Musiikintekijät -logo

Intohimona säveltäminen

Intohimona säveltäminen

Musiikin monitoiminaisen, Kristiina Ronimuksen, ura säveltäjänä lähti käyntiin kymmenisen vuotta sitten Taipaleen Reiskan äänitteellä.


Kristiina Ronimus on maan tuotteliaimpia naissäveltäjiä

Musiikin monitoiminaisen, Kristiina Ronimuksen, ura säveltäjänä lähti käyntiin kymmenisen vuotta sitten Taipaleen Reiskan äänitteellä. – Oman sävellyksen kuuleminen ensimmäisen kerran levyllä oli tosi kova juttu. Samoin se, kun pääsin säveltämään Katri-Helenalle. Olen ollut hänen faninsa pikkulapsesta asti. Penskana hoilasin puhelinlangoista pyöräillessäni ja osasin kaikki muutkin hänen laulunsa.

Teini-ikäistä Kristiinaa sanottiinkin länsirannikon Katri-Helenaksi. Todistuksena moisesta kunniasta on laatikollinen äidin leikkamia lehti-ilmoituksia tyttärensä keikoista.

– Kuuntelin pyykkiä silittäessäni radiosta Katri-Helenan haastattelua hänen levynsä ilmestymisen jälkeen. Hän mainitsi nimeni ja sitten soitettiin kappaleemme ”Saaret”. Olin aivan järkyttynyt kun suuri taiteilija puhui minusta. En osannut muuta kuin istua ja kuunnella. Silitysraudan pääliskangas sekä punainen paitani paloivat käyttökelvottomiksi. Turkka Malin sanoittama ”Saaret”-kappale sai muuten kunniamaininnan kahdeksan vuotta sitten Kotkan meripäivillä.

Alussa Kristiina kuljetti syntikoita mukana ravintolakeikoilla säveltämistä varten. Naiset tulivat usein tauoilla kertomaan murheistaan ja empaattinen muusikko sai heidän tarinoistaan ideoita lauluihin.

– Ihmisten tunteet koskettavat minua ja heidän kauttaan olen saanut materiaalia biiseihin. Minusta on kuitenkin henkisesti hirvittävän raskasta katsella kun ihmiset tekevät tyhmyyksiä ja tuhoavat itseänsä. Vapaailtoina minua ei kyllä saa ravintolaan, Kristiina puuskahtaa.

Entisajan tenavatähti

Kristiina on laulanut ja esiintynyt niin kauan kuin muistaa.

– Harjoittelin kellarissa ja sain sitten pihakeinussa esittää talon mummeleille kaikkea mahdollista. Porin teatterissa esiinnyin jo pikkutyttönä. Sitten oli kaikenmaailman joulu- ja muita juhlia. Pääsin esiintymään myös yleisradioon Markus-sedän ohjelmiin, kertoo Kristiina uransa alkuvaiheista.

– Isä opetti minulle pianonsoittoa mutta hermostui kun en soittanut nuoteista vaan korvakuulolta. Viulunsoitonopetustakin yritimme kunnes isä kerran suuttuessaan katkaisi jousen.

Siihen loppui Kristiinan viulunsoitto mutta sisukas tyttö keksi pian tilalle muuta. Hän kantoi sanomalehtiä ja osti saamillaan rahoilla romukaupasta ensimmäisen kitaransa 10-vuotiaana. Kellarista löytyi salainen harjoittelupaikka.

– Isällä oli Porissa iso musiikkikauppa ja seuraavana vuonna sainkin joululahjaksi kunnon Landolan, Kristiina muistelee.

Sinnikäs itseopiskelu kannatti sillä nyt Kristiina soittaa syntikan lisäksi kitaraa. 13-vuotiaana tuli voitto nuorten laulukilpailusta.

– Lähdin Extra-Viihteen palveluksessa kiertämään Suomen Mary Hopkinsina ”Lippa vinossa”-showssa Frederikin, Hämäläisen Jyrkin ja kumppaneiden kanssa. Sammy Babitsinin kanssa esiinnyin laulavana lapsimannekiinina. Olin mukana teatterissakin ja lensin koulusta ulos kuin leppäkeihäs, naurahtaa Kristiina.

