Porista on lähtöisin iso joukko suomalaisen populaarimusiikin tekijöitä ja soittajia. Jalonen on osa sitä jatkumoa. Hän on isojen orkesterien ja melodioiden ystävä, hän on ollut sitä aina. Pikkupoikana Jalonen katseli kavereidensa kanssa tunnettuja kansainvälisiä piirrettyjä. Kaverit tempautuivat juonen ja tarinan vietäviksi, mutta hän kuunteli elokuvan musiikkia.

”Iso orkesteri ja musikaalit ovat mun juttu. Esimerkiksi Disneyn animaatioissa mä aina pienenäkin kuuntelin, miten musiikki on niissä tehty, mitä sillä on haettu, miten se on toteutettu ja miten se istuu juoneen.”

Tästä pojasta tulee musiikintekijä ja muusikko, se oli selvää jo varhain. Jalosen suvussa tai lähipiirissä ei ollut ketään muusikkoa, mutta vanhemmat laittoivat pojan pianotunnille. Tosin soitin vaihtui bassoksi aika pian. Häntä opetti Seppo Tyni, jota Jalonen muistelee vieläkin lämmöllä. Oulunkylän Pop & Jazz -konservatorio toi porilaisen myöhemmin Helsinkiin.

Nuoresta iästään huolimatta Jalosella oli sellainen tunne, että hän tahtoo jotain enemmän kuin pelkkää keikkailua. Hän mietti eri vaihtoehtoja ja silloin hänen katseensa kääntyi ulkomaille. Siellä ei voisi tehdä keikkoja. Suomessa niistä on vaikea kieltäytyä.

Amerikkalainen Berkleen yliopisto teki yhteistyötä konservatorion kanssa. Soittokokeen perusteella Jalonen sai stipendin opiskelemaan, pääaineenaan contemporary writing and production. Se piti sisällään sovittamista sinfoniaorkestereille ja big bandeille sekä musiikkituottajan opintoja.  Jalosen askelmerkit olivat selvät. Stipendin ja vanhempien tuella hän opiskeli pari vuotta, kunnes päätti tulla takaisin Suomeen. Paluu arkeen sujui nopeammin kuin hän uskalsi kuvitellakaan.

”Isä haki mut kentältä. Istuin autoon ja puhelin soi. Kake Randelin pyysi keikalle. En päässyt silloin, kun olin sopinut jo jotain muuta. Nopeasti kuitenkin sopeuduin taas tuttuihin kuvioihin ja tein keikkaa Arja Korisevan, Jari Sillanpään, Paula Koivuniemen ja Kirkan bändeissä. Samalla pääsin tekemään ensimmäiset levytuotantoni ja orkesterisovitukset.”

Jalonen ei ole koskaan tehnyt pitkän tähtäimen suunnitelmia, vaan on ajautunut asioihin. Hänen äitinsä ammatti, rakennusinsinööri, oli joskus myös Jalosen uravaihtoehto.

”En koskaan ajatellut, että musiikista tulee ammatti. Se oli mahtava harrastus, josta aloin saamaan rahaa. On mussa vähän insinöörinkin vikaa, mutta en kadu hetkeäkään.”

Sovittaminen on ollut Jalosen intohimo soittamisen ensimmäisistä soinnuista lähtien. Laulunteossa hän sanoo olevansa myöhäisherännäinen.

”Se on kuitenkin niin erilaista kuin tuottaminen tai sovittaminen. Mä meen mielelläni melodia edellä, mutta on myös tilanteita, jossa biisiä pitää lähestyä vaikkapa jonkin rytmisen elementin kautta.”

Jalonen laulaa pääosin omat demonsa, mutta laulajan uraa hän ei ole miettinyt. Siihen liittyy liikaa sellaisia asioita, joista Jalonen ei ole kiinnostunut eikä valmis. Median riepottelu ti julkisuus eivät kiinnosta häntä ollenkaan. Hän on seurannut monta vuotta aitiopaikoilta tilannetta.

”Tykkään laulaa ja se on itseilmaisukeinona makeeta. Olen tarkkaileva hahmo, ja musta on ihan kiva höpöttää yleisön kanssa bile-ja tanssikeikoilla, mutta se viimeinen palo on aina puuttunut artistina olemiseen. Sitä paitsi h-hetki meni jo. Soololevy tulee jossain välissä, mutta siihen puserretaan sitten sen hetkisellä fiiliksellä.”

