapsena musiikki oli herkän pojan pakopaikka. Siitä muodostui turvasatama, jota täytyi suojella. Sen vuoksi sulautuminen osaksi porukkaa ei aina ole ollut kivutonta.

Raatikaisen lapsuuteen Savonlinnassa kuului soittaminen seurakunnan kellarissa, ja bänditoiminta onkin ollut aina luonteva tapa tehdä musiikkia. Omien syvimpien tuntojen tuominen musiikkiin on kuitenkin niin herkkä asia, että se on meinannut välillä hajottaa.

”Olen julkaissut omalla nimelläni musaa nyt 11 vuotta, ja se on mulle se aristavin ja rakkain osa ammattiani edelleen. Sisälläni asuu introvertti, joka erityisesti musiikin tekemisen parissa aktivoituu ja herkistyy. Sen kanssa on ollut suurin työ.”

Yhteistyö Mariskan kanssa alkoi yllättävällä kirkkokeikalla.

”Mariska soitti mulle, että ’olen kuullut huhua, että saattaisit osata soittaa kirkkourkuja?’ Vastasin, että ’tarvittaessa!’ Kohta meillä oli keikka Pyhän Laurin kirkossa”, kertoo Raatikainen.

Ja uruistahan kaikki lähtikin nelivuotiaana. Kotiuruista sai kompin ja soundiin vibratoa. Vanhempien levylautasella soi niin Kirkaa kuin jazzia. Musa vei mennessään, ja pian alkoivat pianotunnit, kun mummi lupasi kustantaa lahjakkaan pojan opinnot.

MARISKAN kirkkokeikan jälkeen alkoi duokeikat, jossa Raatikainen hoiti kitaran ja stemmalaulut. Walleniuksen kanssa tuotettu Mäihä-levy oli yhteistyön huipentuma. Kokonaisvaltainen panos biisinkirjoituksesta tuottamiseen sai materiaalin tuntumaan omalta.

”Olen ylpeä siitä, mitä me saatiin aikaan. Jo ensimmäinen single siltä levyltä, Terveisin Doris, oli iso menestys, joka rohkaisi minua tuottajana.”

Vaikka eihän Mäihä ollut suinkaan Jouni Aslakin ensimmäinen sulka hattuun. Takana olivat jo tuotannot niin Mari Rantasilan, Teleksin kuin Walleniuksen bändin Kuningasidean kanssa.

Viiden vuoden pesti Mariskan oikeana kätenä oli kuitenkin merkittävä etappi, joka toi kosolti ammatillista itsevarmuutta. Mäihä oli myös taiteellisesti täysosuma. Tuottajan oma ehdoton suosikki albumilta on Pahuus on hiipinyt Parikkalaan, jonka musiikkivideo kuvatiin itärajan pinnassa Parikkalassa, Mariskan kotipaikassa.

”Sain käyttää kontaktejani siihen, että saatiin Mariskalle lava–auto. Sillä se ajelee videolla, vaikkei omista ajokorttiakaan”, nauraa Raatikainen.

Walleniuksen ja Mariskan kanssa aloitettu co–write–työ kantoi hedelmää, jonka myötä syntyi Hautaan asti -biisi. Se meni Katri Ylanderille.

KOTI Käpylässä on paikka, missä Raatikainen tekee biisinkirjoittamista. Mielellään öisin. Ideat pulppuavat rauhassa ja demojen väsäämiseen on aina kamat valmiina. Kodin lisäksi merkittävä paikka on perheen erämökki Sulkavalla. Erityisesti siellä Raatikainen kokee olevansa luovassa kuplassa. Luonnosta saa inspiraatiota. Mökkiin asennettiin aurinkopaneelitkin sitä varten, että äänityshommiin saa sähköä. Siellä on syntynyt varsinkin omaa tuotantoa, mikä on ollut tärkeä osa tekemistä.

Käpylän–kodissaan Raatikainen on tehnyt kirjoitustyötä Walleniuksen lisäksi myös Tuure Kilpeläisen kanssa. Kaihon Karavaanin Henki puolellas on on yhteissävellys, joka syntyi niin sanotulla tiistaiklubilla.

”Meillä oli Väinön ja Tuuren kanssa yritelmä kirjoittaa biisejä joka tiistai luonani Käpylässä. Yksi tiistai Väinö ei päässytkään paikalle ja silloin syntyi Tuuren kanssa sävellys, jonka Tuure nappasi itselleen. Se sai nimekseen Henki puolellas on. Tuuren kanssa tekeminen on ollut aina inspiroivaa ja kivaa. Tiistaiklubilla syntyi myös laulu 050, josta tuli itselleni tärkeä soolobiisi Nousukauden lapset –ep:lle.”

Yhteiskirjoitushommat pakottomasti ja luovalla pöhinällä ei ole Raatikaiselle koskaan helppoa, mutta edellä mainittujen tekijöiden kanssa se on sujunut.

”Minun on ollut vaikea löytää sellaisia työtiimejä, jossa se sisäinen lapsi rauhoittuu, että tehdään vaan yhdessä kivaa musaa.”

HURJARUUTHIN Talvisirkus Filmi oli kuitenkin projekti, joka pakotti keskittymään hetkeen ja unohtamaan itsensä. Säveltäjä–työparina oli Maija Ruuskanen. Kokemus oli Raatikaiselle vapauttava.