Hän osti oman Volvo Amazonin keikkarahoillaan 15-vuotiaana. Isoveli oli kuskina kun Kristiina karkasi keikoille isän kielloista huolimatta. Ensimmäinen oma levy ”Humppatytöt” julkaistiin jo vuonna 1977.

Vuosien myötä Kristiina on tullut tarkaksi siinä, mitä laulaa.

– Kyllä artistin pitää olla sanojensa takana saadakseen uskottavuutta ja vahvuutta. Silloin on paljon helpompi esiintyä, hän sanoo.

Kuinka sävellysputki suljetaan?

Kastanja-bändin kanssa on keikkailtu jo kahdeksan vuotta. Kosketinsoittaja on oma aviomies Pekka Lepistö, elvisläisiä hänkin.

– Kun työneuroosi iskee, silloin vain tekisin sävellyksiä. Joskus Pekka roudaa minut kesken sävellysputken keikalle laulamaan. Kun päässä soi uusi kappale, on vaikea keskittyä esitettäviin melodioihin. En meinaa muistaa silloin laulujen sanojakaan.

Keikkailun huonot puolet tiedetään: työmatkat ovat usein pitkiä eikä sosiaalisissa tiloissakaan ole aina hurraamista.

– Kaikista kamalinta on kuitenkin se, kun sävellysbuumi on päällä ja myydyille keikoille on pakko lähteä. Sävellysputki on tosi vaikea sulkea. Kymmenen tulppaa saa laittaa ja sekään ei meinaa auttaa kun päässä vain soi. Se on hirvittävin tilanne mitä voi olla, sanoo kahden työn tekijä.

Voi vain kuvitella miltä tuntuu laulaa yleisön edessä kolme settiä, kun ajatukset leijuvat muissa maailmoissa. Kristiinan sanoin: – Ei ole helppoa!

Nykyään hänen aktiiviset sävellysputkensa kestävät kolmisen vuorokautta. Silloin nukkuminen on minimaalista, yöuni jää korkeintaan neljään tuntiin sävelten pulputessa ilmoille. Helpottaisi kovasti, jos ei tarvitsisi lähteä tienaamaan sopparahoja tien päälle.

– Kyllä se vetää ihan depressioon asti, jos en pitkään aikaan kerkiä säveltämään. Koen olevani kuin haamu tai varjo itsestäni. Säveltäminen on niin suuri osa minua nykyään.

Ihmeitä voi tapahtua

Keskustelu kääntyy paljon puhuttuun apuraha- ja stipendisysteemiin.

– Joskus sitä ihmettelee, miksi samat naamat pakkaavat saamaan apurahoja vuodesta toiseen. Mainetta ja kunniaa pitäisi jo olla, että jotakin saa, Kristiina kritisoi.

Joskus sentään ihmeitäkin tapahtuu. Kristiina liittyi Elvikseen heti säveltämisen aloitettuaan ja sai jo ensimmäisenä vuonna Malmstén-säätiön apurahan.

– Se oli ihana yllätys. Asia tuntui suurelta myös siksi, että isäni oli Malmsténin veljesten tuttu ja äiti ihaili Molli-Joria. Kun hän kyläili meillä Eugenin kanssa niin ruokana oli munuaiskeittoa ja aikuiset joivat punaviiniä, muistelee Kristiina yli 40 vuoden takaista vierailua.

Apuraha olisi jälleen ollut todella tarpeen sillä viime vuosi oli ns. huono. Kristiinalta leikattiin ensin sappi ja myöhemmin käsi. On selvää, että työntekokin kärsi sairastelun takia.

Kipeä oikea käsi on haitannut varsinkin säveltämistä ja Kristiina pelkäsi menettävänsä sen. Halvaantumisen tunne kuitenkin katosi kun kuristuksissa olevat hermoradat saatiin leikattua. Käsi toipuu nyt hitaasti mutta varmasti.

Ystäviksi tulleita elvisläisiä on ollut ikävä mutta lääkäreissä ja laboratoriossa ramppaamisen ohella ei viime vuonna ollut aikaa tai voimia lähteä kokouksiin. Vuosituhannen viimeisiin pikkujouluihin Kristiina ja Pekka sentään pääsivät mukaan.

– Oli ihan kivaa. Kyllä pikkujouluihin täytyy aina yrittää mennä, tarjoilukin on huippuluokkaa.