Sovittaja ja tuottaja Quincy Jones lukeutuu Jalosen ehdottomiin esikuviin. Erityisen lähellä hänen sydäntään ovat laulaja-laulutekijät, kuten James Taylor. Suomalaisista nykypopin säveltäjistä hän nostaa esiin Aku Rannilan, Petri Somerin, Matti Mikkolan ja Jurekin, joista jokainen on Jalosen mielestä kiinni tässä päivässä, mutta kaikilla on oma kädenjälkensä.  Hyvä biisi on hänestä sellainen, johon korva tarttuu ja joka koskettaa.

Oma studio helpottaa projektien tekemistä. Jalonen menee pianonsa luokse ja hakee melodioita. Luovuuttaan hän kaivaa esiin myös kuuntelemalla monenlaista musiikkia. Se on hänen tapansa avata portteja.

”Se musiikki mikä just nyt soi, on aika samanlaista kanavasta riippumatta. Tiedän kuitenkin, että tämä on jatkuvaa aaltoliikettä. On kaikin tavoin pysyttävä ajassa kiinni, sekä biisien että tekniikan suhteen. Toivottavasti osaan uudistua ja tehdä uutta. Pianon kanssa säveltäessä lähestyy asiaa aina vähän samasta kulmasta, siksi työskentelen usein myös konesoundien kanssa. Silloin syntyy erilaisia biisejä.”

Jos laulun teksti on valmiina, Jalonen pyrkii löytämään rytmiikan, koska teksti luo usein tunnelman jo valmiiksi. Melodia syntyy sitten jo helpommin.

Jalosen viikko on ollut työntäyteinen. Kolme päivää studiossa Vantaan viihdeorkesterin kanssa saa hymyn huulille. Orkesterin iso pauhu on parasta mitä hän tietää; se saa ihon kananlihalle. Jalosella on ollut jo pari vuotta työn alla projekti, jossa hän on sovittanut Timo Metsolan säveltämää musiikkia. Kaksi levyä on jo tehty (Lintuja tuulessa ja Lintuja tuulessa: Kuiskaus). Kolmas on suunnitteilla yhdessä levyjen tuottaja Kim Kuusen kanssa.

”Oli ihan mahtavaa. Hieno bändi, hyvät biisit, hyvä sointi, noita hommia voisi tehdä enemmänkin.”

Rauhallisen olemuksen sisällä tapahtuu koko ajan. Jalonen tarkkailee, miettii ja kehittelee. Viime vuonna sai ensiesityksen Havaintoja parisuhteesta -konsertti. Esitystä on vaikea lokeroida, koska siinä puhutaan, näytellään ja ennen kaikkea lauletaan. Jalonen itse puhuu konsertista.

Idea syntyi keikkamatkalla, kun Jalonen katseli bussin ikkunasta Pohjanmaata ja mietti uusia projekteja. Sanoittaja Elina Tyni oli antanut hänelle vinkin Sami Minkkisen Havaintoja parisuhteesta -blogista, jossa mies seuraa omaa parisuhdettaan. Blogi on hauska, oivaltava ja ennen kaikkea ajatuksia herättävä. Lukiessaan Minkkisen tekstiä Jalonen sai oivalluksen, että teksteistä saisi konserttikokonaisuuden, jossa laulut syventäisivät blogitekstejä. Konsertin kaari on sellainen, että päähenkilöt ovat eronneet tahoillaan ja purkavat pahaa oloaan esityksen alussa. Kolmannen biisin aikana he tapaavat, ja siitä eteenpäin laulut kertovat heidän suhteensa eri vaiheista.

”Ne olivat tarinallisia tekstejä. Otin Samiin yhteyttä ja hän innostui asiasta heti. Elina Tyni teki tekstit teemojen ja blogien perusteella säveltämiini melodioihin. Nina Tapio ja Pasi Ruohonen olivat konsertin kuvitteellinen pariskunta. Kokonaisuus on yksi selkeä tarina, ja kaikki biisit eivät ole välttämättä sellaista kuunneltavaa, että ne voisi ottaa vastaan nopeasti ja pureksimatta. Me ollaan myös puhuttu, että tästä konsertista voisi tehdä lyhyen ja kevyemmän version, joka sopisi vaikka firmojen juhliin.”