”Siinä piti luoda musiikillinen ja tehollinen tunnetila semmoisella rytinällä, ettei ollut aikaa jäädä vellomaan omien tunnelukkojensa kanssa. Maijalta tuli pitkälle vietyjä biisejä, ja niiden lisäksi päädyin säveltämään myös useita ihan tyhjästä ja tekemään myös äänisuunnittelua. Lopputuloksessa kuuluu vahvasti molempien estetiikka ja niistä syntyi hieno cocktail”, hehkuttaa Raatikainen.

Prosessi opetti myös ottamaan etäisyyttä luotuihin biiseihin ja suhtautumaan omaan tekemiseen lempeämmin.

”Idealisti minussa on ollut aikaisemmin eritoten sen oman tekemisen jarruna, mutta myös muun musiikin jarruna. Talvisirkuksen myötä opin, ettei tarvitse olla niin tosissaan kaiken aikaa.”

OIVALLUKSISTA suurin oli ehkä kuitenkin se, että oma identiteetti ei ole sama asia kuin valmis biisi.

”Musiikki on introverttiminälle jokin kultamuna, jota pitää suojella miekoin ja sapelein. Kyllä se tunne ja oma minä on siellä biisissä läsnä vaikka joku muu olisi miksannut sen”, Raatikainen pohtii.

Lapsuuden tekeminen oli minän rakentamista ja herkälle pojalle eskapistinen paikka, jossa oli turvassa. Ammattilaisuuden myötä tuo lapsi on väistynyt ja tekeminen vapautunut.

”Olen alkanut saada tekemiseen leikillisempää lähestymistapaa. Biisithän ovat kuitenkin pohjimmiltaan vain biisejä, eivätkä yks yhteen minun identiteettini enää – niin kuin joskus yritti olla. Se voi kääntyä kipeästi itseen siinä vaiheessa, jos ei olekaan ihan tyytyväinen siihen biisiin.”

Identiteetin samastuminen biiseihin aiheutti nuoruudessa sen, ettei musiikki tuntunut oikealta polulta ammattimielessä. Onneksi matkan varrelle sattuivat loistavat opettajat, jotka näkivät kauemmaksi.

”Oman itsensä vähättely on ollut lapsuudesta asti läsnä. Onneksi ympärilläni on ollut ihmisiä, jotka ovat potkineet minua eteenpäin. Ala–asteen opettajani oli myös muusikko, ja hän kannusti minua. Savonlinnan taidelukiossa Mikko ja Arja Nikula eivät enää pelkästään kannustaneet, vaan suorastaan vaativat ammattimaista eteenpäin pyrkimistä. Näiden ihmisten vaikutus on ollut äärimmäisen tärkeä.”

PEDALBOARD lattialla kertoo kitaristin hommista. Princeton–putkivahvistin humisee lämpöä tupaan. Tämän päivän agendana Jouni Aslakilla on luoda brasilialaiselle ilma–akrobaatille Renata Barcellokselle sävellys, joka olisi kabaree-numero Divan levähdyshetki – pariminuuttinen kitarasoolo keskellä ohjelmanumeroa.

”Olen nähnyt sen upean ohjelman, joka on kylmäävää taituruutta. Sävellykselläni tavoittelen asiakastyytyväisyyttä, että se mitä soitan, tukisi hänen tekemistään ja kestäisi aikaa. Olisi hienoa, että hän voisi vuosikaudet kiertää maailmaa musiikkini kanssa.”

AJATTOMUUS onkin määre, mihin Jouni Aslak pyrkii tekemisissään.

”Pyrin keskittymään tekemisiini siten, etten päästäisi käsistään mitään, mikä on kesken. Toisaalta suurin kompastuskiveni on usein se, että jään hieromaan liian pitkäksi aikaa tekemisiäni. Silloinkin tavoittelen vain sitä, että se hetki taltioituisi mahdollisimman hyvin”, sanoo Raatikainen, jonka omakin levy odottaa valmistumistaan.

KUKA?

Jouni Aslak (oik. Jouni Aslak Raatikainen, s. 1988, Helsinki) on Helsingissä asuva savonlinnalaislähtöinen muusikko, tuottaja ja laulunkirjoittaja. Hän opiskeli laulajaksi Pop & Jazz Konservatoriossa 2011 ja valmistui musiikkituottaja–teknologiksi Metropolia AMK:sta 2016 pääaineenaan kitara.

Jouni Aslak on tuottanut levyjä muun muassa Kuningasidealle (Kuningasidea, 2018) Teleksille (Onnen kaava, 2020) ja Mariskalle (Mäihä, 2023) sekä omalle bändilleen Nousukauden lapset. Raatikainen oli myös tuottamassa ja soittamassa Kirkan vuonna 1984 äänitettyä Lady, tää on elämää -kappaletta uusintaversioksi vuonna 2025. Hän oli Mariskan kiertuekitaristi ja biisinkirjoittaja–tuottaja vuosina 2019–2024, sekä Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkus Filmin toinen säveltäjä–tuottaja kaudella 2025–2026.

Tekstissä mainitut kappaleet: Pahuus on hiipinyt Parikkalaan (Säv. san. Mariska, Jouni Aslak, Väinö Wallenius), Henki puolellas on (Säv. Tuure Kilpeläinen, Jouni Aslak, san. Tuure Kilpeläinen), 050 (Säv. san. Tuure Kilpeläinen, Jouni Aslak, Väinö Wallenius)