Kristiina kokee, että Elvis on turvapaikka musiikin tekijälle.

– Voin aina kysyä jos on jotain ongelmia. Olen saanut asiantuntevia neuvoja ja apua mm. kaavakkeiden täytössä. Kilpailukalenterin julkaiseminen on upea juttu, laitan sen aina jääkaapin oveen. Yhdistyksessä mukana oleminen on antanut myös ihania ja lämpimiä ihmissuhteita. Kivaa porukkaa, hehkuttaa Kristiina.

Sävelten pulputtaja…

Ronimus-Lepistön huushollista yksi huone on sisustettu kotistudioksi.

– Menen yleensä koppiin soittamaan tuskani ja iloni pois. Siellä voin itkeä ja nauraa kaverini syntikan kanssa. Olen varmaan niin tuottelias siksi, että elän tunteideni kautta.

Siitä on hyvänä esimerkkinä Kristiinan ensimmäiset yritykset säveltää hengellistä musiikkia.

Viktor Klimenko oli tilannut häneltä hengellisiä lauluja samoihin aikoihin kun Suomessa surmattiin kaksi poliisia ja TV:stä tuli ohjelma hautajaisista.

– Ohjelmassa soitettiin Fuhrmannin Arthurin säveltämää marssia. Sitä kuunnellessa aloin itkeä ja menin välillä soittamaan tuskaani ulos. Sain inspiraation ja tein kolme kaunista melodiaa. Viki sanoi, että olin tehnyt kolme uutta Mendelssohnin surumarssia.

– Minulla tarttuu fiilikset niin helposti mutta en silti yritä matkia ketään. Vahvoista elämyksistä pääsen vapauteen vain soittamalla, pulputtamalla ne ulos.

Kristiina on säveltänyt monille artisteille. Luettelo on pitkä ja kirjava. Jutussa mainittujen solistien lisäksi Kristiinan säveliä löytyy mm. seuraavien kultakurkkujen äänitteiltä: Arja Koriseva, Paula Koivuniemi, Eila Pienimäki, Kike Elomaa, Eija-Sinikka, Eino Grön, Isto Hiltunen, Anita Hirvonen, Jasmine, Matti Korkiala, Heidi Kyrö, Tarja Lunnas, Kaija Pohjola, Sebastian Ahlgren, Kirsi Kirstua, Souvarit…

Vaikka viime vuonna sairastelu vähensi Kristiinan omien keikkojen määrää, heinäkuuhun niitä riitti 31. Yksi vapaapäivä oli mahdollinen siksi, että yhteen sunnuntaihin esiintymisiä mahtui kaksi. Sävellä siinä nyt sitten.

…pungertaa sanoituksia

Kristiina ja Kastanja puuhastelevat omaa levyä hitaasti mutta varmasti, terveysresurssit huomioon ottaen.

– Kustantaja toivoo, että tekisin kaikki sanat ja sävelet itse. Haluaisin vain säveltää sillä se on niin paljon helpompaa minulle kuin sanojen pungertaminen. Minun pitäisi päästä autoilemaan Eurooppaan mutta se vaatisi sekä aikaa että rahaa. Hiekkarannoilla kuuntelisin laineita, myrskyjä ja maailman tuulia. Kun saisin määrättyjä kokemuksia niin pystyisin luomaan enemmän ja tekstien kirjoittaminenkin varmaan onnistuisi, uskoo Kristiina.

Kahdentoista biisin tekstittämistä hän pitää hankalana vaatimuksena. Sovituksia hän ei ole tehnyt mutta puuttuu niihin kyllä herkästi.

– Haluan, että tehdään tätä ja tätä, näin ja näin. Joskus Kastanjan pojat kuuntelevat, joskus eivät.

Kristiina haaveilee vielä joskus tekevänsä musikaalin isojen poikien malliin.

– Eivät naiset ole sen huonompia kuin miehetkään vaikka ala onkin miesvoittoinen. Musiikkiteatteriin olen saanut hiukan koulutustakin. Se kiinnostaa, samoin kabaree.

Tämä artikkeli on haastattelu. Lue muita haastatteluita

Lehden kansi:

Musiikintekijä-lehti: 1/2000

Selaa lehden artikkeleita