Jalonen tuotti koko esityksen, eikä saanut kuin pientä taloudellista tukea. Hän miettii, että vain uskaltamalla saavuttaa jotain. Hän halusi ottaa taloudellisen riskin, koska tunsi projektin liittyvän omaan murrokseensa siitä, mitä hän haluaa tehdä ja mihin suuntaan kehittyä. Konseptin idea on siinä, että sitä voi varioida ja siitä voi tehdä uusia esityksiä, koska näkökulma on valmiina.

”Konsertin musiikki on hyvin musikaalivaikutteista poppia. Tekemisen palo on kova. Halusin tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä. Tästä voi tulla jatkossa isokin juttu. Ajatus on myös tehdä kokonainen levy näistä lauluista. Koska kaikki biisit ovat uusia, tilanne vaatii katsojalta paljon. Jatkossa voisi olla avuksi, jos joku biisi olisi ennakkoon katsojille tuttu.”

Palaamme keskustelussamme takaisin lauluntekijän arkeen. Biisejä syntyy joskus paljon, mutta toisinaan ei synny mitään.

”En stressaa, ajattelen vaan, että tää on nyt tällainen päivä. Homma vaatii aina tekemistä, vaikka joskus luovuus kumpuaa laiskuudesta, tai paremminkin tylsyydestä.”

Tuottaja Jalosen on pakko olla säntillisempi kuin musiikintekijä Jalosen. Hän on asettunut Järvenpäähän, koska siellä on helppo yhdistää koti ja studio. Hänellä oli hetken aikaa työhuone Helsingissä, mutta hän huomasi nopeasti, että matkoihin ja aikataulujen sovittamiseen meni kaikki aikahyöty, mikä piti vapautua tekemiseen.

”Tajusin, että mulla on hyvät työtilat lähellä. Päivän voi rytmittää, kun itse niin päättää. Se vaatii vain itsekuria.”

Jalosen mielestä tuottajan tärkein ominaisuus on lehmänhermot. Varsinkin silloin, kun artistin näkemys eroaa tuottajan näkemyksestä. On löydettävä yhteinen kieli, joka palvelee kokonaisuutta. Tulevaisuuden suhteen Jalosella on suuria, mutta ei ihan selkeitä suunnitelmia.

”Olen valppaana, seuraan miten nuoremmat tuottajat lähestyvät asioita ja mihin suuntaan musiikki menee. Se pitää palon ja luovuuden hengissä, sillä tavalla voin koko ajan uudistua. Mua kiehtoo se, miten voisi yhdistää uutta ja vanhaa, isoja orkestereita ja koneita. Tänään mennään saundi ja hokema edellä, se palvelee tiettyä mielentilaa.”

Jalonen luottaa siihen, että jos ei muuta ole, niin puhelin ainakin soi ja joku kysyy keikalle.

Sävellyksiä

Alkuja, san. Elina Tyni, es. Pasi Ruohonen (Havaintoja Parisuhteesta, Bird Music Oy 2017)
Enää et tunne mua, san. Elina Tyni, es. Nina Tapio (Havaintoja Parisuhteesta, Bird Music Oy 2017)
Stop, säv. P. Jalonen & H. Pakarinen, san. Saara Törmä & Niki Vainio, es. Hanna Pakarinen (Mannerheimin Lastensuojeluliiton kampanja koulukiusaamista vastaan)
Alku, san. Sana Mustonen, es. Jari Sillanpää (Warner Music 2014)
Rakkaus riepottaa, san. Piia Koriseva, es. Tauski (Sony Music, Tangomarkkinoiden sävellyskilpailun voitto 2012)
Aika sulkee ympyrän, san. Lasse Wikman, es. Johanna Debreczeni (AXR Music, 2012)
Aamuun on aikaa, san. Topi Salmi, es. Heikki Koskelo (Suomen Mediamusiikki Oy, 2012)
Pitkin haaleaa vettä, san. ja es. Anna Hanski (Oy Bonnier Amigo Music Finland AB 2006)